Lukon uudet vahvistukset

  • 25 029
  • 151
Tila
Viestiketju on suljettu.

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Metsästäjä kirjoitti:
Hyökkäyksestä katosi ainakin Straka, Normio, Kucharcik, Tähtinen ja ilmeisesti korvaavat pelaajat Haajanen, Saarenheimo, pari ulkolaista ja kumppanit sitten olisivat tehoissa toivottavasti tuon 24 maalia tehokkaampia näin mielikuvituksessa laskien sekä toivon mukaan ei tulisi loukkaantumisia samalla tavalla lopussa.

Ja koska Pahia ei ole edes huhuttu Lukkoon, niin näyttää siltä että sielä hyökkäyksestä puuttuu myös puolivaloilla surfannut Pahi. Normaali Pahi olisi noista Metsästäjän viimevuoden 24 maalin urakasta paukutellut puolet noiden tekemiensä maalien lisäksi, mutta se siitä, ei muistella vanhoja. Edelleen peräänkuulutan sitä, että Lukosta puuttuu yksi kunnon snaipperi. Yksikään huhutun rosterin hyökkääjistä ei ole saavuttanut 20 maalin rajaa sm-liigassa. Tosin saman suuntasta huutelin viime vuonna ässistä, joten se tavallaan siitä, mutta kyllä minä mielelläni näkisin rosterissa potentiaalisen 20-30 maalin miehen.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Metsästäjä kirjoitti:
Vainoharhaisempi alkaa tuntemaan selvästi tämän huhumyllyn keskellä, että L4E ja Psychodad veisaavat samaa virttä tai ovat melkein kuin yhdestä puusta veistettyjä. Hämmentävä joka keväinen kokemus kieltämättä. No, se siitä. Puhaltakaa välillä ilmaa keuhkoihin (eihän tätä jaksa montaa viikkoa tämmöistä huhuilua) :D.

Näinhän se on, samat huhut kantautuvat meille jotakuinkin samanaikaisesti.

Eikä tässä nyt pahemmin ole huhuiltavaa. Se pakki on vielä vaiheessa, toivotaan että tulee...olisi ainakin ennakolta ykköspakki. Eepin kanssa lähes saman kokoinen (pari kiloa painavampi), ikää kyllä paljon vähemmän.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Borgie kirjoitti:
mutta kyllä minä mielelläni näkisin rosterissa potentiaalisen 20-30 maalin miehen.

Näen Hannuksessa sen miehen, ja uskon että sieltä tulee myös joku sellainen jolla on tuohon potentiaalia.
 

Korinekki

Jäsen
psychodad kirjoitti:
Näen Hannuksessa sen miehen, ja uskon että sieltä tulee myös joku sellainen jolla on tuohon potentiaalia.

Uskot vai tiedät?
Kyllähän tuo alakerta olisi erinomainen, jos siihen liitettäisiin Eepi ja hyvän tason ulkolainen. Minkä tyylinen pelimies tämä Lukon tavoittelema kaveri on?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Korinekki kirjoitti:
Uskot vai tiedät?
Kyllähän tuo alakerta olisi erinomainen, jos siihen liitettäisiin Eepi ja hyvän tason ulkolainen. Minkä tyylinen pelimies tämä Lukon tavoittelema kaveri on?

Sopimusta ei ole, siksi sitä ei julkaistu muitten mukana. Mutta odotellaan ja toivotaan että syntyy.

Kädellinen pakki, kuulemma osaa pelata sekä hyökkäys että puolustussuuntaan, eikä kaihda myöskään kovia otteita. Pelannut MM-kisoissa, tällä hetkellä maajoukkueleirillä. Parhaat vuodet edessä iän puolesta.
 

Korinekki

Jäsen
psychodad kirjoitti:
Sopimusta ei ole, siksi sitä ei julkaistu muitten mukana. Mutta odotellaan ja toivotaan että syntyy.

Kädellinen pakki, kuulemma osaa pelata sekä hyökkäys että puolustussuuntaan, eikä kaihda myöskään kovia otteita. Pelannut MM-kisoissa, tällä hetkellä maajoukkueleirillä. Parhaat vuodet edessä iän puolesta.

Osaatko arvioida kuinka lähellä Lukko on sopimusta miehen kanssa?
Olisi mielestäni loistava hankinta toteutuessaan. Jos kyseessä on sama kaveri, jonka itsekin olen kuullut. Dahlmanin ikäluokkaa, Eepin kokoinen, Rightin puolen pakki.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
psychodad kirjoitti:
Kädellinen pakki, kuulemma osaa pelata sekä hyökkäys että puolustussuuntaan, eikä kaihda myöskään kovia otteita. Pelannut MM-kisoissa, tällä hetkellä maajoukkueleirillä. Parhaat vuodet edessä iän puolesta.

Tämä kuulostaa helvetin hyvältä jos mies tulee. Lukossa on nyt näemmä ymmäretty panostaa alakerrassa myös käsiin, ja yläkerrassa peräänantamattomiin tahtopelaajiin. Hyvä hyvä! Spekuloidaanpas aiheesta enemmän, ja mietitään vahvistusten vahvuuksien tuomien mahdollisuuksien hyödyntämistä pelikirjassa.

Suunnanmuutospeli + kädelliset pakit
Viime kaudella suunnanmuutospeli oli lasten kengissä, sillä laadukkaita avauksia omasta päästä ei tullut; nopeista laadukkaista avauksista ei ollut puhelintakaan. Maalin tekeminen tasavoimin on pirun vaikeaa, jos kaverilla on viisi miestä kiekon alla, joten nopeat laadukkaat avaukset ovat avainasemassa ylivoima hyökkäyksiin. Lukon kolme helmasyntiä jotka aiheuttavat hammasten kiristystä ja verisuonien katkeilua päässäni ovat: A. ensin kuusi pakki-pakki syöttöä omassa päässä, ja sitten reippaasti hyökkäämään... arrgh! B. Syötetään avaus vastustajan sinisellä paikoillaan seisovalle hyökkääjälle, tästähän sitä poljetaan monesti karkuun, eikös? C. Ne iänikuiset päätyyn roiskimiset yv:llä, eikö Lukosta ikinä löydy käsiä kuljettamaan sitä sisälle. No nyt menin jo ohi omankin otsikkoni...

Nyt löytyisi siis pakistosta käsiä Martikaisen, Hunkesin ja Heikkisen muodossa, sekä mahdollisesti vielä MM tason kädelliseltä pakilta. Vuoroaan kyttää myös tukku nuorempia, mm. Honkaheimo, Nordlund ja Tähtisalo. Eepiä en tässä laske kädelliseksi, sillä vaikka pitsalapion propellit löytävätkin tiensä aika ajoin vastustajan maaliin, ei Eepiltä laadukkaita oman pään avauksia ole enää nähty. Enemmän joko toivotaan toivotaan avauksia, tai roiskaisuja pois puolustusalueelta. Jokohan saisimme nähdä tältä pakistolta suunnanmuutos peliä á la TPS parhaina päivinään?

Hyökkäys
Koska täältä puuttuu vielä äijiä, niin en sen enempää ala vielä miettimään, kunhan totean että laadukkaat avaukset yhdistettynä sisukkaisiin tahtohyökkääjiin tuppaavat poikimaan helposti vastustajalle jäähyjä, semminkin jos nollatoleranssi pitää...

Tulevista senttereistä vielä spekuloidaan, mutta lähtökohtaisesti Saarenheimo ja uusi tarpeeksi pätevä tulokas ajavat varmasti 1. ja 2. senujen roolin. Saarenheimosta pidän siinä mielessä, että tältä sentteriltä on lupa odottaa myös maaleja, mutta mitenkäs yv? Peku ei käsittääkseni, voin toki olla väärässä, ole mikään lättypasseja jakeleva syöttökone, joten ykkös yv:n pyöritys jäänee uuden sentterin vastuulle? Tai toisaalta, paskaakos sitä veivaamaan vastustajia solmuun jos löytyy viivalta voimaa. Ei muuta kuin kiekko viivalle, äijää maskiin ja irtokiekot reppuun.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Korinekki kirjoitti:
Osaatko arvioida kuinka lähellä Lukko on sopimusta miehen kanssa?

En osaa valitettavasti. Hintalappu oli kohdallaan, lukko tarjosi, vastausta odotellaan ilmeisesti.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Korinekki kirjoitti:
Osaatko arvioida kuinka lähellä Lukko on sopimusta miehen kanssa?
Olisi mielestäni loistava hankinta toteutuessaan. Jos kyseessä on sama kaveri, jonka itsekin olen kuullut. Dahlmanin ikäluokkaa, Eepin kokoinen, Rightin puolen pakki.

Eihän se vaan ole Miroslav Blatak? On muuten arvioitu olevan yksi Extraliigan parhaita pakkeja tällä hetkellä, ihan Top 3:ssa.
 

Lexa

Jäsen
Minusta Lukon joukkueen rakentelu kuullostaa ihan järkevältä. Ellei markkinoilla ole järkevään hintaan tarjolla "tosikovia" seppiä, niin hommataan määrällisesti enemmän kotimaisia ok-tason pelaajia. Huhujen mukaan pelaajia on tulossa melko paljon, mikä on jo loukkaantumisiakin silmällä pitäen järkevää.

Suurin kysymysmerkki etukäteen on mielestäni maalivahdit. Kumpikaan ei oikein etukäteen ottaen vakuuta. Onkohan Lukko koska viimeksi menestynyt ilman hyvää maalivahtipeliä?

Jos puolustukseen saadaan vielä yksi kiekolliseen peliin pystyvä pakki, niin se osasto alkaa näyttää hyvältä. Hyökkäyspäässä olisi käyttöä vielä ainakin yhdelle hyvälle maalintekijälle.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt kun nimi on paiskattu näkyville, niin psykoisi voisi vahvistaa: Onko kyseessä Blatak? Jos on, niin yksi kannattaja täällä alkaa suorastaan kusta hunajaa:)
 

Korinekki

Jäsen
Mark Fox kirjoitti:
Nyt kun nimi on paiskattu näkyville, niin psykoisi voisi vahvistaa: Onko kyseessä Blatak? Jos on, niin yksi kannattaja täällä alkaa suorastaan kusta hunajaa:)

Ei ole Blatak. Ainakin meikäläisen tietojen mukaan kyseessä on Peter Podhradsky.
Mielestäni toteutuessaan erinomainen lisä tuohon peräpäähän. Toivotaan, että tulee.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Korinekki kirjoitti:
Ei ole Blatak. Ainakin meikäläisen tietojen mukaan kyseessä on Peter Podhradsky.
Mielestäni toteutuessaan erinomainen lisä tuohon peräpäähän. Toivotaan, että tulee.

Bingo. Ja mielestäni ihan hyvä syy kusta hunajaa jos tämäkin kaveri saadaan. Ei silti, Blatak olisi myös kelvannut mainiosti.

Tuolta ketjusta voi vähän vakoilla pientä lisätietoa:

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=33076

Ja täältä:

http://hfboards.com/showthread.php?t=238892

Tilastoja...

http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=16537

Varsinkin viime kausi lämmittää mieltä.
 
Viimeksi muokattu:

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Muutaman ajan paitsiossa oltuani pääsin taas foorumille ja pitihän tuota hetikin arvuutella ja pikkulinnut CZ-SVK -suunnasta puhuivat myös herrasta Peter Podhradsky. Kun nimi jo esille tuli niin laitan itsekin.

Peter Podhradský 1979 RD HC KOSICE 55 16 25 41 58 38

Puolustajaksi "aika hyvin" 55 peliä 16+25 = 41 58 min ja +38 . Maaleista 11 ylivoimalla. Syötöistä 11 ylivoimalla. Alivoimalla 1+2. Voittomaaleja 2. tehot per ottelu 0,74.

Peukut pystyyn sopimuksen puolesta.

Ja linkki: http://www.szlh.sk/core.tom?__S0ViZHU7NTY3NDgyI01FamJnPDA2NCBxf3dgNXBxZXVvdnZoanw=-A2-v3
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan Lukkoon ennenkin tullut pistelinko Slovakian sarjasta, mutta täytyy toivoa, että tämä mies ymmärtää senkin, että talvella voi olla pimeää ja synkkääkin:)
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
rellu kirjoitti:
Muutaman ajan paitsiossa oltuani pääsin taas foorumille ja pitihän tuota hetikin arvuutella ja pikkulinnut CZ-SVK -suunnasta puhuivat myös herrasta Peter Podhradsky.

Sinulla kun on tuo kielikin hallussa niin voitko etsiä lisää tietoa kaverista, mielipiteitä jne?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Mark Fox kirjoitti:
Onhan Lukkoon ennenkin tullut pistelinko Slovakian sarjasta, mutta täytyy toivoa, että tämä mies ymmärtää senkin, että talvella voi olla pimeää ja synkkääkin:)

Ei ne Bartekin ongelmat siitä johtuneet. Vaimo ei viihtynyt, koska Martin viihtyi liian hyvin paikallisten typyjen seurassa...tai näin kerrotaan.

Podhradsky on sentään jo maailmaa nähnyt.
 

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
psychodad kirjoitti:
Sinulla kun on tuo kielikin hallussa niin voitko etsiä lisää tietoa kaverista, mielipiteitä jne?

Täytyy sanoa, että "hallussa" on liian vahva sana, mutta yritän katsella Slovakian keskustelupalstoja, kunhan tässä töiltä ja kiireiltä ehdin.

Mark Foxille. Viittauksesi Martin Bartekiin on tietysti aina pidettävä mielessä, mutta siinä tapauksessa nimenomaan em. slovakialaiset keskustelupalstat suhtautuivat mieheen hyvin kaksijakoisesti nimenomaan hänen luonteensa johdosta; moni toivotti tervemenoa ja "viihtymistä pidemmäkin ajan" ja paluu-uutisissa kirottiin, että hra tuittupää palaa..... PP:stä ei ainakaan vielä ole sellaisia kommentteja.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Täytyy tosin muistaa, että missään nimessä mikään lukon ulkomaalainen pakkivahvistus ei voi missään nimessä olla parempi kuin Justin Forrest. Tämä todettiin ässäfanien taholta tuolla ässien osiossa. Se on kuulemma täysin mahdotonta. Paskempi homma että vaikka kenet tahansa hommaisi, se jostain käsittämättömästä syystä pelaa kuitenkin meillä huonommin kuin Justin Forrest ässissä.
 
Viimeksi muokattu:

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikko Viitanen

Viitastahan viime viikon Veikkaaja huhuili Ässiin. Minä uskon, että miehestä on Lukolle yllättävänkin paljon iloa. Menneellä kaudella toistaiseksi AHL:ssä 67 peliä tehoilla 1+6. +/- -tilastossa joukkueen toiseksi paras saldolla -3. Kukaan ei päässyt plussalle Lowellissa, joten kai tuo jotain kertoo Viitasen puolustustyöskentelystä. Jäähyjä yllättävän vähän isoksi mieheksi, 59 min.

Positiiviset odotukset itsellä tämän kaverin suhteen, toivottavasti tekee pettiset:)
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Borgie kirjoitti:
Tulevista senttereistä vielä spekuloidaan, mutta lähtökohtaisesti Saarenheimo ja uusi tarpeeksi pätevä tulokas ajavat varmasti 1. ja 2. senujen roolin. Saarenheimosta pidän siinä mielessä, että tältä sentteriltä on lupa odottaa myös maaleja, mutta mitenkäs yv? Peku ei käsittääkseni, voin toki olla väärässä, ole mikään lättypasseja jakeleva syöttökone, joten ykkös yv:n pyöritys jäänee uuden sentterin vastuulle?
Saarenheimon pelaamisessa on yllättävänkin paljon samaa mitä Viuhkolan sentterityöskentelyssä. Sillä erotuksella, ettei pelisilmä niin kirkas ole, eikä fyysisessä pelissä yllä lähelle Viuhkolan tasoa. Nopeudessa Saarenheimo pärjää kyllä, laukaus on molemmilla hyvä, vaikkakin Saarenheimo virittelee turhan pitkään. Molemmilla suhteellisen kova ja tarkkakin ajoittain... syötöt, nimenomaan sellaiset nopeat, lyhyet kuin puolenkentänkin ja oivaltavat, lähtevät molemmilta.

Saarenheimosta vielä sen verran, että kunhan kaveri saa itseluottamuksensa takaisin (lue: pois Jalosen valmennuksesta), sekä kilon pari puhdasta lihasmassaa? Siinä on Lukon kaipaama ykkösketjun sentteri vuosiksi eteenpäin. Itse pidän todella paljon Saarenheimon pelistä, periksiantamaton, nopea, oivaltava ja röyhkeä. Erittäin käyttökelpoinen myös erikoistilanteissa.

Vituttaa niin kuin sitä pientä oravaa (talvi, kävyt, jne...), että meillä tehtiin sitten TPS-aikojen kultaamia valintoja. Ostetaan Sahlstedtin Kalle, jolla alkaa kovinkin nopeasti loppua hiekka tiimalasissa, heitetään viime kaudella erinomaiset pisteet takonut lupaava sentteri syrjään. Hyvä kehityskaari katkaistiin Jalosen selänpesijällä... Vaihdetaanko? Ottaisin vuoden jokaisena päivänä ennemmin Saarenheimon kuin Sahlstedtin pelaamaan 2. kentän keskelle. Ensi kaudelle olisi voinut huoletta Kärpissä heittää jo Viuhkolan stuntiksi, jos "killeri" ei olisi tullut täksi kaudeksi.

Pekistä riittää iloa, uskokaa pois. Hyvät ketjukaverit vierelle, oikea valmentaja (Saarinen lienee vitsi?)... 40+ pistettä, veikkailisin. Vinkkinä valkulle, Haatajan kanssa toimii mainiosti, vierelle vielä Toporowski tai huhuttu Dahlman snaipperiksi, joille työnteko ei ole tuntematon käsite. Jepu jep.
 

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Kyllä Saarenheimo pelimies on, mutta ihan tuollaiseen zambonimaiseen ylitykseen en lähtisi. Eniten ihmetytti tuo kommentti Saarenheimon hyvästä kudista, sillä minusta nimenomaan heikko rannelaukaus on Pekin suurimpia ongelmia. Tämä kausi varsinkin alussa oli luvattoman heikko ja nythän pleijareiden aikaan on ollut ongelmia jopa kentällepääsyssä. Joulusta runkosarjan loppuun sen sijaan kulki hyvin. Vaikea sanoa kuinka suuri osuus siinä Jalosella on jarruttajana ollut. No toki varmasti siinä mielessä ettei Peki ole päässyt pelaamaan mielipaikalleen sentteriksi, mutta kuitenkin juuri Jalosen aikana Saarenheimo nousi viime kaudella ihan uudelle tasolle ja muodosti Ujcikin ja Haatajan kanssa keskitalvesta yhden liigan ehdottomasti parhaista ja tehokkaimmasta kentästä. Kyllä Saarenheimossa potentiaalia on, toivottavasti se saadaan Lukossa irti. Paikkakunnan vaihto ainakin voi tehdä jo sinällään ihan hyvää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös