Lukko kaudella 2017–2018

  • 419 750
  • 1 739

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Eli aikaisempina kausina trendinä on ollut hyvä suorittaminen otteluiden 11-20 välillä mikä ei nyt onnistunut.
Toisaalta nyt oli 20 ensimmäisen pelin tulos toiseksi paras, jos nyt pikaisesti oikein laskin.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kaikki tappiot ovat ns. perseestä, mutta tällä 11-20 pelien jaksolla yksi peli olisi ehdottomasti pitänyt voittaa. Ja se oli SaiPa-peli, jossa kotijoukkue ei tehnyt kuin yhden osuman, mutta silti tuli turpaan. Tuon pelin voi laskea niin, että pisteet annettiin turhaan pois. Muut tappiopelit pystyy hyväksymään niin, että vastustaja vaan oli parempi.

2p/ottelu tahti olisi ollut muutenkin sellainen, että sillä klaaraa itselleen paikan neljän sakkiin runkosarjassa. Noh, on se vieläkin mahdollista, mutta vaatii jatkossa onnistumisia paljon enemmän.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
2p/ottelu tahti olisi ollut muutenkin sellainen, että sillä klaaraa itselleen paikan neljän sakkiin runkosarjassa.

2p/ottelu tahdilla voitetaan runkosarja eli 120p tai enemmän ei ole yleensä ollut kuin runkosarjan voittajalla. Neljän sakkiin pääsee paljon heikommalla tuloksella
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Nyt kun Tiivola on pois, niin kyllä tuo näyttää säälittävältä tuo hyökkäys. Kakkosketju on ainoa mikä näyttää Liigatason ketjulta, jolta voi odottaa tulosta.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Ihan sama onko noilla Antosilla, Mäkisillä ja Väyrysillä sopimusta tai ei mutta ei minuuttiakaan pitäis antaa peliaikaa. Järkyttäviä kiekonmenetyksiä koko ajan.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan sama onko noilla Antosilla, Mäkisillä ja Väyrysillä sopimusta tai ei mutta ei minuuttiakaan pitäis antaa peliaikaa. Järkyttäviä kiekonmenetyksiä koko ajan.

Allekirjoitan tämän.

Pelkästään Tiivolan poissaolo tekee järkyttävän ison loven Lukon hyökkäykseen. Täytyy vain toivoa, että vahvistus on tasoa Ramstedt/Rissanen eikä Joonas Vihko.

Väyrysen, Mäkisen,Seväsen ja Antosen paikka ei ole keväällä kokoonpanossa mikäli aiotaan pärjätä.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Maajoukkuetauolle lähtiessä ollaan yllättävänkin hyvissä asemissa. Lukon pelissä on parannettavaa ja monella pelaajalla on potentiaalia ottaa vieläkin enemmän irti. Jos kehitystä tulee niin Lukolla on tiedossa hyvä kausi. Jos mietitään toista vaihtoehtoa niin pahin olisi se, että tyydyttäisiin tähän kun ollaan jossain määrin puhdistettu kasvot viime kaudesta. Sitten tulee kylmää kyytiä jatkossa.

Mielestäni suurimmat onnistujat löytyvät puolustussuunnasta: Kaapo Kähkönen, Janne Niskala, Johan Motin ja Rony Ahonen ovat olleet kultaakin kalliimpia. Janne Keränen on ylivoimaisesti paras hyökkääjä tähän mennessä. Mielestäni hyökkäysosastolla on monella paljon parannettavaa, vaikka kohtuullisen hyvin on pelattukin.

Lukon kehityskohdat ovat mielestäni hyökkäyspelaaminen/ylivoima, vieraspelaaminen ja tietysti viisikkopelaamista pitää vielä hioa. Tee Pekka taikoja tauolla.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Lukon kehityskohdat ovat mielestäni hyökkäyspelaaminen/ylivoima, vieraspelaaminen ja tietysti viisikkopelaamista pitää vielä hioa.
Jep, ja tähän löytyy todistusaineistoa Liigan sarjataulukosta. Vähiten omiin, niin pitäisi olla periaatteessa TOP2 tai TOP3-joukkue.

Mutta juurikin tehottomuus ja koreus vieraskattiloissa on nyt tehnyt sen, että Lukko on "vasta" neljäs. Toki se hyvin, mutta kun puolustuspelaaminen, av ja Kaapo ovat niin timanttia kuin ovat, niin niillä eväillä olisi pitänyt ansaita enemmän.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielestäni suurimmat onnistujat löytyvät puolustussuunnasta: Kaapo Kähkönen, Janne Niskala, Johan Motin ja Rony Ahonen ovat olleet kultaakin kalliimpia. Janne Keränen on ylivoimaisesti paras hyökkääjä tähän mennessä. Mielestäni hyökkäysosastolla on monella paljon parannettavaa, vaikka kohtuullisen hyvin on pelattukin.

Lukon kehityskohdat ovat mielestäni hyökkäyspelaaminen/ylivoima, vieraspelaaminen ja tietysti viisikkopelaamista pitää vielä hioa. Tee Pekka taikoja tauolla.

Ahosen pelaaminen oli tänään(kin) ihailtavaa: rauhallista ja varmoja ratkaisuja, vaikka Hifkin hyökkääjät välillä iskivät kovaa päälle.

Hyökkäyspelissä tosiaan olisi parannettavaa - Lukko on tehnyt vasta 10. eniten maaleja liigassa.
 
Tota Väyrysen peluuttamista ei vaan pysty käsittään. Jopa Kanki Kangasmäkikin oli McDavid tohon verrattuna. Itseasiassa tarvii melkein mennä Petteri Lotilan aikoihin että olen yhtä jäisen jätkän Lukossa nähnyt.

EDIT: Ja koska kohta joku kysyy et "no ketä sitko väyryne o kummiski liigapelaaja?" Niin vastaan: koko KeuPa ja A-junnut ennemmin. Hyökkääjät ja pakit.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olipas varsin tapahtumaköyhä tauko Lukon osalta, kun sitä hyökkäyspään vahvistusta ei sitten vielä löytynytkään. Hyvää hiljaisuudessa kuitenkin on että kukaan ei loukkaantunut ja se että Tukonen on tehnyt paluun joukkueharjoituksiin ja palaa kokoonpanoon mahdollisesti tällä viikolla. Jos Tiivola on kunnossa, niin laittaisin Tukosen samaan ketjuun Tiivolan ja Koivistoisen kanssa.

Keränen-Ilomäki-Koivisto
Koivistoinen-Tiivola-Tukonen
Antonen-Hillding-Vahalahti
Liedes-Friberg-Claireaux/Suuronen

Suuronen voisi toki yhtä hyvin olla Antosen paikalla. KeuPasta voisi myös antaa mahdollisuuden "omille" pelaajille, eli Saarelaiselle tai Huhdanpäälle. Niemelä ei liene vaihtoehto tällä hetkellä.
 

Darthjosku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Nashville Predators
Jos Tiivola on kunnossa, niin laittaisin Tukosen samaan ketjuun Tiivolan ja Koivistoisen kanssa.

Koivistoinen-Tiivola-Tukonen
Länskärissä luki ettei Tiivola ollut harjoituksissa ennen maajoukkuetaukoa tulleen loukkaantumisen takia. Siekkinen veti Tiivolan paikalla Koivistoisen ja Tukosen kanssa.
 

Darthjosku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Nashville Predators
Luepas uudestaan ja sitten tule kertomaan oikea syy miksei Tiivola ollut harjoituksissa.
Ei tule itselle länskäriä työkaveri sanoi että niin luki mutta jos kerran asia on toisin niin hyvä juttu vaan.
 

senilix

Jäsen
Tiivola on kuumeessa
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Virtahan oli toimittajalle ilmoittanut, että Tiivola on myyty(siis vitsaillut).

Kuume sitten kerrottu poissaolon syyksi.

edit. hidas
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Päätös on tehty: Tukonen pelaa keskiviikkona - Kiekkoareena

Mielestäni Tukonen pelituntuman löydyttyä (ennen kuin Late loukkaantuu uudelleen) kakkosketjuun Liedeksen tilalle ja Liedes Antosen tilalle. Tiivola parannuttuaan ykkösketjun sentteriksi ja Hillding nelosketjun keskelle. Jos ja kun uusi ykkösentteri saadaan aikanaan rosteriin, niin silloin Hillding siirtyisi 3-4 ketjun laituriksi. Noin pyörittäisin itse.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Tukosen paluun myötä ketjut sorvattu seuraavaan muotoon:

Vahalahti - Hillding - Koivisto
Keränen - Ilomäki - Liedes
Tukonen - Friberg - Koivistoinen
Suuronen - Claireaux - Antonen

Tiivola on vielä pois kokoonpanosta ainakin viikon ensimmäisen pelin. Fribergille lisää sitä kuuluisaa "näytön paikkaa", mikä on hyvä juttu.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Hyvät ketjut on Virta väsännyt. Alkukauden onnistujat Liedes ja Friberg saavat hyvät näyttöpaikat. Toki Hilldingin paikka ei ole tuolla ykkösessä, mutta siihenkin on jo tottunut. Jos vielä Tiivola tuonne ykkösen keskelle ja Hillding neloseen niin olen enemmän kuin tyytyväinen.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kun kaikki on terveenä, niin silloin vain yksi muutos:

Vahalahti - Tiivola - Koivisto
Keränen - Ilomäki - Liedes
Tukonen - Friberg - Koivistoinen
Suuronen - Claireaux - Hillding/Antonen

Sääli toki hajottaa alkukauden hienosti pelannut parivaljakko Liedes-Friberg, mutta nämä pojat ovat ansainneet paikkansa ylempänä.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Hilding tuskin tulee nelosketjussa pelaan eli mä ja Peksi nähdään tämä niin, että

Vahalahti - Tiivola - Koivisto
Keränen - Ilomäki - Koivistoinen
Tukonen - Friberg - Hillding
Suuronen - Claireaux - Liedes/Antonen

Noissa aiemmissa kokoonpanoissa kolmoskenttä on laadukkaampi ja eniten tasapainossa kahteen edelliseen, sitä ei voi kieltää. Koivistoisen nosto kakkoseen voisi piristää Keräsen ja Ilomäen peliä. Koivistoisella on ollut niin hyvä pössis koko kauden, että antaisin lisää vastuuta.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olin muuten siinä käsityksessä koko alkukauden, että Lukko harjoittelee maajoukkuetauolla yhdessä, koska pelitapa on niin uusi ja vieras. Olihan Lukolla tuossa tietysti muutenkin aika väljää jo ennen taukoa, että ehdittiinköhän siinä sitten treenata yhdessä enemmän, kun nyt tauolla suurin osa oli omissa oloissaan harjoittelemassa. Kunhan tässä pohdiskelin tuota, että ulkomaisilla ei ole ollut niin helppo tulla uuteen pelitapaan ja tauon jälkeen piti ns. sopeutuminen jo nähdä. Tänään ainakin nähdään, onko Hilding sopeutunut pelitapaan yhtään enempää ja alkaako mies näyttää jääkiekkoilijalta.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olin muuten siinä käsityksessä koko alkukauden, että Lukko harjoittelee maajoukkuetauolla yhdessä, koska pelitapa on niin uusi ja vieras. Olihan Lukolla tuossa tietysti muutenkin aika väljää jo ennen taukoa, että ehdittiinköhän siinä sitten treenata yhdessä enemmän, kun nyt tauolla suurin osa oli omissa oloissaan harjoittelemassa. Kunhan tässä pohdiskelin tuota, että ulkomaisilla ei ole ollut niin helppo tulla uuteen pelitapaan ja tauon jälkeen piti ns. sopeutuminen jo nähdä. Tänään ainakin nähdään, onko Hilding sopeutunut pelitapaan yhtään enempää ja alkaako mies näyttää jääkiekkoilijalta.
Itekin kyllä oletin, että valmennus olisi analysoinut miksi tiettyja joukkueita vastaan oli ongelmia (Kärpät, Jyp, Pelicans?) ja tauolla olisi johtopäätökset viety käytäntöön. Toki taas koko ensi viikko on aikaa reenata kun pelit on la-pe.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös