Lukko kaudella 2013–2014

  • 504 532
  • 1 494

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Hienoa henkistä puolustusmekanismia tuokin. Eihän kukaan voi tosissaan sanoa, että Ässillä olisi ollut kovalla rahalla ostettu joukkue. Pelaajista oli suurin osa pelannut Ässissä jo pidemmän aikaa. Puolustukseen tuli 2 uutta ukkoa, Heshka ja Marttinen. Molemmat hoitivat ruutunsa ihan hyvin. Hyökkäykseen tuli vanhan kaartin lisäksi Brodin ja Ryan. Molemmat epätasaisia suorittajia, mutta parhaimmillaan ihan hyviä. Loppukaudeksi tuli tietenkin mestistason Elo.

Kyllä Ässien mestaruus perustui pitkäjänteisyyteen ja joukkueen yhteen hitsautumiseen.

Hienoa henkistä tuhkan levittelyä. Eihän kukaan voi Lukostakaan noin sanoa. Joillekin pelaajille maksetaan liikaa mutta mikään tähtikaarti ei Lukko ole.
Siis kaksi uutta ukkoa ässien puolustukseen edelliskaudesta, montako Lukolle tulossa ensi kaudeksi? Ässien hyökkäykseen ainakin 4 uutta edelliskaudesta, montako Lukolle nyt tulossa?
Turha mistään väärinymmärryksistä alkaa jauhamaan.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä Ässien mestaruus perustui pitkäjänteisyyteen ja joukkueen yhteen hitsautumiseen.
Omista kasvateista Mäkilä, Laaksonen, Huhtanen ja Jyrkkiö pistettiin pois. Kuparinen lähti menestyksen perässä Kuopioon. Ässät reagoi nostamalla pelaajabudjettia ja hankki markkinoilta rahalla miehiä tilalle.
 

senilix

Jäsen
Eikai Lukko hanki kallista Caldwellia ja pistä kymmenen pelin jälkeen katsomoon? Pakkohan sille oli antaa mahdollisuus parantaa koska usein ammattimiehet tekee niin. Mutta ei siinä mitään, hyvä että lähti.
Sitäpaitsi Lukon kapteeni ja varakapteeni sai vetää koko kauden päin persettä vaikka sieltä junnuista olis löytynyt molempien paikalle taatusti lahjakkaampaa kaveria! Oliko sekin RD:n nokkimisjärjestystä vaiko huhuttua toimiston sekaantumista? Täällä vaan rutistaan jostain Caldwellista ja Riskasta..

Olet asian ytimessä. Jos vaihdat sanan Caldwell tilalle sanan hankinta ja mietit viime kauden peluutusta. Siinä kapteeni ja varakapteenikin olivat hyviä verrattuna eräisiin jatkuvasti kokoonpanossa olleisiin hankintoihin.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Pitäisikö jumalauta pelata pelkillä raumalaisilla junnuilla, että olisit tyytyväinen? Eikö tämä ole ammattilaisten liiga? Vai miten sä haluaisit? Ja ei yhtään leveyttä saa olla, täh? Vittu muuten käy kuin viime kautenakin, että pakit ketkä pystyvät pelaamaan liigassa loppuvat.

Minun mielestä junnuliigat ovat erikseen ja siellä täytyy olla hyvät näytöt / osaaminen mistä edustuksen valmentaja pitää, että pääsee edustukseen.
Ensinnäkään 22v Virtanen ei ole mikään junnu enää kuten tuossa jo mainittiinkin ja toiseksi Viirlas on turkulainen vaikka useamman vuoden Lukon junnuissa onkin pelannut.

Mikkola ei lähtökohtaisesti ole enää mitään sellaista mitä nuo kaverit eivät voisi olla jo ensi kaudella. Tai no onhan sillä palkkaa varmasti enemmän kuin noilla yhteensä.

Ja tosiaan Virtasella ja Viirlaksella alkaa olla jo näyttöä sen verran, että ottajia kyllä löytyy. Eiköhän nämäkin johonkin Ässiin sössitä kun täällä ostellaan jämämiehiä tilalle ja syödään wingsejä.
 

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL ja Liiga
Hienoa henkistä tuhkan levittelyä. Eihän kukaan voi Lukostakaan noin sanoa. Joillekin pelaajille maksetaan liikaa mutta mikään tähtikaarti ei Lukko ole.
Siis kaksi uutta ukkoa ässien puolustukseen edelliskaudesta, montako Lukolle tulossa ensi kaudeksi? Ässien hyökkäykseen ainakin 4 uutta edelliskaudesta, montako Lukolle nyt tulossa?
Turha mistään väärinymmärryksistä alkaa jauhamaan.

Toivotaan että Lukkokin saa menestystä, jos ja kun se alkaa rakentamaan joukkuettaan pitkäjänteisesti. Jos joka toinen vuosi ostaa uudet pelaajat, niin tulosta ei varmasti tule. Tulevat kaudet näyttävät, pitääkö Lukon mestaruutta odottaa vielä toiset 50 vuotta.
 

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL ja Liiga
Omista kasvateista Mäkilä, Laaksonen, Huhtanen ja Jyrkkiö pistettiin pois. Kuparinen lähti menestyksen perässä Kuopioon. Ässät reagoi nostamalla pelaajabudjettia ja hankki markkinoilta rahalla miehiä tilalle.

Nuo mainitsemasi neljä omaa kasvattia eivät olleet kummoisia pelimiehiä. Mäkilä tosin ihan kelvollinen. Eivät he ole pärjänneet uusissa seuroissaankaan. Nyt mestaruuden voittaneessa joukkueessa oli paljon pelaajia ja valmentajia, jotka ovat olleet Ässässä jo melkoisen tovin. Pitkäjänteisyys palkittiin ja pienelläkin budjetilla voi pärjätä. Onnittelut Ässille vielä kerran!
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
MAALIVAHDIT
OSKARI SETÄNEN 2015

PUOLUSTAJAT
JUHO TOMMILA 2014
RONI VIIRLAS 2015
ILKKA MIKKOLA 2015
OTTO HONKAHEIMO 2015

HYÖKKÄÄJÄT
JUHANI JASU 2014
KIMMO KOSKENKORVA 2014
JONI NIKKO 2015
JANNE KERÄNEN 2014
TEEMU NURMI 2015
LAURI TUKONEN 2014
FILIP RISKA 2014
JERRY AHTOLA 2014
JARKKO KAUVOSAARI 2014
NIKLAS NÄPPI 2015
ARTTU ILOMÄKI 2014
AKI KANGASMÄKI 2014

Sorry ylhäällä olevan listauksen isot kirjaimet, otettu suoraan JA:n joukkue-osiosta ja jätin "julkiset salaisuudet pois". Kyllä tuosta näkee, että Lukkokin pyrkii pitkäjänteisyyteen. Mikkola, Riska, Ahtola, Ilomäki, Koskenkorva (5/17) ovat tuosta porukasta ainoat, jotka aloittavat 1-2 kautensa Lukossa. Tukonen aloittaa kuudennen kautensa, Nurmi ja Keränen viidennen kaudensa peräjälkeen, Kauvosaari neljännen, Jasu, Honkaheimo, Kangasmäki jne.

Siihen en ota enempää kantaa, että onko runkoa rakennettu väärien pelaajien varaan monta vuotta... Joku kai voisi sanoa että on, koska menestys on viimeisen kuuden kauden aikana jäänyt kahteen pronssi-otteluun.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Kuroselle, Viirlakselle ja Virtaselle pitää löytyä ensi kaudella pelipaikka ja onneksi Dufva edes jotenkin nostaa pelaajia rosteriin vaikkei aikaisemmat niin aktiivisesti sitä tehneetkään. Honkaheimon jatkossa ei ole muuta positiivista kuin se, että on raumalainen ja tietää paineet mitä täällä pelaamiseen liittyy.

Voin kuvitella, että lukko hommaa jonkun 39v maalivahdin jostain AHL:n luukkuvahdista tai Saksan kaljaliigasta jonka jälkeen Setänen myydään jonnekkin muualle jossa pääsee sanomaan ettei lukko antanut näyttää. Nyt ei ole Vehanen tiellä joten Setänen voisi ihan hyvin lähteä kauteen toisena veskarina ja antaa hänelle ja sitten sille toiselle tasaisesti pelejä ja katsotaan sitten, että missä ollaan tammikuussa. Mietiskelin vaan, että Järvenpäähän on jättämässä Ässät eikä ole tehnyt sopparia mihinkään joten mahtaako olla lukon kiikarissa. Tämä olisi kyllä aika huvittava tilanne...

Kuitenkin asiahan ei ole näin yksinkertainen sillä lukon "ammattimainen" seurajohto haluaa törsätä RTK:n ja keulan rahat johonkin kovaan AHL-mieheen joka floppaa eikä saa edes Ässien kuteja kiinni.
 

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL ja Liiga
Mietiskelin vaan, että Järvenpäähän on jättämässä Ässät eikä ole tehnyt sopparia mihinkään joten mahtaako olla lukon kiikarissa. Tämä olisi kyllä aika huvittava tilanne...

Minusta Ässät teki jättimäisen virheen, kun laittoi Järvenpään lähtemään "poikamaisen" hölmöilyn takia. Luulisi, että Juha olisi ottanut opikseen vakavan puhuttelun jälkeen. Järvenpäästä voisi kehittyä Lukolle Raannan veroinen koppari. Kannattaisi iskeä kiinni!
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
MAALIVAHDIT
OSKARI SETÄNEN 2015......

Hyokkayksesta jaavat siis pois Bertrand (TPS), Azevedo (Praha) ja Koskinen (?). Maalivahdeista Vehanen (Praha). Pakistossa lahtee Jurcina (?). Eli kuten RD sanoi Ramonassa, tarvitaan kolme hyokkaajaa ja ykkosveskari. Sopimukset pakkien kanssa on jo tehty. Mikkola on julkistettu, Nummelinia odotellaan. Lisaksi on auki Generous, Tikkanen ja Kovanen. Epailen, etta joku tosta kolmikosta jaa pois.

Mutta keita ovat nama uudet hyokkaajat ja ykkosveska. Siita ei taida olla kellaan pienintakaan hajua. Viikon paasta tiedetaan jotain lisaa.

Edit. Strakan unohdin kokonaan. Hupsista vaan. Mitas han?
 
Viimeksi muokattu:

jukero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minusta Ässät teki jättimäisen virheen, kun laittoi Järvenpään lähtemään "poikamaisen" hölmöilyn takia.
Järvenpää ei parissa kaudessa kehittynyt pelillisesti, eikä hänen asenteensa ollut riittävän ammattimaisella tasolla. Kova ratkaisu seuralta ja aina voi jäädä jossiteltavaa, mutta sopii mielestäni hyvin noihin Ässien nykyisiin linjauksiin. Ässien maalivahtitilanne toki ensi kaudella iso kysymysmerkki, mutta se on eri alueen asioita se. Järvenpäätä tuskin kannattaa Lukkoonkaan haikailla, kun miehellä ilmeisesti on jo jonkin aikaa ollut sopimus toiseen liigaseuraan.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nummelin tarttisi kaverin ajamaan 8 tietä ja Lukolta vapautui liigan suurin maalivahdin palkka. Miikka Kiprusoff taitaa olla Lukon listan ykkösenä josta veskari yritetään hankkia.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Minusta Ässät teki jättimäisen virheen, kun laittoi Järvenpään lähtemään "poikamaisen" hölmöilyn takia. Luulisi, että Juha olisi ottanut opikseen vakavan puhuttelun jälkeen. Järvenpäästä voisi kehittyä Lukolle Raannan veroinen koppari. Kannattaisi iskeä kiinni!

Tarkennatko vähän tästä virheestä sillä yritän seurata Ässien tekemisiä mahdollisimman vähän...

Nummelin tarttisi kaverin ajamaan 8 tietä ja Lukolta vapautui liigan suurin maalivahdin palkka. Miikka Kiprusoff taitaa olla Lukon listan ykkösenä josta veskari yritetään hankkia.

Olisi ainakin ikä kohdallaan.

Järvenpää ei parissa kaudessa kehittynyt pelillisesti, eikä hänen asenteensa ollut riittävän ammattimaisella tasolla. Kova ratkaisu seuralta ja aina voi jäädä jossiteltavaa, mutta sopii mielestäni hyvin noihin Ässien nykyisiin linjauksiin. Ässien maalivahtitilanne toki ensi kaudella iso kysymysmerkki, mutta se on eri alueen asioita se. Järvenpäätä tuskin kannattaa Lukkoonkaan haikailla, kun miehellä ilmeisesti on jo jonkin aikaa ollut sopimus toiseen liigaseuraan.

Eikös Riksman/Väre kaksikko ole aika vakaalla pohjalla?! Niin, eihän se Riksman kovin kummonen ole mutta kyllä se liigassa pärjää jokusen kymmenen pelin.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Järvenpää oli ryyppäämässä peliä edeltävänä iltana ja katsoi, että ryyppäjäiset pitää julkaista netissä videon muodossa.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Ensi kauden kokoonpanoon tällaisia "varmistuksia".

Kovanen joutuu lopettamaan uransa.
Generous ja Tikkanen jatkaa Lukossa.
McLean tehnyt esisopimuksen.
Maalivahtia kartoitetaan ulkomailta.
Toinen sentteri on todennäköisesti kotimaan liigasta.
Sipiläinen tehnyt ilmeisesti yksi vuotisen ja E. Riska kaksivuotisen sopimuksen.
 

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tikkasen ja Generousin jatkot tarkoittavat siis sitä, että Lukon puolustus koostuu

Nummelin-Honkaheimo
Mikkola-Tikkanen
Generous-Virtanen

Tai pakkiparithan voivat mennä ihan miten vain. No ainakin Virtanen on siis saamassa kauden alusta asti vastuuta. Viirlas & Tommila pelaavat A-junnuissa. Tietysti tässä on vielä sekin mahdollisuus, että Dufva haluaa Kalle Koskisen vielä yhdeksi vuodeksi Lukkoon.

McLeanin sopimuksen myötä ykkösketjusta puuttuu ainakin vielä yksi nimi. Nurmi siellä varmasti Mäkisen kanssa pelaa, mutta joku olisi hyvä saada toiselle laidalle, älkääkä sanoko, että Tukonen.
 

sheiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ykköseen Mäkisen ja Nurmen rinnalle joku kunnon polkukone joka irtoaa aina tarvittaessa Nummelinin pystylättyihin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös