Liverpool kausi 2007-2008

  • 146 706
  • 1 485

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Kausi 2005-2006 on nyt pelattu. Kokonaissaldona hulppeat 62 virallista ottelua, FA Cupin voitto, UEFA:n Super Cupin voitto, Mestareiden Liigan 16 parhaan pääsy, kolmas sija Valioliigassa Liverpool FC:n valioliigahistorian parhaalla pistesaldolla - 82 pistettä.

Mestarien Liigasta tuli lähtö anemisen esityksen jälkeen Benficaa vastaan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Alkulohkossa taakse jäi Chelsea, Betis ja Anderlecht. Tästä ei siis edellisen vuoden kaltaista riemukulkuetta tullut, mutta ei se ainakaan sivuunkirjoittanutta yllättänyt. Maalittomuus vaivasi juuri Benfica -otteluiden aikaan ja joukkue oli selvästi väsyneen oloinen.

Kaljakuppi jäi ensimmäiseen otteluun, joten siitä voidaankin siirtyä sujuvasti FA Cupiin. Seuran historian 7 voitto tuli lopulta rankimman kautta kun finaalissa West Hamia vastaan mentiin aina pilkuille saakka. Lopulta Jose "Pepe" Reina nousi sankariksi Steven Gerrardin ohella ja torjuu 3 pilkkua neljästä. Matkalla finaaliin kaatui mm. Luton (Liverpoolin ollessa tässäkin ottelussa kahden maalin takana puoliajalla), Manu ja Chelsea täysin ansaitusti. Eli siis tie finaaliin meni ns. kovimman kautta ja sarjassa lopulta edelle sijoittuneet saivat esimakua ensi kauden Liverpoolista. Hieno voitto ja mielestäni täysin ansaittu, vaikka West Ham olikin erinomainen vastus. Huomionarvoista on mielestäni se, että kuudessa FA Cupin pelissä, Liverpool teki hulppeat 20 maalia - finaalipilkkuja ei ole laskettu tähän!

Valioliigassa 38 ottelusta 25 voittoa, 7 tasapeliä ja 6 tappiota - maaliero mukava +32 (57-25). Tappioista neljä tuli kärkinelikon joukkueille (Chelsea 2 , Manu ja Arsenal 1) ja loput kaksi Fulhamille ja Charltonille. Tässä listaa Liverpoolin tämän kauden pisteiden kertymisestä liigassa. Huomioitavaa tässä on se, että ns. heikommilta pisteitä otettiin erinomaisella varmuudella (tosin esimerkiksi se Alonson oma maali B'rumia vastaan maksoi 2 pistettä), ongelmat olivat nimenomaan kärkikaksikon joukkueita vastaan.

Chelsea 0
Manu 1
Arsenal 3
Tottenham 4
Blackburn 6
Newcastle 6
Bolton 4
West Ham 6
Wigan 6
Everton 6
Charlton 1
Fulham 3
M'boro 4
Man City 6
Aston Villa 6
Pompey 6
B'ham 2
WBA 6
Sunderland 6

Liverpoolilla oli Valioliigassa kaksi heikompaa jaksoa - ensimmäinen heti alkukaudesta Champions Leaguen karsintojen (ensimmäinen peli jo 13.7.) jälkeen ja toinen kausi alkuvuodesta, kun Japanin seurajoukkueiden MM-turnauksen aiheuttama väsymys iski. Huonot pelit sattuvat juuri tähän aikaan - alkukaudesta hävittiin Chelsealle kotona ja nysvättiin Manun kanssa tasan ja hävittiin mm. Fulhamille. Tammi- helmikuun huonolla jaksolla kohdattiin jälleen Chelsea ja Manu ja hävittiin molemmat matsit - minkä lisäksi saman laman aikana pelattiin molemmat Charlton -ottelut, tappio ja tasuri.

Vastaavasti taas Liverpool pelasi kaksi loistavaa voittoputkea, ensimmäinen putki perustui enemmänkin puolustuksen pitävyyteen mutta toinen enemmänkin hyökkäyspelin toimivuuteen - toki oma pää pysyi kohtuu hyvin puhtaana.

Parannusta liigan osalta viime kauteen huikeat 24 pistettä. Ero Chelseaan kuroutui 37 pisteestä 9 pisteeseen. Chelsean puolustus piti jälleen parhaiten liigassa, mutta Pepe Reina piti eniten nollapelejä. Kokonaisuutenakin viime kaudella ajoittain kovastikin vuotanut puolustus saatiin siis parsittua kasaan. Topparipari Hyypiä&Carragher oli loistava koko kauden ja laitapakit Riise&Finnan täydensi puolustusnelikon panoksen kiitettäväksi.

Pelillisesti joukkue harppasi isoin askelin eteenpäin. Puolustuspeli toimi valtaosan kaudesta erinomaisesti ja hyökkäyspeliin olen paria pätkää lukuunottamatta tyytyväinen. Tilanteiden luominen oli monipuolista ja hyökkäyksissä käytettiin koko kentän leveyttä. Joku sanoi, että kunnollisella maalintekijällä Liverpool olisi mestari - en tätä vielä kyllä itse täysin allekirjoita mutta on siinä totuuden siemen. Saapa nähdä, miten kesällä koittavat tähtihyökkääjien vaihtoviikot pyörivät, ja tarttuuko sieltä kukaan Liverpoolin haaviin.

Keskikentän pelin sielu, kapteeni Steven Gerrard pelasi aivan fantastisen kauden tehden kaikkiaan 23 maalia. Päälimmäisenä mielessä tietysti maaginen tykitys lauantaisessa finaalissa. Upea pelaaja ja upea kausi. Ehdottomasti kauden pelaaja.

Djibril Cisse teki lopulta 19 maalia, Peter Crouch 13 ja Luis Garcia 11 maalia. Kolmas koko kauden pelannut kärki Fernando Morientes jäi 9 maaliin. Cissen maalimäärä on ihan ok, ottaen huomioon hänen joutumisensa liian usein oikealle laidalle. Crouch oli myös aivan ok, mutta ei vain tarpeeksi hyvä. Esitykset huononivat loppukautta kohden ja tuntui, että Peter väsyi koko ajan enemmän. Morientes joutaa ulos, sai tasaisesti peliaikaa koko kauden, mutta homma ei vain toimi. Cisse saisi jatkaa.

Loppuun vielä perinteinen kouluarvosana-arvio, arvion perustana koko kausi.

Pepe Reina 9+ (erinomainen debyyttikausi Valioliigassa, pientä hiomista jäljellä)
Jerzy Dudek 8,5 (pelasi todella vähän joten arviointi vaikeaa, ei pettänytkään - myyntiin)
Scott Carson 8,5 (vain neljä peliä, vaikea arvioida, ei pettänyt)

Steve Finnan 9 (puolustuspeli idioottivarmaa, ylöspäin pelaamisessa parannettavaa)
Jan Kromkamp 8+ (vielä sisäänajossa, hyviäkin väläyksiä)
Jamie Carragher 10- (puolustuksen sydän ja ikitaistelija, käytännössä virheetön)
Sami Hyypiä 9,5 (sijoittuminen ja pääpeli uskomatonta, pelasi eniten)
Daniel Agger 9- (sisäänajossa, lupaavia otteita, hyvältä näyttää)
John Arne Riise 9+ (hyvä ja tasaisin kausi tähän mennessä, luottopelaaja)
Stephen Warnock 7 (taso ei vain näytä riittävän, sai maalitilin auki)
Djimi Traore 8- (ei pelannut paljoa, täytti kuitenkin ruutunsa riittävän hyvin - myyntiin)

Luis Garcia 9+ (tärkeitä maaleja, joilla suuri merkitys liigasijoitukseen ja cup-voittoon)
Steven Gerrard 10 (paras, mitä muuta tähän voisi sanoa)
Mohammed Sissoko 9+ (hieno debyyttikausi, syöttötarkkuudessa hiomista)
Xabi Alonso 9 (ei ollut aivan viime kauden tasolla, siltikin hyvä - vaatimukset korkealla)
Didi Hamann 9 (rankkareissa kuin kotonaan, kokenut ja tasapainottava - vielä yksi kausi)
Harry Kewell 9 (pääsi kovaan iskuun ja näytti epäilijöilleen - kunpa ei loukkaantunut pahasti)
Bolo Zenden 8- (ei vakuuttanut ennen loukkaantumistaan, usein tehoton ja ulkona pelistä)
Darren Potter (niin vähän pelejä, ettei pysty arvioimaan)

Fernando Morientes 8 (ei tehoja vaikka tilaisuuksia sai - myyntiin)
Djibril Cisse 9 (pelasti loppukaudella kasvojaan, tehokkain kärkimies - soisin jatkavan)
Peter Crouch 8,5 (13 maalia ja paljon syöttöjä, silti jotain perustavaa puuttuu)
Robbie Fowler 9+ (5 maalia, kolme niistä voittomaaleja - vanha tatsi on tallella!)
Florent Sinama-Pognolle 8,5 (lupauksia olisi, muttei mennyt lainallakaan putkeen)
Neil Mellor 7,5 (taso ei riitä, ensi kaudella ehkä vielä yksi lainapesti tai ulos)

Hyvä kausi siis kaikesta huolimatta ja FA Cupin voitto (tai itselleni ainakin Chelsean tiputtaminen) jättää hyvän maun suuhun. Tästä on hyvä jatkaa ensi kauteen.

Ja jos joku oikeasti jaksoi lukea tänne asti, niin omasta puolestani kiitän kaikkia tähän ketjuun kirjoittaneita Liverpool FC -fanaatikkoja ja -kriitikkoja kuluneesta kaudesta! Hauskaa ja antoisaa on ollut!

YNWA
 
Viimeksi muokattu:

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitetaan omat, hieman tiukemmat arvosanat brittiskaalalla:

Pepe Reina 8 (Oli erittäin hyvä, pari mokua jäi mieleen mutta myös tukku hienoja pelastuksia)
Jerzy Dudek 7 (+/-0)
Scott Carson 7 (+/-0)

Steve Finnan 9 (aivan loistava kausi, kauden parhaita onnistujia meillä ellei jopa paras)
Jan Kromkamp 7 (Ihan ok, ei loistanut eikä nyt huonostikaan pelannut)
Jamie Carragher 9 (Carralta taas loistokausi, ei oikein moitittavaa)
Sami Hyypiä 9 (Sami kyllä pelasi loistavan kauden millä tahansa mittareilla)
Daniel Agger 7 (Erittäin lupaavia otteita, mutta en pysty parempaa arvosanaa vielä tuon perusteella antamaan)
John Arne Riise 7 (Niin ja näin, välillä erinomaista peliä ja välillä tosi huono. Plussat ja miinukset kuittaavat toisensa ja aika peruskausi)
Stephen Warnock 6 (Asenne kyllä kohdillaan, valitettavasti ei taida riittää.)
Djimi Traore 6 (Huono kausi, aivan liikaa hasardeja ja muutenkin huonoa peliä)

Luis Garcia 8 (On isojen pelien mies, hieno kausi ja paljon ilonhetkiä. Hieman epätasainen silti)
Steven Gerrard 9 (loistava kausi, mutta en kyllä pysty kymppiä antamaan)
Mohammed Sissoko 9 (herranjestas mikä kausi! Vieiraa ei kukaan muista kahden kauden kuluttua, silloin villitsee Momo-mania)
Xabi Alonso 8 (hieno kausi ja loistavat syötöt jatkuivat, elintärkeä pelaaja)
Didi Hamann 9 (rankkareissa kuin kotonaan, kokenut ja tasapainottava - vielä yksi kausi)
Harry Kewell 7 (Alkukausi huono, loppukausi jo todella hyvä. Plussat ja miinukset kuittaavat toisensa, mutta lopetti kauden nousussa)
Bolo Zenden 7 (Pelasi vain vähän ennen loukkaantumista, +/-0)

Fernando Morientes 6 (ei vaan aukea ei)
Djibril Cisse 7 (loppukaudesta maaleja ja pelasi hyvin positionsa ulkopuolella. Mutta tämä ei kyllä riitä, me hankittiin vielä enemmän.)
Peter Crouch 8 (Oikein hyvä kausi hujopilta, olin tyytyväinen)
Robbie Fowler 8 (Pelasi loistavasti loppukaudesta, mutta liian vähän näyttöjä korkeampaan arvosanaan. Loistava maalintekijä, jatkaessaan siitä mihin jäi tekee tulevalla kaudella 20 maalia)
 
Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
lintu kirjoitti:
Laitetaan omat, hieman tiukemmat arvosanat brittiskaalalla:
...

Harry Kewell 7 (Alkukausi huono, loppukausi jo todella hyvä. Plussat ja miinukset kuittaavat toisensa, mutta lopetti kauden nousussa)
Bolo Zenden 7 (Pelasi vain vähän ennen loukkaantumista, +/-0)
Tämä vertailu kuulostaa vallan mielenkiintoiselta.

Millä mittarilla Kewell ja Zenden kaudesta saman arvosanan ansaitsevat?? Kewell oli alkukauden loukkaantuneena ja siitähän taitaa automaattisesti seurata huono alkukausi. Loppukaudesta yksi parhaista! Zenden ei taas esittänyt pelatessaan (eli ennen loukkaantumistaan) mitenkään loistokkaita otteita, päinvastoin kuin loukaantumisestaan kuntoutunut Kewell.
 
sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielenkiintoista nähdä, että mitä Liverpoolin hyökkääjistölle tehdään kesällä. Nelikosta Cisse, Fowler, Morientes, Crouch lienee viimeksi mainittu ainoa varma jatkaja. Itseltäni ei arvostusta Crouchin taidoille niin valtavasti riitä, mutta eipä äijästä ainakaan vielä eroonkaan päästä, koska Benitezin kärsivällisyys tuntuu riittävän.

Morientes lähtee. Nyt on jo pakko sanoa, että toivottavasti lähtee. Toinen kausi jo Englannissa, mutta ei tapahtunut juuri mitään. Parhaat vuodet taitavat olla jo takana tai sitten pelityyli ei yksinkertaisesti sovi.

Cisse väläyttelee (mm. tekemällä hienoja maaleja esimerkiksi Anderlechtia ja West Hamia vastaan), mutta on välillä niin yössä, että heikkoa tekee. Ollut lähtökuopissa jo pariin otteeseen. Jos sattuu pääsemään kesällä hyvin esille MM-kisoissa, niin voisi olla tilaisuus rahastaa. Benitezin jatkaessa ei Liverpoolin pelissä mikään valtavasti muutu, joten Cissen kannattaisi ehkä etsiä sopivampaa ympäristöä.

Fowlerin jatko olisi periaatteessa ihan ok. Onhan kuitenkin Liverpoolin oma poika. Menestyksen kannalta tällä sopimuksella tuskin on merkitystä suuntaan tai toiseen.

Sinama-Pongollen ja Mellorin voi unohtaa. Taso ei riitä. Uusia miehiä siis tarvitaan. Berlusconi möläytti, että Shevchenko haluaa Englantiin. Tämän miehen saaminen taitaa silti olla vain toiveuni, sillä ei ole vaikea arvata mikä brittiseura on ensimmäisenä jonossa, jos Shevchenko oikeasti tulee valioliigaan.

Yksi toive: jos MM-kisoista joku löytö tehdään, niin toivottavasti se on parempi kuin Diouf neljä vuotta sitten.

Toinen toive: Ei ManU:n hevosnaamaa.
 
SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
sininen kirjoitti:
Mielenkiintoista nähdä, että mitä Liverpoolin hyökkääjistölle tehdään kesällä. Nelikosta Cisse, Fowler, Morientes, Crouch lienee viimeksi mainittu ainoa varma jatkaja.

Eikös Fowler juuri tehnyt Liverpoolin kanssa vuoden jatkopahvin? Ja hyvä niin.
 
Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se mitä nyt on brittilehdistöä tullut seurattua, niin Liverpoolin yhteydessä mainitut nimet ovat olleet Darren Bent, Craig Bellamy, Shaun Wright-Phillips (joka ilmeisesti on ykköstarget), Jermaine Pennant ja espanjalaislehdistön mukaan jo 4 vuoden pahvin tehnyt Fabio Aurelio. Aiemminhan kirjoiteltiin Argentiinan kohupelaajasta Carlos Aguerosta, mikä olisi toteutuessaan käsittämätön kaappaus.
 
lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liverpooligan kirjoitti:
Tämä vertailu kuulostaa vallan mielenkiintoiselta.

Millä mittarilla Kewell ja Zenden kaudesta saman arvosanan ansaitsevat?? Kewell oli alkukauden loukkaantuneena ja siitähän taitaa automaattisesti seurata huono alkukausi. Loppukaudesta yksi parhaista! Zenden ei taas esittänyt pelatessaan (eli ennen loukkaantumistaan) mitenkään loistokkaita otteita, päinvastoin kuin loukaantumisestaan kuntoutunut Kewell.

Ok, kyllähän Kewell oli loppukaudesta aivan eri luokkaa kuin Bolo mutta kun käytin arvostelussa vain kokonaisia arvosanoja vääristelee se hieman ehkä ajatustani. Bolo olisi ollut 7- ja Kewell 7,5. Bolo oli ok, +/-0 kuten sanoin. Kewell jatkoi alkukaudesta siihen mihin viimeksi jäi, eli oli surkea. Nyt pelannut kuitenkin 8 arvoisesti ja siksi 7,5. Mietin seiskan ja kasin välillä, mutta mies ei kuitenkaan mielestäni ollut Garcian tai Alonson tasolla joten päätin antaa seiskan.

sininen kirjoitti:
Mielenkiintoista nähdä, että mitä Liverpoolin hyökkääjistölle tehdään kesällä. Nelikosta Cisse, Fowler, Morientes, Crouch lienee viimeksi mainittu ainoa varma jatkaja. Itseltäni ei arvostusta Crouchin taidoille niin valtavasti riitä, mutta eipä äijästä ainakaan vielä eroonkaan päästä, koska Benitezin kärsivällisyys tuntuu riittävän.

Kyllähän Crouch on hyvä pelaaja. Rakentaa tilanteita ja osaa maalejakin tehdä. Alkukausi meni totutellessa ja apina selässä vaikutti. Ensi kaudella odotan vielä enemmän ja Crouchan on vielä nuori pelaaja ja kehittyy koko ajan.

sininen kirjoitti:
Morientes lähtee. Nyt on jo pakko sanoa, että toivottavasti lähtee. Toinen kausi jo Englannissa, mutta ei tapahtunut juuri mitään. Parhaat vuodet taitavat olla jo takana tai sitten pelityyli ei yksinkertaisesti sovi.

Moro tosiaan on ollut liian kesy Valioliigaan. Valitettavasti näkisin minäkin miehen muualla, erittäin sympaattinen pelaaja jolle toivoisin vielä hienoja hetkiä uralla. Toisaalta valmis tekemään kovasti duunia pärjätäkseen meillä ja haluaa näyttää kykenevänsä siihen. Asennetta löytyy ja jatkaminen ei olisi katastrofi.

sininen kirjoitti:
Cisse väläyttelee (mm. tekemällä hienoja maaleja esimerkiksi Anderlechtia ja West Hamia vastaan), mutta on välillä niin yössä, että heikkoa tekee. Ollut lähtökuopissa jo pariin otteeseen. Jos sattuu pääsemään kesällä hyvin esille MM-kisoissa, niin voisi olla tilaisuus rahastaa. Benitezin jatkaessa ei Liverpoolin pelissä mikään valtavasti muutu, joten Cissen kannattaisi ehkä etsiä sopivampaa ympäristöä.

Cissellä on potentiaalia ja mies haluaakin todella kovasti jäädä. Pelasi paljon oikeassa laidassa ja jos sinne saadaan uusi pelaaja saattaa Cisselle avautua paikka kärjestä ja jälki voi olla tuhoisampaa. Jos Cisse lähtee, ei se ole hänen päätöksensä. Näin mies sanoi tuoreessa haastattelussa.

sininen kirjoitti:
Fowlerin jatko olisi periaatteessa ihan ok. Onhan kuitenkin Liverpoolin oma poika. Menestyksen kannalta tällä sopimuksella tuskin on merkitystä suuntaan tai toiseen.

Fowler jatkaa ja hyvä niin. Loppukaudesta näkyi jo vanhaa virettä kun vihdoin pääsi rakastamaansa seuraan takaisin. Jos kunnossa ja saa peliaikaa niin uskoisin ettei 20 maalia ole mahdottomuus. Ja äijä joka todella rakastaa punaista paitaa on pidettävä mukana. Carran kanssa varmastikin ainoat jotka ottaisivat luodin Poolin takia.

sininen kirjoitti:
Yksi toive: jos MM-kisoista joku löytö tehdään, niin toivottavasti se on parempi kuin Diouf neljä vuotta sitten.

Kuten eräs tännekin kirjoittava Pool-fani sanoi, oli Diouf oikeasti paperilla kova hankinta. Itsekin tuulettelin kun mies signattiin. Mutta muistetaan että Rafan osumaprosentti on aivan eri luokkaa kun Gedin ja mies todella tekee kovaa taustatyötä jokaisen hankinnan kohdalla.
 
Voittaja

Jäsen
Silly season has started again. Niin, kuten kaikki tietävät, on seurajalkapallo nyt jälleen aikaslailla lopussa tältä kaudelta. Nyt voidaan taas jokainen lukea enemmän tai vähemmän järkeviä ja totuudenmukaisia huhuja siitä ketä on tulossa ja ketä menossa. Aloitan tämän kesän huhupuheet Jermaine Defoella. Mies on kuulemma siirtymässä tai jopa jo sopparin tehnytkin Liverpoolin kanssa. Mitä tämä sitten tarkoittaisi? Cissen menoa luultavasti, tosin itse haluaisin pitää Djibrilin vielä joukkueessa, mutta mikäs minä olen Rafan mahdollisia päätöksiä kyseenalaistamaan.
 
Xantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄU
Kuvernööri kirjoitti:
Aiemminhan kirjoiteltiin Argentiinan kohupelaajasta Carlos Aguerosta, mikä olisi toteutuessaan käsittämätön kaappaus.

Sergio Agüero, ei Carlos, ei Aguero, jos et sitten Tevezia tarkoittanut.
El Kun on itse sanonut haluavansa sumuliigaan ja haastattelun aikana Pro Evolution Socceria pelatessa valinnut joukkueeksi Liverpoolin joten tästähän on aivan normaalisti vedetty johtopäätös, että kaveri on 'poolin miehiä. Yhtä hyvin hän voisi olla Barcelonan miehiä, koska on silläkin joukkueella PES:iä todistettavasti pelannut ja lisämausteena vielä Leo Messin kanssa vietetyt nuoruusvuodet Argentiinan junnumaajoukkueissa.

Tosiasiassahan Madridin heikompi joukkue on AS:n mukaan ilmoittanut saaneensa 23 miljoonalla €:llä Agüerosta kaverin Torresille, mutta Independiente on kiistänyt nämä. Ja myöskin Palermo ilmoitti heti AS:n uutisen jälkeen Independienten hyväksyneen heidän 20 miljoonan euron tarjouksen. Myöskin Bayern München ja Villarreal on kovasti huhuissa pyörinyt mukana.

Vielä "Kunia" ei olla viemässä mihinkään, mutta lähiviikkoina todennäköisesti tulee uutta informaatiota. Liverpooliin en kuitenkaan jaksa uskoa.

Lisäänpä vielä muutaman videon miehestä.

Juanlu Doktaizin koostama kokoelma alkukauden otteista:
http://video.google.com/videoplay?docid=7533284602074478271

Futisforumillakin pyörinyt pätkä Agüeron maaleista River Platea vastaan:
http://www.youtube.com/watch?v=g-9TKrQNLBI

Ne muutamat ottelulinkit mistä pelit hain olen jo johonkin hukannut.
 
Viimeksi muokattu:

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sergio Tevez, Carlos Aguero......no pannaan jotain siltä väliltä. Ostetaan vaikka molemmat.

Jermaine Defoe kelpaisi enemmän kuin hyvin, häntä olen itse ihaillut jo pidemmän aikaa.

Täytyy muistaa myös se, että "Puppetmaster"-Benitez on ennenkin vedättänyt lehdistöä, managereja ja agentteja "vuotamalla" tietoja, kuinka Liverpool on ties kenen pelaajan perässä. Sen tässä lyhyessä 2 vuoden ajassa on jo oppinut, ettei Rafa osta ketä tahansa, ja jos ei saa haluamaansa, hän odottaa ja yrittää myöhemmin uudestaan. Kärsivällisyyden ja älykkyyden yhdistelmä - jota Houllierista ei koskaan löytynyt.
 
sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
lintu kirjoitti:
Kuten eräs tännekin kirjoittava Pool-fani sanoi, oli Diouf oikeasti paperilla kova hankinta. Itsekin tuulettelin kun mies signattiin. Mutta muistetaan että Rafan osumaprosentti on aivan eri luokkaa kun Gedin ja mies todella tekee kovaa taustatyötä jokaisen hankinnan kohdalla.

Jep, en tarkoittanut sanoa siihen sävyyn, että Diouf olisi ollut jo hankintahetkellä tuhoontuomittu ostos. Itsekin olin silloin tyytyväinen. Kommenttini olikin vain keskustelupalstoille ominaista jälkiviisautta.

Eli toivottavasti Liverpooliin löydetään viimein taas Owenin, Rushin ja Aldridgen kaltainen maaliruisku. Olkoon se sitten vaikka Cisse. Kunhan ei ratkaisuhetkillä oltaisi pelkästään Gerrardin onnistumisten varassa niin kuin päättyneellä kaudella kovin usein.
 
Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liverpool Jermaine Defoen ja Daniel Alvesin perässä. Molemmat kelpaisi enemmän kuin hyvin.

Jos jotakuta sattuu kiinnostamaan niin liverpoolfc.tv-sivustolla on käynnistynyt koko kesän kestävä "100 players who shook the kop" ranking-setti. Kerran päivässä julkaistaan fanien äänestämiä pelaajia, tietysti satasesta ykköseen. Tänään meinasi hieman alkaa naurattamaan, kun sijalla 99 löytyi Erik Meijer. Ei näköjään paljoa vaadita että mahtuu sadan joukkoon, tai sitten hollantilaisilla on perkeleen isot suvut.

Seuraavaksi arvuuttelemaan miltä sijoilta löytyy Sean Dundee ja Torben Piechnich???

Gerrard, Rush vai Dalglish ykkönen? Itse veikkaan jälkimmäistä. Sehän selviää sitten joskus elokuussa.
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Kuvernööri kirjoitti:
Liverpool Jermaine Defoen ja Daniel Alvesin perässä. Molemmat kelpaisi enemmän kuin hyvin.

Defoe ei kyllä irtoa millään White Heart Lineltä. Tottenham on rakentamassa joukkuetta jolla pitäisi mennä UCL:n ja he yrittävät vakiinnuttaa paikkaansa brittien top-5:ssa joten en näe syytä miksi Tottenham luopuisi Defoesta. Chelsealla saattaisi olla tarpeeksi rahaa ostaa Defoe ulos paikallisvastustajalta, mutta siihenkään en jaksa uskoa.
 
pelikielto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jeffrey kirjoitti:

Jossain oli juttua vaihdosta. Kewell Spursiin, Defoe Pooliin. Kuulostaa ihan järkevältä vaihdolta.

Poolilla on vasempaan laitaan parempi mies kuin Kewell ja se kärsii huonoista kärjistä. Spursilla taas vasen laita kusee pahemman kerran mutta kärjet ovat hyvässä kuosissa Berbatovin oston jälkeen. Jos Defoe lähtee, Carlton Colesta kaavaillaan hänelle stunttia.
 
Jeffrey

Jäsen
pelikielto kirjoitti:

Kyllä saa Pooli pulittaa aika mukavat välirahat vaikka Kewell tulisikin vaihdossa Spurssiin. Tietysti jos huhut RVN:n siirtymisestä Tottenhamiin pitävät paikkansa niin silloin saattaa Defoe jäädä vähemmän hyödylliseksi.
 
pelikielto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jeffrey kirjoitti:
Kyllä saa Pooli pulittaa aika mukavat välirahat vaikka Kewell tulisikin vaihdossa Spurssiin. Tietysti jos huhut RVN:n siirtymisestä Tottenhamiin pitävät paikkansa niin silloin saattaa Defoe jäädä vähemmän hyödylliseksi.
RvN ei ole missään nimessä siirtymässä Tottenhamiin, se on varma(no ehkä Carrick+ läjä puntia voisi miestä liikauttaa, eri asia on onko Spursilla varaa miehen palkkaan).

Enkä usko että Liverpool joutuisi/suostuisi maksaamaan kovin paljoa väliin. Defoe kuitenkin on täysin Keanen varjossa eikä ykköskärjen roolista ole toivoakaan.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Nyt on huhuissa, että joku norjalais-tanskalainen sijoittaryhmä kasaa n. £70m rahasummaa, jolla haluavat määräysvallan Liverpool F.C:stä. Älkää myykö, halvalla menee. Kyllä tästä brändistä pitäisi nykyisten enemmistö-osakkeenomistajien saada ainakin kaksi-kolminkertainen summa rahaa.
 
Suosikkijoukkue
Newcastle United, Duane Allman, LP-levyt
Jeffrey kirjoitti:
Defoe ei kyllä irtoa millään White Heart Lineltä. Tottenham on rakentamassa joukkuetta jolla pitäisi mennä UCL:n ja he yrittävät vakiinnuttaa paikkaansa brittien top-5:ssa joten en näe syytä miksi Tottenham luopuisi Defoesta. Chelsealla saattaisi olla tarpeeksi rahaa ostaa Defoe ulos paikallisvastustajalta, mutta siihenkään en jaksa uskoa.

Newcastle kiinostunut Defoesta.

Roeder and Defoe have worked together in their time at West Ham and Roeder is keen to reunite them.

http://www.sportnetwork.net/main/s70/st96784.htm?fromrss=1
 
Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noi Kewell-Defoe vaihtokauppahuhut lienee tyhmintä mitä oon tämän vuosituhannen puolella kuullut. Ei varmaan ole kenellekään salaisuus että Kewell on yksi Rafan suurimpia luottomiehiä ja oli viime kaudella kolmen parhaan pelaajan joukossa.

Antaa TeamTalkin jauhaa.
 
Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ihan kohtuu kausi Poolilta. Voitettiin kaksi pyttyä ja kyllä lauantain finaali oli taas legendaarinen matsi. Pieni epätoivo iski jo ottelun viime minuuteilla, mutta maailman paras jalkapalloilija näytti, kuka on the Päällikkö! Rafa voisi jo nyt antaa Gezzalle pienen palkankorotuksen, vaikkapa 10 000 £ viikossa lisää. Ei tuntuisi missään.

Nyt on voitettu Rafan alaisuudessa CL ja FA-cup, joten tärkeintä on ensi kaudella voittaa valioliigamestaruus. Se on kuitenkin ehkä se tärkein juttu. Toisaalta, 70- ja 80-luvulla mestaruudet oli niin jokapäiväistä, ettei niitä edes kunnolla arvostanut. Nyt on aika palauttaa pokaali kotiin.

Hyökkäystä on edelleen vahvistettava. Vaikka on nimimiehiä kosolti, niin takuuvarma 20 maalin mies pitäisi jostain löytää. Cissestä, Morosta ja Crouchista ei siihen ole ja the God on hieman hiipumassa. Kuitenkin hänestäkin on vielä ensi kaudella iloa. Vaikka en ole ollut koskaan Owen-fani, niin ehkä Rafan kannattaisi kokeilla ostaa hänet takaisin kotiin. Annetaan vaihdossa vaikkapa Moro ja Cisse hiukan kahisevaa.
 
lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kempes kirjoitti:
Ihan kohtuu kausi Poolilta. Voitettiin kaksi pyttyä ja kyllä lauantain finaali oli taas legendaarinen matsi. Pieni epätoivo iski jo ottelun viime minuuteilla, mutta maailman paras jalkapalloilija näytti, kuka on the Päällikkö! Rafa voisi jo nyt antaa Gezzalle pienen palkankorotuksen, vaikkapa 10 000 £ viikossa lisää. Ei tuntuisi missään.

Eiköhän Stevie sillä £100.000/vko elele ihan hyvin. Taitaisi enemmän tuntua seuran kuin Stevien kukkarossa tuo korotus.

Kempes kirjoitti:
Hyökkäystä on edelleen vahvistettava. Vaikka on nimimiehiä kosolti, niin takuuvarma 20 maalin mies pitäisi jostain löytää. Cissestä, Morosta ja Crouchista ei siihen ole ja the God on hieman hiipumassa. Kuitenkin hänestäkin on vielä ensi kaudella iloa. Vaikka en ole ollut koskaan Owen-fani, niin ehkä Rafan kannattaisi kokeilla ostaa hänet takaisin kotiin. Annetaan vaihdossa vaikkapa Moro ja Cisse hiukan kahisevaa.

On vahvistettava, mutta realismia. Morosta voidaan luopua ja varmaan luovutaankin. Mutta siinäkin käytetään järkeä, ei Moro ilmaiskesi lähde. Ja Owen saa jäädä Anfieldilta kauas, paras aika pelaajan ohi ja ei loukkaantumisherkästä kaverista joka meiltä kahdeksalla millillä lähti kannata enempää maksaa. Moro maksoi sen 7 milliä ja Cissé 14.

Itse näkisin Kuytin enemmän kuin mielelläni Anfieldilla tulevalla kaudella. Rafalla on sellainen 30 milliä käytettävänä, Kuytista voisi sen 12 maksaa, sitten kunnon oikeasta laiturista about 10 ja lopuille hankinnoille se 8 ja Moro menee varmasti vaihdossa Espanjaan mistä Rafa pelaajia hyvin todennäköisesti tiirailee.
 
Melko lailla samoilla linjoilla. Minusta Rafan tulisi kaupitella Moroa erityisesti Espanjan suuntaan, sillä siellä Morolla on (vielä) eniten arvostusta. Esmes Villarreal voisi sopia vallan mainiosti. Ei varmasti tekisi pahaa Moron urallekaan päästä Riquelmen syöttöihin.

Cisselle olisin sittenkin valmis antamaan vielä yhden kauden realisoida potentiaalinsa kentällä. Uskon, että vakituisella peliajalla kärjessä Cisse pystyy vähintään 15 maaliin.

Kuyit kävisi minulle ilomielin. Neljä vai onko niitä jo viisi kautta putkeen kun Hollannissa on ylittynyt 20 maalin raja. Ja tähän pitää laskea lisäksi syötöt ja loputon joukkueen eteen pelaaminen ja taistelu. Olisi oiva hankinta. Owenia ei ole ikävä, sillä mieshän alkaa olla tunnetumpi sairaskertomuksestaan kuin aikaisemmista meriiteistään.

Eilen ja tänään on vellonut käsittämätön määrä huhuja, joissa Kewellia oltaisiin tosiaan viemässä White Hart Painille osamaksuna Defoesta. En kyllä näe tässä kuviossa oikein järkeä. Miksi Rafa nyt yht'äkkiä haluaisikin eroon miehestä, jonka kuntoutumiseen hän on suurinpiirtein ainoana ihmisenä maailmassa uskonut heikoimpinakin hetkinä..? Ei käy järkeen. Enkä kyllä itse ole ollenkaan vakuuttunut Defoen kyvyistä suhteessa oletettuun hintalappuun.
 
Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Älkää nyt perkele antako parin maalin hämätä Cissen suhteen. Itsekin meinasin siihen sortua, ennen kuin kaveri sanoi niin pirun osuvasti: "Every goal he scores makes me fear he might actually stay". Ei riitä rahkeet Valioliigaan. Menkööt ranskaan tai espanjaan missä saa ottaa pallon haltuun, kääntyä ja sitten lähteä katselemaan eteenpäin. Cisse latoi tälläkin kaudella yhteensä 18 maalia mikä on hatunnoston arvoinen suoritus. Saadaanpahan hyvät rahat, ehkä jopa omat pois.
 
Cissé on vielä nuori pelaaja (vaikka vaikea uskoa, vähän sama kuin jossain Hesa-cupissa jossa jonkun joukkueen pelaajat olivat kaikki syntyneet 1.1. samana vuonna) ja kyllä uskon että ansaitsee vielä yhden ehjän kauden. Mies on pelannut kuitenkin vasta kaksi kautta, eka kausi joka meni totutellessa ja jalka paskana ja toisen jolloin 18 maalia eikä vielä täysin tottunut liigaan. Sellainen kutina vaan, että Cisséssä on ainesta maailman parhaaksi maalintekijäksi.
 
Gunners

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Washington
Kuvernööri kirjoitti:
Menkööt ranskaan tai espanjaan missä saa ottaa pallon haltuun, kääntyä ja sitten lähteä katselemaan eteenpäin..

Minäpä tiedänkin yhden managerin jonka alaisena Cissesta kehittyisi ainakin sen 20 maalia liigassa per kausi ampuva hyökkääjä. Cisselle tiketti Pohjois-Lontooseen ja Liverpoolille kunnon rahat käteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös