Liverpool FC 2011-12

  • 129 697
  • 613

Betoz

Jäsen
Ei mene Liverpoolilla mikään nappiin. Chelsea ja United saivat karmeiden tuomarivirheiden ansiosta avausmaalinsa peleissään. Liverpoolilta puolestaan vietiin kaksi käsivirhepilkkua ja lisäksi vastustajan maalivahti sai torjua kerran väärältä puolelta maaliviivaa (kuten Domi mainitsikin). Voittoon olisi riittänyt ihan normaalitasoinen tuomarointi.

Siihen vielä päälle kaksi tolppalaukausta ja Kuytin missattu avopaikka, niin on kyllä kaiken kaikkiaan ihan uskomattoman paskaa tuuria.

Tosin itseähän Liverpool saa syyttää siitä, että Kuyt ylipäänsä mahtuu pelaamaan. Ensi kaudeksi Balotelli jengiin, kun Mancinilta meni näköjään pannu lopullisesti jumiin. Tuon tasoista pelaajaa ei Liverpool saa ilman, että pelaajassa on edes jotain vikaa. Nythän pelaajissa on vikana taidon puuttuminen, joten Mario voisi olla ihan virkistävä muutos porukkaan.

Suarez voisi ensi kaudella lopettaa tuon oksettavan sukeltelun. Ja ehkä lopettaakin, jos tietää että joukkue pystyy voittamaan ihan rehellisestikin. Nyt pitää hänenkin yrittää kaikki mahdolliset keinot.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nythän pelaajissa on vikana taidon puuttuminen, joten Mario voisi olla ihan virkistävä muutos porukkaan.

Niin, onhan tolla Mariolla tosiaan sellaisia taitoja, joita monella muulla ei ole, ainakaan Poolin porukassa. Suarez pääsee kyllä tolla case-Evralla melkein samalle viivalle. Samalla Pool olisi koko ajan julkisuudessa, ja hei, eikös se niin mene, että any publicity is good publicity! Tietenkin toi kaikki maksaa, mutta olisihan Mario kyllä jokaisen punnan arvoinen. Ja saattaisihan tossa kauden aikana tulla jos jonkinlaista joukkueen yhteishengen kohotussettiä, kun Mario ja Andy pistäisivät bileet pystyyn. Toisaalta Mario ja Suarez voisivat treenien päälle pitää skaban näyttävimmästä kaatumisesta, jossa kaikki rehditlädit dumareina, ja miksei samalla vetää vielä myös kaikille yhteiset "sukellusharjoitukset". Ehdottoman hyvä hankinta.

Pool kokee kyllä tällä kaudella sellaista perseraiskausta liigassa, ettei paremmasta väliä. Pientä kasvojen pesua toisi Fakapin voitto, mutta ensin siinäkin olisi päästävä finaaliin. Pelkkä kaljakapin voitto ei oikein muuta mustaa valkoiseksi. Sijoitus Valjussa voi vielä valahtaa todella huonoksi, mutta sillähän ei sinällään kummempaa väliä ole, kun Pool ei putoa, eikä ole neljän sakissa. Euro-pelit kuitenkin plakkarissa tuolla kaljakapilla. Tosin Everton on juuri nyt 4 pistettä Poolia edellä yhden matsin enemän pelanneena.

Pool on lähiaikoina auttanut vuorollaan putoamistaistelussa olevia, joten olisiko nyt sitten vielä Roversinkin vuoro? Tuo on kenraali Evertonia vastaan Wembleyllä, joten voisihan se voitto jotain henkisesti tuoda.

Sellainenkin kävi tässä jo mielessä, että voisiko Poolin totaalinen romahtaminen vielä tämän loppukauden aikana olla jopa hyväksi, olisiko se jo sellainen asia, joka pakottaisi koko organisaation kaivamaan päät pois perseestä ja tekemään tarvittavat johtopäätökset tulevaisuuden suhteen. Noooh, tuskin.

Pitäkää perkele tunkkinne!
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Liverpool tänään Ewood Parkilla: Doni, Flanagan, Skrtel, Coates, Johnson, Henderson, Shelvey, Spearing, Maxi, Carroll, Bellamy.
Penkillä: Jones, Agger, Enrique, Kuyt, Suarez, Aurelio, Carragher

Eipä jaksa paljoa tätäkään koitosta jännittää. Kokoonpanosta ainakin näkee että FA-cuppi on jo Kennyllä mielessä kun säästelee Suarezia, Enriquea, Aggeria ja jopa Carraa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Johnson ja Doni saavat pelituntumaa ennen Wembleyn välierää, samoin Skrtel pelannee avauksessa myös lauantaina. Muuten on aika b-avauskokoonpano, ainakin Kennyn papereissa juuri nyt. Turpaan tulee, mutta kuinka monta maalia Yakubu tekee. No, ehkä 0-0 yritys Liverpoolilta odotettavissa. Treenataan puolustamista. Surkeeaa, valioliigapeli Liverpoolilla ja odotuarvo jo ennen peliä nolla, samoin oma kiinnostus peliin.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ilmeisesti myös sitten kuninkaan mielestä Stevie ja Downing ovat ne tärkeimmät Pool pelurit tällä hetkellä, kun herrat on jätetty kokonaan keskittymään tuleviin koitoksiin. Itse odotan sikäli hieman positiivisemmalla mielellä tätä, että siellä on sentään useampi jannu kentällä kenellä on hiukan näyttämisen paikkaa tulevaisuutta ajatellen. Tuloksen odottaminen on kokonaan toinen juttu.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
En minä sitä, hauskahan se on nähdä nuorten pelaajien pääsevän valioliigapelissä avaukseen ja Carrollin pääsevän yrittämään maalintekoa. Nyt ei ole enää paineita, tiedä vaikka Carroll tekisi nyt tänään maalin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Nyt ei ole enää paineita, tiedä vaikka Carroll tekisi nyt tänään maalin.
Olipahan värikäs peli ja Carroll vastasi vihdoin odotuksiin voittomaalilla. Yakubu teki 2 maalia, joten sekin arvaus oikein. 2-3 voitto ja ok tulos ennen Everton-välierää. Voitto maistuu aina hyvälle.
 

AK-92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Real Madrid, Wild & Oilers
Voi herranen aika mikä esitys Punaisilta tänään, pitäisikö sanoa taas kerran. Sama meininki jos jatkuu cup-välierässä Evertonia vastaan, on vitutus taattua.

Veskariosastolle viime ajoista kolme lampaanpersettä per turpa, toivottavasti tuo 18-vuotias Ward pitäisi päänsä kylmänä.
 

Aapee79

Jäsen
BBC Sport - Liverpool sign up Wrexham keeper Danny Ward
18-vuotias Danny Ward pääsee mukaan Wembleylle, jos on terveenä, eikä pelikiellossa, jota en tiedä.

Miks sie linkität 3kk vanhan jutun? Ei oikein käsitä..

Ward on suurella todennäköisyydellä penkillä, kun ainaki viel 2.4 reservipelissä ollut kunnossa.

King Kennyn naru eikun kiristyy. Paska esitys, taas kerran.

Lisäkommenttina: Eiks kukaan huomannut, mitä Agger sanoi täs taannoin. "Siks menny viime matsit huonosti, ku odotettu Everton peliä. Eli semmonen 5 matsii pannaan vituiks, ku yks tärkee tulossa. Ei vittu tommosta pitäs pelaajan sanoa. Outoa, et ManU voittaa silti, vaik on tärkeitä peliä harva se kausi/peli tulossa...

Harmittaa tää Poolin sukellus, ettei oo kunnon vastusta antamassa ja taustatukena härnää Manchesterin jengei. Castle onneks ees vähä sotkee pakkaa. Toivotaan, et ens kaudella puhaltaa uudet tuulet ja Poolikin saa asiat kuntoon.
 

Voittaja

Jäsen
Oli aika perkeleen hyva fiilis pelissa tanaan vaikka valilla nayttikin pahalta. Pelin aikana vitutti kylla kuunnella niita paria negatiivista "kannattajaa" siina selan takana, mutta onnesi ihan lopussa niidenkaan vikina ei kuulunut edes meikalaisen penkille asti, fucking twats
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Miks sie linkität 3kk vanhan jutun? Ei oikein käsitä..

Ward on suurella todennäköisyydellä penkillä, kun ainaki viel 2.4 reservipelissä ollut kunnossa.

Kaikki kai sitten tiesi kuka on Liverpoolin nelosmv. Minä en muistanut edes kuka on kolmosmv, ennen Donin eilistä punaista korttia. Sorry tietämättömyyteni tärkeässä asiassa.

Voitto toivottavasti nosti koko joukkueen itseluottamusta, kun viime ajat ovat olleet tuloksellisesti synkkiä. Myös Kenny näyttää lähes luovuttaneelta, kun kamera osuu manageriin vaihtopenkillä. Kehon kieli ja ilmeet ovat sellaisia, että "voi hyvää päivää", jos ajatellaan mikä signaali pelaajille tulee, kun vilkaisevat Kennyä kesken pelin. Nyt uskon kuitenkin taas voittoon lauantaina Evertonista. Pakko voittaa, niin voitetaan naapurit myös Wembleyllä.
 
Viimeksi muokattu:

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Mitä täällä urputetaan? Selkeä voitto otettiin eilen yhdestä päävastustajasta, niin eikö tässä pitäisi olla varsin ylpeä porukasta. Sitäpaitsi tässä matsissahan oli jänniä tapahtumia enemmän kuin punaisten koko alkukaudella.

Luultavasti Liverpoolin ruuvi on käännetty aivan eri asentoon kun viikonloppuna otellaan Wembleylla. Tuota matsia kun vaan ei voi mennä häviämään. Maalivahtitilanne huolestuttaa kyllä aivan helvetisti, koska Jonesin pelituntuma on mikä on. Erittäin haparoiva oli eilen, sitä liimattua pilkkua lukuunottamatta. Eikä paineet ainakaan vähene Lontoossa. Täytyy toivoa että Toffees pidetään irti pallosta, sekä ollaan antamatta erikoistilanteita, missä joukkue on helvetin vaarallinen mm. Bainesin ja Cahillin muodossa. Liverpool vastaavasti taas eilen näytti miten ei erikoistilanteita pitäisi koskaan puolustaa.
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Hienosti toimii Liverpoolin miesvartiointi erikoistilanteissa. Brittipunditit ovat varmasti tyytyväisiä, kun aluevartiointi on vihdoin unohdettu.

Muuten oli viihdearvoltaan huikea matsi. Kirsikkana kakun päällä Skrtelin paini Hanleyn kanssa ja sen aiheuttama paitsion purkautuminen. Eikä avausmaalin pystysyötöstäkään löydä heikkouksia ede tiheällä kammalla. Todellinen Captain's Performance.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Damien Comolli on jättänyt Liverpoolin...

Yhteisymmärryksessä ja perhesyistä, näinhän se menee.

Samalla kuitenkin KK antaa heti lausuntoa, että hän on ollut vastuussa kaikista tapahtuneista siirroista. Toisaalta, tätä taustaa vasten on kyllä helppo ymmärtää, miksi siellä tietyt jäbälät ovat olleet paljon avauksessa, vaikka tulos ei ole ollut ihan odotusten mukainen.

Jatketaan KK:stä vielä sen verran, että ihan kaikki eivät ole pelkästään vittuuntuneita Poolin peliin, vaan KK saa myös mediakäytöksestään sapiskaa.

Andi, miten noille superhypermegajytkysiirroille nyt käy?!
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Saadaanko Liverpooliin uusi LDV kasvamaan?

...ja Joel siirtyy lähitulevaisuudessa jonnekin muualle.

Pistetään vähän vielä settiä.

Eli nythän siis jo tiedetään, että Pohjanpalo ei siirry Pooliin. Minun on pakko sanoa, että hyvä näin.

Perusteluna tälle se, että Pohjanpalo, Suomi-futis, eikä Pool tarvitse uutta Dalla Vallea. Mielellään sitten heti jotain parempaa. Toisaalta Pool ei ole pystynyt aivan viime vuosina tuottamaan ihan helmiä omasta akatemiastaan. Ei mennä tähän aiheeseen kuitenkaan nyt sen enempää tässä osastossa.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Yhteisymmärryksessä ja perhesyistä, näinhän se menee.

...Andi, miten noille superhypermegajytkysiirroille nyt käy?!
Vastaan jälkimmäiseen ensin: Voi olla että ne jytkyt kariutuvat nyt siihen että Comolli lähti, eikä niinkään siihen että 1.4. oli se päivämäärä jolloin huhuja oli ilmassa.

Täysin puskista tuli tämä Comollin potku-uutinen. Seuraavassa omia vaihtoehtoja ja pohdintoja siitä mitä on tapahtunut ja tulee jatkossa tapahtumaan.

a) Kesän hankinnat ovat suureksi osaksi Comollin käsialaa, ja kenkää tuli siksi ettei pilaisi tulevaa kesää. (Vaikka KD sanoikin haastattelussa että olisi itse kaiken takana. Uskon kunkun puhuvan nyt täyttä paskaa.)
b) Comolli taas ei ole pystynyt, eikä pysty jatkossakaan vaikuttamaan hankintoihin ja lähti siksi itse pois. (epätodennäköistä ainakin Tom Wernerin kommenttien pohjalta)
c) "Yhteinen päätös" on täyttä totta.
d) Kennylle tehdään tilaa Director of Fooball -tittelin haltijaksi kesällä, ja asiasta on nyt sitten tehty diili. Muutoksia valmennusorganisaatiossa tapahtuu luultavasti heti kauden jälkeen.
e) Hyvät naiset ja herrat: Rafael Benitez astelee takaisin Anfieldille.
f) Liverpool tulee olemaan aktiivinen siirtomarkkinoilla myös tulevana kesänä.

Siinä ne päällimmäiset. Jokainen voi itse valita haluamansa vaihtoehdon. Itse veikkaisin yhdistelmää a, d, e, (ja toivottavasti f).

Mitä tulee Jollen kieltäytymiseen Poolin tarjoukseen niin varmasti tuo oli oikea päätös. Kaverille tekee varmasti kehityksen kannalta erittäin hyvää mikäli pysyy terveenä ja saa säännöllisesti pelata Klubissa täyden kauden.

Hiljalleen tässä alkaa jo odottaa tunteikasta viikonloppua, ensin lauantaina must-win matsi Evertonia vastaan Wembleylla, ja sunnuntainahan sitten tulee 23 vuotta kuluneeksi Hillsborough`n onnettomuudesta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Louis Van Gaal on The Timesin huhujen mukaan kiinnostunut Comollin jättämästä urheilupuolen johtajan työpaikasta. Arvaus, mutta mielenkiintoinen sellainen. Huomenna sitten edessä kauden tärkein Everton-peli Wembleyllä ja vähän sekavat tunteet, että mitä odottaisi peliltä, mutta tietysti uskon Liverpoolin voittoon.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Louis Van Gaal on The Timesin huhujen mukaan kiinnostunut Comollin jättämästä urheilupuolen johtajan työpaikasta. Arvaus, mutta mielenkiintoinen sellainen. Huomenna sitten edessä kauden tärkein Everton-peli Wembleyllä ja vähän sekavat tunteet, että mitä odottaisi peliltä, mutta tietysti uskon Liverpoolin voittoon.
Sinne on tosiaan huhuiltu Van Gaalia, Cruyffia ja Arsenalin entistä taustavaikuttajaa David Deinia. Tuskin näistä ainakaan kaikki tulevat, jos kukaan.

Ei tämänpäiväisestä uskalla ihan hirveästi tosiaan toivoa noiden viime matsien varjolla, varsinkin kun vertaa vaikka Toffeesin viiteen viimeiseen matsiin, mutta pakkohan tämä on silti voittaa. Lähtökohta on mitä mainioin kun tuomarin hommia parhaansa mukaan hoitelee Howard Webb.

Kokoonpano: Jones, Johnson, Carragher, Skrtel, Agger, Gerrard, Spearing, Henderson, Downing, Carroll, Suarez.

Subs: Gulacsi, Enrique, Maxi, Kuyt, Shelvey, Kelly, Bellamy.

Bellamyn, Kuytin ja Maxin penkityksen kyllä tiesikin mutta hei Kenny, miksi Enrique on penkillä? Siksi että Carra on avauksessa?
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Olipahan matsi ja etenkin tunteikas aloitus Hillsboroughin 96:ta muistellen! Hienosti pojat ottivat sen, mikä heille kuuluivat eli finaalipaikan. Kausi melkein pelastettu..

EDIT: Miksi Kuyt edelleen penkillä? Häh!
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Wembley & Merseyside is red!

Saipahan taas jännittää loppuun asti ihan kunnolla! Oikealle miehelle meni ratkaisu tässä matsissa. Paikat oli aiemmin tänään jo kolmeen maaliin liuhutukalla, mutta lopussa vasta upposi. Kaksi derbyä tällä kaudella ratkennut miehen toimesta...mitä jatkossa?

Kiitos AC, saat ottaa pari kaljaa hyvällä syyllä tänä lauantaina.
 

kovalev

Jäsen
Kauden haukutuin mies jälleen.

Toki AC on haukkunsa ansainnut, koska jos alettaisiin laskea yhdelle maalille hintaa, niin tulisihan siitä melkoinen läjä puntia.

Mutta ehkä nyt olisi paikallaan pitää loppukauden ajan turpavärkit harvinaisen rullalla.

Ja sitten se kysymys: mistä lähtien semit on pelattu Wembleyllä? Minulta mennyt aivan ohi, tai muisti pätkii pahemman kerran.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja sitten se kysymys: mistä lähtien semit on pelattu Wembleyllä? Minulta mennyt aivan ohi, tai muisti pätkii pahemman kerran.
Joku viitisen vuotta eli uuden Wembleyn avaamisesta lähtien siellä on pelattu kaikki välierät, ja pelataan vastedeskin.

Myös sitä ennen FA Cupin välierät pelattiin molemmille puolueettomilla kentillä, milloin missäkin eli välillä mm. Old Traffordilla, Villa Parkilla ja Wembleyllä muistan noita olleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös