Liigapelaajat rikoksen tiellä

  • 435 384
  • 2 100

Vg Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Habs, Peterborough Petes

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ihan hyvä, että saa kuitenkin harjoittaa ammattiaan. En minä ainakaan näe sitä mitenkään järkevänä, että mistään rikoksesta tuomitut suljettaisiin täysin yhteiskunnan ulkopuolelle, mm. työttömiksi. Saahan sitä jopa vankeusrangaistusta suorittaessa tehdä töitä.

Hovin käsittelyyn asti pystyy tekemään ihan normaalisti töitä, sen jälkeen toki voi tulla pakollinen katkos. Ainakin siihen asti Liptovsky Mikulas vahvistui selkeästi mestaruustaistoa silmällä pitäen.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Vertailun vuoksi Nove Zamky on tehnyt uuden sopimuksen vuonna 2016 16-vuotiaan hyväksikäytöstä tuomitun ja kaksi vuotta vankilassa viettäneen Ben Johnsonin kanssa. Seura kuvailee häntä ennen kaikkea loistavaksi ihmiseksi ja kertoo hänen odottavan vaimonsa kanssa perheenlisäystä tammikuussa. Vaikka elämä hymyilee myös Johnsonille ja hän on niin kutsutusti kärsinyt saamansa tuomion, niin maine seuraa kuitenkin ikuisesti ja Johnsonin on elettävä sen kanssa, että mahdollisuudet harjoittaa jääkiekkoa ammatikseen ovat rajalliset.

Johnson teki kesällä sopimuksen Saksan kakkostasolla pelaavaan Krefeldiin, mutta miehen menneisyys oli faneille liikaa. Ero Lahtisen tapaukseen on kuitenkin, se että Severin prosessi on vielä kesken, eikä tuomio ole vielä lainvoimainen.

 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan hyvä, että saa kuitenkin harjoittaa ammattiaan. En minä ainakaan näe sitä mitenkään järkevänä, että mistään rikoksesta tuomitut suljettaisiin täysin yhteiskunnan ulkopuolelle, mm. työttömiksi. Saahan sitä jopa vankeusrangaistusta suorittaessa tehdä töitä.

Hovin käsittelyyn asti pystyy tekemään ihan normaalisti töitä, sen jälkeen toki voi tulla pakollinen katkos. Ainakin siihen asti Liptovsky Mikulas vahvistui selkeästi mestaruustaistoa silmällä pitäen.

En kyllä itsekään heittäisi rikollista vielä ainakaan ensimmäisellä kerralla kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Jos tietenkin jatkaa rikollisella polulla jatkossakin niin sitten ei haittaisi jos vaikka pakkohoitoon/vankilaan pistetään loppuelämäksi ja ei saa enää mitään töitä ainakaan missään julkisessa ammatissa. Tosin omakin lause voi olla ristiriidassa että en kovin helpolla näkisi Lahtista koskaan missään suomalaisessa seurassa.

Se tosin voisi olla jännä jos joku joskus perustaisi rikollisille vaikka oman lätkäjengin, heti olisi muutama tuore pelaaja heittää kärkipelaajiksi.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihan hyvä, että saa kuitenkin harjoittaa ammattiaan. En minä ainakaan näe sitä mitenkään järkevänä, että mistään rikoksesta tuomitut suljettaisiin täysin yhteiskunnan ulkopuolelle, mm. työttömiksi. Saahan sitä jopa vankeusrangaistusta suorittaessa tehdä töitä.

Hovin käsittelyyn asti pystyy tekemään ihan normaalisti töitä, sen jälkeen toki voi tulla pakollinen katkos. Ainakin siihen asti Liptovsky Mikulas vahvistui selkeästi mestaruustaistoa silmällä pitäen.

Kyllähän se näinkin toki on, varsinkin kun miettii, että millaisia duuneja jääkiekkoilijan ammattitaidolla on mahdollista tehdä (muita kuin jääkiekkoilijan). Niin nehän usein on kaikenlaisten kiekkotapahtumien, koulujen ja leirien vetämistä jne. Useimmiten junnuille, mikä ei tule tietenkään kysymykseen tuolla taustalla… Tietysti ihminen voi aina ryhtyä tekemään jotain ihan muutakin, ei se nyt välttämättä ihmisoikeus ole että saa just jääkiekkoa pelata ammatikseen. Mutta kaikkien etu tietenkin että tuomitut rikollisetkin saavat töitä ja voivat olla osa yhteiskuntaa. Ehkä ihan hyvä ratkaisu pelata ulkomailla.

Enkä nyt tietenkään sano että liigakiekkoilijan ura suoraan pätevöittää ketään mihinkään liikunnanohjaushommiin, mut tällaisissa usein urheiljoita / entisiä urheilijoita nähdään.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Mistä päättelet, että on liigapelaaja?
Ruotsinmaalta kuulin, että olisi pelannut Suomessa. Tosin eihän se itse asiassa automaattisesti tarkoita, että olisi pelannut nimenomaan Liigassa, mutta todennäköiseltä kuulostaisi.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ruotsinmaalta kuulin, että olisi pelannut Suomessa. Tosin eihän se itse asiassa automaattisesti tarkoita, että olisi pelannut nimenomaan Liigassa, mutta todennäköiseltä kuulostaisi.
Aivan. Artikkeleissa (tarkastin molemmat ruotsalaiset) ei pelaajasta mitään kerrottu, puhumattakaan siitä että olisi Suomessa pelannut.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Aivan. Artikkeleissa (tarkastin molemmat ruotsalaiset) ei pelaajasta mitään kerrottu, puhumattakaan siitä että olisi Suomessa pelannut.
Juu, tämä tieto Suomi-historiasta ei ollut artikkeleista vaan ruotsalaiselta kiekkovaikuttajalta, joka kysyi, onko tämä puhututtanut Suomessa, kun ilmeisesti kyse on täälläkin tutusta pelaajasta. Mutta juu, onhan hän tosiaan voinut pelata täällä vaikka Mestista uran alussa tai edustaa KHL-Jokereita, eli korjataan sen verran aiempaa, ettei kyse välttämättä ole liigapelaajasta.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Mistä mahtaa johtua ettei ole nimi tullut julki
En tiedä, onko Ruotsissa sellainen käytäntö, että nimeä ei julkaista ennen kuin tuomio on saanut lainvoiman? Pelaaja siis saattanut valittaa ylempään oikeusasteeseen
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Juu, tämä tieto Suomi-historiasta ei ollut artikkeleista vaan ruotsalaiselta kiekkovaikuttajalta, joka kysyi, onko tämä puhututtanut Suomessa, kun ilmeisesti kyse on täälläkin tutusta pelaajasta. Mutta juu, onhan hän tosiaan voinut pelata täällä vaikka Mestista uran alussa tai edustaa KHL-Jokereita, eli korjataan sen verran aiempaa, ettei kyse välttämättä ole liigapelaajasta.
Tai sitten ko. taho on olettanut että pelaaminen Tre Kronorissa tekee pelaajasta tutun Suomen jääkiekkopiireissä. Ilman faktista viitettä Suomeen tai suomalaisiin sarjoihin on turha tehdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös