Liigan siirtohuhut kaudelle 2015–2016

  • 1 804 930
  • 3 997
H

Hidas_ja_kankea

Suomihuipulle kun lyö pelimerkkejä kouraan niin siinä kummasti unohtuu, missä jengissä sitä seuraavan kauden, pari pelaa.

Toki osittain noin ja varsinkin uran ehtoopuolella. Uskoisin TPS:n satsaamisen ulkolaisiin tähtipelaajiin johtuvan osittain mainitsemastani syystä. Omaan uraansa satsaava junioripelaaja ei välttämättä pidä TPS:ää parhaana mahdollisena ympäristönä loppu-uransa kannalta. Ei tuosta niin pitkä aika ole, kun kehittyvät pelaajat nimenomaan pyrkivät TPS:ään.

Surullisella tavalla nämä Spina&Perrin spekulaatiot muistuttavat tunnelmia tämän kauden joukkueen kokoamisessa.
 

Apheu

Jäsen
Sanoin että Perrinin ja Spinan ympärille voisi hyvin rakentaa liigan kenties vaarallisimman ketjun. Mitään muuta en ole sanonut. Ja miksi ei voisi? Molemmat todistaneet jo tasonsa liigassa joten mistään arvoistakaan ei ole kyse kuten esimerkiksi Paren ja Sextonin kohdalla oli. Eihän tuo nyt tietenkään mikään itsestäänselvyys ole että kemiat kohtaa mutta mahdollista kyllä.

Tässä vähän ihmetyttää se, että Pare ja Sextonhan olivat jopa parempia kuin oletettiin. Eli arvat onnistuivat. Silti TPS oli joukkueena huono. Samalla tavalla Smolenakista ja Laschista tiedettiin mitä saadaan, ja molemmat tehoilivat aika odotetusti. Silti TPS oli joukkueena huono. Ikääntyvä Perrin ja yhden hyvän kauden SaiPassa (jossa moni onnistuu, mutta muualla onkin vaikeampaa) pelannut Spina on helposti kohteita, joille annetaan todella isosti rahaa, mutta jotka eivät sitten vastaakaan odotuksia. Lisäksi Perrin ei ainakaan ole edes mikään pitkän ajan panostus, sillä lopettanee pian.

Harvoin onnistuu joukkueen rakentaminen sitä kautta, että hankitaan pari, kolme kovaa ulkomaalaista ja he ovat heti ratkaisuroolissa joukkueessa. TPS:ssä on viime kausilla ollut näin. Monella menestyksekkäällä joukkueella ulkomaalaiset ovat joko olleet remmissä pidempään, tai hankitaan alunperin vain "plussaksi", jolloin runkojoukkue koostuu eri pelaajista. Ulkomaalaiset ovat hyviä täsmähakuja, mutta mielestäni ei oikein ole hyväksi hankkia uusia ulkomaalaisia runkorooleihin. Ässät jopa toissa kaudella myi ulkomaalaisensa, ja voittivat sitten mestaruuden. Jos nyt esimerkiksi katsoo parhaiden mestaruuskandidaattien TOP-pistemiehiä, ovat nimet Hirschovits, Palola, Donskoi, Vahalahti, Kuusela, Giliati, Huml, Miro Aaltonen, Teemu Nurmi. Puolustajia näissä joukkueissa Aalto, Niskala, Rantakari, Kousa, Laatikainen, Kukkonen, Kaijomaa. Loppupeleissä yllättävän vähän ulkomaalaisnimiä. Monella näistä joukkueista on loistavia ulkomaalaispelaajia, mutta ne eivät ole joukkueen runko, vaan moni on hankittu myöhemmin täsmävahvistuksiksi. Kertoo siitä, että pitkän ajan menestys harvoin tulee näiden kovien ulkomaalaishankintojen kautta. Pelicansilla esimerkiksi oli se yksi hyvä tähdenlento -kausi, kun Lasch ja Hodgman onnistuivat ihan täydellisesti. Mutta miten käy nyt TPS:n, aika näyttää.

En nyt mitenkään halua korostaa Tapparaa, mutta pitäisin esimerkiksi Jarkko Malisen hankintaa TPS:ltä huomattavasti parempana ja järkevämpänä, kuin Perrinin. Pienemmällä rahalla breikkaava 26-vuotias kahdensuunnan tunnollinen sentteri. 16 maalia tällä kaudella kasassa. Pitkällä sopimuksella TPS:ään ja selvästi halvemmalla irtoaisi mitä Perrin, ja olisi varmasti iloa pitkällä juoksulla enemmän. Joo, nimenä ei yhtä kova, mutta tälläiset sentterit ovat erittäin harvassa ja haluttuja. Ja kyllä minäkin nyt "oikeasti" ottaisin Perrinin ennemmin ensi kaudeksi kuin Malisen, mutta jos ajatellaan pitkän linjan strategiaa ja sitä, mitä tulevina vuosina halutaan, voisi tämän suuntainen vaihdos noiden parin kovan kärkiäijän haalimisen sijaan olla järkevä. Ja, eihän sitä tiedä mitä kaikkea TPS vielä hankkii ensikaudeksi, joten ei vielä lytätä, mutta kerroimpahan nyt mielipiteeni. Pahoittelut offtopicista, mutta täällä nyt oli tästä keskusteltu.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Radek Smolenakia viedään HIFK:hon ensi kaudeksi. 23 GP 4+5 / -12. Huhu kuultu mutuna Levillä Horizont -ravintolassa n. tunti sitten entiseltä liiga pelaajalta.

E: MODO 23GP 4+5 / -12
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Radek Smolenakia viedään HIFK:hon ensi kaudeksi. 23 GP 4+5 / -12. Huhu kuultu mutuna Levillä Horizont -ravintolassa n. tunti sitten entiseltä liiga pelaajalta.

E: MODO 23GP 4+5 / -12

Tomas Zaporsky sanoo että tervetuloa!
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En osaa päättää ketjua mutta laitetaan nyt tänne sitten.

Millä tavalla Perrinin ja Spinan oletetut hankinnat sulkevat pois rungon rakennuttamisen eri tyypin pelaajista kuin tähän saakka? Itse olen kuullut että nimenomaan ne viimeisimmätkin vanhat samat naamat, eli Virtala ja Friman siirtyisivät molemmat muualle. Kouvolaan ainakin ensimmäinen.

E: Eivät kaikki voi olla paluumuuttajia tai junnuja. Alaketjujen rakennehan tässä aiemmin on kosahtanut, ei kärkipelaajien taso. En silti nyt näe miksi nuo aspektit itseisarvoisesti sulkevat toisensa pois.
 
Viimeksi muokattu:

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Lähdehän voi olla esim. "tuttu". Mietin vaan lähinnä onko jostain mediasta bongattu. Jos lähdettä ei ole, kaikki sivuuttavat viestin ja huhut ovat tasoa suomi24. Mutta siis en kyseenalaista, koska ovat hyvinkin mahdollisia.
Niin. Mikä on luotettava lähde? Onko se entinen liigapelaaja joka on edelleen "lähellä" joukkuetta. Tuleeko huhut suoraan pukukopista? Vai kuuleeko huhun päiväkodissa, kun liigapelurin vaimo kertoo, että ensi kaudella lapsi on jossain toisen paikkakunnan päiväkodissa. Lähteeni on elävä ihminen, se on ainoa mitä sanon.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kuten Scissors tuossa jo totetsikin, niin miten nämä kaksi huhuttua pelaajaa nyt kaatavat Tepsin koko ensi kauden rosterin? Ei pelkillä nönnönnöö pelaajilla vain saavuteta sitä kärkitasoa, jossa TPS haluaa olla. Viime vuodet ovat olleet syvältä, koska kärkihankintojen taakse ei olla panostettu ja on luotettu, että hyvällä ykköskentällä mennään päätyyn saakka. No ei ole menty. Tämän vuoksi Ari Vuori sai potkut ja joukkuetta rakennetaan uudella näkemyksellä. Junnut saavat varmasti näyttää osaamistaan jos sen ansaitsevat. Jos Spinaa ja Perrinia huhuttaisiin johonkin muuhun seuraan tässä vaiheessa täällä olisi ylistäviä kommentteja. Yllättävän paha piikki TPS on monien lihassa edelleen, vaikkei ole edes triplamestaruuksia alla. Hienoahan se vain on kun herättää tunteita, etenkin niillä, joilta se viiri sieltä katosta vielä puuttuu.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tännekin ihan siirtohuhuja kaiken kikkelinvenyttelyn keskelle:

Michal Birner, KalPa -> KooKoo
Antti Erkinjuntti, Tappara -> KooKoo

....

Täytyy sanoa, että jos edes osa KooKoo-huhuista toteutuu, niin aika kova profiilin jengiä sinne kasataa, ainaki kovempaa kuin mitä Sportin ensimmäisen kauden nippu.

Jos kokoonpano on täynnä Birneriä, Erkinjunttia ja Malista, niin silloin tavoitteeksi voi asettaa muutakin, kuin jumbosijan välttämisen. Ja alempien ketjujen energiapelaajaksi Huhtanen on myös aika kova haku. Tietysti nyt odotetaan, että paljastuvatko puheet vain kuumaksi ilmaksi...

Miten paljon rahaa KooKoo on jengiin käyttämässä, ei tämä nyt niin kovin halvalta vaikuta!
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Jos Spinaa ja Perrinia huhuttaisiin johonkin muuhun seuraan tässä vaiheessa täällä olisi ylistäviä kommentteja. Yllättävän paha piikki TPS on monien lihassa edelleen, vaikkei ole edes triplamestaruuksia alla. Hienoahan se vain on kun herättää tunteita, etenkin niillä, joilta se viiri sieltä katosta vielä puuttuu.

Spina on tietysti oiva hankinta, mutta kyllä minä suhtautuisin varauksella Perrinin hankintaan, mikäli vaikka olisi nyt Ässiin tulossa. Ehkä ajattelutavassa TPS- ja Ässä-fanin osalta on eroa, mutta en näe järkeväksi hankkia nelikymppistä ykkössentteriä jollain vuosi kerrallaan-tyylisellä kalliilla sopparilla ja toisaalta ei tuon ikäiselle voi mitään monivuotista sopparia tehdäkään.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
KooKoo on kyllä huhujen perusteella kasaamassa aika timanttista "ykköskenttää" suhteessa käytössä oleviin resursseihin. Täytyy silti suhtautua vähän skeptisesti, että kaikki näistä mediaseksikkäistä nimistä Kouvolaan päätyisivät. Mutta se mitä piti sanoa on se, että KooKoo:n maalivahtiosasto Juha Järvenpää ykkösenä ei kyllä vakuuta. Mielestäni siinä ei ole veskari joka kantaa joukkuetta illasta toiseen reppuselässään kun peli oletettavasti pyörii KooKoo:n päässä ja laukauksia satelee liukuhihnalta.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Jos Spinaa ja Perrinia huhuttaisiin johonkin muuhun seuraan tässä vaiheessa täällä olisi ylistäviä kommentteja. Yllättävän paha piikki TPS on monien lihassa edelleen, vaikkei ole edes triplamestaruuksia alla. Hienoahan se vain on kun herättää tunteita, etenkin niillä, joilta se viiri sieltä katosta vielä puuttuu.

SaiPa-fanina Perrinin siirto esim SaiPaan ei olisi mitään riemunkiljahduksia aiheuttanut, kuten ei monen muunkaan fanin, kun huhuissa viime viikolla miestä oltiin viemässä myös SaiPaan. Spina sen sijaan on hyvä hankinta. Mielenkiintoista nähdä, saako Atu rotia Tepsin touhuun ensi kaudella, vai annetaanko hänen rauhassa rakentaa ja kehittää joukkuetta, ilman että potkut tulee kesken kauden sijalta 6 tai 7. Ehkä jälkimmäisen asian kohdalla Tepsi-organisaatiossa on opittu - ainakin taloudellisessa mielessä.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Spina on tietysti oiva hankinta, mutta kyllä minä suhtautuisin varauksella Perrinin hankintaan, mikäli vaikka olisi nyt Ässiin tulossa. Ehkä ajattelutavassa TPS- ja Ässä-fanin osalta on eroa, mutta en näe järkeväksi hankkia nelikymppistä ykkössentteriä jollain vuosi kerrallaan-tyylisellä kalliilla sopparilla ja toisaalta ei tuon ikäiselle voi mitään monivuotista sopparia tehdäkään.

Perrin on toki iäkäs, mutta mielestäni mikään ei puolla sitä, että homma olisi tuomittu ja tie kadotukseen. Perrinillä ei ole historiaa loukkaantumisista, vaan pelannut täysiä kausia. Pistekeskiarvo on lähes piste per peli tasolla ja johtajaominaisuuksia on kehuttu (myös C rinnassa kertoo jotain). Näistä lähtökohdista TPS on viimein löytänyt ykkössentterin, jota on hartaasti kaivattu. Eipä näistä silti etukäteen ikinä tiedä, mutta näen hyvät mahdollisuudet onnistua.
 

Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo on kyllä huhujen perusteella kasaamassa aika timanttista "ykköskenttää" suhteessa käytössä oleviin resursseihin. Täytyy silti suhtautua vähän skeptisesti, että kaikki näistä mediaseksikkäistä nimistä Kouvolaan päätyisivät. Mutta se mitä piti sanoa on se, että KooKoo:n maalivahtiosasto Juha Järvenpää ykkösenä ei kyllä vakuuta. Mielestäni siinä ei ole veskari joka kantaa joukkuetta illasta toiseen reppuselässään kun peli oletettavasti pyörii KooKoo:n päässä ja laukauksia satelee liukuhihnalta.

No liiga enemmän seuranneilla tietysti on varmasti enemmän kokemuksia Järvenpään pelistä, mutta kyllä ainakin omaan korvaan Järvenpään nimi kuulostaa ihan hyvältä haulta tähän paikkaan, koska mitään meritoituneita ykkösveskoja KooKoo tuskin houkuttaa.
Se on totta että Järvenpää ei ole toistaiseksi pystynyt vielä nappaamaan liigas ykkösveskarin paikkaa, mutta kovia jätkiä on Järvenpäällä ollut kilpailijoinakin tosin aiemmilla kausilla.
Hakuna Järvenpää on tietysti pieni riski, mutta myös iso mahdollisuus koska ei miehen hintalappukaan ole varmastikkaan kovin suureksi vielä kasvanut ja tämä riski kannattaa nousijan ehdottomasti katsoa vaikka maalivahti joukkueen tärkein palanen toki onkin.
Huolestuttavin huhu KooKoon maalivahtipaletissa on se että tämän hetken tusina kanukilla Cloutierillä olisi kuulemma myös sopimus ensikauden liigajengiin, siinä onkin sitten vastustajien faneille komedia pläjäys taattu kun tämä seppä rupeaa näyttämään "mailapeliään", ei ole nimittäin kovin kaunista katseltavaa.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo on kyllä huhujen perusteella kasaamassa aika timanttista "ykköskenttää" suhteessa käytössä oleviin resursseihin. Täytyy silti suhtautua vähän skeptisesti, että kaikki näistä mediaseksikkäistä nimistä Kouvolaan päätyisivät. Mutta se mitä piti sanoa on se, että KooKoo:n maalivahtiosasto Juha Järvenpää ykkösenä ei kyllä vakuuta. Mielestäni siinä ei ole veskari joka kantaa joukkuetta illasta toiseen reppuselässään kun peli oletettavasti pyörii KooKoo:n päässä ja laukauksia satelee liukuhihnalta.

Toisaalta myös hinta-laatu -kysymys. Suurimmat starat ovat liian kalliita eikä KooKoolla ole vielä varmaan tarpeeksi vetoakaan. Järvenpäällä on kuitenkin vielä potentiaalia ottaa "napsu" ylöspäin, vähän riski haku, mutta jostainhan sitä on aloitettava.

e. hidas..
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Huolestuttavin huhu KooKoon maalivahtipaletissa on se että tämän hetken tusina kanukilla Cloutierillä olisi kuulemma myös sopimus ensikauden liigajengiin, siinä onkin sitten vastustajien faneille komedia pläjäys taattu kun tämä seppä rupeaa näyttämään "mailapeliään", ei ole nimittäin kovin kaunista katseltavaa.

Tämä on muuten ihan totta. Vaikka jonkinlaista kehitystä onkin tapahtunut niin aika karmeaa on edelleen, jännittää joka kerta, että mitä tapahtuu kun meidän Freddy alkaa huseeraamaan mailan kanssa.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Kuten Scissors tuossa jo totetsikin, niin miten nämä kaksi huhuttua pelaajaa nyt kaatavat Tepsin koko ensi kauden rosterin? Ei pelkillä nönnönnöö pelaajilla vain saavuteta sitä kärkitasoa, jossa TPS haluaa olla. Viime vuodet ovat olleet syvältä, koska kärkihankintojen taakse ei olla panostettu ja on luotettu, että hyvällä ykköskentällä mennään päätyyn saakka. No ei ole menty. Tämän vuoksi Ari Vuori sai potkut ja joukkuetta rakennetaan uudella näkemyksellä.

No jos siihen ykkösketjuun hakataan taas suurin toivein yli miljoona euroa, niin aika mahdotonta on saada "laatua" ja toimivuutta kärkikenttien taakse. Toki budjetin suuruus sanelee aika paljon tässä. Kuluneen kauden TPS sisälsi silti ihan hyvää materiaalia ykkösketjun takanakin, joten ei tämä niin mustavalkoista ole. Alaketjujen ei kuitenkaan tarvi edes voittaa omaa peliään, kunhan pelaavat nolla-nollaa. Tällöin se toimiva ja säkenöivä ykköskenttä toki riittää.

Tuollainen palkka-armeija ykkösketjuna on vaan kovin lyhytjänteistä ja sitä tässä kai monet ajavat takaa. Ässien tämän kauden ykköskenttä on syntynyt esimerkiksi vähintään kolmatta kauttaan Porissa pelaavista kotimaisista, parasta ikää lähestyvistä pelaajista. Ei niminä seksikkäimpiä mutta pelaavat logolle ja pyrkivät urallaan eteenpäin. Toki jatkossa näistä pelaa enää yksi Porissa, mikä on toki jotain sekin. Parin vuoden takainen Savinainen kulki tätä samaa polkua kuin nykyiset Lähteenmäet.

Turussa on toki isommat resurssit ja tuollainen Ässien tyylinen maltillinen tie ei todellakaan ole mikään pakon sanelema, mutta jostain sieltä väliltä ratkaisumallia kannattaisi ehkä miettiä. SaiPa puolestaan on löytänyt hyviä aihioita ulkomailta ja osa niistä on saatu pysymään läpimurrosta huolimatta hieman pidempäänkin. JYPin runko, jota Dufva on koittanut siirtää pala kerrallaan Raumalle lienee hyvä malli vähän varakkaammalle seuralle. Tuolla tavoin saa melkoista jämäkkyyttä sinne kärkiketjun taakse.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Spina on tietysti oiva hankinta, mutta kyllä minä suhtautuisin varauksella Perrinin hankintaan, mikäli vaikka olisi nyt Ässiin tulossa. Ehkä ajattelutavassa TPS- ja Ässä-fanin osalta on eroa, mutta en näe järkeväksi hankkia nelikymppistä ykkössentteriä jollain vuosi kerrallaan-tyylisellä kalliilla sopparilla ja toisaalta ei tuon ikäiselle voi mitään monivuotista sopparia tehdäkään.

Perrin on siinä mielessä eritynen yksilö että vieläkään hänessä ei näy merkkejä jäähdyttelystä. Kovalla asenteella varustettu huippu-urheilija jolla on myös tunne mukana ammatissaan. Siksi olenkin todennut että hän pelaa liigassamme ykkössentterin vaatimalla tasolla tasan niin monta vuotta kuin itse tahtoo. Loukkaantumisetkaan eivät ole pahemmin vaivanneet joten kyllä tässä on erittäin tasokas kärkisentteri jollekin joukkueelle, joka huhujen mukaan on onneksi TPS.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
E: Eivät kaikki voi olla paluumuuttajia tai junnuja. Alaketjujen rakennehan tässä aiemmin on kosahtanut, ei kärkipelaajien taso. En silti nyt näe miksi nuo aspektit itseisarvoisesti sulkevat toisensa pois.

Yksinkertaisesti hinnan vuoksi. Jos tulijat ovat huhuissa pyörineet Perrin, Spina, (Tallinder), Mojzisin jatko jne, niin kyllä se nelosketju ja osin kolmonenkin tulee olemaan taas tasoa ynnämuut ja junnut. Siitä sitten Tadas ja Tukonen Saikulle niin ykkösketjun takana on aika hiljaista. Hieman alkaa huolestuttaa muuttuuko mikään vai haetaanko taas riskillä pikavoittoa.

E: Onko Tepsin maine nyt tosiaan niin nollissa ettei tällaisia Malisia yms. saada houkuteltua tänne isoon rooliin ja hyvään valmennukseen vielä kun rahaakin (toistaiseksi) on? Maksetaan vaikka 10% enemmän kuin muut jos muu ei auta. Kyllä noista muukalaislegioonista ja joukkueen 70% vaihtumisesta joka kaudeksi on päästävä eroon jos aiotaan joskus jämäsijoilta nousta.
 
Viimeksi muokattu:

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Niin kauan kun Tepsin kahdessa kärkikentässä pelaa Tero Koskiranta ja alemmissa kentissä Marko Virtaloita ei menestystä voi odottaa. Vielä kun puolustuksessa vetää jotain Frimaneja niin ei luottoa löydy.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Niin kauan kun Tepsin kahdessa kärkikentässä pelaa Tero Koskiranta ja alemmissa kentissä Marko Virtaloita ei menestystä voi odottaa. Vielä kun puolustuksessa vetää jotain Frimaneja niin ei luottoa löydy.

Koskirannan sopimuksesta yritetään päästä eroon, Friman ja Virtala eivät Tepsissä ole jatkamassa. Ollos huoleton siis näiden suhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös