Liigan kurinpitopäätökset kaudella 2023–2024

  • 278 235
  • 2 260

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Grönborg ainakin on sitoutunut kaikesta päätellen Liigan kurinpitoon, kun Liiga häneen kurinpitokäsittelyn kohdisti ja määräsi herralle rangaistuksen. Eiköhän jokaisessa valmentajasopimuksessa ole vastaavanlainen lauseke kuin Liigan ja pelaajayhdistyksen pelaajasopimusmallissa (3.2 Kurinpito). Olisi aika haastavaa sarjan ja kilpailun järkevän järjestämisen kannalta, jos jonkun seuran päävalmentaja ei olisi Liigan kurinpitosääntöjen ja -vallan alla. Liigan kurinpitosäännöissä sopimussakko on merkitty ihan yksiselitteisesti yhdeksi rangaistusvaihtoehdoksi.

Seurat kaiketi nämä pääsääntöisesti hoitavat pelaajien ja valmentajien puolesta, koska hyvän työnantajan maine on huippulätkässä oletettavasti aika arvokas juttu ja kilpailuvaltti kilpailtaessa markkinoilla hyvistä pelaajista tai valmentajista.
 
Viimeksi muokattu:

axe

Jäsen
Olin jo aiemmin ihan Rami, että oli outoa että MTV televiissiokumppanina oli pissaamassa muroihin ja julkistamassa periaatteessa salakuuntelunauhaa. En kuitenkaan ole Raimo Summanen, enkä tässä arvuutellut omaa henkilöllisyyttäni.
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Grönborg, Komarov, Ritchie ja muut väriläiskät tuo eloa Liigaan.

Kyllä ikävä tulee erästäkin Pelicans-Hifk peliä missä molempien valmentajien kuppi meni nurin.

Showtappelut nyt ei ole mistään kotoisin mutta joka kerta kun muutaman kerran joku huutaa katsomosta tunteella 'Saatana' niin onhan se paluu vanhaan aikaan.

Itse tykkään peleistä missä tunteet kuumenee kentällä ja yleisö alkaa lämmetä siihen. Etenkin perjantai-illan huumassa. Näitä pelejä on tätä nykyä vähän. Tappara-Tps syksyllä niin päästiin lähelle.
Paras esimerkki tähän on viime viikon IFK -Ilves matsi. Siitä on tehty 30min pituinen koostevideo Youtubeen juuri tuosta Leksan kikkailusta ja nahinoista, ja tasan viikossa sillä on yli 13 000 katselukertaa joka on mielestäni aika kova katsojaluku tuollaiselle pidemmälle koostevideolle.

Niin ikään Liigan Youtube kanavan katsotuin video on 2023 keväällä käydyn IFK - Ilves matsin joukkorähinä.

Kyllä ne rähinät ja muut sekoilut vaan ihmisiä kiinnostaa paljon enemmän kun joku Tapparamainen perusvarma 3-0 voitto. Etenkin kun ns. isot jengit kyseessä.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli yhden rikkinäisen oven takia Tappara/Grönborg on 10 kiloa köyhempi. Nyt kävi näin. Itse en olisi antanut sakkoa tästä ollenkaan, mutta melko kosmetiikkaa tämä sanktio lopulta on. Grönborg tuo kyllä väriä tähän sarjaan, se on pakko myöntää.
 

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sihvonen maikkarin asiantuntijana suolannut koko kauden Grönborgia, ja yllättäen nauhoja ei olisi pitänyt julkaista. No jokainen voi vetää omat johtopäätökset.

Onko nyt meidän pelin hiekkalaatikolla joku tullut leikkimään väärillä leluilla ?
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

axe

Jäsen
En vieläkään ymmärrä miksi tästä maikkaria jahdataan.

Iltalehtihän se oli joka tämän toi julkisuuteen heti pelin jälkeen. Tuskin mtv olisi edes lähtenyt nauhoja läpi käymään ilman tuota iltalehden juttua.
Eihän ketään kiinnosta luettu fuck you, mutta ai että kun sen omin korvin kuulee, niin sitten voi pöyristellä huonoa käytöstä. Jos olisi ollut ihan naamavideokuvaa näyttää, niin triplapöyristymiset ja tuplasanktiot.
 

Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Kysehän on täysin pääkaupunkikeskeisestä mediasta. Vuosikausia joku vitun Tappara on vienyt liigaa ja vastassa on ollut yhtä HIFK:n suonenvetokautta lukuunottamatta joku maasudun toinen joukkue. Onhan se näiden iltapulujen ja maikkarin intressissä saada tuo yksi porukka pois tuolta kärjestä ja tilalla suuri ja kaunis oma IFK, jotta lukijoille olisi jotain annettavaa. Kaikki keinot käytetään, oli ne moraalisesti oikein tai väärin.

Viime vuonna rummutettiin Heljankoa ja tänä vuonna tikunnokassa on valmennus. Ensi vuonna sitten keksitään jotain muuta, jos tänäkin vuonna sokea kana löytää taas jyvän.
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kysehän on täysin pääkaupunkikeskeisestä mediasta.

Viime vuonna rummutettiin Heljankoa ja tänä vuonna tikunnokassa on valmennus.

Media uutisoi Heljangosta tehdystä rikosilmoituksesta. Uskoisin, että vastaavalla tavalla ja laajudella olisi uutisoitu, jos pelaaja olisi ollut HIFK:sta.
 

Liitteet

  • 75ys5a5a6v251.jpg
    75ys5a5a6v251.jpg
    154,8 KB · kertaa luettu: 162

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tarkoitit varmaan tutkimuspyyntöä? Mutta voi olla, tai sitten ei.

En tarkoittanut, tarkoitin rikosilmoitusta, jonka Vainio teki median tietojen mukaan helmikuun lopulla 2023.

Yleisenä huomiona; kun alkaa nälvimään ja viisastelemaan terminologialla, niin voi olla kannattavaa huolehtia, että itse ei mokomaan virheelliseen terminologiaan sorru.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ihme on tapahtunut. Kerrankin kurinpitodelegaatio teki oikean päätöksen, kun jätti antamatta SaiPan Lipiäiselle pelikieltoa eilisillan "taklauksestaan" superjunnu Nymaniin.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ja oikein meni. Ei tuossa ollutkaan mitään pelikiellon aihetta.
Näin on, mutta kun kyse on Liigan kurinpitäjistä, niin hyvinkin olisi tuosta voinut se 2-3 peliä napsahtaa.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Näinhän se on. Todennäköisesti Baulle saadaan yksi peli taas sitten, koska pelissä ei tullut mitään.
Todennäköisesti näin. Se olisi jo harvinaista, että sieltä tulisi kaksi oikeaa päätöstä peräjälkeen, jos lievä liioittelu sallitaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös