Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

  • 409 550
  • 3 018

veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
En ala nyt julkisesti avautumaan enempää asiasta, mutta sanon että kyllähän Lamberg hivenen joutui nyt "kovennetun linjan ensimmäiseksi uhriksi". Jos kuitenkin jatkossa pystytään päähän kohdistuneista taklauksista antamaan vastaavanlaisia tuomioita (kuten tietysti kaikki nyt odottaa), niin hyväksyn linjanvedon.
Tämä edellyttää nyt sitten kovia rangaistuksia jatkossakin, jotta voidaan sanoa että linja on olemassa.

Olisin taipuvainen ajattelemaan samoin. Eilen viestitin kaverille "saa nähdä, jatkuuko linja vai vedetäänkö kunnolla tykö". Silti ajattelen, että Lambergin ajo oli ehdottomasti erilainen (muutenkin kuin toiselta puolelta), ja kovemman rangaistuksen arvoinen. Mielenkiintoista nähdä, johtaako tämä taklauspelin arviointiin konkreettisesti myös pelaajien toimissa. Se voi näkyä ainakin alussa "muniinpuhalteluna". Ainoa edellytys selvitä tästä on linjan pitävyys. Muuten liiga on suossa josta ei nousta.
 
Äksät

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Uruguay
Kyllä noista tämän kauden pelikielloista on linja löydettävissä. Kunykin ja Sailion tapauksissa toimii lieventävänä asiana se, että ei pystytä saumattomasti toteamaan ehtikö Kunyk reagoimaan Keräsen heikkoon taklattavan asemaan. Sailion tapauksessa on taas otettava huomioon mahdollinen puhdas vahinko.

Tapaus Lamberg oli taas siinä mielessä kurinpidollisesti helppo, että siinä ei yksinkertaisesti ollut mitään lieventävää tekijää vaan kaveri varmasti ymmärsi osuman olevan kova haavoittuvassa asemassa olevaan pelaajaan. Omaan silmään tämä uusi kurinpito on aloittanut hyvin.

Kunykin tapauksessa kurinpito nimenomaan sanoo , että on ollut riittävästi aikaa reagoida Keräsen matalaaan peliasentoon.
Suora lainaus kurinpitopäätöksestä.

"Kurinpitodelegaatio toteaa, että videotallenteelta tehtyjen havaintojen mukaan Kunyk tulee taklaukseen kuolleesta kulmasta. Lisäksi delegaatio toteaa, että Kunykilla on ollut riittävästi aikaa ennen taklausta havaita Keräsen matala peliasento. Tästä huolimatta Kunyk vie taklauksen loppuun asti täydellä voimalla ja osuen lisäksi taklauksessa Kerästä myös päähän. Kunyk aiheutti taklauksellaan Keräsen loukkaantumisen, joten Kunykille tulee tuomita ottelurangaistus säännön 124 iii-kohdan mukaisesti". Että se siitä löytämästäsi linjasta.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oleellista näissä tuomioissa olisi yhtenäinen linja sen suhteen, että mikään joukkue ei maksa palkkaa pelikiellon ajalta. Muutenhan tuo ei tunnu pelaajalle oikein missään, vaan haittaa vain tämän joukkuetta. Joillekin pelaajillehan on tiettävästi kirjattu sopimukseen se, että seura vastaa kaikista rahallisista sanktioista pelikieltojen osalta (jollain sanamuodoilla). Kankaanperä on näistä ainakin yksi esimerkki aiemmilta kausilta ja juuri tästä asiastahan A. Tyrväinen veti Ilvestä kohtaan herneen nenään.

Lainaan itseäni. Nokelainen nosti tämän saman asian esiin liigastudiossa ja oli sitä mieltä, että sanktion pitäisi mennä suoraan pelaajalta (ainakin pidempien pelikieltojen osalta). "Kyllä se kirpaisee".
 
veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Itse arvioin seuraavasti:

Reagointiaika (käytetävissä oleva):

1. Kunyk (jaettu)
1. Lamberg (jaettu)
2. Sailio

Tahallisuus (vaikea arvioida):

1. Kunyk
2. Lamberg
3. Sailio

Törmäysenergia:

1. Lamberg
2. Kunyk
3. Sailio

Tuomittavuus (media/yleinen mielipide):

1. Lamberg
2. Sailio
3. Kunyk

Perusteet: oma mielikuva.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Tässä valossa Kangasalustan ja muiden paasaus julkisesta paineesta ja Lambergin kokemasta suuresta vääryydestä vaikuttaa energian tuhlaukselta.
Ei se mitään energiantuhlausta ole, että huomauttaa linjattomuudesta. Tuohan vain tukee sitä tai oikeastaan alleviivaa sen. Silloin voidaan hyvin keskustella oikeudenmukaisuudesta.
 
Paakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitä ihmettä sä sössötät? Jokaisesta SAMASTA rikkeestä pitää olla SAMA tuomio. Ei noita voi silmällä visuaalisesti havainnoida tai mutuilla. Pienestäkin tällistä, osuessaan sopivasti voi tulla pahempaa jälkeä, mitä silmämääräisesti tai jopa oikeastikin kovemmasta tällistä.

Jotta yhdestä ja samasta rikkeestä voidaan tuomita erimittaisi tuomioita, pitäisi olla a) joku sensori, mikä mittaa voiman ja b) tutka, joka mittaa nopeuden sekä c) taulukko, joka määrittää eri tekijöiden funktion = tuomion pituus. Kaikki muu on pelkkää visuaalista havainnointia, jotka aiheuttaa tulkinnanvaraa ja sitähän tässä taas kerran käytetään.

Tuomio on niin kauan väärä ja huono, kun se vaihtelee eri henkilöiden, sään, ilmanpaineen, tuomitsijan mielivallan tai sen mukaan, millä kyljellä hän on yönsä nukkunut. KAIKKI samalla rikkeellä suoritetut tuomiot pitää perustua sääntöihin ja määrityksiin, ei tulkinnanvaraan tai vielä enemmän visuaaliseen mutuiluun. Tässä EI VOI olla tulkinnanvaraa!

Pitkä ketju, mutta tämä oli kyllä kovin kommentti :) RaikkA:n "äijämäiset" heitot hauskoja myös.

Omaan silmään ero Kunykin ja Lambergin taklauksilla on vauhdissa ja taklauksen suunnassa. Kunyk pitää kädet alhaalla eikä ole ylöspäin suuntautuvaa liikettä. Lamberg tulee vastapalloon kovalla vauhdilla (aivan sama milloin viimeisen potkun otti mutta vauhti on kova) ja mielestäni taklaus suuntautuu liikaa ylös. Tästä ero 5 vs. 10. Voisi toki olla vaikka 5 vs 8, mutta koittakaa nyt ymmärtää että se 3 peliä on uusijan lisää.

Sailion tuomio mielestäni pitäisi olla se 5 peliä, mutta näillä mennään mitä jaettu on. Turha vikinä pois ja eteenpäin, kokonaisuudessa linja on kuitenkin koventunut ja se on mielestäni hyvä asia.

Edit: lisätään selvyydeksi vielä että sekä Kunykin ja Lambergin taklaukset olivat aivan tarpeettomia ja törkeitä ja nimenomaan tällaiset pois.
 
veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Liusjärven tiistainen kommentti YLE Urheilun haastattelussa valaisee asiaa lisää:

Ilmeisesti kurinpidossa vedettiin Lambergin tapauksesta se johtopäätös, että ensimmäisten kierrosten rangaistukset eivät sittenkään olleet riittävän vahva signaali, ja päätettiin sitten todellakin kiristää linjaa enempiä aikailematta.

Tässä valossa Kangasalustan ja muiden paasaus julkisesta paineesta ja Lambergin kokemasta suuresta vääryydestä vaikuttaa energian tuhlaukselta.

(linkit vievät YLE Urheilun sivuille)

Aluksi totean, etten ole millään muotoa lakiasioiden erityisasiantuntija. Hiukan oikeudentajua kuitenkin ravistelee Liusjärven viesti: Jos rangaistukset eivät ole riittävät, linjaa kiristetään. Kuinka tasapuolisuus toteutetaan jos LINJAA kiristetään kesken kauden? Eli tarkoittanee sitä, että samasta rikkeestä voidaan tuomita kovempia rangaistuksia tai vastaavasti tuomita herkemmin. Kuinka alkukaudesta rikkeen tuomittavuudella X voidaan tuomita kiristyneen linjan jälkeen tasapuolisesti vastaaja Y? Ymmärrän toki sen, että sanktiolla halutaan antaa viesti jatkoa ajatellen, mutta silti.
 
Linjaahan voi kiristää silloin aivan huoleti, kun ei ole ketään tuomittavana. Sanotaan vain jonkun onnettoman tapauksen jälkeen, että nyt kiristetään linjaa ja seuraavat saavat enempi pekkaa. Se on aivan yhtä reilua kuin se, että kiristetään linjaa kesällä. Se tietysti on väärin, että joku tuomitaan vanhan linjauksen voimassa olleesta rikoksesta uudella linjalla.
 
veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Melkein samaan hengenvetoon todettakoon, että jos linjan kiristämisestä tiedotetaan, se on ilman muuta oikeudentajuuni mahtuva seikka. Se ei saa kuitenkaan toteutua takautuvasti "nyt kiristettiin linjaa". Siitä olen varauksetta samaa mieltä että "nilkit kuriin". Jokaisen joka tekee vastoin sääntöjä, on oltava valmis kohtaamaan seurauksia.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Se on aivan yhtä reilua kuin se, että kiristetään linjaa kesällä. Se tietysti on väärin, että joku tuomitaan vanhan linjauksen voimassa olleesta rikoksesta uudella linjalla.

Linjaa oli pakko kiristää, se on selvä, ymmärrettävä ja hyväksyttävä asia. Kurinpito punnitaan sitten, kun Sailio taas onnistuu vahingossa törmäämään maalin takana tai kun taitava tehopelaaja epäonnistuu taklauksessaan. Tai Tuppurainen tekee jotain. Jos Sailion seuraava huili jää noin viiteen, ollaan syvissä vesissä.

Myönnätte sitä tai ette, on Sportia, Ässiä tai vaikka KooKoota paljon helpompi lyödä kuin Kärppiä, Tapparaa tai edes Ilvestä.

Lamberg tarjosi linjanvedon paikan ihan omalla tekemisellään, mutta tässä universumissa ei ole sellaista mahdollisuutta, että kyseinen kovennus oltaisiin tehty ns. oikeiden seurojen kohdalla, ei millään.

Jos säännöt muuttuvat taas tekijän mukaan, alkaa olla valituksen paikka. Se rikkoisi jo yhdenvertaista asemaa.

Toivon silti, että vakavat pääosumat olivat tässä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Kyllä paskasäiliölläkin tuota taustaa pitäisi olla sen verran, että tuo kolmen pelin arvonta on vain arvonta.
 
veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Näistä teoista ja seuraamuksista vielä. Vertaus on ehkä hyvinkin ontuva, mutta otetaan esimerkiksi Pohjois-Korea. Heidän johtajansa koettelee jatkuvasti yleisen mielipiteen ja sopimusten sietokykyä. Voidaan kysyä, että onko hänellä käsitys siitä mitä kulloisestakin tempusta seuraa? Ehkä ei, koska ei ennenkään ole pilli soinut.

Samoin voi kysyä liigakiekkoilija. Jos hiukan nostan kyynärpäätä pelitilanteessa, tuleeko siitä sanktio vai mennäänkö pakotteilla. Nyt ensimmäisessä esimerkissä valtio venyttää kuminauhaa, ja toivoo että se ei ihan vielä katkea. Uskon, että tässä kohtaa ei ole kyse reagointiajan puuteesta vaan ihan kokeilusta.

Liigakiekkoilija on uskoakseni keskimäärin varustettu jopa tiettyjä valtiojohtajia paremmilla lahjoilla, mitä tulee yleisten sääntöjen ymmärtämiseen ja noudattamiseen. Voisiko kuitenkin olla mahdollista, että kiekkoilija ei koettele rajoja, vaan nykykiekon vauhti ja vaatimukset hoitaa oma ruutu tuo liian nopeita tilanteita suhteessa järkeviin päätöksiin. Täytyy olla todella omituinen yksilö, jos tietoisesti tekee temppuja joista tietää seuraavan pahojakin vammoja toiselle ja itselle taloudellisia menetyksiä. Tämä analogia asettaisi (suunnitelmallisen) tahallisuuden omituiseen valoon.
 
Linjaa oli pakko kiristää, se on selvä, ymmärrettävä ja hyväksyttävä asia. Kurinpito punnitaan sitten, kun Sailio taas onnistuu vahingossa törmäämään maalin takana tai kun taitava tehopelaaja epäonnistuu taklauksessaan. Tai Tuppurainen tekee jotain. Jos Sailion seuraava huili jää noin viiteen, ollaan syvissä vesissä.

Myönnätte sitä tai ette, on Sportia, Ässiä tai vaikka KooKoota paljon helpompi lyödä kuin Kärppiä, Tapparaa tai edes Ilvestä.

En myönnä. Sailio ei taida olla ongelma, sillä hän ei osaa "tahallaan törmäillä". Kyllä Sailio vanhana headhunterina vielä mokaa ja silloin napsuu penalttia. Nyt, vaikka vaikea onkin monelle ajatella, niin liigassa on edelleen mahdollisuus antaa 2+10 päähän kohdistuneesta taklauksesta. Pari Tapparakirjoittajaa yritti tätä selittää viime talvena, ei kovin hyvällä menestyksellä. Kaikki pääosumat eivät tule tänäkään vuonna tuomittaviksi, vaikka esim. Matti Lamberg sattuisi osumaan jotain päähän ns. mitättömästi.

Myöskään ei kannata ihmetellä, vaikka Jani Tuppurainen ei saisi jostain taklauksesta kymmentäpeliä. Tuppurainen ei ensinnään harrasta avojääntaklauksia tai ylipäätään en muista häneltä päähän kohdistuneita. Nyt kurinpito on selvästi halunnut nuo "2 pelaajaa menee satasta kohti toisiaan ja toinen taklaa päähän" pois. Muuten olisi SaiPan kaveri saanut isompaa kakkua. Minulle tämä on aivan selvä asia ja itse vielä kannatan tämmöistä jakoa. Taklaa hiljempaa, niin saat laittomastakin taklauksesta pienemmän penaltin kuin kovasta vauhdista. Tämä ihan siksi, että se kova vauhtinen taklaus tuottaa puhtaanakin sen loukkaantumisen helpommin. Suorastaan paljon helpommin.

Siitä olen kuitenkin peruspadan kanssa samaa mieltä, että silloin vasta kurinpidon cojonesit punnitaan, kun Kallio/Puustinen/Kuusela tjms. sattuisi osumaan jotain päähän. Olisin mieluusti Kärpiltä jonkun tähden tuohon myös listannut, mutta sieltä en nyt heti keksinyt ketään jolle ei statuksen vuoksi voisi pannaa antaa.. ts. tähtipelaajat vähän vähissä.
 
veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
@Pula-ajan Tretjak @veskula Tuossa on kyllä pointti. Oikein tekemisen ei kuitenkaan pitäisi perustua pelkästään sääntöjen noudattamiseen vaan sen oikeudentajun ja pelaajatovereiden kunnioittamisen pitäisi tulla sisältä. Ei ole mikään moraalisesti kestävä puolustus sanoa, että "en olisi vetänyt niin rumasti kuuppaan jos olisin tiennyt, että tulee kovempi kakku". EDIT: Taitaa mennä vähän off topic joten täältä tähän.

Eipä tuohon paljoa ole lisättävää. Kiekossa on kuitenkin olemassa ns. loukatun suostumus mitä tulee vastustajan satuttamiseen. Rajan ylittämisen arviointi (voiman mitoittaminen) on nopeassa tilanteessa joskus vajavaista. Mutta kuten sanoit, kaiken perusta on pelikumppanin kunnioitus.
 
444

Jäsen
Kyllä paskasäiliölläkin tuota taustaa pitäisi olla sen verran, että tuo kolmen pelin arvonta on vain arvonta.
Mutta kun ei ole. Kaikki tietävät, että kyseessä on oksettava kusipäärotta. Mutta jos ja kun joka kerta pääsee kuin koira veräjästä, niin mitään merkintää ei jää kurinpitoon. Delegaatio ei voi antaa kovennettua tuomiota ja sanoa, että "kyllähän kaikki tietää, että kyseessä on likainen pelaaja, ja siksi tämä tuomio tarjoillaan kertoimella". Kehtaavat kuitenkin uskotella muille uskovansa "huolimattomaan peliin". Vähän sama kuin joku perustelisi huoraamistaan sillä, että on vain vähän huolimaton perseensä kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Voin olla ajatusteni kanssa yksin, mutta mielestäni kurinpitopäätköksissä ei pidä arvioida suorituksia teknisesti täydelliseen tasa-arvoon pyrkien. Eli ei tyyliin osuu päähän 3o, jalat pumppaa ylös 2o, viimeinen luistelupotu 2m ennen osumaa 1o, selkään taklaus 3o, jne jne jne... Jääkiekossa on about miljoona erilaista tilannetta ja tilanteen toteutusta ja tilanne jossa rike toteutetaan vaikuttaa äärimmäisen paljon siihen, kuinka isoa vahinkoa ja kuinka todenennäköisesti rike kanssapelaajalle aiheuttaa.

Täällä on keskusteltu myös siitä, kuinka monta metriä pelaaja on ollut ottamatta luistelupotkuja, mutta ei tämäkään ole mikään mittari. Kyllä törkeän ja puhtaan taklauksen ero tässäkin kohtaa menee tilanteen mukaan. Mm onko taklattava tilanteessa paikoillaan vai luisteleeko hän sinua kohti. Ja kyllähän nämä meidän mikkihiiret Varttinen, Palmu, Kangasniemi saa surutta luistella laitaan täydellä vauhdilla pelaajia taklaamaan ja jopa kohdistaa taklauksensa ylöspäin. Kun taas taklaajana on Finley, Blood tai vaikka Mikkola niin taklaaja joutuu hidastamaan huomattavasti enemmän ja taklaamaan varovaisemmin. Joidenkin mielestä tämä on väärin, mutta niin se vain menee, tilanteen mukaan eletään ja jokaisen taklaajan pitäisi pyrkiä hallitsemaan tilanne niin, ettei siitä aiheudu suurta vaaraa kanssapelaajille.

Kurinpitodelegaation tehtävä ei ole mielestäni rangaista pelaajia, vaan toimia itsenäisenä elimenä, joka tekee jääkiekosta turvallisempaa, kuitenkaan vaikuttamatta liikaa itse pelin luonteeseen. Mielestäni jopa "pärstäkerroin" on ihan hyvä työkalu kurinpitodelegaation pakissa. Jos 20 vuotta herrasmiehenä tunnettu pelaaja tekee jonkun pahalta näyttävän rikkeen, ei hänen kuulu mielestäni saada yhtä isoa tuomiota kuin jatkuvasti holttittomasti pelaavan ja tulella leikkivän rotan. Tässä tullaan tuohon mitä aiemmin sanoin, että kuripitodelegaation tehtävänä on tehdä pelistä turvallisempaa, ei rangaista pelaajia.

Myös linjan muuttuminen on ihan hyvä juttu. Ainakin rotat pysyvät varpaillaan kun ei tiedä tuleeko siitä vastustajan telomisesta 3 vai 20 matsia pelikieltoa. Ei voi lähteä shoppailemaan, että no näkyyhän siinä numerot, mutta ajampa silti kun ei siitä tuu kuin kolme matsia....
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..

Varmaan hieno ajatus, mutta samalla varmaan ymmärrät että käytännössä mahdoton. Miksei saman tien koodata pelaajat johonkin EA Sportsin tekeleeseen ja simuloida ottelut läpi, antaa tietokoneen hoitaa.. Vai kloonataanko oikeaan peliin pääsevät pelaajat jotta kaikilla on täysin samat fyysiset valmiudet ja ominaisuudet? Samalla poistuu kaukalosta huonot kiekonkäsittelijät ja kehnon peliasennon pelaajat. Ei se nyt voi mennä niin että isompi ja vahvempi joutuu miettimään taklatessaan kaiken mahdollisen, annetaan samantien hyville laukojille vähän paskempi maila käteen. Pelaajat menee askiin omilla vahvuuksillaan ja niin kauan kuin mm. taklaaminen kuuluu peliin on joku siinä hommassa parempi ja pelottavampi, tämä ero pitäisi siis poistaa? Nällä toiveillasi ajat oikeasti jääkiekkoa kaukalopalloksi tai naisten peliksi?

Ei homma nyt oikeasti voi mennä niin, että joku "pärstäkerroin" vaikuttaa edes vähän alusta annettuihin tuomioihin. Miten vahingon sattuessa voidaan rangaista sen perusteella oletko Raipe tai joku Matti Lamberg. Niskat meni Kovaselta poikki mutta Lambergin virhearvio on rangaistavampi kuin tapauksen Raipen. Joo-o, kuulostaa kyllä hienolta ja tasa-arvoiselta jääkiekolta. Kauniita ajatuksia mutta samalla vievät lajin kiinnostavuutta kohti pohjamutia.
 
Kautta aikojen on esim. ryntäämisjäähyjä jaettu paljon helpommin isoille kavereille kuin pienille. Jos nyt sekunnin mietit, niin olet varmasti aika monta kertaa nähnyt, kun Varttinen ajaa ihan täydellä vauhdilla äijiä laitaan. Näistä ei tule ikinä jäähyjä, eikä niitä kukaan edes vaadi. Ihan normaalia.

Eikä kyllä aavistustakaan, miten nämä toiveet ajavat lätkää kohti kaukalopalloa?
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Kautta aikojen on esim. ryntäämisjäähyjä jaettu paljon helpommin isoille kavereille kuin pienille. Jos nyt sekunnin mietit, niin olet varmasti aika monta kertaa nähnyt, kun Varttinen ajaa ihan täydellä vauhdilla äijiä laitaan. Näistä ei tule ikinä jäähyjä, eikä niitä kukaan edes vaadi. Ihan normaalia.

Eikä kyllä aavistustakaan, miten nämä toiveet ajavat lätkää kohti kaukalopalloa?

Mielestäni esitit toiveen missä mm. Finley joutuu miettimään taklatessaan, toisin kuin Varttinen tai Niko Mikkola. Mielestäni se on perseestä, kuten sanoin, en tykkää siitä että pelaajan fyysiset ominaisuudet riisutaan. Pelin jännitys ja mielenkiinto kokee tällöin aika ison kolauksen. En kyllä tajua miksi pieni pelaaja saa vetää ryntäämällä taklauksensa, niissä ei ilmeisesti ole mitään vaaraa. 10cm lyhyempi Lamberg saisi ilmeisesti synninpäästön?

ps. Varttinen on muuten alkuhuuman jälkeen ollut lähinnä itse kamojen keräilijä, kumma ettei ole mennyt pahemmin rikki kun on joutunut ottamaan aika hirveitä niittejä vastaan. Noin pienen pelaajan taklaaminen on vähän epäreilua mutta niin kauan kun nousee ylös on homma tuomioiden puolesta ok.
 
Niin onhan tuo fyysisten ominaisuuksien riisuminen(puhuisin ennemmin rajoittamisesta) minunkin mielestä perseestä ja epäreilua. Silti se on mielestäni ihan oikea ratkaisu, sillä jos näin ei tehdä, on huomattavasti isompi mahdollisuus suurelle vahingolle.

Tuskin edes metrin lyhyempi Lamberg olisi saanut tuosta synninpäästöä, niin holtiton se pommi oli. Onneksi näin välinpitämättömiä ihmiskuulia ei Liigassa montaakaan ole.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Niin onhan tuo fyysisten ominaisuuksien riisuminen(puhuisin ennemmin rajoittamisesta) minunkin mielestä perseestä ja epäreilua. Silti se on mielestäni ihan oikea ratkaisu, sillä jos näin ei tehdä, on huomattavasti isompi mahdollisuus suurelle vahingolle.
.

Mietin nyt vaan onko jääkiekko ainoa kontaktilaji jossa painitaan näiden asioiden kanssa? Tientynlainen sukkasillaan oleminen ja pelaaminen vaan syö sitä vähääkin jännitettä mikä peliin voi parhaimmillaan syntyä, peliin kuitenkin kuulu vaara ja varuillaan olo. Tuntuu että yksittäistapaukset nostetaan nykyään liian isoon osaan koko pelin osalta.
 
Vaikka taklaamisessa pyrittäisiinkin huolellisuuteen ja välteltäisiin näitä vaarallisten tilanteiden holtittomia taklaamisia, niin on siellä silti mielestäni aika paljon vaaraa ja nykynopeuksiaa täyty olla tosi varuillaan ihan koko ajan.

Myönnän silti itsekin miettineeni, että nouseeko yksittäistapausten merkitys liian isoon rooliin ja tuleeko sitä itsekin liikaa kauhisteltua näitä aivotärähdyksiä. Loppujan lopuksi kyllähän sitä voi itsensä loukata pahasti vaikka talvisella kävelylenkillä. Vielä isompi riski isoille loukkaantumisille on urheiltaessa, jopa niissä ei kontaktilajeissa ja tietenkin vaikka mitä tehtäisiin, niin varsinkin jääkiekossa.

Eihän oikeasti kovinkaan monen kiekkoilijan ura ole Liigassa päättynyt aivotärähdyksiin, eikä varsinkaan nuorella iällä. Ja vielä harvemmassa on ne, jotka ovat näistä saaneet pysyviä arkea vakavasti haittaavia vaivoja.

Pitäisikö äijien pukea isommat kypärät päähän?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös