Liigan kurinpitopäätökset 2016–2017

  • 218 570
  • 1 493
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei tuossa tapahtunut "vastapuskua", Marttinen kääntyy katsomaan Kangasniemeä alaspäin, koska pituusero oli selvä. Marttisen tilanne tarkastetaan varmasti kuripidon toimesta, mutta se ei muuta Kangasniemen toiminnan rangaistavuutta.

Tuomarihan muuten heittää pihalle Iikan jo ensimmäisestä kosketuksesta, käsi näyttää jo kohti ovea kun toinen osuma tulee. Mielestäni "puskeminen" on molempien osalta suhteellisen raju ilmaisu tilanteessa. Tiedä sitten onko sääntökirjaa tehdessä ajateltu edes tällaista enemmänkin "kukkoilua/nyökkäämistä" vai ihan "futispuskua". Jälkimmäinen on oikeasti vaarallista ja tuomittavaa. Nythän tuosta tilanteesta vaaramomentti on kutakuinkin 0 joten mielestäni pelistä ulos lentäminen on riittävän kova rangaistus.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ilvekseltähän lensi samassa playoff-ottelussa kaksi pelaajaa päällä iskemisestä 9 vuotta sitten. Tässä klippi: 16.3.2008: Koreis & Bishai - YouTube

Harmillisesti tuosta ei ole sellaista klippiä säilynyt missä näkyisi Bishain ulosajoon johtanut tilanne, mutta siinä kontakti ei ollut sen kummempi kuin nyt Kangasniemellä. Tuossa Koreisin ulosajossa, joka videolla näkyykin, kontakti oli hieman kovempi, vaikkei mitään vaaratilannetta siinäkään ollut.

Sääntöhän on hieman reliikki ajalta kun kypäröitä ei ollut ollenkaan tai ne olivat paljon heikompia, mutta niin harvoin tuohon joudutaan turvautumaan, että kuriositeetiksi jää. (onko tässä Ilves-kaksikon ja Kangasniemen välissä ollut Liigassa yhtään päällä iskemis-tapausta?)

Niin, tuolloin sekä Bishai, että Koreis kärsivät 2. puolivälierässä pelikieltoa.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Mutta aloitteentekijä on Kangasniemi, hän lähestyy Marttista, eikä toisin.

Marttinen tekee selvän liikkeen päällään Iikkaa kohti joten pusku on selvä. Jos pelaaja on vastuussa mailastaan niin luulisi että hän on myös vastuussa kypärästään.
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Lahesta
Ilvekseltähän lensi samassa playoff-ottelussa kaksi pelaajaa päällä iskemisestä 9 vuotta sitten. Tässä klippi: 16.3.2008: Koreis & Bishai - YouTube

Harmillisesti tuosta ei ole sellaista klippiä säilynyt missä näkyisi Bishain ulosajoon johtanut tilanne, mutta siinä kontakti ei ollut sen kummempi kuin nyt Kangasniemellä.
. . .
(onko tässä Ilves-kaksikon ja Kangasniemen välissä ollut Liigassa yhtään päällä iskemis-tapausta?)

Niin, tuolloin sekä Bishai, että Koreis kärsivät 2. puolivälierässä pelikieltoa.
Sami KalPanen sai pelikieltoa kypärällä puskemisesta marraskuussa v.2011.
Linkki: MTV3:n uutiseen, jossa tapahtuneesta kerrotaan: Tämä pusku toi Kapaselle suihkukomennuksen – katso video! - SM-liiga - Jääkiekko - Sport - MTV.fi
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä Iikka siinä selvän puskuliikkeen tekee, eli ei kurinpidolla ole muuta mahdollisuutta, kuin tuomita tilanne ottelurangaistuksen arvoiseksi. Eihän tuo mikään voimakas tai törkeä ole, mutta täysin selvä tilanne sääntökirjan mukaan.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos tuossa näkee selvän puskuliikkeen, niin silloin tulisi se nähdä myös Marttisen kohdalla. Liikettä siinä on, se on selvä, mutta missään tosielämässä kukaan ei sanoisi tuota liikettä puskuksi.

Mutta epäilemättä Liusjärvi ei uskalla olla antamatta pelikieltoa, mikä on täysin naurettavaa. Miten kypärän osuminen vastustajaan suhteutetaan päähän kohdistuneisiin taklauksiin...
 
Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Se on ihan sama mitä sääntökirjassa lukee, järjenkäyttö on sallittua. Jos tuo on jonkun mielestä vitosen paikka niin ei edes kiinnosta väitellä asiasta. Ja jos tuosta tuomari antaa vitosen, niin ajatusmaailmassa ei ole keskiössä peli vaan säännöt, ja niiden täysin natsimainen tulkinta.
 
Drewiske

Juuri näin. Erotuomarinkien koskemattomuutta 'rikotaan' pelin aikana vaikka kuinka monta kertaa, jos lähdetään pilkkua tuuppimaan. Jos tuomari ei olisi tuosta mitään antanut, niin kukaan ei edes muistaisi koko tilannetta. Ei kukaan.
 
firsov

Jäsen
Se on ihan sama mitä sääntökirjassa lukee, järjenkäyttö on sallittua. Jos tuo on jonkun mielestä vitosen paikka niin ei edes kiinnosta väitellä asiasta. Ja jos tuosta tuomari antaa vitosen, niin ajatusmaailmassa ei ole keskiössä peli vaan säännöt, ja niiden täysin natsimainen tulkinta.

Tässähän tämä hyvin kiteytettynä. Täysin pelin hengen vastainen tuomio, joskin natsikaksikon olemukseen viittaava esitys. Oksettava kaksikko, mutta selvästi tätä hakivat, suurta roolia. Ässien vaihtoaitiossa naurettiin tälle sekä maalin hylkäykselle. Myös monelle muulle tuomiolle.

Hyvä ja energinen peli tuhottiin kahden vässykän toimesta. Ei näin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se on ihan sama mitä sääntökirjassa lukee, järjenkäyttö on sallittua. Jos tuo on jonkun mielestä vitosen paikka niin ei edes kiinnosta väitellä asiasta. Ja jos tuosta tuomari antaa vitosen, niin ajatusmaailmassa ei ole keskiössä peli vaan säännöt, ja niiden täysin natsimainen tulkinta.
Tämä. Niin vahvasti tämä. Asiaa ei voisi yhtään paremmin kiteyttää. Aivan käsittämätöntä, että tuosta tilanteesta annettiin ylipäätään rangaistus.
 
Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Se on ihan sama mitä sääntökirjassa lukee, järjenkäyttö on sallittua.

Onko näin? Ottamatta kantaa itse tilanteeseen millään tavalla, luulisin että tuomarit on kentällä viheltämässä niiden sääntöjen mukaan, mitkä on sääntökirjaan kirjoitettu. Jos he puskun näkivät, niin silloin ovat pakotettuja viheltämään kyseisen säännön mukaan.
 
heki

Höpö Höpö! Kyllä ne tuomarit näkevät myös monta poikittaista mailaa, hanskalla hieromista ja muuta asiaa, jotka ovat kiellettyjä, mutta eivät vihellä koska ovat niin mitättömiä tekoina.

Tämä kiteytys kuvaa parhaiten asiaa:
"Se on ihan sama mitä sääntökirjassa lukee, järjenkäyttö on sallittua. Jos tuo on jonkun mielestä vitosen paikka niin ei edes kiinnosta väitellä asiasta. Ja jos tuosta tuomari antaa vitosen, niin ajatusmaailmassa ei ole keskiössä peli vaan säännöt, ja niiden täysin natsimainen tulkinta."

Nyt osa tarttuu siihen, että jo puskun yritys on OR arvoinen. No niin varmaan onkin, mutta silloin pitää olla PUSKUN yritys, eikä mikään ujo 3 cm pään nyökkäys. Ei pusku ole sama asia, kun kypärien kontakti. Ihan suoraan sanottuna, voi vittu mitä jurpoja maa päällään kantaa...
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Potku ja pukkaus ovat sellaisia tekoja, jotka eivät vaan kuulu kaukaloon. Niiden suhteen on nollatoleranssi ja tämä pitäisi olla liigapelaajilla tiedossa.
 
heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Potku ja pukkaus ovat sellaisia tekoja, jotka eivät vaan kuulu kaukaloon. Niiden suhteen on nollatoleranssi ja tämä pitäisi olla liigapelaajilla tiedossa.

Joo kyllä, mutta ihmisten pitäisi osata erottaa, mikä on PUSKU!
EDIT: Vertauskuva: käden ojentaminen ei ole lyönti
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo kyllä, mutta ihmisten pitäisi osata erottaa, mikä on PUSKU!

Eli vähän pitäisi saada puskea ja potkaista? Se olisikin aikamoinen suo, kun ryhdyttäisiin arvioimaan mikä on tarpeeksi kova pusku. Puskeminen, potkaiseminen tai runkkaus eivät kuulu kaukaloon, pelaajat voivat jättää nämä väliin, ilman että peli kärsii.
 
heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eli vähän pitäisi saada puskea ja potkaista? Se olisikin aikamoinen suo, kun ryhdyttäisiin arvioimaan mikä on tarpeeksi kova pusku. Puskeminen, potkaiseminen tai runkkaus eivät kuulu kaukaloon, pelaajat voivat jättää nämä väliin, ilman että peli kärsii.
Voi Villu, oletko sä oikeasti noin perkeleen tyhmä! Onko jokainen kädenojennus lyönti! Onko jokainen jalanojennus potku? Onko jokainen pään nyökkäys pusku? NO EI OLE. Jos et ymmärrä, niin en voi auttaa.
 
Bulvaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eli vähän pitäisi saada puskea ja potkaista? Se olisikin aikamoinen suo, kun ryhdyttäisiin arvioimaan mikä on tarpeeksi kova pusku. Puskeminen, potkaiseminen tai runkkaus eivät kuulu kaukaloon, pelaajat voivat jättää nämä väliin, ilman että peli kärsii.
Mutta vähän saa hyppytaklata kyynärpäällä päähän? Yrittäminen (jos menee kyynärpää ohi) ei ole rangaistavaa? Ymmärrän kyllä että ilopissa tuli joiltakin housuun kun Kangasniemi ajettiin ulos, mutta jotain tollkua sentään.
 
Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jalanojennus pelaajaa kohti katsotaan potkuksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös