Liigan kannattajatoiminta 2014–2015 – jatkaako kannattajakulttuuri edistymistään?

  • 172 594
  • 524

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Negatiivisia juttuja ei minunkaan puolestani tarvi alkaa apinoimaan, mutta positiivisten juttujen osalta syy on siinä, että täällä on niin paska meno pääosin ja monet haluaisivat, että Suomessakin kannattajakulttuuri olisi oikeasti suurta ja mahtavaa asukaslukuun suhteutettuna eikä pelkästään myötähäpeää herättävää. Tässä uskoisin asian olevan pähkinänkuoressa.

Tampere on hyvä esimerkki Tapparan osalta ainakin että myös positiivisten asioiden apinointi voi olla syvältä hanurista ja todella väärä ratkaisu. Eilinen toimi hyvänä esimerkkinä siitä. 80 hengen ryhmä n.15-20 vuotiaita yrittävät kopioida isoilta jalkapalloseuroilta kannatuslauluja ja chantteja joita kukaan muu koko hallissa osaa. Ja kun nämä vetävät vielä ne kaikki eri tahtiin nämä niin lopputulos on vain kasa paskaa äänen muodossa.

Jos HIFK - kannattajat jätetään tästä pois niin Hakametsässä ei koskaan ole ns.täydessä hallissa ollut näin hiljaista, C3 - aikanaan muutaman tyypin johdolla hoisi homman 100 x paremmin kun mukana oli tahdissa pysyvä rumpu ja chantteinä toimi perus Tappara klap klap klap ja muutama muu vastaava. Ihan sen takia koska muu halli pystyi yhtymään näihin taputuksiin ja Tappara huutoihin todella helposti.

Ja kyllä haluan että täällä on kannattajakulttuuria mutta sillä on monet muotonsa, Hakametsässä on tuo C3 - toiminut erinomaisesti kunnes nämä teinit näkivät Dortmundin ottelun telkkarista päättivät lähteä luokkaretkelle Hakametsään ja tuhota kaiken mikä on toiminut erinomaisesti Hakametsässä tähän asti.
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp

Tervetuloa nykyaikaan! Kannattaja ryhmät tuovat uusia ja iloisia lauluja halleihin, ottaa aikansa että tavan istumakatsoja pääsee mukaan noihin mutta eiköhän siellä ole repertuaarissa mukana vielä niitä sinullekin tuttuja huutoja.
 
Joo ja ovat tervetulleita, mutta se että kun niitä aletaan tuomaan niin pitäisi olla mukana henkilöitä jotka pysyvät 20 sekuntia rytmissä ja henkilöitä jotka osaavat äidinkieltä ja runoutta. Ei se että löydetään joku kiva tausta ja lyödään sanoja päälle toimi, sen pitää osua yks yhteen taustan kanssa.

Hyvänä esimerkkinä tämä mitä yrittävät 20 kertaa matsissa vetää ja aina yhtä huonosti, kukaan ei saa mistään selvää:

Sinioranssit on täällä jäädäkseen
Ei meitä tappiotkaan hiljentäis
On sydän sininen on sydän oranssi
Ja suuri rakkautemme Tappara
Laalaalalaa..

(Tune: https://www.youtube.com/watch?v=3C81d28TY1E 0:22 alkaen)

Ylläoleva on suora kopio SO11 - kotisivuilta, kyllä heillä on sellaisetkin josta löytää todella hauskan laulukirjan.

Jääkiekossa ja muissakin lajeissa mielestäni kannattajaryhmän tärkeimpiä tehtäviä on kuitenkin saada aktivoitua muukin halli kannustukseen. Tälläiset epävireiset nuorten humalaisten laulut eivät ole sitä mikä aktivoi muun hallin kannustukseen. Kannustus voi olla yksinkertaista ja helppoa, kuitenkin suurin osa meistä menee halliin pelin takia eikä sen takia että voisivat yhdistää epävireisen yhteislaulannan, alkoholin ja jääkiekon.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo ja ovat tervetulleita, mutta se että kun niitä aletaan tuomaan niin pitäisi olla mukana henkilöitä jotka pysyvät 20 sekuntia rytmissä ja henkilöitä jotka osaavat äidinkieltä ja runoutta. Ei se että löydetään joku kiva tausta ja lyödään sanoja päälle toimi, sen pitää osua yks yhteen taustan kanssa.

Aikamoista aliarvioimista, jos mainitsemastasi 80 hengen ryhmästä suurin osa ei tähän pystyisi. Tämäkin kun voi johtua monesta asiasta. Ylipäätään siitä, että miten hyvin itse chäntit on sovitettu, entä miten capona toimiva suoriutuu tehtävästään, entä rytmitetäänkö kannattamista riittävästi (varsinkin alkuvaiheessa, jos materiaali on monella vielä omaksumisvaiheessa)?

Sitten taas jos itse koostumuksen kuuluvuus ei miellytä, niin tuokin tulee korjaantumaan silkasti ajan kanssa ja varmaan 5 vuodenkin kuluttua on jo eri tasolla, sikäli mikäli jatkumoa on luvassa. Siinä samassa toiminta hioutuu itse suorittamisen ja materiaalin suhteen. Toki yleensäkin tässä tulee vahvasti esiin se, että mikä on osaaminen ja käsitys kokonaisuudesta nokkahenkilöiden osalta. Jos siellä ollaan pahasti kujalla, niin se useimmiten vie koko toimintaa mukanaan alaspäin.

Kuten valmiista esimerkeistä tiedämme, niin kaikki lähtee kannattajakatsomoista, niiden kasvattamisesta ja riittävästä kapasiteetista. Sitä kautta on edellytyksiä saada paremmin muutakin hallia mukaan painostavammin, koska siellä on vahva sydän hallissa pumppaamassa energiaa ympärilleen. Nyt kun lärpyttelyllä yritetään eräillä paikkakunnilla oikaista, niin todellisuudessa otetaan merkittäviä askelia taaksepäin.
 
N.I.B

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aito Oranssi, oikein- ja väärinkannattajat
Jääkiekossa ja muissakin lajeissa mielestäni kannattajaryhmän tärkeimpiä tehtäviä on kuitenkin saada aktivoitua muukin halli kannustukseen. Tälläiset epävireiset nuorten humalaisten laulut eivät ole sitä mikä aktivoi muun hallin kannustukseen. Kannustus voi olla yksinkertaista ja helppoa, kuitenkin suurin osa meistä menee halliin pelin takia eikä sen takia että voisivat yhdistää epävireisen yhteislaulannan, alkoholin ja jääkiekon.
Valitettavasti suomalaisessa urheilu/kannatuskulttuurissa ei pelkkä huikea kananttajakatsomo riitä sytyttämään loppua areenaa, vaan yleensä tavallisten istumapaikkalaisten sytyttämiseen vaaditaan vähinään kiivas ja jännittävä peli missä koko ajan sattuu ja tapahtuu, jotta istumapaikkalisetkin syttyvät edes taputtamaan (tähänkin tuntuu nykyään tarvittavan lärpytin).
Tottakai jos peli täyttää nuo kriteerit ja muu halli tuntuu lähtevän mukaan, kannattaa viljellä perushutoja ja rumpukomppeja jonka tahdissa helppo taputtaa, mutta kyllä se hyvin puuduttavaa on vetää 1-2 samaa huutoa pää punasena 2 tuntia illassa.
Palatakseni väittämääsi että kannattaja katsomo täytyy sytyttää muu halli olen sen verta eri mieltä että kyllä se on joukkue, peli ja alkoholi joka sytyttää suomalaisen perus istumajanarin. Kannattaja/fani katsomo toimii siinä sit enemmän ehkä tehostajana, mutta harvemmin ainakaan ne jotka peliä seuraavat kauempana katsomosta lähtevät perus runkosarja peleissä katsomon huutoihin mukaan olivat ne kuinka helppoja tahansa.
Laulaahan ei ole kenenkään pakko, mutta kyllä se omasta mielestä on paljon mielekkäämpää puuhaa ja tuo hommaan paljon enemmän variaatiota. Vaikkei sanoista saa selvää niin on se silti paljon parempi asia kun mököttää paikallaan ja hakata "kannatushaitaria"
 
hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Aikamoista aliarvioimista, jos mainitsemastasi 80 hengen ryhmästä suurin osa ei tähän pystyisi. Tämäkin kun voi johtua monesta asiasta. Ylipäätään siitä, että miten hyvin itse chäntit on sovitettu, entä miten capona toimiva suoriutuu tehtävästään, entä rytmitetäänkö kannattamista riittävästi (varsinkin alkuvaiheessa, jos materiaali on monella vielä omaksumisvaiheessa)?

Sitten taas jos itse koostumuksen kuuluvuus ei miellytä, niin tuokin tulee korjaantumaan silkasti ajan kanssa ja varmaan 5 vuodenkin kuluttua on jo eri tasolla, sikäli mikäli jatkumoa on luvassa. Siinä samassa toiminta hioutuu itse suorittamisen ja materiaalin suhteen. Toki yleensäkin tässä tulee vahvasti esiin se, että mikä on osaaminen ja käsitys kokonaisuudesta nokkahenkilöiden osalta. Jos siellä ollaan pahasti kujalla, niin se useimmiten vie koko toimintaa mukanaan alaspäin.

Kuten valmiista esimerkeistä tiedämme, niin kaikki lähtee kannattajakatsomoista, niiden kasvattamisesta ja riittävästä kapasiteetista. Sitä kautta on edellytyksiä saada paremmin muutakin hallia mukaan painostavammin, koska siellä on vahva sydän hallissa pumppaamassa energiaa ympärilleen. Nyt kun lärpyttelyllä yritetään eräillä paikkakunnilla oikaista, niin todellisuudessa otetaan merkittäviä askelia taaksepäin.

Sehän tässä nyt koomisinta on kun aiemmin toimi perkelee hyvin tuo toiminta kun ns.vanha kaarti C3:ssa piti meteliä ja tahditti muun hallin mukaan kannustukseen, nämä juniorit eivät ole, eivätkä tälläiselle nykyisellä toiminnallaan tule koskaan saamaan kokoa hallia puolelleen kuin C3 sai.

Näillä junioreilla jotka ovat vielä kaikenlisäksi ns.ulkoistaneet itsensä toiminnasta perustamalla "Sinioranssit 2011" ryhmän fan-clubin toiminnasta on tilaa, he istuvat tai seisovat riippuen ottelusta C1 seisomakatsomossa, eli koko kulma on heillä nyt alueena.

Virallisen Fan-clubin paikkojen ollessa C3 ja C2, eli viereiset katsomot niin nämä janarit C1:ssä lähtevät vetämään chantteja C3/2 katsomoiden Tappara *klap* *klap* *klap* kannustusten päälle mihin kuitenkin koko halli lähtee, ja on lähtenyt aiemminkin lähes aina mukaan jossei huutamalla niin taputtamalla mukana.
Nyt nämä max 80 henkilöä laulavat, tai ennemminkin huutavat yksin tuolla kulmassa ja muu halli on hiljaa.

Valitettavasti suomalaisessa urheilu/kannatuskulttuurissa ei pelkkä huikea kananttajakatsomo riitä sytyttämään loppua areenaa, vaan yleensä tavallisten istumapaikkalaisten sytyttämiseen vaaditaan vähinään kiivas ja jännittävä peli missä koko ajan sattuu ja tapahtuu, jotta istumapaikkalisetkin syttyvät edes taputtamaan (tähänkin tuntuu nykyään tarvittavan lärpytin).
Tottakai jos peli täyttää nuo kriteerit ja muu halli tuntuu lähtevän mukaan, kannattaa viljellä perushutoja ja rumpukomppeja jonka tahdissa helppo taputtaa, mutta kyllä se hyvin puuduttavaa on vetää 1-2 samaa huutoa pää punasena 2 tuntia illassa.
Palatakseni väittämääsi että kannattaja katsomo täytyy sytyttää muu halli olen sen verta eri mieltä että kyllä se on joukkue, peli ja alkoholi joka sytyttää suomalaisen perus istumajanarin. Kannattaja/fani katsomo toimii siinä sit enemmän ehkä tehostajana, mutta harvemmin ainakaan ne jotka peliä seuraavat kauempana katsomosta lähtevät perus runkosarja peleissä katsomon huutoihin mukaan olivat ne kuinka helppoja tahansa.
Laulaahan ei ole kenenkään pakko, mutta kyllä se omasta mielestä on paljon mielekkäämpää puuhaa ja tuo hommaan paljon enemmän variaatiota. Vaikkei sanoista saa selvää niin on se silti paljon parempi asia kun mököttää paikallaan ja hakata "kannatushaitaria"

Tämä lärpytin on ärsyttävä mutta erinomaisen toimiva ääntä tuottava pahvilelu joka on halpa tuottaa sekä josta saa myös tuloja. Tämä toimii huomattavasti paremmin näille ns.business-asiakkaille kuin joku laulu mitä pitäisi laulaa.

Joten en todellakaan ymmärrä mikä vika noissa peruskompeissa on kun ne on vaan pirun toimivat ollut Hakametsässä, sekä niihin on koko hallin ollut helppo yhtyä. Vaikkakin ne ovat ehkä jollekkin "hardcore football factory oohh ulkomailla kaikki on niin suurta ja mahtavaa" - fanille ehkä puuduttavan tylsiä.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Tämä lärpytin on ärsyttävä mutta erinomaisen toimiva ääntä tuottava pahvilelu joka on halpa tuottaa sekä josta saa myös tuloja. Tämä toimii huomattavasti paremmin näille ns.business-asiakkaille kuin joku laulu mitä pitäisi laulaa.

Jos hakkaa lärpytintä niin miksi ei hakkaisi samalla vaivalla käsiään yhteen? Vai onko business-miehet ja naiset liian hienoja ihmisiä tekemään tätä? Miksi suomalaiset pelkäävät sitä, että mitä jos naapuri näkee mut kun taputan?
 
hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Jos hakkaa lärpytintä niin miksi ei hakkaisi samalla vaivalla käsiään yhteen? Vai onko business-miehet ja naiset liian hienoja ihmisiä tekemään tätä? Miksi suomalaiset pelkäävät sitä, että mitä jos naapuri näkee mut kun taputan?

Onhan ne niin tehneetkin tähän mennessä, mutta millä aiot saada laulamaan jotain those were dayssiä tiistai-iltana?
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Onhan ne niin tehneetkin tähän mennessä, mutta millä aiot saada laulamaan jotain those were dayssiä tiistai-iltana?
Puhuinko omassa tekstissäni jotain laulamisesta? Itse puhuin taputtamisesta, koska sekin tuntuu olevan "business-asikkaista" liian noloa tai ainakin tällaisen käsityksen sinun tekstistäsi saa.
 
hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Puhuinko omassa tekstissäni jotain laulamisesta? Itse puhuin taputtamisesta, koska sekin tuntuu olevan "business-asikkaista" liian noloa tai ainakin tällaisen käsityksen sinun tekstistäsi saa.

Anteeksi et puhu, itse otin sen esille. Tänä vuonna sitä on esiintynyt vain ja ainoastaan silloin kun on noita huiskia tarjolla. Syykin on selvä, tuo sinioranssien faninurkkaus yrittää laulaa ja kannustaa tavalla ettei siihen käytännössä voi muu halli yhtyä.
 
-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Tässä koostevideo (Youtube) IFK-fanien Megamatkasta Tampereelle.
15 bussia + omatoimimatkailijat eli vajaat 1000 punaista.
Hieno reissu, mahtava breno!
 
Viimeksi muokattu:

"Jalkakynä"

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Marko Sjöblom ottaa kannattajatoimintaan kantaa tuoreimmassa kolumnissaan. Tekstistä ja listoista voi olla montaa mieltä. Ainakin Sjöblom on sisäistänyt hyvin Aki Riihilahden ohjeen urheilumarkkinointiin: "Päädyssä huutava fanilauma on urheilussa parasta markkinointia ja sen keskellä on ylivoimaisesti paras tunnelma."
 
-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Onpa taas hyvä BRENO täällä... No ei kyllä yllätä. Teet niin tai näin, niin aina väärinpäin. Karavaani kulkee ja koirat räksyttää.
 
-Junnu-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Marko Sjöblom ottaa kannattajatoimintaan kantaa tuoreimmassa kolumnissaan. Tekstistä ja listoista voi olla montaa mieltä. Ainakin Sjöblom on sisäistänyt hyvin Aki Riihilahden ohjeen urheilumarkkinointiin: "Päädyssä huutava fanilauma on urheilussa parasta markkinointia ja sen keskellä on ylivoimaisesti paras tunnelma."

Listasi myös kolumnissa faniryhmät paremmuus järjestykseen. Melko saman järjestyksen olisin itsekin laittanut. Tosiaan melkoinen ero on listassa kärkipäähän sijoittuneiden ryhmien ja häntäpään välillä. JYPin fanitoiminta laitettu viimeiseksi mikä on surullista, mutta täysin ansaittua. Jyväskylässä ei ole katsomossa hyvää meininkiä nähty sitten ensimmäisen mestaruuskauden 2009.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Listasi myös kolumnissa faniryhmät paremmuus järjestykseen. Melko saman järjestyksen olisin itsekin laittanut. Tosiaan melkoinen ero on listassa kärkipäähän sijoittuneiden ryhmien ja häntäpään välillä. JYPin fanitoiminta laitettu viimeiseksi mikä on surullista, mutta täysin ansaittua. Jyväskylässä ei ole katsomossa hyvää meininkiä nähty sitten ensimmäisen mestaruuskauden 2009.

Minun mielestäni Ässien kannattajia on ainakaan turha edes listata tuollaiselle listalle, sikäli mikäli Sjöblom nyt puhui jostain modernista kannattajatoiminnasta. Itse asiassa vähän luulen, ettei Sjöblom tiedä hirveän monen liigaseuran kannatustoiminnasta mitään tai no, ei ainakaan Porin toiminnasta.

Porilaiset jäävät niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä tuollaisten listojen ulkopuolelle, porilaiset ovat porilaisia ja kannattavan omalla tavallaan.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Kyllähän tuossa Sjöblomin jutussa tarkoitetaan nimenomaan "äänekästä kannattamista" joten katson, että se tarkoittaa tätä nykyaikaista kannattamista.

Ihmettelen kyllä itsekkin, että millä mittarilla porin seisomakatsomo rankattiin tuossa noin ylös sillä kyllähän se jakaa viimeisen sijan jyväskylän kanssa tuossa listauksessa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse

Varsinkaan kun eihän seisomakatsomo ole mikään kannattajaryhmä vaan yksi katsomonosa jossa on monenlaista väkeä - mm.vieraskannattajia.

Mutta minusta tuo oli kaikkinensa ihan raikas ulkopuolisen kirjoitus kannattajatoiminnasta, ja sävyltään positiivinen kirjoitus. Kannattajatoiminnassa itse mukana olevat tuntuvat olevan turhan tarkkoja siitä mitä heistä pitäisi mainita ja mitä ei.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmeellistä valitusta täällä taas. Jokainen kannattaa tavallaan. Kun minä huudan, se kuuluu kauas. Jos minä en jostain syystä huuda, se ei kuulu kenellekään.
 
Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En sanoisi että kyseessä on valitusta, jos täällä kyseenalaistetaan "huutaminen = kannattamista".
Niin no, en näe syytä miksei huutaminen olisi kannattamista. En näe kannattamisena jos huutaa "tuomari on homo", mutta kaikki huutaminen ei ole sitä.
Itse kyseenalaistan laulamisen kannattamisena. Näen sen enemmänkin karaokena tai kuorolauluna, jolla itseään pyritään saamaan parrasvaloihin.
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo, ihan hyvää meininkiä HIFK-kannattajien megamatkalla. Tuollainen massa kun löytyisi kotipeleissäkin omien takaa kera paremman sijainnin.

Itse kyseenalaistan laulamisen kannattamisena. Näen sen enemmänkin karaokena tai kuorolauluna, jolla itseään pyritään saamaan parrasvaloihin.

Niin, ehkä kuoro kuvaa paremmin kun kerran porukalla vedetään, vaikkakin itse prosessi vapaamuotoisempaa jos tähän perinteisempään itseensä (kuorolaulantaan) vertaa.

Kyllä kaikelle näkyvyydelle, mitä seura saa kera kannattajiensa varaukseton :ylös:.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös