Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

  • 829 640
  • 3 252

sinikettu

Jäsen
Jos tarkastelemme pelkästään varsinaisen peliajan tuloksia, on tilasto Kärppien näkökulmasta 5 tappiota ja 4 voittoa. Jos tuohon kärkijoukkueiden listaan otetaan mukaan HIFK, on tilasto 5 tappiota 6 voittoa. Mielestäni tämä Kärppien saldo kärkijoukkueita vastaan ei ole mitenkään erityisen huono.
Ei ole huono, mutta ei ole myöskään erityisen hyvä. Kärpät lähtee ylivoimaisella pistesaldolla pudotuspeleihin, mutta top-otteluiden perusteella samalta viivalta.

En ollut tietoinen tästä saldosta kuin vähän aikaa sitten, mutta puolimutulla olisin voinut ennustaa jotain sen kaltaista. Kärppien pelitapa ja nopeus on ollut melkein täydellinen taktiikka top-joukkueiden ulkopuolisia vastaan, erityisesti kotikaukalossa, jossa pistesaldo on ollut aivan kässittämättömän suuren 2,5 ppg paikkeilla.

En yritä sen kummemmim kritisoida kannattamaani joukkuetta, mutta tieyt realiteetit kannattaa ottaa huomioon. Tällä hetkellä Kärpät antaa aivan liian paljon tasoitusta muille kärkijoukkueille huonon kolmosketjunsa ansiosta. Toin tämän tänne esille muun muassa siksi, että jotkut (en muista, oletko sinä erityisesti näin sanonut) ovat olleet sitä mieltä, että nykyisellä joukkueella voitaisiin lähteä varsin optimistisesti pudotuspeleihin. En ole tässä kohtaa enää ihan sataprosenttisen varma, että Kärpät nykyisellä rosterillaan lähtisi voittajasuosikkina Kärpät - Tappara/Tps/JYP sarjaan edes kotiedulla.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuo x-määrän pelejä otannat nyt ei toisaalta paljoa kerro. Aina voi valita itelleen sopivan määrän. Otetaan vaikka 54-55 peliä tai 2 peliä niin taas näyttää hyvältä. Tammikuu ja helmikuun alku oli synkkää, myönnän.
Niin tottakai, mutta jos jollain tapaa pitää nykykuntoa arvioida, niin 10, 15 ja 20 pelin otannalla päästään jo mielestäni aika pitkälle. Tepsi ja Tappara siis kaikissa noissa selvästi IFK:ta, Jyppiä ja erityisesti Kärppiä jäljessä. KalPa sen sijaan on pelannut aika lailla samalla tasolla TPS:n ja Tapparan kanssa.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erikseen nostan esiin vahvan maalivahtiparin Engren - Lankinen jotka nk. zoneen päästyään saattavat kumpivain voittaa yksin otteluita.

Mukava nähdä että joku mainitsee myös Lankisen, eikä vain Engreniä. Lankinen on IFK:n hyvin piilossa pidetty ja tarkoin varjeltu ase kevättä ajatellen. Ollut paluun jälkeen hirmuiskussa. 11 otteluun 4 nollapeliä, PMK 1,19 per/peli ja T% mukiinmenevä 95,17%. Jos jatkaa tuota virettä myös keväällä, niin Engren tulee istumaan penkillä suurimman osan poffeista.

Jottei mene pelkäksi oman veskan hehkuttamiseksi, niin totean vielä että näen voimasuhteet hyvin samalla tavalla kuin täälläkin pääosa on ne listannut. JYP ja Kärpät laittaisin itse suurimmiksi mestarisuosikeiksi. Tappara aavistuksen takamatkalla, mutta Tapparaa ei missään nimessä sovi aliarvostaa kun puhutaan nimenomaan playoffeista. IFK ja TPS haastajina. TPS:ällä ollut vuoden vaihteen jälkeen aika sahaavia peliesityksiä, mutta ei heitäkään kannata vielä poissulkea yhtään mistään. Myönnettään että TPS:n kohdalla näen itsekkin eniten kysymysmerkkejä näistä TOP4 joukkueista puhuttaessa. TPS:llä on laajahko hyökkäyskalusto, ja parempi pakisto kuin esimerkiksi IFK:lla, mutta TPS:llä on kaksi ihan jees veskaria, joista kumpikin saattaa antaa liikaa tasoitusta jos vastaan tulee vastustajan kuuma veska. Jos muuten osa-alueet menee jokseenkin tasan, niin sillä maalivahdilla on tunnetusti ihan helvetin iso merkitys.
 

Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos
Liikaahaan ei voida tuijottaa runkosarjan yksittäisiä otteluita, koska playoff maailma on täysin poikkeava tästä. Vertailin hieman kärkijoukkueiden suoritusta keskenään (top5) ja sain tällaiset voimasuhteet ulos (voitot 1p, jatkoajat 0,5p ja häviöt 0p):

Kotona:

1. JYP 0,71
2. Kärpät ja HIFK 0,69
4. TPS 0,5
5. Tappara 0,36

Vieraissa:

1. JYP 0,63
2. TPS 0,43
3. Kärpät ja HIFK 0,36
5. Tappara 0,25

Jatkoajathan ei oikein vastaa mitä playoffeissa on, niin ne voidaan jättää huomiotta kokonaan eli voitosta 1p ja häviöstä 0 ja nämä tietysti ottelumäärään keskiarvostettuna:

Kotona:

1. JYP ja HIFK 0,8
3. Kärpät 0,71
4. TPS 0,5
5. Tappara 0,33

Vieraissa:

1. JYP 0,66
2. TPS 0,43
3. HIFK 0,33
4. Kärpät 0,25
5. Tappara 0,17

Summa summarum:

1. JYP 0,73
2. Kärpät ja HIFK 0,55
4. TPS 0,5
5. Tappara 0,25

Itseä yllätti kyllä miten huonosti Tappara on pelannut muita kärkijoukkueita vastaan (voittanut ainoastaan 3 varsinaisella peliajalla mahdollisista 15 ottelusta). Osalla on keskinäisiä otteluita jäljellä. Ja pitää myös muistaa, että Liigassa on muitakin joukkueita, kuin nämä viisi "suosikkia". Tämmönen vertailu nyt vaan tuli tehtyä liiallisen ajan vuoksi.

Edit. Lisätty @JPL esittämästä toiveesta pisteytys myös tapaan 1.
 
Viimeksi muokattu:

JPL

Jäsen
Jatkoajathan ei oikein vastaa mitä playoffeissa on, niin ne voidaan jättää huomiotta kokonaan eli voitosta 1p ja häviöstä 0 ja nämä tietysti ottelumäärään keskiarvostettuna:
Kiitos. Mielenkiintoisia numeroita. Minusta tuo 1. Versio on parempi. Molemmille puoli pistettä, välittämättä jatkoajan tai rankkareiden tuloksesta. Oliko sinulla tähän numeroitakin jo valmiina?
 

12961

Jäsen
Twitteriin napsahti juuri tieto, että TPS julkistaa kaksi uutta hankintaa kello 18.
Onko tietoa keistä kyse?

Uskaltavat vieläpä puhua hankinnoista vahvistuksina. Toivottavasti ei ole tyhjää sanahelinää.

On kyllä ollut hiirenhiljaista palloseuran ympärillä, mitään huhuja ei ole perinteisistä lähteistä kuulunut.
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Palvehan sieltä tuli ainoastaan, kova hankinta jokatapauksessa rupeaa pelaajamateriaali olemaan sitä luokkaa että kannu on ehdottomana tavoitteena.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Täytyy kyllä sanoa, että Ässien orastavan (?) nousukiidon ohella kiinnostelee, jälleen kerran, kärkipään laatu ja tiivistyminen. Kaikkien aikojen kevät? Puoli tusinaa jengiä jotka voi mennä päätyyn asti.

Tyhjennysmyynneistä ja suljetusta sarjasta voi tietysti taittaa peistä, mutta tässä kontekstissa ei kiinnosta. Tekee vain kevätkaudesta mielenkiintosemman.
 

sinikettu

Jäsen
Täytyy kyllä sanoa, että Ässien orastavan (?) nousukiidon ohella kiinnostelee, jälleen kerran, kärkipään laatu ja tiivistyminen. Kaikkien aikojen kevät? Puoli tusinaa jengiä jotka voi mennä päätyyn asti.
Harvoin on kyllä Top-vitosen materiaalit näin kovia ja tasaisia kuin nyt. Siitäkin huolimatta, että Kärpät johtaa reilusti runkosarjaa.
 
Palven ja Vesalaisen myötä Tepsi sekä Kärpät nousivat Jypin rinnalle materiaalissa. Tappara näiden perässä. Siinä myös voimasuhteet pudotuspelejä kohden mennessä. Kuka saa materiaalistaan ulosmitattua potentiaalin parhaiten, voittaa mestaruuden.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Palven ja Vesalaisen myötä Tepsi sekä Kärpät nousivat Jypin rinnalle materiaalissa. Tappara näiden perässä. Siinä myös voimasuhteet pudotuspelejä kohden mennessä. Kuka saa materiaalistaan ulosmitattua potentiaalin parhaiten, voittaa mestaruuden.
Tappara hommaa Ilveksestä vielä Sandellin ja Laakson ja puksuttaa täten triplaan. "Älkää riisuko kaikkia kamppeita, menkää vaa käytävän toiseen päähän" siihen ku Jasu hyppää viel kehiin ja JMJ laitaan niin ei edes Tukka-Jukka voi hommaa enää kusta.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kuka saa materiaalistaan ulosmitattua potentiaalin parhaiten, voittaa mestaruuden.

En tiennytkään.

No, kivaa katella vierestä kun muut vahvistuu. Me ei saada perkele koko kauden aikana yhtä sentteriä hommattua, kun se kaista on niin kädetön ettei edes Jukureissa ole.
 
En tiennytkään
Hyvä, että selvisi, sillä ihan niin yksioikoista se ei ole, koska potentiaalit on huomioitava. Merkittävästi paremman materiaalin joukkueelle riittää heikompaa vastaan vajaakin potentiaali, vaikka heikompi saisi kaiken irti. Vähän kuten viime kevään Tampereen sarja.

Kärpät on painanut koko kauden aikalailla maksimissa, nähtäväksi jää pystyykö joku muu nostamaan tehot tappiin asti ja siten haastamaan. Jyppiin ja Tepsiin uskon.
 

Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En tiedä onko täällä muitakin, keitä ärsyttää tämä runkosarjan lopun kilpavarustelu. Koko kausi pelattu ja harjoiteltu tietyllä porukalla ja sitten massiseurat tyhjentää pajatson. Tämä on tietenkin pois jonkin oman junnut vastuusta.

Jokin tässä sotii joukkueurheilun perimmäistä olemusta vastaan. Kaksi ratkaisua tietysti olisi: Avoin sarja tai aikainen siirtotakaraja.

Onhan tuo runkosarjan kärkipään tilanne kutkuttavan jännittävä. Peräpään loppukausi taas voitaisiin jättää pelaamatta.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Myöhäinen siirtoaika on lohdullinen pelaajista luopuville seuroille.
Kotiotteluita on joukkueesta riippuen jäljellä ainoastaan 2-3.

Lisää väriä tämä tuo kärkitaisteluun. On tainnut kärkijoukkueista jokainen osallistuakin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tässähän on vielä pieni mahdollisuus että TPS ja Ässät kohtaa pudotuspeleissä. Saatas valaisua tähän pelaajavertailuun

Eikös se niin mene, että kun Super-Sakke ja Business-Tommi alkavat pelaamaan tosissaan ja heittävät maagisesti sen 3-4 maalia joka pelissä niin se on ihan sama ketä pelaajia muut hankkivat vahvistuksiksi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös