Lestadiolaiset

  • 252 845
  • 736

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
tuntuu että lestat ovat jopa enemmän syntisiä/sekaisin kuin normaalit ihmiset, mutta Jumala pelastaa ja mitä tahansa saa tehdä. Kaikenlaisia teininä naimisissa olevalle 30v-miehelle raskaaksi tulemista yms. löytyy, mutta silti se ei ole syntiä kun yhteisö on antanut anteeksi.

Niin no tuosta syntisyydestä en tiedä, mutta totta, että ulospäin on tullut sellainen kuva, että saavat tehdä mitä haluavat. Jumala sitten antaa anteeksi etc. Luulisi, että tuollaisessa tiukan kurin yhteisössä olisi nimenomaan päinvastoin, että mitä tahansa ei tehdä.


Itse en myöskään pysty ymmärtämään tuota että tv:n katsominen on jotenki saastaista/kiellettyä, mutta ainakin siinä perheessä lapset saavat kuitenkin tietokoneella roikkua katsomossa/ruudussa/Netfilxissä ja katsella ohjelmia ja sarjoja sitä kautta. Mikäköhän perkeleen ero siinäkin sitten mahtaa olla?

En tiedä, miten lestadiolaisten (vanhoillis, toim. huom) tapauksessa menee nykyään tv:n katselun kanssa, kun en ole vuosikausiin ollut heidän kanssaan tekemisissä. Mutta silloin, kun itse olin lapsi ja nuori, niin internet teki vasta tuloaan talouksiin, eikä televisiota lestadiolaisilla ollut. Tiedän tapauksen, jossa eräs kylän lestadiolaismies oli mennyt paikalliseen kodinkoneliikkeeseen katsomaan televisiosta hiihtoa tms, kun eivät kotona omista telkkaria ja se on syntiä jne. Nykylinjauksesta en tosiaan tiedä, mutta luulisi, että internet olisi heidän kohdallaan enemmän kiellettynä kuin televisio. Netistähän sitä kaikkea arveluttavaa materiaalia löytää hyvin helposti. Televisiosta nyt ei pornoa päivisin näytetä jne.
 

Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Niinpä, mutta ainakin se mitä olen itse kuullut niin ihan yleistä on että lapset saavat nykyään käyttää tietokonetta ja katsella sieltä mitä sitten ikinä löytävätkään. Kyselin joskus avokiltani että miten heille oli perusteltu tuo, että telkkaria ei ole taloudessa kuin muilla kavereilla on niin vastaus oli kuulema vain, että sieltä tulee kaikkea turhaa ja epäasiallista ohjelmaa ja on parempi puuhailla ja tehdä jotain muuta kuin katsella sitä.

Itse päättelin asian jopa niin, että kun lapsuudesta asti kasvatetaan erityisen tiukkaan kuriin ja että kaikki mahdollinen kiva on käytännössä kiellettyä, niin sitten kun nykymaailman paheet ja mukavuudet kohtaavat lestojen tiukan kasvatuksen, niin se pato murtuu oikein tosissaan ja sitten hurjastellaan ja rietastellaan oikein tosissaan. En tiedä onko asia näin, mutta sellainen kuva minulle on heidän tavoistaan jäänyt.
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Itse päättelin asian jopa niin, että kun lapsuudesta asti kasvatetaan erityisen tiukkaan kuriin ja että kaikki mahdollinen kiva on käytännössä kiellettyä, niin sitten kun nykymaailman paheet ja mukavuudet kohtaavat lestojen tiukan kasvatuksen, niin se pato murtuu oikein tosissaan ja sitten hurjastellaan ja rietastellaan oikein tosissaan. En tiedä onko asia näin, mutta sellainen kuva minulle on heidän tavoistaan jäänyt.

Jeps. Samanlaisia ajatuksia on itsellä. Nykymaailma on ihan erilainen kuin joskus 80-90 luvulla. Ilman internetiä ym. nykyajan tekniikkaa oli varmasti helpompi elää noiden kieltojen mukaisesti. Vähän tuntuu siltä, että jossain kohtaa tuo kaatuisi omaan mahdottomuuteensa joidenkin kieltojensa suhteen. Luulisi, että noilta osin saattaa muuttua vuosien saatossa paljonkin, vaikka kuinka vastaan panisivat.

Tuo avokillesi kerrottu peruste television kiellolle on kyllä ihan älytön. Internetistä löytää paljon epäasiallisempaa materiaalia. Siinäkin on sama kuin televisiossa. Aina voi valita, mitä katsoo. Mutta tosiaan, tuo on lestadiolaisten mielipide, joten sikäli ihan normaalia kai, ettei tuota itse meinaa käsittää.
 

Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Jeps. Samanlaisia ajatuksia on itsellä. Nykymaailma on ihan erilainen kuin joskus 80-90 luvulla. Ilman internetiä ym. nykyajan tekniikkaa oli varmasti helpompi elää noiden kieltojen mukaisesti. Vähän tuntuu siltä, että jossain kohtaa tuo kaatuisi omaan mahdottomuuteensa joidenkin kieltojensa suhteen. Luulisi, että noilta osin saattaa muuttua vuosien saatossa paljonkin, vaikka kuinka vastaan panisivat.

Tuo avokillesi kerrottu peruste television kiellolle on kyllä ihan älytön. Internetistä löytää paljon epäasiallisempaa materiaalia. Siinäkin on sama kuin televisiossa. Aina voi valita, mitä katsoo. Mutta tosiaan, tuo on lestadiolaisten mielipide, joten sikäli ihan normaalia kai, ettei tuota itse meinaa käsittää.

Niinpä, itse olen havainnut ainakin näin seurustellessa että on kaikista helpointa kun ei edes pyri ymmärtämään hänen perheensä ajattelutapoja tai malleja, vaan antaa heidän vain olla mahdollisimman rauhassa. Huomaa selvästi myös kuinka tiukasti siihen uskontoon on kasvatettu lapsia, sillä omakin avokki menee heti erittäin puolustuskannalle ja hyökkääväksi jos yrittää kyseenalaistaa jotain lestadiolaisten käytökseen liittyviä asioita. Kun tuli puhetta uutisissakin olleista lestadiolaisten lasten seksuaalisista hyväskikäytöistä ja muista tapauksista, jossa poliisi ja rikosvastuu on ohitettu vain yhteisön anteeksiannolla, niin sekin kaikki uutisointi oli vain kuulema valetta ja "ajojahti" lestadiolaisia vastaan...
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Nykylinjauksesta en tosiaan tiedä, mutta luulisi, että internet olisi heidän kohdallaan enemmän kiellettynä kuin televisio. Netistähän sitä kaikkea arveluttavaa materiaalia löytää hyvin helposti. Televisiosta nyt ei pornoa päivisin näytetä jne.

Näin. Lisäksi vielä sellainen pointti, että jos telkkarista alkaa tulemana jotain uskontoa vastaan olevaa ohjelmaa niin aina voi vaihtaa kanavaa. Internetissä sen sijaan harvemmin pornosivuille vahingossa eksyy. Eli sinun pitää itse navigoida tarkoituksellisesti sinne sivulle mihin haluat mennä. Mutta siitä huolimatta internet on pienempi paha kuin telkkari. Jopa suviseurojen tunnelmaan pääsee netin kautta helposti ainakin Iltalehden mukaan.

Mutta hyvin näyttää talkoohenkeä löytyvän yhteisöstä. Ruoan hinta pysyy kontrollissa kun työvoimakustannuksia ei ole lainkaan. Tämä siis suviseuroissa.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ystäväni avovaimo on ollut pari vuotta nyt tälläisen lestaäidin sijaisena, ja viettänyt molemmat kesät työttömänä, kun tämä lestamamma ryntää takaisin virkaansa, vain jäädäkseen syksynä äitiyslomalle. Helkkarin reilua.

Tämä on systeemin valuvika, jota hyväksikäyttää täysin laillisesti aivan kaikki äitiyslomaopettajat. Tällaisien yksityiskohtien liittäminen mihinkään uskontoon on täysin typerää ja absurdia. Siis se, että osapuolen uskonto mainitaan samassa yhteydessä. Yhtä asiallista olisi mainita hiusten väri tai pelipaikka / kätisyys.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Jonain päivänä Suomi jaetaan kahtia ja se raja menee Vaasasta Lieksaan. Pohjoinen on Lestadia ja etelä Finlandia, sillä torakoiden lisääntymistä ja kaikkien ruokapöydässä vierailua ei minkään valtion kassa kestä.

Minulla on sellainen käsitys, ettei valtion kassa kestä lähinnä liiaksi paisuvaa julkista sektoria. Tätä vastaan taistelee parhaiten yksityinen tuotantoelämä, joka muuten on lestadiolaisuuden eri suuntauksiin kuuluvilla työntekijöillä se tyypillisin työmaa. Myös yrittäjyyttä esiintyy runsaasti. Tähän on yhtenä yksinkertaisena syynä se, ettei kahdeksaa alaikäistä ihan helposti ruokita yhden palkansaajan ansioilla ja lapsilisillä.

Jos taas ajatellaan, että suuret perheet ovat suuri talousrasit, niin se on puppua. Asiaa täytyy peilata suhteessa syntyvyyteen / nainen koko yhteiskunnassa (joka on alle 2). On päivänselvää, että "tuotantokulut ja tuotannolliset tulonmenetykset / lapsi" ovat pienemmät, jos neljä naista jakaa kahdeksan lasta jakaumalla 0, 1, 2, 5 kuin 2, 2, 2, 2. Nettohäviäjänä tässä on se, johon tuo "keskittäminen" kohdistuu.

Tällä palstalla käydään paljon hyvää keskustelua, myös tässä topicisissa. Niitä on vain mukavaa lukea, toisinaan täysin osallistumatta keskusteluun. Tällaiset edellämainitut, asiantuntemattomat ja huolimattomasti ajatellut, ennakkoasenteelliset ja pahantahtoiset aivopierut vaativat kuitenkin puuttumista.
 

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Itse päättelin asian jopa niin, että kun lapsuudesta asti kasvatetaan erityisen tiukkaan kuriin ja että kaikki mahdollinen kiva on käytännössä kiellettyä, niin sitten kun nykymaailman paheet ja mukavuudet kohtaavat lestojen tiukan kasvatuksen, niin se pato murtuu oikein tosissaan ja sitten hurjastellaan ja rietastellaan oikein tosissaan. En tiedä onko asia näin, mutta sellainen kuva minulle on heidän tavoistaan jäänyt.

On tuossa varmasti totuutta. Todella suuriosa tutuista lestareista on aivan totaalisia kusipäitä. Mietitty kavereiden kans, että se voi osaksi johtua siitä jos perheellä on tyliin 15 lasta, niin ei millään kaikkia ehdi kasvattaa vaan Jeesusboy huolehtii siitä.

Jokainen uskoo mihin haluaa, mutta lestadiolaisissa on vähän ns. hyväveliverkoston tyylisiä piirteitä. Syrjitään muita ja pelataan härskisti omaan pussiin. Tässä hyvä esimerkki asiasta: Video: Näin sekava äänestys Sanginjoen suojelusta eteni Kaleva.fi

Kuten kaikissa asioissa ja ihmisissä ei saa yleistää. Useat lestadiolaiset ovat hyvää porukkaa. Mutta valitettavan useat elävät aivan omilla säännöillään.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on systeemin valuvika, jota hyväksikäyttää täysin laillisesti aivan kaikki äitiyslomaopettajat. Tällaisien yksityiskohtien liittäminen mihinkään uskontoon on täysin typerää ja absurdia.
Käyttää käyttää. Mutta onhan siinä melkoinen ero onko äitiyslomalla kerran tai kaksi kertaa vai 20 vuotta putkeen.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Käyttää käyttää. Mutta onhan siinä melkoinen ero onko äitiyslomalla kerran tai kaksi kertaa vai 20 vuotta putkeen.

Määrittele "normaali"... Joo, et käyttänyt sanaa, mutta kommentissa on vähän "tavallinen on normaalia on hyväksyttävää" asennetta. Erilainen on epäilyttävää, ja kaikkeen siihen liittyvän voi suhtautua varauksella. Silloin säännötkin ovat yhtäkkiä eriarvoistavia.

Tosielmässä kukaan yksittäinen opettaja ei joudu roikkumaan 20 vuotta saman opettajan sijaisena. Joitakin vuosia näin varmasti voi käydä, mutta Se on opettajien olosuhteista johtuva, kaikille sama, valitettava uravaihe. Toisaalta, jos Se virkaanpalaava tulisikin syksyllä töihin niin sitten ei olisi koko sijaisuuttakaan.

Se, että tämä on mahdollista, on karmea kömmähdys. Sitä ei ole korjattu koska OAJ ei tue sitä. Ei toistomäärillä ole merkitystä, vaan jokainen mahdollinen kerta on perseestä, mutta ei sen sääntövirhettä hyväksi käyttävän vika.

Tästä aiheesta olisi syytä kaataa lokaa ainoastaan OAJ:n niskaan. Toisaalta heidänkin näkökulmastaan eurot ovat selkeitä: kun toinen saa jonkun Kela-tuen sijasta palkkaa ja toinen ansiosidonnaista, niin jäsenistön yhteenlaskettu liikevaihto kasvaa.
Aihe on sinällään asiallinen, mutta oikeampi foorumi sille olisi Opettajatyö-ketju. Lisäksi ilmiötä on epäreilua käsitellä minkään yksittäistapauksen kautta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Iltasanomat: Uuden lestadiolaisjohtajan mietteitä. Uusi Lestadiolaisten johtaja Viljo Juntunen sanoo, että vastedes lapsiin sekaantuminen on aina poliisiasia. Sinällään hienoa, mutta toisaalta jäi vähän sellainen "oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi" tyylinen fiilis. Eli siis tästä eteenpäin aiomme ilmoittaa poliisille tällaiset kuvottavat tapaukset. Ennen vanhaan ette sitten niin tehnyt? Noh, toivottavasti pitäytyy sanassaan. Minulla ei ole uskontoja vastaan sinällään mitään, kunhan kaikki osapuolet noudattavat lakia. Ei ole minulta pois jos joku uskoo sellaiseen mihin itse en usko. Mutta lasten hyväksikäyttötapaukset ihan uskonlahkosta riippumatta saa kyllä veren kiehumaan. Toivottavasti siis Viljo Juntunen ottaa härkää sarvista kun tilanne eteen tulee, riippumatta tekijän statuksesta kyseisessä lafkassa! Tämä on varmasti se suurin haaste antamalleen lausunnolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös