Legendaarisia jalkapallo-otteluita

  • 8 384
  • 49

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En ainakaan löytänyt vastaavanlaista otsikkoa haun kautta. Eli tässä ketjussa siis käsitellään futismatseja, jotka on jäänyt mieleen syystä tai toisesta. Kaikkien aikojen otteluja siis haetaan, mutta kotiinpäinveto on sallittua, jos löytyy omalta suosikkijoukkueelta dramaattisia otteluita.

Joitakin löytyy myös meikäläiseltä. Olen nähnyt vuoden 1982 MM-kisojen ottelun Italia-Brasilia pätkiä sen verran paljon, että uskallan sanoa sen olleen klassikko. Argentiinan ja Englannin väliset ottelut vuosien 1986 ja 1998 MM-kisoissa sisälsivät paljon dramatiikkaa. 86 Maradonan kaikkien aikojen maali ja Jumalan käsi. 98 molemmille joukkueille helppo pilkku, Beckhamin ulosajo, Sol Campbellin hylätty maali (jota hän jo juhli), Argentiinan huomaamatta jäänyt käsivirhe omalla rankkialueella jatkoajalla. Mutta mikä tärkeintä: tämä peli oli loistavaa jalkapalloa!

Mieleen on jäänyt myös Brasilian ja Hollannin kohtaamiset vuosien 94 ja 98 MM-kisoissa. 98 Patrik Kluivertilla oli varmaan kymmenkunta laadukasta maalipaikkaa, mutta ainoastaan yhden sai sisään. Peli oli todella hyökkäävää futista ja päästä päähän mentiin koko pelin ajan. Brassit vei pilkuilla.

Englanti-Saksa on myös yksi kamppailuista, jota muistelee lämmöllä, vaikka Englanti-fanina lopputulos harmittaakin. Peli oli vauhdikas, fyysinen, rehti ja todella korkeatasoinen. Toisen oli pakko hävitä.

Sokerina pohjalla: ManU-Arsenal Cupin välierä vuonna 1999. Aivan uskomaton määrä maalipaikkoja molemmilla joukkueilla. Arsenal sai varsinaisen peliajan lisäajalla pilkun, mutta Schmeichel torjui ja mentiin jatkoajalle. Jatkoajalla ManU pelasi alivoimalla ja Giggs teki aivan fantastisen maalin! Vieläkin muistan ne tuuletukset.

Pistäkää omia muistoja kehiin. Itse laitan lisää Time Outin jälkeen ;).

Edit: Englanti-Saksa oli siis vuoden 96 EM-skaboista.
 
Viimeksi muokattu:

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Ensin tulee mieleen Champions Leaguen Milan-Liverpool Istanbulissa keväällä 2005 ja Portugalin 2004 EM-kisojen Tsekki-Hollanti.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Romania 1994

USA MM 1994 neljännesvälierä Romania- Argentiina 3-2.

Ottelu tuli keskellä yötä ja tauolla studiovieras Jutta Rautiainen käski herätellä ihmisiä katsomaan tätä ottelua. Nauhalla on ja tulee silloin tällöin katseltua. Huikein peli ikinä.

Ilie Dumitrescu vei ensin Romanian johtoon 11. minuutilla. Viiden minuutin kuluttua Argentiina kalasti rankkarin, jonka Gabriel Batistuta upotti. Romania kuitenkin vastasi heti perään. Dumitrescu maalasi tilanteeksi 2-1, kun peliä oli takana 18 minuuttia.

Tauon jälkeen Gheorghe "Karpaattien Maradona" Hagi teki jotain uskomatonta ja vei Romanian kahden maalin johtoon. Abel Balbo kävi vielä kaventamassa pelin, mutta Romania meni kuin menikin jatkoon. Kaikki Romanian maalit olivat hienoja, Balbon osumasta en juuri nyt muista. Maalien lisäksi tapahtui muutakin huikeaa, hyökkäävän jalkapallon juhlaa oli se.

Romanialla olisi pitänyt olla tie auki vaikka mihin, mutta puolivälierässä Ruotsi meni tuurilla voittoon. Peli meni jatkoajalle, jossa Kenneth Andersson tasoitti 2-2 kellon näyttäessä 115. minuuttia. Florin Raducioiu oli tehnyt molemmat Romanian maalit. Brolin oli vienyt 78. minuutilla Ruotsin johtoon, Raducioiu tasoitti 88. minuutilla. Andersonin maalissa veskari Florin Prunea teki virheen muistaakseni ulostulossa. En muista miksi Bogdan Stelea ei ollut maalissa.

Rankkareissa Ruotsin Mild epäonnistui ensimmäisenä, Romanian kolme ensimmäistä osuivat. Ravelli kuitenkin torjui Petrescun vedon, ja sitten mentiin kuudensiin laukojiin. Larsson osui, Belodedici ei, Ravelli torjui. Vieläkin ottaa päähän.

Jälkimmäistä ottelua ei ole nauhalla, ainakaan kokonaan.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uleåborgir kirjoitti:
Ensin tulee mieleen Champions Leaguen Milan-Liverpool Istanbulissa keväällä 2005 ja Portugalin 2004 EM-kisojen Tsekki-Hollanti.

Milan-Liverpool oli aivan uskomaton matsi. Ei ollut kovin kaukana ettenkö olisi mennyt puoliajalla nukkumaan. Silloin lähinnä toivoi, että Pool ei ottaisi turpaan yli viidellä maalilla.

Tshekki-Hollanti oli kenties viime EM-kisojen paras matsi. Puolustamisesta ei ollut tietoakaan, kun molemmat jengit hyökkäsi koko ajan. Tshekki nousi sillasta 3-2-voittoon, vaikka Hollannillakin oli ihan riittävästi paikkoja ratkaista ottelu.

hannes_ko kirjoitti:
USA MM 1994 neljännesvälierä Romania- Argentiina 3-2.

Ottelu tuli keskellä yötä ja tauolla studiovieras Jutta Rautiainen käski herätellä ihmisiä katsomaan tätä ottelua. Nauhalla on ja tulee silloin tällöin katseltua. Huikein peli ikinä.

Ilie Dumitrescu vei ensin Romanian johtoon 11. minuutilla. Viiden minuutin kuluttua Argentiina kalasti rankkarin, jonka Gabriel Batistuta upotti. Romania kuitenkin vastasi heti perään. Dumitrescu maalasi tilanteeksi 2-1, kun peliä oli takana 18 minuuttia.

Tauon jälkeen Gheorghe "Karpaattien Maradona" Hagi teki jotain uskomatonta ja vei Romanian kahden maalin johtoon. Abel Balbo kävi vielä kaventamassa pelin, mutta Romania meni kuin menikin jatkoon. Kaikki Romanian maalit olivat hienoja, Balbon osumasta en juuri nyt muista. Maalien lisäksi tapahtui muutakin huikeaa, hyökkäävän jalkapallon juhlaa oli se.

Muistan tämän pelin myös hyvin. Maradona oli juuri kärynnyt kokkelista ja ne tuuletukset katsomossa Argentiinan kavennusmaalin jälkeen on syöpynyt mieliin. Loistava matsi ja se Hagin kaukolaukaus oli jotain ihan käsittämätöntä. Tässäkin pelissä molempien jengien puolustus vietti pekkaspäivää.

Edit: Vai oliko se heroiini?
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Blackie kirjoitti:
Edit: Vai oliko se heroiini?

Se oli efedriini. Muistan itsekin tuon matsin. Kieltämättä täytyy sanoa, että vaikka olin Argentiinan puolella, kukaan ei voi tehdä tyhjäksi Romanian loistosuorituksia.
 

JWill

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teppo Winnipegs
Kaikkien aikojen ikimuistoisin peli on Chelsea-ManU 90-luvulta. Tähän hätään en tarkkaa vuotta muista, enkä jaksa käydä varmistamassa. Olin kaverin luona Canalilta katsomassa peliä, tämä kausi oli alkanut Bluesilta erinomaisesti ja mestaruustoiveet olivat heränneet. ManU:n (jota kaveri intohimoisesti kannattaa) dominointi oli sapettanut jo pitemmän aikaa ja useat tukkanuottaset oltiin asian tiimoilta saatu aikaan. Kaveri oli rummuttanut ManU:n voittoa tuosta pelistä päiviä etukäteen ja paineet olivat valtavat ennen aloitusvihellystä. Seuraava kaksituntinen olikin sitten täyttä euforiaa, Chris Sutton pelasi elämänsä pelin ja ottelu päättyi 5-0. Siitä voitosta ja päivästä jaksoin muistuttaa vielä pitkään... ManU oli siihen aikaan SE mörkö ja joukkue, jota pelättiin sekä tunnettiin pientä alemmuuden tunnetta. Iso apina lähti selästä tuon pelin ansiosta.

Periaatteessa aivan yhtä ikimuistettava peli oli muistaakseni saman kauden myöhäisemmässä vaiheessa. Chelsea - Arsenal, peli oli 2-0 ja voitto takataskussa. Toisella puoliajalla alkoi Vanko Kanu show, joka huipentui 3-2 maalin Eddahoin selän taakse nollakulmasta tykitettynä. Olin alimmassa helvetissä sen illan, haavoilla loppukauden ja tuosta pelistä lähti käyntiin myös Chelsin alamäki, jos en ihan väärin muista. Lähelle tuota pääsee vain Suomi-Unkari, josta varmaan joku muu kertookin enemmän jossain vaiheessa.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Bayern München - Manchester United, CL-Finaali Nou Campilla 1999. Huikea loppu. Viisi minuuttia ennen loppua Kerstin Janckerilta ylärimalaukaus. 90+1 Teddy Sheringhamin tasoitus, Ryan Giggsin "syötöstä" ja vain pisteeksi päälle Molden enkeli heittää pelin 2-1 David Beckhamin kulmasta. Myös samaisen vuoden ManU-Juventus ottelusarja lämmittää edelleen mieltä. Ja jos nyt oikein muistellaan tuota maagista vuotta niin löytyypä sieltä eräs FA-Cupin semifinaalikin. ManU-Arsenal ja Ryan Giggsin soolomaali jatkoajalla. Nuo ajat eivät koskaan palaa.
 
Viimeksi muokattu:

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vinyl kirjoitti:
Bayern München - Manchester United, CL-Finaali Nou Campilla 1999. Huikea loppu. Viisi minuuttia ennen loppua Kerstin Janckerilta ylärimalaukaus. 90+1 Ryan Giggsin tasoitus, Teddy Sheringhamin "syötöstä" ja vain pisteeksi päälle Molden enkeli heittää pelin 2-1 David Beckhamin kulmasta. Myös samaisen vuoden ManU-Juventus ottelusarja lämmittää edelleen mieltä. Ja jos nyt oikein muistellaan tuota maagista vuotta niin löytyypä sieltä eräs FA-Cupin semifinaalikin. ManU-Arsenal ja Ryan Giggsin soolomaali jatkoajalla. Nuo ajat eivät koskaan palaa.
Muistaakseni se oli Sheringham, joka tasoitti. Hieno ottelu joka tapauksessa. Kuten oli hieno ottelu vuoden 1999 FA-cupin välierä ManU-Arsenal.

Se oli myöskin kivaa, kun Saksa voitti 1996 EM-kisojen välierissä Englannissa Englannin rangaistuspotkukilpailussa.

Suomi-Kreikka 5-1 ja Otto Rehhagelin avausottelu Kreikan valmentajana. Jos olisi Otto potkittu pihalle, niin tuskin olisi Kreikka voittanut EM-kultaa 2004.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Hauptmann kirjoitti:
Muistaakseni se oli Sheringham, joka tasoitti. Hieno ottelu joka tapauksessa.

Olet tietysti oikeassa. Giggs yrittää laukoa 16-rajalta oikealla ja Teddy jatkaa epäonnistuneen vedon vasempaan alakulmaan.
 

Neckar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK
Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen vuoden 1988 EM-kisojen välieräottelu, jossa isäntämaa Länsi-Saksa kohtasi Hampurin Volksparkstadionilla naapuri Hollannin. Hollannin valmentajalla Rinus Michelsillä oli mahdollisuus ottaa revanssi vuoden 1974 MM-loppuottelusta, jolloin hänen luotsaamansa Hollanti hävisi mm. Beckenbauerin tähdittämälle Länsi-Saksalle. Molemmat joukkueet vilisivät aikansa tähtiä, Hollannilla oli mm. Hans van Breukelen, Koemanin veljekset, Vanenburg, Wouters, Rijkaard, Gullit, van Basten. Länsi-Saksalla oli laittaa vastaan mm. Immel, Brehme, Kohler, Littbarski, Matthäus, Völler, Klinsmann.

Peli piti tietenkin nauhoittaa, kun kaksi aikansa suurta eurooppalaista joukkuetta kohtasivat. Nauhalta kyseinen peli tuli nähtyä lukemattomia kertoja mutta harmi että sitä videota ei ole enään tallella. Pelistä on jäänyt hyvin mieleen tilanne ensimmäiseltä jaksolta, jossa van Breukelen tyrmäsi vastaantullessaan Saksan hyökkääjän Rudi Völlerin ja erityisesti se kun Breukelen kumartuu tilanteen jälkeen Völlerin ylle huutamaan kurkku suorana. Tyrmäys ei onneksi ollut verrattavissa siihen, kun Toni Schumacher tyrmäsi Espanjan kisoissa läpipäässeen Patrick Battistonin.

Sekä Länsi-Saksa että Hollanti saivat molemmat avausmaalinsa rankkarista. Saksa maalin Breukelenin käsien kautta pilkulta ampui kapteeni Matthäus, kun Frank Rijkaard tai Adri van Tiggelem oli rikkonut Klinsmannia. Myöhemmin Hollannin rankkarin ampui verkon perukoille kovapotkuinen Ronald Koeman, kun Jürgen Kohler oli kaatanut maalikuningas van Basten rangaistuspotkun arvoisesti. Peli näytti jo etenevän kohti jatkoaikaa, kunnes Marco van Basten juoksi kiinni Jan Woutersin antaman kovan pystysyötön. Basten joutui liukumaan palloon saadakseen potkun aikaiseksi. Hollantilaisten riemuksi Eike Immel oli voimaton torjumaan sitä ja pallo meni Saksan maalin vasempaan alanurkkaan. Hollanti oli saanut revanssinsa Länsi-Saksasta ja eteni EM-finaaliin Neuvostoliittoa vastaan, jonka Hollanti voitti 2-0 Gullitin kovalla puskulla ja Bastenin fantastisella volley maalilla.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Seurajoukkueiden matseista löytyy kyllä monia helmiä ihan viime vuosiltakin. Viimeisin oli mielestäni viime kuussa urheilukanavalta tullut ''el classico'' eli Real Madrid-Barcelona. Siinä varmistui ainakin minulle se, kuka on tällä hetkellä maailman paras jalkapallisti. Todella viihdyttävää peliä Barcelonalta, Realin puolustus oli aivan kusessa koko ottelun. Tuntui siltä kuin 70-luvun Oranje ja ''totaalinen jalkapallo'' olisivat tulleet takaisin. No ei nyt verrata kuitenkaan ihan Ronaldinhoa Cruyiffiin.

Sitten tietenkin löytyy tämä klassikko viime toukokuulta. Ensimmäisen puoliajan jälkeen sammutin telkkarin ja pistin koneen päälle. No jossain tossa 70 minuutin kohdalla vilkaisin sitten nelosta ja ei siinä kyllä pariin minuuttiin saanut mitään sanottua. Loppukin oli todella huima varsinkin se Dudekin pelastus kun Shevtchenko pääsi vetämään ''varmasta'' paikasta. Tosta ottelusta on muuten sellainen hyvä dokumentti kuin ''One night in may''. Löytynee netistä, itse ainkin imutin sen sieltä.

No sitten on tietenkin mainittava tuo CL:n finaali keväältä 1999. Tuo ottelu teki minusta lopullisesti ManU fanin. Peli näytti olevan jo menetetty, mutta lisäajalla Sheringham tasoittaa ja minuutin päästä Solskjaer nikkaa pallon Becksin kulmasta häkkiin. Mahtoi olla henkisesti kova paikka Bayernille ja etenkin faneille. Eikös muuten Bayernin maali tullut vaparista jossain viiden minuutin kohdalla? Tekijää en valitettavasti muista. Joku parempimuistisempi kertokoot kuka tuon vaparin laukoi.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
spegulaattori kirjoitti:
Eikös muuten Bayernin maali tullut vaparista jossain viiden minuutin kohdalla? Tekijää en valitettavasti muista. Joku parempimuistisempi kertokoot kuka tuon vaparin laukoi.

Kyllä. Mario Basler niittasi. Oli myös matsi, joka muistetaan aina. Mainittakoon, että pari viikkoa myöhemmin Manchester City nousi kakkosdivarin nousufinaalissa ykköseen oltuaan samalla lailla häviöllä kun ManU ja nousi myös voittoon kahdella lisäajan maalilla. Aika uskomaton juttu.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
spegulaattori kirjoitti:
Eikös muuten Bayernin maali tullut vaparista jossain viiden minuutin kohdalla? Tekijää en valitettavasti muista. Joku parempimuistisempi kertokoot kuka tuon vaparin laukoi.

Taisi olla Mario Basler. Itse katselin tuota peliä lähinnä sivusilmällä, mutta kieltämättä loppu oli kyllä huikea, vaikken mikään ManU-fani koskaan tule olemaan. Oliko muuten näin, että ennen noita loppuhetkiä peli oli melko vaisua, ja Manu vaikutti asettomalta koko toisen jakson?
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Kyllä näin taisi olla. Bayern teki ManU:n melko aseettomaksi. Pelin taso ei muistikuvieni mukaan ollut mikään kovin kova. No huikea loppu kuitenkin riittää nostamaan ottelun omassa arvojärjestyksessäni jopa viime toukokuun finaalia huikeammaksi spektaakkeliksi. Varsinkin kun asiaa katsoo punakeltaisten lasien läpi.
 

Lucy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, HJK, ManUtd
Naitahan olis vaikka kuinka ja paljon. Jo mainittujen ManU:n triplakauden otteluiden lisaksi ekana tulee mieleen HJK:n ensimmainen kotiottelu Mestareiden liigassa. Se oli hienoa se.

Negatiivisena kokemuksena ylivoimainen ykkonen on Suomi-Unkari 11.10.1997.

JWillin hakema Chelsea-ManU taisi olla syksylla '99. Ampukaa jos puhun paskaa.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Blackie kirjoitti:
Muistan tämän pelin myös hyvin. Maradona oli juuri kärynnyt kokkelista ja ne tuuletukset katsomossa Argentiinan kavennusmaalin jälkeen on syöpynyt mieliin. Loistava matsi ja se Hagin kaukolaukaus oli jotain ihan käsittämätöntä. Tässäkin pelissä molempien jengien puolustus vietti pekkaspäivää.

Edit: Vai oliko se heroiini?

Ei ollut kokaiini eikä heroiini, vaan joku "normaali" dopingaine. Diegohan pelasi ne kaksi peliä ennen käryä todella hyvin, kruununa hieno 3-0 maali Kreikan verkkoon avausottelussa.

Niin ja joo, muistan ton pelin erittäin hyvin. Kyllä vitutti sen jälkeen, vaikka toisaalta Argentiinan kisojen aavisti loppuvan pikaisesti Maradonan skandaalikäryn jälkeen.

Edit. Jahas, se oli niinkin kova dopingaine kuin efedriini. Eli siis aptekkikamaa aika monessa maassa.
No, ehkä sitten ensi vuonna saamme juhlia Argentiinan maailmanmestaruutta...
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lucy kirjoitti:
Negatiivisena kokemuksena ylivoimainen ykkonen on Suomi-Unkari 11.10.1997.
Itse en futista kovasti seuraa, mutta tuo Lucyn mainitsema Suomen perseily ei kyllä unohdu. Silloin vitutti kohtalaisen voimallisesti.
 

Jarschka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viime kauden Mestareiden liigan finaalista on täällä ymmärrettävästi kirjoitettu jo aika paljon, mutta ei pidä unohtaa myöskään tuon kauden toista klassikkoa, eli PSV Eindhovenin ja AC Milanin toista välieräpeliä. Ensimmäisen osaottelun jälkeen koko jutun piti olla selvää kauraa, Milan voitti kotiottelunsa selkeästi. Vaan mitä vielä: kotiottelussaan PSV otti aloitteen heti käsiinsä ja takoi tarvittavat maalit. Homma oli menossa jatkoajalle, mutta Milan onnistui rykäisemään vierasmaalin ja meni finaaliin. Vielä tämänkin jälkeen PSV teki yhden, mutta yksi jäi puuttumaan.

Ihmeen aseeton oli Milan tämän asennepelin edessä, finaalia ajatellen enteellisesti. Tuosta pelistä lähtien on sydän sykkinyt PSV:lle, en ole koskaan nähnyt valmiiksi kyykytetyltä altavastaajalta tuollaista esitystä.
 

Bretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jarschka kirjoitti:
Tuosta pelistä lähtien on sydän sykkinyt PSV:lle, en ole koskaan nähnyt valmiiksi kyykytetyltä altavastaajalta tuollaista esitystä.
Miten olisi Real Madridin ja Monacon 03/04 kaudella kun ensimmäisessä ottelussa Real vei 4-2. Tässä vaiheessahan kuviteltiin pelin olevan jo selvä, mutta toisin kävi. Seuraavassa ottelussa Stade Louis II-stadionilla Monaco teki sitten tarvittavat maalit (joihin kuului myös Giulyn uskomaton maali) ja eteni jatkoon.

Samana vuonna, samaisissa puolivälierissä, Deportivo oli hävinnyt vieraissa juuri AC Milanille 4-1. Tässäkin tietysti oltiin varmoja Milanin jatkoon menosta ja itse Pasi Rautiainen lupasi kävellä kotiinsa Porvooseen nelosen studioilta jos Depor menisi jatkoon kyseisestä parista. Näinhän tietysti kävi ja Pasi käveli 50Km ;) (Kyseinen tempaushan pääsi vielä kaiken lisäksi seuraavan viikon CL-viikkomakasiiniin.)

Molemmat tapaukset mielestäni uskomattomia. Toki Depor ei ollut yhtä suuri altavastaaja kuin Monaco, mutta siltikin ennakkoon jos ei selvästi niin ainakin niukasti heikompi joukkue.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Bretti kirjoitti:
Samana vuonna, samaisissa puolivälierissä, Deportivo oli hävinnyt vieraissa juuri AC Milanille 4-1. Tässäkin tietysti oltiin varmoja Milanin jatkoon menosta ja itse Pasi Rautiainen lupasi kävellä kotiinsa Porvooseen nelosen studioilta jos Depor menisi jatkoon kyseisestä parista. Näinhän tietysti kävi ja Pasi käveli 50Km ;) (Kyseinen tempaushan pääsi vielä kaiken lisäksi seuraavan viikon CL-viikkomakasiiniin.)

Molemmat tapaukset mielestäni uskomattomia. Toki Depor ei ollut yhtä suuri altavastaaja kuin Monaco, mutta siltikin ennakkoon jos ei selvästi niin ainakin niukasti heikompi joukkue.

Tämä Depor-Milan-ottelu oli jotenkin absurdi tapahtuma. En vieläkään tajua, miten ne pystyi Milanin tasoista puolustusta puhkaisemaan 5 kertaa. Eikös se 5-0 päättynyt?

Edit: Niin, eikös se toinen osa siis päättynyt 5-0?
 
Viimeksi muokattu:

Turambar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Bretti kirjoitti:
....ja itse Pasi Rautiainen lupasi kävellä kotiinsa Porvooseen nelosen studioilta jos Depor menisi jatkoon kyseisestä parista. Näinhän tietysti kävi ja Pasi käveli 50Km ;)

Muistanko oikein, että Pasilla oli vielä jrkyttävä flunssa, kun hän tuolle käppäilykierrokselle joutui?
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Oma nro. 1 otteluni on ehdottomasti ´99 UCL finaali. Muistan vieläkin kuin eilisen päivän ne Schmeihelin tuuletukset. Huikeaa, aivan huikeaa.

Myös tuo Pool - Milan oli aika epätodellinen. Ensinnäkin se nousu, mutta kaikkein kummallisinta oli ehkä se Dudekin torjunta jatkoajan lopussa. Upea ottelu.

Karmein futismuisto on ehdottomasti Suomi - Tshekki viime keväältä. Jos Kuqi olisi tehnyt maalin, tämä olisi noussut tuon ManU - Münchenin rinnalle. Nyt kun kävi niin kuin kävi, sijottuu tämä varsin vankasti hännille.

Suomi - Unkari -pelin kohdalla olin vielä niin nuori, etten siitä muista juuri muuta kuin sen suomalaisen joka yritti purra tolppaa se Unkarin maalin jälkeen. Oli varmasti joku pakki tai sitten Niemi.
 

Abiel

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kyllähän ne ikimuistoisimmat sijoittuvat tuonne lapsuusvuosille.

Esim. EM-finaalin vuodelta -92 (muistan kohtalaisen hyvin vaikkakin olin vasta 9v) Finaalissa vastakkain Tanska ja Hollanti, rankkarikisassa Tanska vei voiton. Muistan vielä kuinka veskari Van Broikkelen (vai miten lie kirjotetaankaan) psyykkas Tanskan rankun vetäjiä kävelemällä pilkulle ja tulukuttamalla jotain. Pasi Rautiainen vielä sano Hollannin hävittyä tarkalleen näin studiossa: "ihan oikein tuommosille Van Broikkelenin kaltasille psyykkaajille"

MM-94 skabathan olivat itsessään varsin ikimuistoiset. Suomisen Tapsan kisakooste on vielä tallella ja sen osaan jo ulkoa. MM. Brasilia-Ruotsi välierä oli aika legendaarinen matsi.

Niin ja sokerina pohjalla Ranskan MM98 -kisat, joissa itse kävin kaks peliä katsoon. Isäntäjoukkueen, ja tulevan maailmanmestarin avausottelu Etelä-Afrikkaa vastaan oli runsasmaalinen ja maaleja tehtiin myös Italia-Kameruun -ottelussa. MM Roberto Baggion näkeminen lähietäisyydeltä oli melkoinen kokemus, mies kun oli kuulunut idoleihini viimeistään 94-kisoista.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Näitä on monia. Monet on täällä jo mainittukin.

Vuoden -90 kisojen avausottelu on itselleni legendaarinen, ja oikeastaan yhden tilanteen vuoksi. Okei, ehkä tätä muistoa kultaa vielä sekin, että iki-inhokkini Argentiina sai hallitsevana mestarina pataan Kamerunilta.

Ottelussa sattui nimittäin tilanne, jossa Claudio Caniggia oli polkemassa pahantekoon. Olisikohan ollut Diego itse joka syötön antoi. Taustalta tilanteeseen kuitenkin saapui noin viiden metrin harppauksilla Kamerunin pakki Benjamin Massinga, joka töräytti Argentiinan pitkätukan takaapäin ilmojen teille siihen malliin, ettei Caniggian tarvinnut filmata kipuaan. Ruma pommi siis.

Mikä tekee tilanteen ikimuistoiseksi on se, että Massinga ei edes katsonut tuomariin nähdäkseen kortin värin. Hän käveli kolmen metrin päähän osumakohdasta lentäneen nappiksensa luo (kuinka lujaa pitää tulla tilanteeseen että kenkä lentää omasta jalasta niin pitkälle?), poimi sen maasta ja asteli tyynesti suihkun puolelle.

Klassikko.
 

Rygge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jaro
Abiel kirjoitti:
Kyllähän ne ikimuistoisimmat sijoittuvat tuonne lapsuusvuosille.

Esim. EM-finaalin vuodelta -92 (muistan kohtalaisen hyvin vaikkakin olin vasta 9v) Finaalissa vastakkain Tanska ja Hollanti, rankkarikisassa Tanska vei voiton.

Finaalissa taisivat olla vastakkain Tanska ja Saksa. Olisiko välierä ollut Tanska-Hollanti, sitä en nyt tähän hätään muista. Oli kyllä tosin ikimuistoiset kisat muutenkin, Tanska mukaan peruutuspaikalle Jugoslavian tilalle, ja sitten vie koko karkelot. Seuraavana vuonna mentiin futisjengin kanssa Tanskaan turnaukseen, ja koko maa oli vieläkin aivan sekaisin, siis vuoden päästä tapahtuneesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös