La 7.12.2013 Lukko-Ilves

  • 6 529
  • 34

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko ja Ilves iskevät kolmannen kerran tällä kaudella yhteen. Tiukat ja tasaiset pelit ovat aiemmin päättyneet 2-1 Ilvekselle ja 1-0 Lukolle. Tuon jälkimmäisen pelin jälkeen on tapahtunut paljon, silloinen sarjajohtaja Ilves on valahtanut jo sarjassa sijalle 10 ollen vain pisteen edellä HPK:ta. Yskähdellen aloittanut Lukko puolestaan on noussut jo kuudenneksi.

Ilveksen tilanteesta tarkemmin tietävät tarinoikoot suosikeistaan enemmän.

Kokoonpanoista ei ole minkäänlaista najua vielä tähän aikaan päivästä, mutta Lukko luultavasti jatkaa samalla miehistöllä kuin keskiviikkonakin Jokerien kaadossa. Poislukien tietysti jalkansa satuttanut kapteeni Honkaheimo jota ei seuraavaan kahteen kuukauteen tarvitse peleihin odotella. Kukahan Oton tilalla pelaa, Viirlas vaiko Tommila vai käviskö peräti niin merkillisesti että Petteri Nummelin yllättäen ilmestyisi kaukaloon? No ei kai nyt sentään, älä hullujas puhu.

Tiistaina Lukko hävisi kotipelinsä JYPille puhtaasti 0-3. Ei Lukko tietenkään hyvin pelannut muttei nyt kumminkaan mitenkään penkin allekaan. Vastus vaan oli kertakaikkisen kova. Tänään olisi tärkeää että Lukko ottaisi kolme pistettä kotiin, kun kyse on kuitenkin viimeisestä kotipelistä ennen joulua ja kaiken lisäksi vielä Lukon markkinoima "hyväntekeväisyyspeli" jonka yhteyteen on hallille järkätty kaikenlaista muutakin härpäkettä ja sokerina pohjalla on tuo viime kaudelta tutuksi tullut pehmonalletempaus, jossa yleisön hallille roudaamat pehmolelut paiskotaan pitkin jäätä Lukon ensimmäisen maalin tullessa. Vuosi sitten kaikki menikin hienosti siihen saakka kun piti se maali tehdä. Toivon mukaan tänä vuonna sujuisi tuo viimeinenkin rasti kunnialla.
 

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Lukon twitterin mukaan pieniä kokoonpanomuutoksia luvassa. Saarela ja Numppa?
 

fairplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
La 7.11 Lukko-Ilves

Lukko lähtee seuraavalla kokoonpanolla päivän otteluun:

Vahalahti-Gagnon-Ahtola
Nikko-Zalewski-Koivisto
Keränen-Jasu-Saarela
E.Riska-F.Riska-Sipiläinen

Mikkola-Nummelin
Tikkanen-Virtanen
Jaatinen-Generous

Zapolski(Nielsen)
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Ilveksellä ilmeisesti tänään mukana Tomi Wilenius ja Roope Hintz, jotka ovat molemmat tehneet tuhoja A-junnuissa. Eiköhän ne kokoonpanotkin tunnin sisään sieltä tule.

Mutta joo, kaiken järjen mukaan Ilveksellä ei pitäisi olla mitään saumaa tänään voittoon. Pienenpieni mahdollisuus on siinä että Kolppanen torjuu kaiken ja Lukko tekee yhden omiin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ihan hyvä muutos Lukolta, että Unelias Uusikartano on sivussa ja Saarela tilalla, tosin Allu pelaa laidalla eikä keskellä. Myös Nummelinin paluu on tervetullut asia, toivottavasti ei heti itseään telo.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt Lukolla alkaa olla melkoisen kova paletti laatikossa, kun Numppa is back ja AUK on tiputettu katsomon puolelle. Kokoonpanossa on kolme potentiaalista maalintekovitjaa ja yksi huippuluokan rouhijakenttä. Tämän päivän pelistä on yksinkertaisesti pakko ottaa täydet kolme pistettä - ei vaihtoehtoja.
 
Ihan hyvä muutos Lukolta, että Unelias Uusikartano on sivussa ja Saarela tilalla, tosin Allu pelaa laidalla eikä keskellä. Myös Nummelinin paluu on tervetullut asia, toivottavasti ei heti itseään telo.

Hyviä muutoksia kyllä, mutta yksi toivomani muutos jäi puuttumaan ja Erik "samettikäsi" Riska heiluu edelleen kokoonpanossa. Jos halutaan oikeasti sinne kolmen sakkiin niin mielestäni koko joukkueen tulisi tällöin olla liigatasoa, eikä pikkuveli-statuksella operoivia suomisarjalaisia saisi väkisin roikottaa mukana.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Turpaan tulee ja lujaa. Meinaan Ilves saa turpaansa.

Voitto saavutetaan jos Lukko lähtee otteluun takki auki.

Odotan että Ilves saisi tehtyä edes yhden maalin.
 

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Älkää nyt Ipamiehet heti heittäkö kirvestä kaivoon. Ipa on ollut Lukolle paha vastustaja tällä kaudella. Molemmilla on hyvät saumat voittoon.

Maalivahtipeli molemmilla todella isossa roolissa.
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Ilves tänään:

Kantola - Sandell - Jekimovs
Välimaa - Asplund - Veistola
Korhonen - Hintz - Pesonen
Hölli - Kangasniemi - Wilenius

Järventie - Mäkinen
Gysbers - Kukkonen
Pentikäinen - Näppilä

Kolppanen
(Järvenpää)

Ensireaktio: Ei jumalauta. Keränen sivussa ja toi kakkonen.. itken verta. Ja AP11 myös mukana.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyviä muutoksia kyllä, mutta yksi toivomani muutos jäi puuttumaan ja Erik "samettikäsi" Riska heiluu edelleen kokoonpanossa. Jos halutaan oikeasti sinne kolmen sakkiin niin mielestäni koko joukkueen tulisi tällöin olla liigatasoa, eikä pikkuveli-statuksella operoivia suomisarjalaisia saisi väkisin roikottaa mukana.

Varmaan haetaan sitä että kaikki neloskentässä pelaavat alivoimaa. Kangasmäki ei taida pelata lainkaan erikoistilanteita, joten ihan perusteltua tuo nuoremman Riskan mukana olo on.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika paska nakki Kolppasella mennä näillä jaoilla maaliin. Ville on vahvasti menossa Tuukan jalanjäljissä NHL:ään, mutta CV:hen ei mieluusti kelpuuteta repsahduksia.
Villen kannalta hyvä asia on se, että Lukko ei yleensä räiski maaleja muuta kuin kahden-kolmen maalin johtoon ja sitten loppuaika käyetään puolustuspelin harjoitteluun. Toisaalta, jos Ilves turhautuu ja ottaa jäähyjä, lukemat voivat muuttua rumiksi.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Monesti on käynyt niin, että juuri kotonaan Lukon ollessa ennakkosuosikkina, onkin peli onnistuttu sössimään. Tällä kaudella Lukon sarjasijoituksen kohentuessa ja vastaavasti Ilveksen painuessa alaspäin, on ensimmäinen kerta Äijänsuolla, kun Lukon pitäisi peli voittaa ennen peliä tehdyn arvion perusteella.

Ja eikö se ole ollut juuri Kolppanen muuan muassa, joka on loistanut Raumalla? Niin muistelisin. VK on maalivahtien kakkonen ja päästettyjä maaleja alle kaksi per ottelu. Ei kai kaaduta siihen?

Lukon kokoonpano on vähintäänkin mielenkiintoinen. Nummelinilta odotetaan tehoilua eikä missään nimessä mitään loukkaantumisia, jo ihan Sotsiakin spekuloiden. Mutta lopputuloksen ratkaisee kokonaisuus. Jos Lukko hyökkää kuten TPS-pelissä ja puolustaa kuten Jokeri-pelissä, niin pistepussi karttuu.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Mitä helvettiä!? Missä meidän ainoa liigatasolla kahteen ensimmäiseen ketjuun mahtuva pelimies on? Keränen?

Tänään sitten Ilves-maaliin vaaditaan sellaista suoritusta, missä maalin tekee lukkolainen ja syötöt menee niin ikään kotijoukkueen pikkiin. Voi ristus tota rosteria. Pentikäinenkin on kekssitty ottaa mukaan. Tätä peliä ei tartte katella televisiosta :)
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vihdoin myös Wilenius saa näyttöpaikan Liigan puolella. Positiivista myös Hintzin mukanaolo. Muuten näyttääkin sitten vähän heikommalta, kun Keränen on poissa ja Atte kokoonpanossa.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves tänään:

It´s a Groudhog Day! Kaudet vaihtuvat ja puheet jatkuvat, mutta niin sitä vaan aina herää ihmettelemään, että taasko ollaan liikkeellä Mestistason hyökkäyskalustolla ennen joulutaukoa.

Paljon saa tulla taitokohtauksia ja odottamattomia onnistumisia maalipaikoissa, että vierailija saisi tänään pisteitä mukaansa.
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Joku voisi selittää mulle noita Ipan kentällisiä? Pelin jälkeenhän sen sitten näkee kuka on pelannut ja paljonko, mutta kakkosena Välimaa-Asplund-Veistola niin morjens! Olisko ollut mitään ideaa jos vaikka Hintz ja Wilenius samaan ketjuun ja samalla ne kakkoselle kuuluvat minuutit ja yv:t.

OT, mutta hienosti kierrättää porkkanat tuolla LeKissä ukkoja. Miten voi olla että esim. Mäkinen tulee suoraan pitkältä tauolta liigaan vaikka mahkuja olisi ollut poiketa siellä mestiksessä. Siihen vielä Pesonen, Järvenpää, Levo ja muut joita olisi ihan hyvin voinut peluuttaa pitkin kautta LeKissä.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt on kyllä Lukolla niin kova paketti kasassa, että pelin luulisi kulkevan ja tulosta tulevan. Olen erittäin pettynyt, jos tästä ei napata suvereenilla esityksellä täyttä pistepottia. Toki on muistettava, että näissä otteluissa on ylimielisyyden vaara; joukkue on saattanut vähän pöhöttyä saavutetuista voitoista ja pelin sujuvuudesta, jolloin kaukalossa ei viiletetä enää sata lasissa. Uskon ja toivon, että tällaista mentaliteettia ei tänään esiinny.

Ilves on nyt niillä sijoilla, jonne olisin itse joukkueen kauden alussa sijoittanut. Sitä ei pidä kuitenkaan aliarvioida, sillä aiemmissa kohtaamisissa Ilves on esittänyt varsin aktiivista ja tasokasta kiekkoa.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Lukko nousukiidossa ja Ilves syöksykierteessä. Lukolla todella kova rosteri (ilman Tukosta ja Nurmeakin) ja Ilveksellä aika heikko nippu kun Keränenkin puuttuu.

Nämä puoltaisivat selkeää kotivoittoa, mutta juuri nämä ovat niitä matseja joissa altavastaajat yllättävät. Kävihän Ilves Kärpiltäkin hakemassa vierasvoiton.

5-1 tai 0-2.
 

JonesJack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Blackhawks, Suomi lajista riippumatta
Vihdoinkin Wilenous saa näyttöpaikan! Itte olisin laittanu Hintzin ja Wileniuksen samaan kentjuun ja Pessi toiselle laidalle. Toivotaan että Taikuri-Keränen vain huilaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös