La 5.12.2009 KooKoo - Sport

  • 12 080
  • 54

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Vahvasti menee Sportilla. Kaksi peliä ja 12 maalia omiin. Tänään vielä jäätiin omassa maalinteossa nollille, joten sekin vielä.

Nelosketju piti taas vähän alle kymmenen peliminuuttinsa ajan vastustajan nollilla. Hyvin siis jatkui A-junnujen Mestis-ura.

Alkaa kyllästyttää tämä homma ja jatkuvat ongelmat ja kriisit.

Onnea KooKoolle valmentajavalinnastaan ja voitosta.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sportilla oli omat paikkansa tulla peliin mukaan, mutta kun se ei onnistunut, niin tuska kasvoi ja KooKoo lasketteli helppoon voittoon. Lopputuloksessa 5-0 on osittaista teurastuksen makua ja olihan KooKoolla lopussa paikkoja kasvattaa eroa lisääkin. Mielestäni lukemat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta ja pelillisesti ero ei ollut noin suuri.

KooKoo oli selvästi parempi maalintekopaikkojen hyödyntämisessä. Hyvin löytyivät yläkulmat, vaikka tietysti pienistä kulmista etuyläkulmaan tehdyt maalit menee aina enemmän tai vähemmän maalivahdin piikkiin.

Baker on ihan eri pelaaja verrattuna alkukauteen ja Elo+Metsola kannattaa yrittää kaikin keinoin saada pysymään Kouvolassa kauden loppuun. Kakkosketju Elo-Baker-Vainiola oli KooKoon paras ja näyttäisi, että se koko kauden puuttunut tehokas kakkosketju on nyt ainakin joulutaukoon saakka löydetty.

Tästä on ihan hyvä jatkaa. Pari viikkoa sitten tuli Vaasassa selityksittä turpaan ja nyt näin päin. Suhdanteet vaihtuu eikä näistä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kannata tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
KooKoo vei tänään Sportia kentän jokaisella osa-alueella.

Ensimmäisessä erässä Sport laukoi paljon, mutta Metsola oli maalissa todella varma ja tämänpäiväisen voiton takuumies. KooKoon maaleista kolme (ensimmmäinen, toinen ja viides) syntyivät todella tarkalla laukauksella.
Kaksi ensimmäistä maalia meni aivan oikeaan etuyläkulmaan ja sen jälkeen Suomalainen vaihdettiin pois maalilta. Jaakon puolustukseksi täytyy sanoa, että ne vedot olisivat pudottaneet mummon hyllyltä vain ne ylimmät piparipurkit ja niitä vetoja ei kovin moni veskari olisi ottanut kiinni.

Tänään ottelun hahmo oli Lukosta tullut vahvistus Eero Elo, jolle jokainen paikalla ollut haluaisi sorvata saman tien vähintään vuoden-kahden sopimuksen. Kun tämä sopimus tarjoaa kovan luokan ratkaisuja, tarkkoja ja kovia vetoja, hyvän luistelun ja liikkeen sekä ison koon jota Elo osaa käyttää erinomaisesti hyväkseen, niin ei tarvitse kauaa miettiä kuinka tärkeä palanen Elo voisi olla KooKoon tämän sekä ensi kauden joukkueessa.

Toinen pelaaja, joka KooKoon pitäisi tämänpäiväisten näyttöjen perusteella kiinnittää hinnalla millä hyvänsä on maalivahti Juha Metsola. Yhtä hyvää maalivahtipeliä en hetkeen KooKoon maalilla muista nähneeni. Tällainen voittava maalivahti olisi ehdottoman tärkeä kevään finaalipeleissä, joissa KooKoo on yleensä epäonnistunut odotuksiin nähden.

Tosin voi olla vain toiveajattelua saada 18-vuotiaiden MM-kisojen (2007) ja nuorten MM-kisojen (2008) Suomen maajoukkueen ykkösmaalivahti KooKoon riveihin pidemmäksi aikaa. Toivon todellakin, että olen väärässä tämän ajatukseni suhteen. Uskon, että Metsola olisi se tärkein KooKoon tämän kauden joukkueesta puuttuva palanen.

Ottelussa oli hienoa myös nähdä selkeitä flashbackkejä toissa kauden Kory Bakerista. Ensimmäinen maali taisi Bakerin kohdalla puhkaista sen kuuluisan ketsuppipullon. Eli lisää osumia on varmasti odotettavissa tulevissa otteluissa.
Mikko Liukkonen oli tänään totutun vahva ja saalisti kaksi syöttöpistettä, joilla hän lähestyy Mestiksen pistepörssin kärkeä. Oikeastaan kukaan KooKoon pelaaja ei tänään epäonnistunut ja voitto oli koko joukkueen hyvä esityksen tulosta.

Sportin koko ryhmä oli taasen tänään yhtä aneeminen kuin Teemu Kuusiston rangaistuslaukaus. Joko Kuusisto laukoi suoraan Metsolaa päin epäonnistuen totaalisesti tai sitten Metsola vain yksinkertaisesti peitti yrityksen erittäin hyvin. Samalta näytti myös tämänpäiväinen ottelu. KooKoo piti Sportin pois parhaimmalta maalintekosektorilta ja sai Sportin näyttämään erittäin heikolta ratkaisupaikoissa. Oliko se sitten KooKoon hyvyyttä vai Sportin huonoutta? Luultavasti jonkin verran molempia. Loppuun vielä yksi pelin ulkopuolinen asia, joka jäi matsista hieman hymyilyttämään. Muutama ilmeisesti sangen aktiivinen kannattaja on seurannut Tamin edesottamuksia suht tarkasti ja pientä huvitusta pelin aikana aiheuttivat "Tami Rokiin! - Miljoona mukaan! (siis velkaa)" ja muut vastaavat sangen ajankohtaiset huudot.
 

Reis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä oli hieno esitys KooKoolta. Odotin (pelkäsin) jo muutaman maalin johdossa koska alkaa varmistelu ja sitä kautta löysäily mikä saattaisi tuoda pelin tasaisemmaksi maalien osalta. Sitä ei kuitenkaan käynyt. Metsola pelasi hienon pelin. Piti oikein hieraista silmiä ja ihmetellä että onko se oman joukkueen maalivahti joka tekee rohkeita ratkaisuja itsevarmasti ja tuollaisia tv-torjuntoja mitä kolmannessa nähtiin. Kiekko liikkui ja syötöt löysivät aika tarkasti kohteensa. Edelleen toivoisin kyllä sitä rohkeasti maalille ajamista ja kiekon murjomista maaliin kun tilanne tulee.

Päädyssä (siellä paremmassa) kannustus oli hyvää ja kuului kyllä puoleenväliin hallia. Puoli minuuttia ennen pelin loppua tapahtui sama ihmeellisyys mitä tuto-sarjassa viime vuonna - koko halli lähti mukaan kannustukseen.

No, tänään oli tällainen. Toivottavasti myös "huomenna". Eli toivottavasti tempo säilyy.
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vähän ristiriitaiset tuntemukset pelistä kyllä jäi. 5-0 ei jättänyt epäselväksi kumpi oli parempi, mutta vieläkin jotenkin jäi kuva että kyllä KooKoo:n peli saa parantua huomattavasti jos meinataan PO:issa pärjätä. Metsola oli tänään hyvä, mutta todettakoon että oli kyllä niin ponnettomia Sportin maalinteko yritykset, että hävetti kyllä jopa Sportin fanien puolesta. KooKoon puolustus tarjoili omilla hölmöilyillään pari ihan täyttä avopaikkaa, mutta ei kelvannu sitten millään.

Itse en vieläkään oikein jaksa innostua tosta KooKoon pelaamisesta vieläkään, hyökkäyssuuntaan joukkue pelaa todella hyvin, saa pitkiä pyörityksiä, mutta omassa päässä ollaan vielä viisikon osalta täysin hukassa. En tiedä mitä Lehkonen puolustuksen osalta on painottanut, mutta esim. ei kyllä kroppaa laukausten eteen laiteta yhtään ja vieläkin annetaan maalinedustalla pelaajien särkkiä vapaasti. Ainoa heittäytyminen kiekon eteen puolustuspäässä tuli vasta 5-0 tilanteessa, joka itseäni jo siinä vaiheessa ihmetytti. Ihan kuin jätkät eivät viitsisi kroppaansa laittaa likoon ollenkaan. Voi toki olla että olen Lappeenrannan pienemmässä kaukalossa tottunut näkemään taklauksia enemmän, mutta muutamaa hyvää niittiä lukuunottamatta kiekko koitettiin saada enemminkin pelaamalla kuin voimalla pois.

Tamilta kyllä ihan käsittämätöntä sekoilua. Ensimmäinen maali ja heti aikalisä (oli toki täysin odotettavissa ja kaikki hallissa tiesivät tämän), oma joukkue täysin pelissä mukana ja jopa hallitsee tapahtumia. Ihan kuin pelaajatkin olisivat ajatelleet, että omissa soi ja nyt tulee vaihteeks aikalisä... Itse olen sitä mieltä, että jos aikalisä otetaan se otetaan siksi, että joukkuetta oikeasti herätellään jos joku on pielessä/ pelaajat ovat väsyneitä / hiotaan kuviota yv:tä tai loppukiriä varten...Toinen maali ja molke vaihtoon, meni helpolla kukaan ei kiistä mutta olivat vedot kyllä hyviäkin. Kyllä maalivahdin vaihto pelkästään olisi porukan herättänyt jos sille nähtiin aihetta, mutta antaa Tami shown pyöriä.

Ajatellaan vielä tota aikalisän ottoa vaikka sillä, että peli olisi ollut tasan tai Sportti vaikka yhden maalin tappiolla ennen viimeisten minuuttien kahden miehen YV:tä, pelaajat väsyneitä ja YV peli ei kulje, miten ykköselle saadaan silloin huili/suunnitteluaikaa jos aikalisät on jo käytetty?
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Muutama ilmeisesti sangen aktiivinen kannattaja on seurannut Tamin edesottamuksia suht tarkasti ja pientä huvitusta pelin aikana aiheuttivat "Tami Rokiin! - Miljoona mukaan! (siis velkaa)" ja muut vastaavat sangen ajankohtaiset huudot.

Kai Tamminen vaati myös teille KooKoo-faneille omaa apinahäkkiä? On se kumma, kun Tamille huudellaan peleissä. Voidaan tehdä niin, että hommataan Mestiksen puolesta apinahäkki jota kierrätetään Sportin mukana aina vieraspaikkakunnalle, jotta saadaan Tamille huutelijat kuriin. Go Lempäälä, go KooKoo!
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Sport-KooKoo -pelin selvä tappio tuli tässä kuitattua komealla tavalla.

Olihan peli vielä paikoin aikamoista sähellystä (varmaan lopussa selvästä maalierostakin johtuen), mutta KooKoolla toimii nyt maalinteko, ja mikäs sen hienompaa. Metsola oli maalissa aivan loistava, Siinä on voittava maalivahti. Harmi jos ei saada häntä pidettyä kauempaa kuin jouluun asti.

Bakerkin alkaa taas olemaan vanha tuttu Leipuri. Tämä on todella tärkeää joukkueen kannalta, sillä ykköskenttä ei voi kantaa kaikkea vastuuta maalinteosta. Elon eka maali oli kauden hienoimpia KooKoon osalta: koko kentän läpi ja kiekko etuyläkulmaan. Loistava kaveri tämäkin. Paljon riittää vielä kehitettävää hänelläkin, mutta taitava ja itseluottamusta pursuava peluri kyseessä. Toivottavasti pelaisi koko kauden Kouvolassa.

Kokonaisuudessaan hieno ja viihdyttävä tapahtuma. Tästä on hyvä jatkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Rankkari

Jäsen
Kyllä Sport oli kuin märkä lapanen pakkasessa. Yhtä vähäliikkeinen ja surkea.. Kookoolta ok peli. Metsola on ok, joka pelaa aikalailla kuitenkin jäissä, ja luottaa puolustukseen. Baker heitti pari maalia komeasti ylös ja etukulmasta sisään.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Juuri Kouvolasta kotiutuneena on todettava että olipa mukava kiekkoilta ja tunnelmakin oli varsin kohdallaan.

Siffalle haluaisin aikaisempiin lausuntoihisi viitaten todeta että kaikesta jälleen näki useasti mainitsemasi Tammisen ja joukkueen välisen saumattoman yhteispelin. Jo ensimmäisessä erässä oli käytetty aikalisä, vaihdettu maalivahti ja taululla komeilivat 2-0 lukemat. Saman aikaisesti yksi joukkueen runkopuolustajista pohti kotona vaimonsa kanssa kuinka tätä saumatonta yhteispeliä tulisi sairasloman jälkeen jatkaa. Päätös-summerin soidessa tilanteessa 5-0 tähän harmooniseen synergiaan liittyi myös pitkän matkan taivaltaneet Sport-fanit, toivottaessaan Juhanille hyvää matkaa Marin(toivottavasti) jalkojen väliin. Ja kaikki tämä siitäkin huolimatta että Tami viikolla korosti Urheilulehdessä sitoutuneisuuttaan haaveilemalla sarjan jumbojoukkueen valmentajan pestistä.

Niin ja terveisiä sille Red Armyn harmaa paitaiselle nuorelle miehelle, etten voinut millään ottaa edes harkintaan käsimerkein ehdottamaasi suuseksiä, koska olen keski-ikäinen suomen lakia kunnioittava heteromies.
 
Viimeksi muokattu:

The Rock

Jäsen
KooKoo-Sport -ottelun kuvasatoa löytyy näemmä myös ammattivalokuvaaja Pekka Vainion pelikuvat -sivustolta. Kovin näkyy Tami olevan apeana muutamassa kuvassa ja toisaalta ymmärtäähän sen, kun treament ei tainnut taaskaan olla Aurinkokuninkaalle fair.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Metsola on ok, joka pelaa aikalailla kuitenkin jäissä, ja luottaa puolustukseen.

Tärkeämpää on/olisi varmasti se, että puolustus luottaa maalivahtiin. Nyt näytti olevan niin ja se rauhoitti ainakin jonkin verran pelaamista omassa päässä.


Itse asiassa tää peli oli aika lailla samanlainen kuin tuo edellinen kohtaaminen Vaasassa, nyt vaan osat olivat vaihtuneet. Silloin KooKoo-veskoille meni helppoja, paikat eivät kelvanneet ja lopulta pelikin hajosi, kun taas Sport oli erinomainen. Nyt KooKoo pelasi koko lailla hyvän matsin, mutta ei Sporttikaan umpisurkea ollut (paitsi ylivoimilla ja sitten kun pelaaminen loppui 4-0-tilanteessa).
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Ollaan rehellisiä. KooKoo pelasi helvetin hyvin, Sport oli helvetin paska (Alussa pelasi tuttuun tyyliin ihan hyvin, mutta ekan maalin jälkeen naksahti selkä) ja tuomarit vihelteli välillä ihan omituisesti. KooKoon ylivoima liikkui, Sportin ei. Sportilla ei koskaan ollut ensimmäistäkään kunnon laukausta, sen sijaan ripareita oli... Niitä ei vaan koskaan pistetty sisään. Osa Metsolan hyvyyttä, osa Sportin paskuutta.

Iso käsi KooKoon turvallisuusjärjestelyille, jotka onnistuivat tänään erinomaisesti. Sport-kannattajat poistuivat viimeisenä hallilta, kun olivat pelin päätyttyään vielä viisi minuuttia huudellut: "Haista vittu Juhani" ja "Emme koskaan luovuta". Toivottavasti jätkät kuulivat ja huomenna (tänään) saatana repivät sen kolme pistettä tilille. Jumalauta! Tuollaista esitystä ei voi muuta, kuin hävetä.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Noku tuomarit oli KooKoon puolella ja tuomitsivat Sportille jäähyi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Taisi olla just sen edellisen Sport-pelin jälkeen kun ihmettelin, että miksi kuormittaa avainmiehiä silloin kun peli on jo ratkennut. Niin nyt pitää sitten vastavuoroisesti kehaista: peliaikoja kun katsoo, niin nyt kolmannessa erässä peluutus oli ihan tasaista, ainoastaan kakkospakkipari vei tuplaa, mutta muuten siellä jaettiin kolmoselle ja neloselle ihan kunnon vaihdot. Tosin sitten taas silloin pitäisi käyttää paikka hyväksi ja antaa näyttöjä hyökkäyspään pelaamisesta. Nyt laukaukset koko pelissä: Paakkarinen 1, Koskelainen 1, Veistola 1, Koponen 1, Miettinen 0 ja Huilla 0.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Noku tuomarit oli KooKoon puolella ja tuomitsivat Sportille jäähyi.
Esimerkiksi Pernaan, Uiton ja Dickesonin jäähyt olivat sellaisia, mitkä olivat niin puhtaita tilanteita olla ja voi. Joo, eihän nämä peliä ratkaissut missään nimessä ja muistaakseni tuomarit vihelsivät KooKoolle kans pari omituista jäähyä, mutta ei tuomarointi ollut sentään niin perseestä kuin lokakuussa.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Vilmos Gallo
Hieno kiekkotapahtuma

Helkkarin hyvä, että KooKoon joukkue on viimeinkin jättänyt hameet jonnekin ja alkanut työntekoon. Noin yritteliästä ja aktiivista KooKoota en ole aikoihin nähnyt.
Päädyssä meno oli kauden ehdottomasti parasta, tuollaista sen pitääkin olla. Toivottavasti nyt kuului sinne A-katsomoonkin. On kehuttava muutakin yleisöä. Vihdoinkin kirkkomainen tunnelma Kouvolassa on jätetty taakse, ja käsiä on alettu lyömään yhteen. Muu yleisö taputti suorastaan raivokkaasti kun me päädyssä laulettiin ja huudettiin. Sport-faneilta aavistuksen vaisumpaa, mutta kyllä sen ymmärtää, kun pelaajat luovuttavat 2-0 tilanteessa. "Haista vittu Juhani" - huudoista peukku sinnepäin, hienoa, että fanit kertovat mielipiteensä ryhävalaan perseilyistä.

Nyt tekee mieli käyttää todella kulunutta kiekkofraasia, "tästä on hyvä jatkaa". Tästä lähtee nousu kohti sarjan kärkeä Ikan johdolla, vapiskaa farmiseurat!
 

Necco

Jäsen
RA katsomossa jäi täysin KKP:n jalkoihin.
Yllätyin itsekin minkälainen lammaslauma Red Army on oikeasti ilman Ultras 06:tta.

Pienenä offtopiccina, että laskeskelinpa tuossa, kun allekirjoittanut on neljässä vierasmatsissa ollut tällä kaudella, eilisessä myös, että kilometrejä on tullut tahkottua yhteensä 3114 km. Näissä otteluissa Sportin maaliero on murhaavaa katsottavaa: 17 omiin ja 3 tehtyä. Kertoo aika paljon että missä mennään.

Ainiin: RA Southernilla on hieno bandis. :)
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Maalikoosta ja lehdistötilaisuus löytyy täältä.

Toivottavasti Metsolalle ja Elolle saadaan tehtyä loppukaudeksi sopparit ja samantien vaikka myös ensi kaudeksi.
 

J.Petke

Jäsen
Maalikoosta ja lehdistötilaisuus löytyy täältä.

Toivottavasti Metsolalle ja Elolle saadaan tehtyä loppukaudeksi sopparit ja samantien vaikka myös ensi kaudeksi.

En usko, että Metsola ainakaan jatkaa. Tämä toimi Metsolalle samanlaisena kokemuksena kuin Lassilan divaripesti pari kautta sitten. Nyt kun Kaarela on saanut muokattua Metsolan pelityyliä sopivammaksi hänet pistetään hakemaan peliaikaa divarista ja sen jälkeen nostetaan takaisin ja päästään peluuttaan myös häntä ja saadaan Lassilalle lepopäiviä. Metsola on kuitenkin loistava prospekti joka voi jo ensi kaudella ottaa ykkösmaalivahdin paikan HPK:ssa jos Lassila lähtee ulkomaille.
 
En usko, että Metsola ainakaan jatkaa. Tämä toimi Metsolalle samanlaisena kokemuksena kuin Lassilan divaripesti pari kautta sitten. Nyt kun Kaarela on saanut muokattua Metsolan pelityyliä sopivammaksi hänet pistetään hakemaan peliaikaa divarista ja sen jälkeen nostetaan takaisin ja päästään peluuttaan myös häntä ja saadaan Lassilalle lepopäiviä. Metsola on kuitenkin loistava prospekti joka voi jo ensi kaudella ottaa ykkösmaalivahdin paikan HPK:ssa jos Lassila lähtee ulkomaille.

Varmuudella Metsola ei tule pelaamaan yhtään peliä enempää kuin sopimuksessa lukee. Tämä on ihan saletti, mutta katsotaan mitä tulevaisuudessa sitten tapahtuu...
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
KooKoo-Sport -ottelun kuvasatoa löytyy näemmä myös ammattivalokuvaaja Pekka Vainion pelikuvat -sivustolta.

En pelistä löytänyt viiden minuutin naputtelulla yhtään kuvaa, mutta cheerleader-tytöillä oli ihan hyvät perseet.

No mutta siis kuten jo edellä todettiin, niin tuo kuva Tammisesta pohtimassa ensi kauden haasteita ja seuraavaa helppoon menevää työnantajaa oli kyllä mainio.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
No mutta siis kuten jo edellä todettiin, niin tuo kuva Tammisesta pohtimassa ensi kauden haasteita ja seuraavaa helppoon menevää työnantajaa oli kyllä mainio.
Onko Juhanilla kultahampaat? Minulta on täysin mennyt ohi että Tami on saanut Golden Teeth -palkinnon.

Kiinnostus Vaasan Sportin tekemisiin jäällä on kyllä laskenut nollaan. Nykyään kaikki muu rumba vie kaiken huomion. HMV-ottelu U20 vastaan tänään ei ole edes saanut omaa ketjua. Kai se ottelu kumminkin on katsottava webin kautta, rahaahan Sport tarvitsee. Turpaan tulee varmasti, about 1-5.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Kaksi reissua Kouvolaan, Sport nolla maalia: Näin tällä kaudella.

Yhtä asiaa mä kovasti ihmettelen liittyen näihin Tamin ottamiin aikalisiin: Joukkue koomailee ja vastustaja pääsee varhaisessa vaiheessa johtoon, ja Tami ottaa sen aikalisänsä. Eikö niinkun se joukkueen psyykkaus pitäisi hoitaa jo siellä kopissa ennen jäälle tuloa!?

Jaskaltakin putkeen kaksi aivan uskomattoman huonoa peliä. Palkat myöhässä?

KooKoolle onnittelut voitosta ja fiksusta valmentajavalinnasta. Ei liene suuri ihme todeta, että KooKoo on nyt ajanut ohi Sportin ollen suurin liiganousukandidaatti Mestiksessä. Ei silti, vielä jokin perverssi puoleni jaksaa uskoa tuon akkalauman taistelevan ainakin jostain taas keväällä.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Yhtä asiaa mä kovasti ihmettelen liittyen näihin Tamin ottamiin aikalisiin: Joukkue koomailee ja vastustaja pääsee varhaisessa vaiheessa johtoon, ja Tami ottaa sen aikalisänsä. Eikö niinkun se joukkueen psyykkaus pitäisi hoitaa jo siellä kopissa ennen jäälle tuloa!?

Tulee muuten kenttäkuulutuksia koko Sportin aikalisän ajan, vaikka aikalisällä ei saa soittaa musiikkia eikä kuuluttaa. Voi olla että menee aikalisä täysin hukkaan kun toinen huutaa tauotta mikrofoniin.

Edit. kolme ekaa maalia menee kyllä luvattoman helposti. Kaikki pienestä kulmasta, mutta kun et osaa peittää kulmaa tai olet polvillasi niin nuokin näyttää menevän. Otetaan Peltonen junnuista tolppien väliin jos tämän paremmin ei kiekot tartu kiinni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös