La 5.12.2009 JYP - SaiPa

  • 8 088
  • 40

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saipan eka meni Tuokkolalle luvattoman helposti, tosin Koskinen oli yhtä pihalla tilanteessa.

Eri mieltä. Kiekko tuli maalin eteen todella nopeasti suoraan Barneyn lapaan. Koskinen ei pelannut miestä pois, eikä Pekillä ollut tilanteessa jakoja, koska ei todellakaan osannut odottaa tilannetta.

Loppua en oikein jaksanut lukea, koska kappalejako oli jäänyt tekemättä. Anteeksi.
 
Paaze

Saat anteeksi, entterin painamisesta vaan on joskus liikaa vaivaa.

Pekin ainoa homma siinä tilanteessa oli pitää etukulma kiinni. Jos olisi vaan pysynyt paikallaan lapa jäässä niin olisi kiekon torjunut, mutta laukauksen lähtiessä päätti lähteä pelaamaan poikkimailalla, mikä oli siinä tilanteessa todella väärä ratkaisu. Puikot jäi auki hetkeksi ja sinne lurahti.
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Kiitos Paaze: Tuosta Suomi-Salaman mainitsemasta kappalejaosta minä paskat välitän, oli kuitenkin ensimmäinen ns. objektiivinen kuvaus illan pelistä.
Noinhan niitä tappioita tuli tuossa taannoisessa tappioputkessakin, osin hallitaan, taklataan ja jopa lauotaan enemmän ja kuitenkin hävitään.
Missä siis vika, ollaanko kuitenkin puukäsiä ja täysiä lapasia siellä vastustajan maalin edessä, vaikka joskus näyttääkin hyvältä, onko se vain vastustajan huonoutta, kun joskus tulee onnistumisia?
Suuria kysymyksiä jatkon kannalta, kun jotain parannusta etsitään.
 
Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Ei ollut kyse puukätisyydestä tai yleisestä ressukkamaisuudesta, vaan muutamasta yksittäisestä, mutta silti todella kohtalokkaasta virheestä, joista JYP rankaisi murhaavalla prosentilla. Kariyan molemmat sekä myös Sipiläisen 1-0 olivat suoraa seurausta SaiPan pelaajan virheistä, ja toisaalta sitten toisessa päässä jäi käyttämättä muutama tilaisuus.

Ja olihan sitä JYP:illäkin kaksi ylärimaa, joten ei tuossa nyt sinänsä mitä hirvittävää oikeusmurhaa tapahtunut.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ensimmäinen erä oli mielestäni todella huonoa kiekkoa, ei niin huonoa kuin Pelicansia vastaan, mutta lähes tulkoon. Ihmettelen myös kotijoukkueen huonoja lähtöjä otteluihin varsinkin kotona. Pelicansia vastaan ensimmäinen erä oli myös kauhea, mutta SaiPa oli sen verran parempi että sai maalin tehtyä. Ottelu oli aikamoista painimista kolmanteen erään asti. Oikeastaan vasta sitten peli alkoi aueta...Missään vaiheessa ei tuntunut siltä etteikö voittoa voisi ottaa, jos huolellisuutta parannetaan.

SaiPan kanukit saivat välillä pyörityksiä, mutta suurin osa niistä oli aika tehotonta pörräämistä. Välillä kuitenkin kiekko saatiin ihan näppärästi vetopaikkaan. Kyllähän tuo sentterien puute näkyi ajoittain aika pahastikkin, koska Vänttisellä on kuitenkin enemmän käsiä kuin esimerkiksi Lahdella. Lisäksi ikonen ei oikein tällä kertaa sopinut omaan kenttäänsä.

Toiseksi vaisuin ottelu pelillisesti mitä olen tällä kaudella nähnyt..onneksi sentään tuli pisteet!
 
Viimeksi muokattu:

Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Saipalta hieno peli! En yhtään ihmettele kun viimeaikoina on pisteitä tullut jos tuolla tyylillä pelaa.

Ei sitten tällä kertaa ihan loppuun saakka riittänyt kun JYP laittoi lisää kierroksia. Saipan maalivahtipeli ei tainnut onnistua ihan nappiin?
 
-pasi-

Samaa mieltä että ei ihme jos saipa napsinut viimeaikoina pisteitä ihan ok pelaamista pari ekaa mutta kolmannessa materiaalierot taisi tulla vastaan.

Saipan maalivahtipelissä ei ollut pahemmin valittamista paitsi eka meni maalivahdin piikkiin vaikkakin kenttäpelaajien vika jos ylivoimalla päästetään 2vs1 tilanteeseen vastustaja..
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saipalta hieno peli! En yhtään ihmettele kun viimeaikoina on pisteitä tullut jos tuolla tyylillä pelaa.

Ei sitten tällä kertaa ihan loppuun saakka riittänyt kun JYP laittoi lisää kierroksia. Saipan maalivahtipeli ei tainnut onnistua ihan nappiin?

SaiPa kyllä taistelee loppuun asti, mutta ei kuitenkaan ihan tuntunut riittävän voittoon asti. Toki nyt viime aikoina on voittoja tippunut hyvää tahtia, mutta silti joukkue on sarjassa viimeisenä. Itse kyllä toivon SaiPalla mahdollisimman paljon pisteitä, koska taistelun puutteesta joukkuetta ei voi syyttää.
 
Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Ihmettelen myös kotijoukkueen huonoja lähtöjä otteluihin varsinkin kotona.

OT kommenttina olen itsekkin alkukuadesta miettynyt samaa asiaa. Mutta ehkä silmäni avautuivat siinä kohtaa kun pelirytmi oli la-to-la -tahdissa jolloin joukue halusi alkuviikolle kovemman treenin ettei tuntuma katoa.

Nyt oli taas pitkä tauko välissä ja sitä kuuluisaa jalkaa ei heti saatu liikkeelle.
 
Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
SaiPa kyllä taistelee loppuun asti, mutta ei kuitenkaan ihan tuntunut riittävän voittoon asti. Toki nyt viime aikoina on voittoja tippunut hyvää tahtia, mutta silti joukkue on sarjassa viimeisenä. Itse kyllä toivon SaiPalla mahdollisimman paljon pisteitä, koska taistelun puutteesta joukkuetta ei voi syyttää.

Ainahan Saipa on ollut ns. vaikea vastustaja ja hyvä puolustamaan. Tämän pelin perusteella voisin määritellä kiekollisen pelin kehittyneen ison loikan eteenpäin jos vertaa vaikka viimekausiin. Olisiko samalla unohtunut se oman maalin edessä vääntö... Anyway, kiekollinen peli asteikolla 1-5 = 5!

Ja tarkennetaan nyt vielä sen verran että Play-Offseissa ei Saipaa vastaan tulla pelaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Respect Selin. Vaikka tuomarilinja tuntui vituttavan, niin ei ala asiasta jupisemaan, vaikka toimittaja yritti asiasta kysellä. Yleisestikin ottaa päähän, kun niin usein hävinnyt joukkue pistää puolet tappiosta dumarien niskaan. Osassa tapauksistahan syyttely voi olla hyvinkin oikeaan osuvaa, mutta miehekkäämpää pitää mölyt mahassa.
Tähän eri. Vaikkei Selin nyt täysin suoraan sanonut, että tuomareissa oli tappion syy hänen mielestään, niin se oli kyllä rivien välistä helposti luettavissa. Lisäksi SaiPan valmentaja-kaksikon käyttäytymistä tuomareita kohtaan on nähtävillä tämän videon lopussa, eli maalikoosteen jälkeen. Käytävällä jatkoivat huutelua tuomareille, joilla hermot eivät olisi enää kauaa kestäneet.

Vaikka tuomarit eivät tässä pelissä kovin hyvin onnistuneet, niin täysin turhaa heitä on silti tappiosta syyttää. Lapsellista käytöstä tuollainen.
 
Chivas

Itse edelleen hieaman eri linjoilla Nelforin kanssa. Mielestäni lehdistötilaisuudessa toimittaja halusi saada enemmän Seliniltä tuomarien arvostelua irti, mutta Selin ei juurikaan ottanut kantaa. Kyllähän ajatus tuli selväksi rivien välistä, muttei kuitenkaan lähtenyt suunsoittoon mukaan. Ja tuo käytäväkohtaus oli miedompi kuin odotin, ei nyt siltikään kovin asiallista käytöstä.

Mielestäni lehdistötilaisuuksissa tuomareiden haukkuminen on vähän väsynyttä touhua, tapahtunut mitä tapahtunut. Pelin aikana ymmärrän asian hieman paremmin, kun pyritään vaikuttamaan pelin sisäisiin tapahtumiin ja psyykkaamaan tuomareita. Onko se sitten kovin herrasmiesmäistä toimintaa onkin kokonaan eri asia.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Kyllähän pari erää SaiPa näytti paljon vahvemmalta kuin JYP ja sai vieraspelaamisellaan JYPin näyttämään todella huonolta. Kova karvaus, liike ja jatkuva yritys ja JYP oli hätää kärsimässä. Mutta sitten toisessa erässä peli lähti kääntymään, en tiedä loppuiko SaiPan liike vai lisäsikö JYP luistelua mutta ihan selvästi ote alkoi kääntyä JYPille. SaiPalta puolustusvirhe Kariyan tasoitusmaalissa ja heti perään rankkarista 3-2 ja pientä napsumista alkoi kuulua SaiPan selkärangasta, vaikka toki yrittivätkin mainiosti loppuun asti.

SaiPalle tsemppiä jatkoon, paljon mielummin näkisin keltapaidat pleijareissa kuin vaikkapa turun tahi lahden edustajat.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikkei Selin nyt täysin suoraan sanonut, että tuomareissa oli tappion syy hänen mielestään, niin se oli kyllä rivien välistä helposti luettavissa.

Mielestäni lehdistötilaisuudessa toimittaja halusi saada enemmän Seliniltä tuomarien arvostelua irti, mutta Selin ei juurikaan ottanut kantaa. Kyllähän ajatus tuli selväksi rivien välistä, muttei kuitenkaan lähtenyt suunsoittoon mukaan.
Toimittaja kysyi Seliniltä, että rivien välistä oli luettavissa että päävalmenta ei ole tyytyväinen tuomaritoimintaan. Edellisessä lauseessa Selin oli kommentoinut, kuinka linjatonta tuomaritoiminta oli ollut. Mitä ihmeen rivien välistä lukemista tuossa tarvitaan? Selin sanoi ihan suoraan, ettei ollut tyytyväinen tuomareihin. Mitään rautakorpimaista vuodatusta tai tolkunta syyttelyä ei tullut, mutta tuo toimittajan kysymys oli ihan pöllö. Kyllä se Selinin viesti tuli ihan siellä riveissä, ei niiden väleissä.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainahan Saipa on ollut ns. vaikea vastustaja ja hyvä puolustamaan. Tämän pelin perusteella voisin määritellä kiekollisen pelin kehittyneen ison loikan eteenpäin jos vertaa vaikka viimekausiin. Olisiko samalla unohtunut se oman maalin edessä vääntö... Anyway, kiekollinen peli asteikolla 1-5 = 5!

Jep, kiekollinen peli oli parempaa kuin aiemmin ja toimi ajoittain jopa ihan mallikkaasti. Kuten tuossa joku jo sanoikin, niin mielummin SaiPa kuin nyt esimerkiksi turkulaiset, siis pudotuspeleihin.
 
Chivas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toimittaja kysyi Seliniltä, että rivien välistä oli luettavissa että päävalmenta ei ole tyytyväinen tuomaritoimintaan. Edellisessä lauseessa Selin oli kommentoinut, kuinka linjatonta tuomaritoiminta oli ollut. Mitä ihmeen rivien välistä lukemista tuossa tarvitaan? Selin sanoi ihan suoraan, ettei ollut tyytyväinen tuomareihin. Mitään rautakorpimaista vuodatusta tai tolkunta syyttelyä ei tullut, mutta tuo toimittajan kysymys oli ihan pöllö. Kyllä se Selinin viesti tuli ihan siellä riveissä, ei niiden väleissä.

Juurikin noin, sanoit sen mitä itse en osannut kertoa. Eli epäselvästi esitetty pointtini oli että Selin ei lähtenyt itkupotkuraivarilinjalle, vaikkei tyytyväinen tuomaritoimintaan ollut. I rest my case.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös