La 31.10.2009 TPS - Ässät

  • 13 363
  • 60

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olihan mukava matsi. Pitkästä aikaa taas Turussakin pystyttiin pelaamaan kunnolla. Viime kaudelta kun jäi saldoksi yksi päin vittua ollut teurastus ja kaksi kertaa 0 tehtyä maalia.

Ottelun alku näytti jo siltä, että tänään ollaan tosiaan taistelemassa pisteistä. Ensimmäisen erän jälkeinen 0-1 oli vähintäänkin ansaittu johto.

Toisessa erässä oli Tepsillä momentum, jota se ei käyttänyt. Monta ylivoimaa ja useita maalintekopaikkoja, mutta laukaukset jäivät joko erinomaisesti torjuneen Rynnäksen torjumiksi tai menivät ohi.

Kun TPS ei paikoistaan maaleja tehnyt, niin Ässät kuittasi heti kolmannen erän alkuun 0-2 johdon. Tämän jälkeen olin jo aika luottavainen voiton suhteen. 0-3 syntyi alivoimalla ja sitä edelsi melkoinen sekoilu TPS:n pelaajilta. Rynnäksen nollapelikin oli lähellä, mutta Ässät puolestaan lahjoitti TPS:n lopussa alivoimamaalin tekoon.

Nyrkkitappelukin vielä kermana kakun päällä. Taitaa olla kolme vuotta aikaa kun viimeksi olen paikan päällä moisen ihmeen nähnyt, ja silloinkin TPS-Ässät -ottelussa. Ketkäs silloin mätkikään toisiaan, ei muista?

TPS:n odotin olevan pahempi vastus alkukauden perusteella, tosin niin perseestä sen peli oli torstaina, että pidin vierasvoittoa täysin mahdollisena tänään. Pientä hiipumista siis havaittavissa TPS-leirissä ja tauko varmaankin paikallaan.

Ässien peli näytti nimenomaan jääkiekolta, miltä se ei muutamana viime kautena ole näyttänyt. Tällä joukkueella on kaikki edellytykset taistella play off -paikoista, enkä ainakaan siihen jaksa uskoa, että tuo jengi olisi ensi keväänä yhtä lähellä mestistä kuin viime kaudella.

Piroskin pelasi aivan kohtuullisesti, joten josko hän on vaan hitaasti syttyvää lajia ja lämpenee vasta kauden vanhetessa. Keväällä sitten ratkoo niitä isoja pelejä?

Hallissa oli mukavasti tunnelmaa, ja suurimmaksi osaksi siitä piti huolen vierasjoukkueen kannattajat. Kotiyleisöstä ei juuri ääntä lähtenyt, vaikka valotaulullakin yritettiin opastaa, mitä ja milloin kuuluu huutaa.

Tästä on erittäin hyvä jatkaa. Marraskuun maaottelutauolla sijoitus 10 joukossa, peli näyttää hyvältä, eikä ole maalivahtiongelmaa. Risteilyllä on varmasti tunnelma katossa.

N.A.S.U.L.I.A.
 

The Rock

Jäsen
Nyrkkitappelukin vielä kermana kakun päällä. Taitaa olla kolme vuotta aikaa kun viimeksi olen paikan päällä moisen ihmeen nähnyt, ja silloinkin TPS-Ässät -ottelussa. Ketkäs silloin mätkikään toisiaan, ei muista?

Silloinhan toisiaan myllyttelivät TPS:n nikkaritähti Kent McDonell ja nykyinen ässäkapteeni Matti Kuparinen. Youtuben video myllystä löytyy täältä.
 

Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Leggiosta

Yllättävän usein tuntuu, tv:n välityksellä seurattuna, että sillä hetkellä kun kiekko lipuu viivan yli niin Leggio on eksynyt tolppien ohi sivuun koko maalista, josta taas jää yleensä leijumaan mieleen kysymys, että mitä se ajatteli siellä torjuvansa.

Erittäin loistavia reaktiotorjuntojahan tuo tarjoaa läheltä, mutta välillä tuntuu, että löytyykö mitään kontrollia sivuttaisliikkeeseen, näin amatöörin silmin telkkaria katsellen. Varmaan kova potentiaali löytyy miehestä, mutta just nyt pistäisin Engreniä seisomaan sinne tolppien väliin.

Ei oo varmaan isoin murhe viimeaikaisissa tuloksissa kuitenkaan ja uskoa riittää muutenkin, joten kyllä tämä tästä. Nyt on vaan pistäny kyseinen asia silmään viime matseista.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän tuossa 0-2-maalissa Leggio pelattiin luvattoman helposti pois tilanteesta, mutta oli Skålberg myös ihan unessa. Enemmän minua jäi Leggion pelissä harmittamaan tuo Mäkisen maalia, jossa hän jäätyi ensimmäisen torjunnan jälkeen paikalleen. Tosin tuossakin oli niin karmea virhe Nordlund - Campbell -parilta, että eihän noita näy edes junnupeleissä.

Molemmat maalit täysin estettävissä, jos pakit olisivat olleet hereillä.
 

Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kiitokset hyvistä peliraporteista turkulaisille. Tasokasta toimintaa.

Hieno ja yllättävän selvä voitto taas Poriin. Pisteet tuli tarpeeseen.

Suikkanen on saanut materiaalinsa ylisuorittamaan ekalla jaksolla. Äijämäisyys, "tammismainen" jatkuva paine ja kova liike vaatii joukkueelta paljon ja tauko tuli varmasti sopivaan paikkaan. Onnea jatkoon.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Mäkinenhän lopetti tuon tepsiläisen pyristelyn viimeisellä osumalla. Tottakai siellä oli railo jäässä, maila jaloissa, tepsiläisellä vahingossa luistimet väärässä jalassa ja Jortikan heittämä juomapullokin osui polvitaipeeseen.

Mutta nuo tuuletukset olivat ässäfaneille (niille jotka saivat edes jotain ääntä turun kirkkoon) ottelun voiton vuoksi, tuskin tuon "tappelun" vuoksi

Tepsin alamäki on alkanut ja hyvä niin. Ässät on nyt materiaaliin nähden hyvillä sijoituksilla ja toivotaan että loppukausikin menee samoissa merkeissä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tästä on hyvä meidän jatkaa. Pojat lataa akkuja risteilyllä ja sen jälkeen kunnon rääkkiin. Kausi jatkuu runkosarjan jälkeen, enkä tarkoita karsintoja tällä kertaa. 80 pisteen vauhdissa ollaan.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Keihästys

Unohtui kokonaan tämä mielenkiintoinen episodi silmiemme alla ajassa 11.52 ensimmäisessä erässä.
Ässien maalilla oli jonkin sortin hässäkkä vihellyksen jälkeen ja Zaporsky suorittaa aivan selvän tökkäsyn/työnnön mailallaan eteenpäin Venäläistä mahaan. En tiedä oliko maila jossain kiinni eikä saanut sitä irti heti, mutta väärään suuntaan ainakin sillä hetkellä irroitti sitä.
Aika lailla ihmeteltiin sitä, ettei kukaan tuomareista reagoinut asiaan. Ilmeisestikään TPS:n pelaaja ei satuttanut itseään siinä, mutta noista touhuista on yleensä aika kovalla kädellä tuomittu.

Ei se kovin kummalta näyttänyt ja siinä oli iso kasa pelaajia kokooontunut puhumaan päivän polttavista asioista, mutta teko nyt vaan on aika halpamainen.
 

Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Unohtui kokonaan tämä mielenkiintoinen episodi silmiemme alla ajassa 11.52 ensimmäisessä erässä.
Ässien maalilla oli jonkin sortin hässäkkä vihellyksen jälkeen ja Zaporsky suorittaa aivan selvän tökkäsyn/työnnön mailallaan eteenpäin Venäläistä mahaan. En tiedä oliko maila jossain kiinni eikä saanut sitä irti heti, mutta väärään suuntaan ainakin sillä hetkellä irroitti sitä.
Aika lailla ihmeteltiin sitä, ettei kukaan tuomareista reagoinut asiaan. Ilmeisestikään TPS:n pelaaja ei satuttanut itseään siinä, mutta noista touhuista on yleensä aika kovalla kädellä tuomittu.

Ei se kovin kummalta näyttänyt ja siinä oli iso kasa pelaajia kokooontunut puhumaan päivän polttavista asioista, mutta teko nyt vaan on aika halpamainen.

En tuota tilannetta nähnyt, joten en pysty sitä kommentoimaan. Mutta keihästyksestä tuli mieleen Leggion tökkäisy Mäkisen mahaan kolmannen erän lopulla, tilanteessa jossa Plihal ja Nordlund saivat jäähyt. Olinkin aivan varma, että Nordlund meni kärsimään Leggiolle tuomittua jäähyä, mutta tilastojen mukaan jäähy tuomittiin Nordlundille.
 

Kai-Sakari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panelian Raikas
Ässät liittyi viime kierroksella väärin voittaneiden joukkueiden klaaniin. Mielestäni jollain säännöllä pitäisi varmistaa oikean joukkueen voittaminen.

Mutta tosissaan hetken. Mitä tapahtuu TPS-puolustuksessa? Yrittävätkö äijät saada Leggion näyttämään huonolta? Myllystä propsit, tosin lyhyeksi jäi. Kiukkuisesti käy Halosen kädet.

Mäkisen maalituulettelu oli aivan mahtava. Taidan himassa hiukan treenailla.
 

TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ässille ansaittu voitto. Pelasivat fiksua vieraskiekkoa ja puolustivat omaa maalinedustaansa tarkasti. Vastaavasti oli tarvittavaa tuuriakin mitä vieraissa voittamisessa usein tarvitaankin. 0-1 maaliin saakka hallitsivat peliä täysin ja tepsi oli aivan unessa. Sen jälkeen turvasivat johtoaan ja kyttälivät vastaiskuja. Niitä ei oikeastaan tarvinnut edes "rakentaa", vaan tepsin kaverit jakoivat vastahyökkäyspaikkoja henkilökohtasella huolimattomuudella ja virheillä.

Toisessa erässä TPS pelasi mielestäni jopa hyvin, kun ei huomio huonoa viimeistelyä. Rynnäs pelasi ihan OK, mutta kuten todettua niin Ässien pakit onnistuivat siivoamaan maalinedustan hyvin. Joissain peleissä hyvästä maalineduspelaamisesta huolimatta joku viivalaukauksen ohjaus menee verkon perukoille tai pomppaa luistimista tms. vapaaseen paikkaan. Välillä pienestä kiinni ja eilen oli päivä, jolloin mikään ei kotijoukkueelta onnistunut. Rautakallio tiivisti reilusti lehdistötilaisuudessa toisen erän. Vastustajan molarista ei maalinteko ollut kiinni. Vedot olivat todella heikkoja (Ässät myös estivät hyvin näissä) ja Filppulan tapaan läpiajostakin ammuttiin kiekko maalin yli. Maalille TPS saisi ajaa rohkeammin ja kovin usein pelataan maalin takaa maalille sellainen toivotaan toivotaan kiekko, jolla ei ole mitään mahkuja mennä omille. Kuten moni totesi niin laukauksen virittäminen ylivoimalla meidän viivamiehiltä tuntuu myös kestävän sekunttitolkulla.

Olin ihan varma toisen erän jälkeen, että Ässät tekee kolmannen alussa omasta kämmistä maalin. Ja ihme tapahtui. Tuossa vaiheessa luottoa kuitenkin vielä löytyi, kun painopiste oli toisessa ollut niin voimakkaasti porilaisten päädyssä. Mäkisen maali olikin sitten jo nöyryyttävää (Mäkinen, ei vi**u) kuten Nordlundin suoritus kyseisessä tilanteessa.

TPS oli huono ja pystyi hyvään peliin vain osan ajan pelistä. Vapauttava maali olisi tarvittu. Kerrankin satsasin C-katsomon lippuun ja sitten näkee ehkä elämänsä paskimman tepsin. Ässiltä ei mitään voitosta pois. Ihan oikein voitettu hyvän esityksen jälkeen. Viisas vierapeli porilaisilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös