La 31.10.2009 JYP-Tappara

  • 10 055
  • 50

El Guaje

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, Spurs
JYP vei kaksi ensimmäistä erää aivan miten tahtoo, mutta kolmannessa pistettiin jälleen jännäksi. Onneksi joukkue klaarasi tilanteen hyvin ja pisteet jäivät ansaitusti Jyväskylään. JYPistä Malmivaara pelasi hyvin, käytti jopa kokoaan hyvin hyödyksi, antoi siis pari komeaa pommia. Noronen jälleen varma, Vatanen sai jälleen pisteen, mutta laukaukset tuntuvat jäävän vastustajaan jatkuvasti.

Kiitokset JYP tästä, nyt on todella hyvä mieli lähteä tauolle. SaiPalle ei sitten hävitä.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitäköhän muuten ovat nuo kiekon ulkopuoliset arvomaailma-asiat, joita Saarinen sanoi Tapparassa olevan tauon aikana käsittelyssä?

Mistäköhän nyt taas on kysymys? Muut joukkueet ainakin reenaa tauolla, niin luulisi tekevän Tapparankin. Leinonen ja Saarinen kyllä ainakin saisivat pitää useita tunteja kestävän palaverin keskenään jonakin päivänä aiheesta: Miten tästä suosta noustaan ja mitä sen eteen pitää tehdä. Joukkueelle voisi joku guru kertoa, miten kotona Hakametsässä pitää pelata niille katsojille, jotka vaivautuvat paikalle.

Hippokselta ei tullut siis pinnaakaan Tampereelle mutta se nyt ei kenellekään ole yllätys.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nimi selässä kyllä kuohuttaa tunteita, mutta tuo tilanne oli nyt aivan naurettava. Mäntylä meni tilanteeseen todella varovasti, ja pikkuisen tuuppasi. Vänttinenköhän siellä laidan vieressä oli, ja melkein hyppäsi kohti laitaa. Pistäisin tilanteen ainakin kertanäkemältä vain JYPin pelaajan piikkiin, ja jäähyn kalastelun yritykseksi. Mikäli oikein muistan, pelaajana oli Vänttinen, jolla muutaman kerran on näin tapana tehdä. Toinen samanmoinen on Tuppurainen. Ei minulla ole em. pelaajia vastaan mitään, on melkein parhaita JYPissä tällä hetkellä, mutta kuitenkin välillä vähän värilaseja pois, ja objektiivista arviota tilanteista . Näin ainakin itse tilanteen näin, tosin vasta hidastuksesta kuutiolta. Mutta muutenhan pygmi pelasi mielestäni aika varovaisesti, ja huomaa, ettei pelikään ole ihan uomissaan, kun pitää koko ajan varoa.
Nojoo, myönnän. Saattoi olla ylireagointia minulla ko. tilanteeseen, mutta uusintoina en sitä katsonut ja juuri sillä hetkellä se vaikutti kyllä melko törkeältä. Enkä muuten aluksi tiennyt kuka Tapparan mies siinä selkään ajoi, joten nimellä ei ollut mitään tekemistä reaktioni kanssa. Vaan eipä tuo yllärinä tullut, kun Mäntylän nimi selästä paistoi, kun sen tilanteen jälkeen huomasin.

Eikä Mäntylän normaalia pelaajaa enemmän pitäisi varoa, kun vaan jaksaisi kunnioittaa vastustajaa muiden tapaan. Tänään oli kyllä ylivarovainen.

Mistäköhän nyt taas on kysymys? Muut joukkueet ainakin reenaa tauolla, niin luulisi tekevän Tapparankin.
Kyllä siitä haastattelusta rivien välistä paistoi selvästi se, että kyse oli nimenomaan herra Mäntylän otteista alkukauden aikana.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Siitä Mäntylän tilanteesta olisi ollut helppo rankaista nimen ja maineen perusteella, mutta eihän se nyt niin vaarallinen ollut mitä hallilla mouhottiin. Ehkä kakkonen laitataklauksesta, mutta noihin muihin Mäntylän tempauksiin verrattuna ihan mitätöntä kamaa.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Oli jollain tapaa vaisu peli. Koko ajan oli sellainen tunne, että homma hoituu vaikka välillä tuntui ettei kaikilla ollut edes 100 lasissa. Hieno päätös vaikealle alkukaudelle.

Niin ja Halli-Ana on Tapparan miehiä. Mitä helvettiä?
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huolellisuutta tarvittaisiin hyökkäyspäähän...tänäänkin oli paikkoja pistää kiekko reppuun useamman kerran. Ensimmäisessä erässä suurin osa vedoista tuntui menevän ohi. Toisessa erässä sitten laukaukset alkoivat löytää maalillekkin. Ykköseltä komeaa pyöritystä Tapparan päädyssä useaan otteeseen! Pileltä myös hyvä peli ja suorastaan häkellettyvästi parempi kuin alkusyksyn pelit. Ottaa myös kiekollista vastuuta ihan eri tavalla kuin ennen.

Hyvä ottelu kotijoukkueelta, mutta parempaankin on rahkeita...erityisesti maalinteon suhteen. Niin ja Kantee oli myös positiivinen yllätys!
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin ja Halli-Ana on Tapparan miehiä. Mitä helvettiä?

Eikös ko. originelli ole aina JYPin vastustajan puolella.

Tuosta Mäntylän taklauksesta on todettava, että kyllähän Vänä kierona savolaisena yritti kalastella siinä isoa jäähyä. Mäntylä kyllä tuuppasi selästä, mutta Vänttinen pomppasi kohti laitaa. Ilman näyttelyä kaksiminuuttinen olisi ollut oikea rangaistus Mäntylälle. Nyt meni mielestäni ihan oikein.

Vaikka voitto tulikin, viimeistelyä voisi treenailla tauon aikana. Kyllä tuosta laukaisumäärästä pitää saada useammin kiekko pömpeliin. Paikkoja oli kyllä ihan riittämiin, laadukkaitakin.

Mutta joka tapauksessa voittoja tulee, se on pääsia. Kirimistä vielä riittää, jos mielitään kotiedulle.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Niin ja Halli-Ana on Tapparan miehiä. Mitä helvettiä?
Halli-Anahan on aina vierailijoiden riveissä.

Tosiaan, tuo Mäntylän tilanne. Ei se nyt mikään törkeä ollut. Selästä vähän tuuppasi. Vastaava tilanne oli myös Malmivaaran tapauksessa vain hieman lujempaa, mutta ei niin suoraan laitaan päin. Malmihan tuli tuossa tapauksessa Tapparan pelaajan selkään joka oli myös liikkeessä. Kummastakaan ei siis vihelletty jäähyä vaikka molemmista olisi voinut viheltää sen kakkosen.
 

Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Lehto on nähnyt parhaat päivänsä jo aikoja sitten. Tapparan valmennusjohdolla olisi heittää askiin nuori ja lupaava Säteri, joka ei tälläkään kaudella saa riittävästi peliaikaa. Omasta mielestäni ( ja monen muun ) Säteristä olisi tehtävä selkeä ykkösmaalivahti, vain tällä tavalla hän voisi kehittyä entistä paremmaksi.

Täällä Jykylässä suurimmanosan mielestä Lehdolla ei ole ollut "parhaita päiviä", mestaruusvuonnakin vain sattu olee Tapparan jäätävän kovan puolustuksen alla ja jopa Lehto saatiin näyttämään hyvältä. No okei myönnetään et vähän värikynää käytän. Uskallan kuitenkin väittää että JYPin organisaatiosta (JYP ja D-Team) löytyy neljä varmempaa maalivahtia kun JJ, ja Norosta en laskenut kun hän ei enää pelaa JYPissä tämän voiton jälkeen.

Mutta tää Säteri.Tänään taas aivan loistavaa työskentelyä maalilla! Ekat maalit mitä JYP teki ni pomppi vaan jostain pakin luistimesta jne. Nuori poika vielä, mutta jopa tämän kauden aikana noussee otsikoihin jos vaan saa torjua.
 

Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Nimi selässä kyllä kuohuttaa tunteita, mutta tuo tilanne oli nyt aivan naurettava. Mäntylä meni tilanteeseen todella varovasti, ja pikkuisen tuuppasi. Vänttinenköhän siellä laidan vieressä oli, ja melkein hyppäsi kohti laitaa. Pistäisin tilanteen ainakin kertanäkemältä vain JYPin pelaajan piikkiin, ja jäähyn kalastelun yritykseksi.

Juu kyllä se Vänä taisi olla ja aika hiutaleena oli kun lähti seinille kiipeemään.

Mutta huomasiko kukaan muu viimeisen kolmen minuutin aikana Tapparalaisten "yllättäviä" kaatumisia koko ajan jos joku JYP vähän hipasee? Arvostan sitä että voiton eteen taistellaan sääntöjen puitteissa viimeseen sekuntiin asti, mutta jos yritetään kaatumisilla viimeisillä minuuteilla testaa tuomarin pokkaa ni kerran-pari varmaan onnistuu, mutta ei enää keväällä.

Case closed; 3-2; parempi voitti
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täällä Jykylässä suurimmanosan mielestä Lehdolla ei ole ollut "parhaita päiviä"
Jos nyt tässä ketjussa on sopivaa puhua kaverista, joka ei edes pelannut otsikon mukaisessa ottelussa, niin pakko kysyä, että miten se Lehto on SM-liigan nollapeliennätyksen sitten tehnyt? Hän ei ole kuitenkaan koskaan urallaan pelannut edes liigan kärkijoukkueissa?

(Tarkemmin sanottuna, Lehto ei ole koskaan urallaan pelannut runkosarjan kolmen parhaan joukkoon sijoittuneessa joukkueessa. Nollapelienkka on siis syntynyt vain ja ainoastaan keskikastin tai alemman kastin joukkueissa.)
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos nyt tässä ketjussa on sopivaa puhua kaverista, joka ei edes pelannut otsikon mukaisessa ottelussa, niin pakko kysyä, että miten se Lehto on SM-liigan nollapeliennätyksen sitten tehnyt? Hän ei ole kuitenkaan koskaan urallaan pelannut edes liigan kärkijoukkueissa?

Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Nimimerkki Al Bundy ei ole ainakaan minulta kysynyt mielipidettäni Lehdosta, vaikka väittää edustavansakin suurinta osaa JYP-kannattajista. Epäilen, ettei ole kysynyt muiltakaan. Jättäkäämme siis kyseinen yleistys omaan arvoonsa.

JJ mahtuisi milloin tahansa JYP/D Team -rosteriin.
 

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Vauhdikasta, taklaavaa, laadukasta puolustamista ja hyökkäämistä mutta tehotonta. Siltä on näyttänyt kaksi viimeistä koitosta. Kuten Kenkä totesi pelin jälkeen radiossa, peliä ei pystytä "tappamaan" ja näin ollen vastustaja on päässyt taistelemaan pisteestä.

Tappara oli täysin vastaantulija mutta niin vain tiukoille voitto meni. Jokainen kenttä toimi erinomaisesti. Ikonen oli mielestäni todella hyvä. Sopi hyvin kolmosvitjaan Vänän ja Allun kanssa.

Kiitos Noroselle tästä pestistä! Ei luulisi olevan vaikea löytää töitä.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparan valmennusjohdolla olisi heittää askiin nuori ja lupaava Säteri, joka ei tälläkään kaudella saa riittävästi peliaikaa. Omasta mielestäni ( ja monen muun ) Säteristä olisi tehtävä selkeä ykkösmaalivahti, vain tällä tavalla hän voisi kehittyä entistä paremmaksi.

Säteri on pelannut nyt kolme peliä neljästä, joten hän on selkeä ykkösvahti. 19-vuotiasta maalivahtia ei kannata peluuttaa loppuun jo syyskaudella, jotta hänestä olisi iloa sitten keväällä. Varsinkin kun Lehto on avauspeliä lukuunottamatta tuurannut Säteriä kelvollisesti.
 

Paaze

Jäsen
Viitanen on ollut alkukauden hyvin näkymätön, koska peruspakkina ei ole tehnyt virheitä, eikä ole liiemmin hyökkäillytkään. Joten tänään seurasin tarkasti herran otteita ja ihastuin. Viitanen puolustaa erinomaisesti ja on meidän paras pakki alivoimalla. Varmempaa peruspakkia saa hakea.

Ollaan varmaan oltu eri peleissä alkukausi. Viitanen ei alkukaudesta kiekollisena muuta tehnytkään kuin virheitä. Tainnut vähän vähentää omaa kiekollista peliä, viime peleissä ei ole enää kiekkoa juuri kuskannut niin ei niitä virheitäkään sitten ole sattunut. Viitasen hyökkäysten vastaanotto on karmeaa katsottavaa. Kun kiekolliseen pitäisi alkaa menemään omalla sinisellä kiinni niin Viitanen poikkeuksetta peruuttaa oman maalivahdin syliin, joskus jopa kulmaan, antaen kiekolliselle hyökkääjälle käsittämättömän paljon tilaa ja aikaa. Pelkää ilmeisesti muuten tulevansa kierretyksi. Viitasen pelastus on se, että meillä hyökkääjät hoitavat oman tonttinsa, eikä syöttäpaikkoja kakkos aaltoon synny, joten meidän hyvät maalivahdit on hoitaneet tämän takia tulevat laukaukset. Viitanen ei pärjäisi yhdessäkään muussa porukassa, jossa viisikkopuolustus olisi vähänkin kurittomampaa. Hyökkäys siniselläkin kiekollinen tekeminen on vähän sitä ja tätä, mutta yleensä pystyy 'peruspakkimaisesti' heittämään kiekon päätyyn. Alivoimalla ok, muuten mielestäni meidän huonoin pakki. Ainakin niinä hetkinä kun Kaijomaan itseluottamus on kunnossa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kyllähän pinnakin Tapparalle eilisestä pelistä olisi lähennellyt jonkunmoista oikeusmurhaa, niin paljon JYP oli kaikessa edellä, vaikka Tappara kotituomareiden ja tuuripompun avustuksella syntyneistä kahdesta maalista sai virtaa hieman loppuvaiheilla.

Tuppuraisen peliä on kyllä ilo seurata verrattuna viime kauteen. Eilen kyllä paikkapaikoin tuppasi mennä yksinyrittämiseksi, joten eiköhän JYP-fanit saa tästä tuulta purjeisiinsa, että voisi miehen myydä. Eihän se ole kuin joukkueen paras maalintekijä.

Kotituomarikokeilu ei saa kyllä vieläkään allekirjoittaneen hyväksyntää, mutta kaipa tuo tuolla amatöörisysteemeissä menee.

Hyvä lähteä maaottelutauolle, toivottavasti draivi pysyy kun palataan sorvin ääreen reilun viikon kuluttua.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ollaan varmaan oltu eri peleissä alkukausi.
Kuten sanoin, niin Viitanen ei ole minun silmääni alkukauden peleissä pahemmin iskenyt, koska huonompiakin suorittajia on aina löytynyt. Kardinaalimunauksia mies ei ole tehnyt. Eli siis virheitä kyllä, mutta ei hirvittävän suuria. Hyökkäyspelissään Viitanen on jopa ylivarovainen ja jää usein varmistavaksi pakiksi.

Mutta siis eilen tuli seurattua miehen otteita lähinnä alivoimalla, johtuen siitä, että muulloin Tappara ei juurikaan hyökkäämään päässyt, joten eipä Viitasenkaan puolustusotteita voitu oikein nähdä. Alivoimalla hän oli kuitenkin erittäin hyvä, varsinkin 3v4 alivoimatilanteessa, josta uskaltaisin väittää Tapparan tehneen maalin ilman Viitasen erinomaista peittotyöskentelyä ja rauhallista toimintaa.

Puolustavan pakin perikuva Viitanen on ja suuria virheitä hän ei tee. Pelaa sellaista turvallista puolustuspelaamista, joka ei ole joka tilanteessa paras vaihtoehto, mutta näin pelaamalla virheitäkin sattuu todella vähän. Hyökkäyspelissään Viitanen kaipaisi rohkeutta ja yritystä lisää.
 

axe

Jäsen
On niin punamustaa ollut kommentointi - luultavasti sen takia kun Tappara-faneja käy nykyään niin vähän peleissä ettei silminnäkijäkirjoittajiakaan sitten oikein löydy - että vedänpä erivärisen vastineen.

Otetaan eka se toinen erä. Se meni Jypille ihan täysin 100-0 ja peli olisi hyvinkin voinut sen jälkeen olla 5-0 tai 7-0 kotijoukkueelle. On se kyllä hurja meno kun JYP pääsee tokassa erässä vyöryttämään karvaustaan jatkuvalla syötöllä päälle, kun uusia tuoreita ukkoja pystytään vaihtamaan lennosta koko ajan kimppuun ja vastustajan pakit eivät pääse vaihtoon ollenkaan. Pentikäinen taisi vetää yhden varmaan kolmen minuutin rupeaman kerralla kun ei tullut katkoa eikä Tappara saanut kiekkoa edes punaviivan yli, että se vasen pakki olisi voinut turvallisesti lähteä yli kentän vaihtoon. Oli kyllä melkoinen erä. Mulla noita nähtyjä pelejä on alla ihan riittävästi ja pystyn sanomaan, etten muista kyllä äkkiseltään yhtään kertaa missä mikään joukkue olisi ollut erän verran niin jyrän alla kuin Tappara eilen siinä erässä oli.

Mutta Tappara selviytyi siitä ihmeen kaupalla vain yhdellä takaiskulla, ja sen jälkeen mun mielestä pelin muun 40 minuutin ajalta on aika vahvaa väitettä sanoa että peli oli koko ajan JYPin hallussa. Avauserä oli Tapparan vaikka JYP maalin tekikin. Se muuten jos mikä oli tuuripomppumaali, mikä tuntuu täällä iloisesti unohtuneen. Tapparan tokaa maalia sanotaan tuuripompuksi, mutta eikös siinä nyt kyseessä ollut kuitenkin aika selvä vahvan karvauksen aiheuttama pomppu? Mentiin päätyyn ja pistettiin pakit ahtaalle ja saatiin kiekko pomppaamaan hyvään paikkaan.

Kolmannessa erässäkin Tappara oli vähintäänkin tasaväkinen. JYPin into selvästi hiipui ylivoimaisen kakkoserän jälkeen ja kun työnteko loppui, Tappara pääsi aika usein helposti hyökkäysalueelle ja takamiehiäkin löytyi vapaana. Olihan siinä toki JYPillä vaaralliset vastaiskunsa läpiajoineen, mutta niin oli Tapparallakin muutama mailanvarsi/mailannosto-tilanne joita ilman tasoitus olisi ollut aika todennäköinen. En tiedä olisiko sitä voinut sanoa ansaituksi jos se olisi tullut, koska se toka erä tosiaan oli niin yksipuolinen ja peli olisi voinut olla sen jälkeen jo mitä vaan, mutta kun se ei ollut, ja kun kaksi erää kuitenkin mentiin ihan tasaisesti ja mun värilaseilla jopa Tapparan saadessa parempia maalipaikkoja, niin ei ihan supervääryys olisi voinut olla. Ryöstö se olisi ollut mutta ei mikään oikeusmurha.

Vänttisen kuperkeikkayritys olikin täälläkin ihan hyvin nähty. Jos se ei olisi ollut kalastusyritys, niin sitten se olisi ollut juuri sitä ruminta antipeliä mitä nykykiekossa pelataan. Vänttinen katsoi olkansa yli, näki vastustajan tulevan ja astui sitten taaksepäin pois laidasta siihen nyt-mua-ei-saa-taklata -tyyliin. No ei kyllä juuri taklattukaan vaikka vastassa olikin vastustajiaan kunnioittamaton "keilapallo täynnä vihaa", mutta niin vaan se kupperiskeikka siitäkin lähti. Hieno ratkaisu kyllä ettei tuomarit siihen lähteneet mukaan. Vänttiselle kiroillessani jäi kyllä sitten se seuraava, jäähyn tuonut taklaus kokonaan näkemättä.

Viime kauden lailla olen muuten edelleen sitä mieltä että JYPin kiekottomien pelaajien estäminen omalla alueellaan on törkeintä ikinä sitten vuoden 2005.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuosta viitasessa kun puhetta niin luulen että siirtyminen Malmivaaran pariksi on antanut viitaselle enemmän itseluottamusta ja rauhallisuutta pelaamiseen sekä malmivaaran tyyli sopii paremmin pakkipariksi kuin kaijomaa.

Myöskin mielestäni Kevin kantee ei ole ainakaan pahasti ollut ulkona näissä kahdessa pelissä missä pelannut. Ei mitään huikeeta pelaamista, mutta ei mitään ihan maailmanluokan mokiakaan. Juuri siis semmoista pelaamista mitä kolmoskentän puolustajalta voi odottaa. Oikeastaan pelannut kaijomaan kanssa paremmin kuin Viitanen oli pakkiparina. Tällähetkellä loppukauden sopimus ei ole kaukana noilla otteilla ja kun JYP/d team kuitenkin tarvitsee lisää puolustajia niin tällähetkellä vaikuttaa hyvältä kanteen kannalta.

Eilisessä pelissä pitää nosta hattua myös tapparan maalivahdille Säterille joka varsinkin toisessa erässä piti joukkuetta pystyssä, myös Noronen piti JYP:iä mukana hyvin ekassa erässä niissä parista paikasta mitä tuli( ja hehee kakkoserän tilanteista ) ja kolmosessa olikin sitten lopussa yksi syy miksi loppujen lopuksi 3 pistettä jäi Jyväskylään.

-Jopa hieman yllättävää oli että 3 ja 4 kentät oli JYP:n eilisen pelin toimivimpia ketjuja vaikka ykkös ja kakkoskentien olisi voinut olettaa olevan iskussa kun kuitenkin jo pitemmän aikaa yhdessä pelannut. Pesonen tuntui heti olevan paremmassa iskussa kun sai yksinään pitää huolta kiekollisesta pelistä vaikkakin Riskakin hienosti parikertaa nousi maalille.

Mutta kentälliset voisivat myös seuraavissa peleissä olla vaikka ihan samoja. Vänttinen ja Tuppurainen jokatapauksessa kannattaisi pitää samassa ketjussa.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Kyllähän pinnakin Tapparalle eilisestä pelistä olisi lähennellyt jonkunmoista oikeusmurhaa, niin paljon JYP oli kaikessa edellä, vaikka Tappara kotituomareiden ja tuuripompun avustuksella syntyneistä kahdesta maalista sai virtaa hieman loppuvaiheilla.

Kotituomarikokeilu ei saa kyllä vieläkään allekirjoittaneen hyväksyntää, mutta kaipa tuo tuolla amatöörisysteemeissä menee.

Tulipa käytyä hippoksen maisemissa pitkästä aikaa ja saman v-tuksenhan se aiheuttaa kuin aina. Ensin paikanpäällä ja sitten täällä, ei ole väliä mikä lopputulos.

Hienoa kuitenkin lukea Tapparan tuomarimaalista ja tuuripompuista. Sehän tässä oikeasti kuitenkin ihmetyttää kuinka Tappara onnistui pysymään kokoajan tuloksellisesti pelissä.

axe tuossa aika hyvin asioita tuokin esille. Onnekkaista Tappara-maaleista voidaan olla mitä mieltä tahansa mutta jokainen JYP-maali vetää kyllä täysin vertoja. Ensimmäinen oma maali, toinen tuomarin lahjoittama 5vs3 ja kolmas maali ohjattiin ohimenevään kiekkoon. Mutta ilmeisesti onni ja tuuri riippuu kumman joukkueen leiristä peliä katsot.

Ja mitä tuomareihin tulee niin tosissaanko sanotte että JYP olisi tästä jotenkin kärsinyt ja Tappara taasen hyötynyt? Kyllähän se varmasti tuntuu sortamiselta kun jokaisesta hipaisusta yleisö vaatii ja huutaa penalttia, mutta tuomarin lapanen nouseekin vain joka toisesta kerrasta vierasjoukkueelle. Tuomarille pisteet tästä ettei Mäntylälle penalttia tullut, olin jo aivan varma että taas sitä mentiin.

JYP:stä jäi mieleen Kariya, on sitten vikkelä kaveri ja ei kovin mukavaa katseltavaa ollut kun Pentikäinen koitti seurata perässä. Tapparasta ei jäänyt mieleen kukaan, jossei Säteriä lasketa.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
axe tuossa aika hyvin asioita tuokin esille. Onnekkaista Tappara-maaleista voidaan olla mitä mieltä tahansa mutta jokainen JYP-maali vetää kyllä täysin vertoja. Ensimmäinen oma maali, toinen tuomarin lahjoittama 5vs3 ja kolmas maali ohjattiin ohimenevään kiekkoon. Mutta ilmeisesti onni ja tuuri riippuu kumman joukkueen leiristä peliä katsot.
Näinhän se on, kyllä jokainen maali tässä pelissä voidaan nähdä onnekkaaksi tai vääräksi. Mutta näiden kahden joukkueen maaleilla on yksi oleellinen ero: toinen joukkue ansaitsi tuuripomppunsa ja toinen ei. Kyllä JYP oli niin valovuoden edellä Tapparaa lähes kaikessa ja lähes koko ottelun ajan, että tulos vain mairittelee Tapparaa. Vain JYPin surkea viimeistely jätti lopputuloksen tällaiseksi.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hieman harmittaa pelaajien puolesta ettei tuo Hytönen jaksa käydä puhumassa enempää syöttäjiä maaleille. Esimerkiksi tuohon Tuppuraisen avausmaaliin olisi kuulunut ainakin yksi syöttäjä merkitä (Vänttinen?). Ja näitä vastaavia on nähty tällä kaudella aiemminkin. Toinen mikä edelleen harmittaa on se, ettei JYP vieläkään voita kolmansia eriä. Ainoastaan yksi kolmas erä tältä kaudelta voitettuna. No jos se voittoihin riittää, niin ei kai siinä mitään, mutta vielä tulee paljon pelejä joissa kolmanteen erään joudutaan lähtemään takaa-ajoasemasta. Mutta päällisisin puolin kolmen pisteen jälkeen on aina hyvä olo.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Hieman harmittaa pelaajien puolesta ettei tuo Hytönen jaksa käydä puhumassa enempää syöttäjiä maaleille. Esimerkiksi tuohon Tuppuraisen avausmaaliin olisi kuulunut ainakin yksi syöttäjä merkitä (Vänttinen?). Ja näitä vastaavia on nähty tällä kaudella aiemminkin.

Jos kiekko menee maaliin Tappara-pakin jalasta, millä ihmeen logiikalla saat siihen vielä syöttäjänkin lisättyä? Kyllä niitä kakkossyöttöjä on tällä(kin) kaudella on pikemminkin löydetty täysin hatusta kuin lisätty ansaitusti.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos kiekko menee maaliin Tappara-pakin jalasta, millä ihmeen logiikalla saat siihen vielä syöttäjänkin lisättyä?
Sääntökirjaa seuraten saatat hyvinkin olla oikeassa, en tiedä, mutta hyvin usein noihin vastustajan luistimesta pomppineisiin maaleihin kyllä merkataan myös syöttäjä(t). Merkataanhan vastustajan mailasta kimmonnneisiinkin vetoihin ihan normaaliin tapaan kaksi syöttäjää. Mutta tosiaan, en tiedä mitä sääntökirja noista pompuista sanoo. Ehkäpä suurempi "ongelma" on, ettei näissä tunnu olevan mitään yhtenäistä linjaa ja välillä syöttöpisteitä todellakin tulee mitä oudoimmista tilanteista - esim. vastustaja syöttää maalintekijän lapaan kiekon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös