La 30.3.2013 Jukurit - Ilves (4. liigakarsintaottelu)

  • 18 779
  • 56

JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Mestismestarin titteli velvoittaa ottamaan ainakin yhden kiinnityksen, Joensuussakin se otettiin. Hyvin Jukurit ovat haastaneet Ipan, tuntuu siltä että sarja voisi vielä kääntyäkin. Illan ottelussa ei pitäisi olla enää paljon paineita, voitto siitä ja Ilveksen taival katkaista sarja ainakin vaikeutuu.

Kalevankankaalle pitäisi saada kunnon kannustusta, se antaa sitä ylimääräistä poweria. Tietysti kiekkokulttuuri on vasta kasvamassa Mikkeliin, mikä on hieno asia. Tähänastisten havaintojen perusteella siihen on vielä matkaa, kun Joensuussa, Kuovolassa ja Vaasassa on vuosikymmenien hienot perinteet. Kaikki tietysti alkaa aina jostain, kuten Mikkelissäkin.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Ilvekselle jatkoaikavoitto, siis nimenomaan jatkoaikavoitto, teki todella hyvää. En ole nähnyt Koistisen koskaan tuulettavan noin villisti maalia tai edes voittoa.

Tampereelta on tulossa rontti 200 naamaa Ilvestä kannustamaan. Toivottavasti Ilves päästää sekä minut että kaikki muutkin kannattajat lomalle. Ja näissä merkeissä ei jumalauta enää tavata!
 

HockeySpirit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kalevankankaalle pitäisi saada kunnon kannustusta, se antaa sitä ylimääräistä poweria. Tietysti kiekkokulttuuri on vasta kasvamassa Mikkeliin, mikä on hieno asia. Tähänastisten havaintojen perusteella siihen on vielä matkaa, kun Joensuussa, Kuovolassa ja Vaasassa on vuosikymmenien hienot perinteet. Kaikki tietysti alkaa aina jostain, kuten Mikkelissäkin.

Juuri näin! Nythän joukkue juuri tarvitsee sitä kannustusta kun ollaan selkä seinää vasten. Voisin kuitenkin veikata, että tänään yleisömäärä jää alle 3000. Ja vaikka tästä pelistä tappio tulisikin, niin tulisivat sitten edes kiittämään joukkuetta muuten hyvin menneestä kaudesta, sen Jukurit on ainakin ansainnut!
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Sarja poikki ja pitkä ja tuskainen kausi nyt vihdoin päätökseen.

Ihan sama tuleeko se normaalilla peliajalla, vaiko jatkoajalla. Tänään katki.

Hallille tulevien 200 Ilveksen fanin takia toki toivon, että peli on viihdyttävä. 4 tuntia suuntaansa kuitenkin riittävä matka kaiken maailman apiinoiden kanssa fanibussissa. (tähän saa valita jokainen oman hymiönsä)

Kolppanen jatkanee, Näppilä toivottavasti on tänään pelikunnossa. Nähtäväksi jää.

Nyt aamupalaa ja sitten kohti keskustoria.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Voisin kuitenkin veikata, että tänään yleisömäärä jää alle 3000. Ja vaikka tästä pelistä tappio tulisikin, niin tulisivat sitten edes kiittämään joukkuetta muuten hyvin menneestä kaudesta, sen Jukurit on ainakin ansainnut!

Ei kai se yleisömäärä mitenkään ole jäämässä noin alhaiseksi kun istumapaikat kuitenkin taas myyty loppuun ja varmaan sinne seisomakatsomoihinkin ne 500+ eksyy (vaikka luonnollisesti toivon 1500+:aa). Sitä paitsi pitkästä aikaa järkevään aikaan lauantaipeli (jostain syystä pleijjarimatsit alkoivat myös vloppuna 18:30, mikä on mielestäni liian myöhään). Joku voisi raportoida Akselissa käynnissä olevan ennakkomyynnin vilkkautta, että onko siellä väkeä.

Joo Jukureilla on joka tapauksessa hieno kausi alla, mutta tappioon on silti aina vittumaista lopettaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että toivoisin karsinnoista luopumista :D

Rodi tänään takaisin kuvioissa ja muutenkin käytettävissä tilanteeseen nähden paras mahdollinen miehitys. Hakkiakin lepuutettu yksi välipäivä että jaksaa kotiluolassa vääntää 110%. Kotivoittoon luotan samoin kuin viime tiistainakin ja sen realisoitumisen jälkeistä ilkkumista/selittelyä siitä miten ipa hävisi tahallaan odotan hieman kauhulla. Toivottavasti ei tule oltua kovin tumuissa illalla, tuollaisiin viesteihin saattaisi tulla vastattua kirjoituskieltoon oikeuttavalla innolla...

edit. JOS Jukurit muuten aloittavat tänään kesäloman, niin sehän muistui mieleen että kyseessä ois Hakkaraisen näillä näkymin tähän kevääseen päättyvän uran viimeinen ottelu. Jo pelkästään tuon takia pitää jäädä hallille antamaan kiitoksia.
 
Viimeksi muokattu:

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Toivon, ja uskon ettei jätkät rupea lampailemaan mitään extra kotipeliä tähän paikkaan, vaan sarja tylysti poikki 4-0. Vaarana tietysti on, että lähtevät takki auki ja ottavat turpiinsa. Tosin tuskin Jukureillakaan enää ole samanlaista intoa kuin parissa ensimäisessä ottelussa.
 

PH7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sport ja Jokp sarjoissa oli niin suuri tasoero ja ratkaisu tuli käytännössä ekassa pelissä. Molemille hävittiin yksi peli ja syy nimenomaan helpoissa voitoissa, luultiin voiton tulevan puolivaloilla. Heti kun keskittyminen vähän herpaantuun niin tulee takkiin vähän huonommaltakin porukalta.

Jukurit on kuitenkin pelannut huomattavasti paremmin ja ottelut on ollut tiukkoja, joten tänään ei todellakaan ole kyse huonosta asenteesta. Luulenkin Ilveksen katkaisevan tänään, mikäli kuitenkin tulee tappio on syy enemmän Jukureissa kuin asenteessa. Kukaan tuskin ihan vakavissaan väittää Ipan häviävän tahallaan, taitaa kommentit olla vähän kieliposkella tai pientä provoa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tosin tuskin Jukureillakaan enää ole samanlaista intoa kuin parissa ensimäisessä ottelussa.

Joukkueessa on draivi päällä. Ilves tulee saamaan tänään(kin) kovaa painetta heti ensi potkuista lähtien. Joukkueen sisällä on vahva usko, että tiistaina pelataan vielä Tampereella ja siitä lähdetään tänään. Ja kun näin käy tänään, älkää edes viitsikö kirjoitella noita "ilvekset otti lisäpelin"-juttujanne.. ne on huonoa provoa. Onhan jokainen vähän näitä pelejä seurannut nähnyt, että Ilvekset ei ole helpolla päässeet missään vaiheessa ja todella pienestä on ollu kiinni Jukureiden voitto joka pelissä.

Toivotaan hyvää ja vauhdikasta peliä höystettynä laadukkaalla tuomarityöskentelyllä (ketä muuten on?). Jukurit tulee ainakin taistelemaan, jos Ilves on vielä parempi, niin sitten ei voi mitään.
 

IceBlacks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uusi-Seelanti, Islanti, Espanja, Viro, Tanska, JYP
Toivotaan hyvää ja vauhdikasta peliä höystettynä laadukkaalla tuomarityöskentelyllä (ketä muuten on?).

Toiveeksi taisi jäädä, sillä tänään pilliin aivastelevat Aleksi Rantala, Timo Metsälä ja linjatuomareina Henri Tukia, Masi Puolakka.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Toiveeksi taisi jäädä, sillä tänään pilliin aivastelevat Aleksi Rantala, Timo Metsälä ja linjatuomareina Henri Tukia, Masi Puolakka.

Ainakin Tampereen pelissä Rantala ja Metsälä selvisivät suht hyvin tehtävästään. Selkeästi paremmin kuin kahden ensimmäisen kohtaamisen tuomarit.

E: Ainiin ja tullaan kiittämään Hakkia loistavasta urasta! Onkos SarvisClubilla "One More Year"-lakanat valmiina? ;)

Johan tuo oli ensimmäisessä Mikkelin pelissä hallissa. Eiköhän tuo ole siellä vieläkin..
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Jatkoaika.com ei ole vaivautunut edes ennakkojuttua matsista tekemään. No raportti olisi kuitenkin kiva.

Varmasti on mahtava tunnelma Mikkelissä tänään, kävi matsissa miten tahansa. 200 Ilves-kannattajaa pääsiäistunnelmissa. Toivon sarjan päättyvän tänään ja vieläpä tähän saakka suurimmalla maalierolla. Mutta ei vielä yksi peli Tampereellakaan mikään katastrofi olisi.

Ottelut ovat olleet tasaisia mutta ainoastaan sillä on loppujen lopuksi merkitystä, että Ilveksellä on sarjasta nyt kolme voittoa ja Jukureilla nolla.

Tänään Ilveksellä on mahdollisuus päättää kautensa YHDEKSÄN ottelun voittoputkeen!
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kokoonpanot SM-liigan nettisivuilla

Jukurit

10 Koivisto - 23 Asplund - 11 Rohtla
29 Juntheikki - 8 Hokkanen - 17 Savolainen
34 Lostedt - 15 Nöyränen - 25 Partanen
33 Hietaharju - 13 Hämäläinen - 26 Ojanen

7 Purolinna - 14 Ahonen
6 Vaarasuo - 3 Järvinen
16 Piipponen - 4 Akkanen

1 Bernard
(30 Similä)

Ilves

18 Rajamäki - 75 Kangasniemi - 19 Kantola
72 Välimaa - 36 Kokkala - 71 Keränen
29 Sointu - 20 Korhonen - 10 Hölli
26 Huhtanen - 47 Viinanen - 39 Laaksonen

6 Koistinen - 27 Näppilä
8 Peltola - 33 Jokipakka
23 Mäkelä - 11 Pentikäinen

31 Kolppanen
(35 Hübl)

Ruudun ääressä jännitetään taas ja toivotaan, että sarja menisi tänään poikki. Toivottavasti jatkoaikatappio katkaisi sitkeän mikkeliläisjoukkueen selkärangan. Sen varaan Ilves ei voi kuitenkaan paljonkaan laskea, vaan taas täytyy yrittää laittaa parasta peliin.

Jatkoajan otteluennakko
Ilveksen otteluennakko

EDIT.

Jukureilla on vain viisi puolustajaa ilmoitettuna otteluun sekä SM-liigan sivuilla, että joukkueen kotisivuilla. Onko Akkanen sairastunut/loukkaantunut vai hämääkö Pikkarainen jotenkin? Ilveksen kokoonpanossa Korhonen on siirretty laidalta kolmosketjun keskelle, vaikka kokoonpanon ulkopuolella olisi oikeita senttereitä ainakin Ruuttu ja Kuronen. Ruutun suoritus ei ilmeisesti miellytä valmennusjohtoa, kun viime peliin hänet oli siirretty ykköskentästä neloseen ja nyt kokoonpanon ulkopuolelle. Peliajat aiemmista peleistä (peliajat 11.59, 6.40 ja 12.27).
 
Viimeksi muokattu:

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
En jaksa uskoa hetkeäkään, että Ilves lähtee tähän otteluun yhtään takki auki. Tuokkola pitää tästä huolen, sillä miehellä on varmasti takaraivossa tuo KalPa-Blues sarjan kääntyminen. Uskon, että tänään Ilves on tyly vieras, eikä jätä ratkaisua jatkoeriin. Tärkeintä olisi kuitenkin sarjan katkeaminen tänään.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Jukureilla on vain viisi puolustajaa ilmoitettuna otteluun sekä SM-liigan sivuilla, että joukkueen kotisivuilla. Onko Akkanen sairastunut/loukkaantunut vai hämääkö Pikkarainen jotenkin?
Akkanen on näköjään lisätty kolmospariin eli Jukuritkin saavat kuusi puolustajaa peliin.
 

Fensba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Bussissa on tunnelmaa!

Kova on luotto, että Ilves hoitaa homman tänään kotiin. Jukureiden paukut menivät toivottavasti viime pelin jatkoaikatappioon. Helpolla Ilves ei tule tänään varmastikaan pääsemään, mutta vajaan 300 fanin edessä uskon pelaajien saavan itsestään 110% irti ja 1-4 vierasvoitto ja kesäloma on tilauksessa. We are the kings!
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Ilves tarvitsee rahaa = Eiköhän Ilves häviä tänään.

Toki tässä on riskinsä, mutta rahaakin tarvitaan kipeästi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ilves tarvitsee rahaa = Eiköhän Ilves häviä tänään.

Toki tässä on riskinsä, mutta rahaakin tarvitaan kipeästi.

Samalla logiikalla Ilveksen kannattaa nyt ottaa kuokkaan kolme peliä putkeen että saavat neljännen kotipelin sarjassa. Ei muuta kuin rahat pois kuleksimasta ;)
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Voi vittu miten noloa. Ja siis ei tappio, 4-1 voittoja Ipallehan tässä veikkailtiin jo ennen sarjan alkua ja hävittiinhän me 15x huonommalle sportillekin vuosi sitten, vaan se että omissa soi 7, siis SEITSEMÄN kertaa. Ei ole todellista. Vällyllä on kova homma edessä, jos meinaa "kaksintaistelunsa" vielä hoitaa...

Hieno nousu Ilvekseltä 4-4 tilanteeseen ja muutenkin oli ihan jees peli katsella. Seuraavassa pelissä voisi Hubl olla maalissa ja Sointu sekä Korhonen sitten jossain hyvin kaukana Hakametsästä.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Onnittelut Jukureille. Kun rupeaa paikoista tekemään, niin alkaa tapahtua. Ja tapahtuu varsin ikäviä asioita näin Ilves-kannattajan näkövinkkelistä.

Sarja sai uutta puhtia kivasti. Tiistaina jatkuu. Sieltä jos Jukurit voiton kairaa, niin luvassa on ihan helvetilliset ajat jälleen.

Ai niin, yksi juttu. Huhtanen, Sointu, Rajamäki, Viinanen, Peltola, Jokipakka, Laaksonen...menkää roskiin.
 
K

Kiekkokatsoja

Onnittelut Jukureille! Tämä oli Mestiksen voitto ylivoimaista liigaa vastaan. Aikaisemmissakin peleissä olisi voinut kiekko pomppia Jukureille paremmin.

No tää jää tähän, mutta hienoa, että mestis saa sentään yhden voiton liigasta, ja yksikään peli ei ole ratkennut kuin vasta viimeisessä erässä.. siis käytännössäkin.
 

Carlos83

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, LeKi, Jarkko Ruutu, AS Roma, Azzurri
Sellaista. Onnea Jukureille voitosta, kuten olen aikaisemminkin todennut, on joukkue sen tästä sarjasta ansainnut.

6 maalia omiin (+ vika tyhjiin). Jukurit oppineet laukomaan yhden välipäivän aikana, Ilveksellä asennevamma vai Kolppanen kännissä? Ihan sama, voitot on nyt 3-1, eli aika lailla juuri niinkuin niiden pitäisi tässä sarjassa ollakin kolmen ekan pelin perusteella.

Ilves EI VARMASTI HÄVINNYT TAHALLAAN minkään kotipelin toivossa, mutta sarjan katkaiseminen näyttää olevan vaikeaa, kuten se usein on.

Mitenkäs muuten Lostedt-Pentikäinen -episodi, saisiko siihen vähän selvennystä pelin nähneiltä. Niin ja jotain analyysia tuohon ensin esittämääni kysymykseenkin olisi myös kiva saada vastaukseksi. :)

Tiistaina halliin auttamaan Ilvestä katsomosta ja tuomaan vähän sitä kuuluisaa lisärahaa seuran kassaan. Eiköhän sarjakin silloin jo katkea.

Onnittelut vielä Mikkeliin ansaitusta voitosta. Ja Ipan pelaajille iso hevosen perse tästä illasta. Voisitte vähän yrittää kunnioittaa kannattajianne, varsinkin niitä, jotka jaksoi sinne Kalevankankaalle asti raahautua kannustamaan teidät voittoon.
 

Sic

Jäsen
Enpä olisi uskonut että Jukurit vielä tässä tilanteessa pystyisi ottamaan voiton, mutta mitä vielä. Ehkäpä Jukurit sai pelata tänään kuitenkin sen verran paineettomassa tilassa, että maalihanatkin aukesivat kunnolla. Toivottavasti tämä tietäisi sitä, että itse ottelusarjastakin tulisi vielä mielenkiintoinen. Seuraavaksi pitäisi napata vierasvoitto, sen jos Jukurit pystyy tekemään niin alan uskomaan pitkään ottelusarjaan.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onnittelut Jukureille. Kun rupeaa paikoista tekemään, niin alkaa tapahtua. Ja tapahtuu varsin ikäviä asioita näin Ilves-kannattajan näkövinkkelistä.

Joo, ei saanut Jukurit vain osuttua ensimmäisessä kolmessa pelissä, mutta nyt kun on ketsuppipullot auki, niin eihän tässä oo Ilveksellä enää mitään saumaa... Vai tuleekohan se nyt menemään ihan näin?

Olihan Ilves aivan paska poislukien toisen erän kymmenenminuuttinen, ja se tuleeko tämä asia muuttumaan, ja täten se kumpi voittaa, ei ole pätkääkään kiinni siitä onko Jukureilla ketsuppipullot auki vai ei.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Olihan Ilves aivan paska poislukien toisen erän kymmenenminuuttinen.

Huolestuttavaa on se, että Ilves on ollut paska jo usean pelin ajan. Todellisuudessa Ilves ei ole sen paskempi kuin aikaisemminkaan, nyt vain verkko alkoi omassa päässä heilua.

Säälittää toi jengi, joka itkee kauden aikana kuinka vastustaja pelaa paskimmat pelit juuri Ilvestä vastaan Ilveksen voittaessa, mutta samaa korttia on käytetty itse jokaisen karsintapelin jälkeen.

Ilveshän on paska, mutta siksi Ilves on nyt karsimassa. Hyvää Ilvestä joudutaan hakemaan muutaman kauden takaa.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Pohjimmiltaan tämä matsi noudatti ihan samaa kaavaa kuin aiemmatkin. Ilves on jokaisessa ottelussa ollut huono 40-50 minuuttia ja hyvä tai siedettävä sen 10-20. Nyt Jukurit onnistui maalinteossa, eikä Ilveksen tehohetki näin ollen haitannut liikaa.

Harmi kun jää tiistain matsi väliin. Olisi mielenkiintoista nähdä pystyykö Ilves nostamaan tasoaan tiukassa paikassa vai saiko Jukurit tästä sellaisen itseluottamusruiskeen, että torstainakin vielä pelataan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös