La 29.12.2012 Jokerit-HIFK

  • 38 836
  • 105

kykkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
13-0 oli oikea lopputulos. Jokerit on voittanut kaudella 96-97 lukemin 10-2 ja muistaakseni 91-92-kaudella 9-3. IFK:n suurin voitto viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana taitaa olla 00-01 otettu 6-1-voitto.

Muistan yhden Nordiksen pelin jostain 90-luvun puolivälistä, jonka IFK vei 7-0. Meillä oli maalissa Mikael Granlund. :)
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Täysin ylivoimainen esitys Jokereilta, eikä vierailijoilla oikeastaan ollut missään välissä saumaa pelissä.

Tästä on helppo olla samaa mieltä, Jokerit oli täysin suvereeni eilen.

Peltonen on vielä omalla käytöksellään aiheuttanut sen, että buuauksia kuuluu.

Montaa hyvää hetkeä ei IFK:lla eilen ollut, mutta tämä episodi jäi mieleen hymyn kera. Apinalauma näytti jälleen kollektiivisen älykkyytensä laulamalla jotain kukajäämusejäätapasekusipää-virttä ja samantien kiekko on maalissa PELTOSEN lavasta lähtien. Se oli hienoa, näin jälkikäteenkin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ei nämä suuret numerot minua kannattajana harmita. Joku 3-2 tappio, jossa voittomaali tulee varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla on paljon ikävämpi häviö kuin eilinen Karlsson-show, joka alkoi jo lähes naurattaa, viimeistään 5-1 maalin jälkeen, kun HIFK oli niin surkea joukkue jäällä. Kaikkien tylsin tappio on aina playoff-pelin jatkoajalla hävitty ottelu.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Nostaako se älyä, että joukkue jota kannattaa, voittaa jääkiekkopelin. Ei nyt sotketa joukkueen peliesitystä kannattajiin, kiitos.
 
Viimeksi muokattu:

N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Miks ei julli enää laula?

Miten niin ei laula? Mä olen hoilannut Via Dolorosaa vielä tänäkin aamuna. Tämänhän halusit tietää?

Huikea on tasoero tällä hetkellä helsinkiläisjoukkueiden välillä. Ilmalassa tehdään kaikki järjestäen paremmin. Nopeasti vaihtuu asetelmat isossa mittakaavassa, kun edelleen 1,5 vuotta sitten tilanne oli toisinpäin. Katoavaista on kunnia.

Toivon jollain perverssillä tavalla mestaruutta naapuriin vuosien piinan jälkeen. Uskon sen muuttavan kovasti asenteita jokerileirissä (useissa tapauksissa), kun muiden vihaamisen ja arvostelun sijaan voidaan antaa arvoa ja kiitosta omalle tekemiselle. Lähtökohtaisesti parhaana olemisessa suurin etu on se, ettei sitä fiksun ihmisen tarvitse enää muille kertoa. Senkun nauttii ja ottaa vastaan onnitteluja. Sen pienen kauniin hetken "on vain" se mestaruuden voittanut joukkue.
 
Kun nyt ilmeisesti pidät itseäsi niin älykkäänä niin kertoisitko, mikä on kollektiivinen älykkyys?

Vaikkei asiaa minulta kysyttykään, niin paras mittari jonkin ihmisryhmän kollektiiviselle älykkyydelle lienee heidän äo-lukujensa keskiarvo tai mediaani. Palloilujoukkueiden faniryhmillä tämä lukema tuskin on koskaan kovin korkea.
 

TumE#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset NHL:ssä.
Jännä juttu on, ettei edes vituta. Outoa. Normaalisti jos paikallisessa tulee näin paha perseraiskaus, olisi vitutus suorastaan infernaalinen. Ei kuitenkaan tällä kertaa. Johtuu hyvin pitkälti siitä, että nyt vain nähtiin se IFK:n todellinen taso eikä jää kenellekkään mitään seliteltävää. Nuo 3 voittoa ennen tätä ei kuitenkaan osoittaneet, että pelillisesti mikään olisi muuttunut. Mikäli tämä tappio vauhdittaa yhtään Sopan lähtöä, olen vain tyytyväinen.
 

Skeleton Crew

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PHI, BMG
Tuohon mustaan minuuttiin asti IFK oli oikeastaan ihan hyvin mukana, ja oli saanut hyvän flown päälle ja useita paikkoja ennen maalia. Vieraissa tämän kauden jokereita vastaan ei kannata minkään joukkueen odottaa hallitsevan ottelua 60 minuuttia. Sitten Ortio ilmeisesti unohti, että oli matsissa kun ei hetkeen ollut tullut kuteja, ja päästi luvattoman helposti jokerit karkuun. Kolmannen erän alun jäähyt tappoi sitten IFK:n osalta pelin lopullisesti.

Onneksi takanani koko matsin ajan huudellut pelle pelasti päivän kolmannessa erässä: "Ville Peltonen, 47 vuotta eikä saa jokereita vastaan maalia tehtyä." Hetken mietittyään huusi hieman kovemmalla äänellä: "Ainakaan kahta".
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ifk lähti matsiin tutulla kotipelityylillään. Kaikki peliin alussa ja toivotaan, että se riittää. No ei riittänyt. Sen jälkeen oli eväät käytetty ja joukkueen suoritus oli ala-arvoinen. Se, että marttyyri teki maalin, oli viimeinen niitti naapurin arkkuun. Jengi alkoi hymistelemään ja sen jälkeen tämä miehenkuvatus hävisi tapetteihin. Loppu onkin sitten historiaa.

Jokerit pelaa totaalilätkää ja kannattaa huomioida mitä maalien jälkeen tapahtuu. Jokaisesta maalista iloitaan kuin jostain ratkaisumaalista finaalissa. Masto tosin on poikkeus, mutta se sallittakoon. Taistelu jatkuu.
 

Jeffrey

Jäsen
Mistä mahtaa nähdä virallisen pöytäkirjan? Ei sillä nyt niin väliä, mutta mielestäni Filarilta puuttuu yksi syöttöpiste ainakin liigan sivujen tulosseurannasta.
 

Mr Uffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Iltaani piristi vielä lisää vieressäni olleen HIFK-kannattajan koko matsin jostain syystä jatkunut murjotus, joka kuitenkin Varakkaan yritettyä karata Ben-Amorin kimppuun vaihtui kiiluvaan katseeseen ja kummalliseen mölinään, josta erotin ainakin sanat taleban, hiekkaneekeri, tapa, terroristi, vittu. Tätä jatkui noin 2 minuuttia kunnes poju kyllästyi, pyyhki kuolat suunpielestä ja jatkoi murjottamista.
 

Masentaja

Jäsen
Mistä mahtaa nähdä virallisen pöytäkirjan? Ei sillä nyt niin väliä, mutta mielestäni Filarilta puuttuu yksi syöttöpiste ainakin liigan sivujen tulosseurannasta.

Mitä se niillä tekee kun niitä on jo niin paljon :) Eipä taida pöytäkirjaa mistään nähdä, mestiksen ja junnujen näkee kyllä. Mutta ei liigan.
 

Sakkoliha

Jäsen
Siis meinasin sitä kuinka jaksaa jokaisen tilanteen jälkeen käydä puhumassa/valittamassa tuomareille, vaikkei tänään tähän tainnutkaan sortua, mutta kovin usein tätä tekee. Toki kapteenilla on oikeus tähän, mutta jokerifanin silmi homma menee ajoittan hieman yli.

OT, mutta mielenkiinnosta kysyn, vaikka ei otteluun liity mitenkään. Minkätakia Peltosen tuomareille puhuminen tuntuu harmittavan usein melko paljon, vaikka sehän on nimenomaan kapteenin tehtävä. Tiedän toki Peltosen ehkä tekevän tätä enemmän kuin monen muun joukkueen kapteenin. Sen sijaan mitä Jokereiden otteluita olen katsonut, niin siellä tätä tuomareille puhumista nähdään lähes jokaisen epäselvän tilanteen jälkeen ja useimmiten Ruudulla tuntuu olevan erityisen paljon asiaa tuomareille, oli kyseessä sitten selvä rangaistus tai epäselvä paitsio, niin Ruutu kentällä ollessaan tuntuu joka vihellyksestä olevan eri mieltä kuin tuomari ja hän valittaa tuomareille ottelun aikana varmasti enemmän kuin Peltonen, eikä hän kuulu edes kapteenistoon. Tekeekö Ruutu siis sen valittamisen jotenkin erilailla kuin Peltonen, kun Peltosesta porutaan niin paljon, mutta Ruudun tehdessä samaa on asia luokkaa "Ruutu kouluttaa tuomaria". Tarkoitus ei ole provoilla, muuta itse ihmettelen jossain määrin tätä teidän Ville vihaa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
OT, mutta mielenkiinnosta kysyn, vaikka ei otteluun liity mitenkään. Minkätakia Peltosen tuomareille puhuminen tuntuu harmittavan usein melko paljon, vaikka sehän on nimenomaan kapteenin tehtävä. Tiedän toki Peltosen ehkä tekevän tätä enemmän kuin monen muun joukkueen kapteenin. Sen sijaan mitä Jokereiden otteluita olen katsonut, niin siellä tätä tuomareille puhumista nähdään lähes jokaisen epäselvän tilanteen jälkeen ja useimmiten Ruudulla tuntuu olevan erityisen paljon asiaa tuomareille, oli kyseessä sitten selvä rangaistus tai epäselvä paitsio, niin Ruutu kentällä ollessaan tuntuu joka vihellyksestä olevan eri mieltä kuin tuomari ja hän valittaa tuomareille ottelun aikana varmasti enemmän kuin Peltonen, eikä hän kuulu edes kapteenistoon. Tekeekö Ruutu siis sen valittamisen jotenkin erilailla kuin Peltonen, kun Peltosesta porutaan niin paljon, mutta Ruudun tehdessä samaa on asia luokkaa "Ruutu kouluttaa tuomaria". Tarkoitus ei ole provoilla, muuta itse ihmettelen jossain määrin tätä teidän Ville vihaa.

Ruutu nyt mylvii jokaisen tilanteen jälkeen jotain sinne tuomareiden suuntaan, kun taas Peltonen menee sinne kapteenien ja tuomareiden omalla valitusalueelle itkemään. Ruutu lähinnä tuntuu valittavan aika usein paitsioista ja pitkistäkiekoista, kun taas Peltonen enemmän tuntuu itkevän niistä jäähyistä.

Peltonen nyt on ymmärrettävästi joutunut Jokerikannattajien hampaisiin ja hänen tekemisiään seurataan erityisen isolla suurennuslasilla. Kynnys itkeä Peltosen itkuista on aika pieni. Vähän samalla tavalla kuin otteluseurantaketjuissa muiden kannattajien kynnys alkaa valittamaan meidän Jokerikannattajien itkuista on todella pieni. Eilen oli oivallinen esimerkki tästä, kun yhteen tuomareita hiukankin kyseenalaistavaan viestiin tuli heti viisi vasta itkua, kun taas vastaavasti eräs Bluesin kannattaja mylvi ja meuhkasi tuomareista usean viestin ajan eikä kukaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota.
 

Karde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, LA Kings
Kiitos Jokerit ja tack Erik

Harvemmin kuulee jokerikannattajien suusta toista kotimaista, saatikka laulun muodossa. "Världens bästa Karlsson" soi valla komeasti eteläpäädyssä muutamaan otteeseen. Kiitos Erik, aivan uskomaton pelaaja. Toivottavasti hänen taidoistaan voidaan nauttia vielä joskus.

Kiitokset toki myös koko joukkueelle Stadin Herruudesta ! Hieno raiskaus vielä loppuniittinä paikallisille. Ei annettu armoa, ei olisi ifk:kaan antanut. Julleja tuskin tällä kaudella pleijareissa kohdataan jos peli on tuollaista. IFK oli koko ottelun ajan todella hampaaton ja väritön kokonaisuus. Jokerit puolestaan loisti. Kauden tähän asti melkein kaikki ottelut seuranneena voisin hypettää ottelua ehdottomasti kauden tähän asti parhaaksi esitykseksi.

Vielä kerran Kiitos Jokerit, Tack och adjö Erik ! :)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kummallinen hiipuminen isoilta (?) ja ilkeiltä (?) , vielä just ennen joulua olivat Kärppiä vastaan kuskin paikalla ja hyvällä asenteella liikkeellä. (ok, siellä viimeisessä erässä jäivät jalkoihin jonkin verran mutta voittivat kuitenkin)

Onko Jokerit noin paljon paremopi kuin Kärpät vai uusvuosi jo juhlinnassa?
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tekeekö Ruutu siis sen valittamisen jotenkin erilailla kuin Peltonen, kun Peltosesta porutaan niin paljon, mutta Ruudun tehdessä samaa on asia luokkaa "Ruutu kouluttaa tuomaria". Tarkoitus ei ole provoilla, muuta itse ihmettelen jossain määrin tätä teidän Ville vihaa.
Ruutua pidetään kusipäänä ja Peltosta herrasmiehenä, vaikka tekevät otteluiden aikana paljon samoja asioita. Se nyt on vaan yksi asia, joka siinä mulkussa tällä hetkellä hiertää. Medialle annetut lausunnot ovat niitä isompia juttuja. Hauska oli kyllä ajoitus vieraiden ainoassa maalissa. Ville haistatti vitut takaisin.

Oli kyllä hauska matsi. En ole noin isoa tasoeroa nähnyt SM-liigakentillä varmaan koskaan, eikä sitä koskaan odottaisi löytyvän paikallispelistä. Jokerit teki ihan mitä tahtoi Maston täysin käsittämättömästä maalista alkaen. Ellei HIFK herättäisi tällä hetkellä ennätyksellisen negatiivisia fiiliksiä, olisin varmaan vähän voinut jopa sääliä joukkuetta, jonka pelissä ei ollut mitään järkeä eikä yritystä. Nyt tyydyin säälimään vain faneja ja olen jättänyt kavereille vittuilut ihan minimiin ja tyydyn hehkuttamaan omien otteita.

Karlssonista tekisi mieli sanoa vaikka mitä, mutta ei multa oikein irtoa. Ei riitä adjektiivit. On kertakaikkiaan upea kunnia, että Maailman Paras pelasi juuri Jokereissa ja teki omalla panoksellaan jokaisesta ottelusta nautinnon seurata. Kun iskee jäähyväispelissään viisi pongoa HIFK:n häkkiin, on ikuinen jumalan status Ilmalassa tienattu ja täysin ansaitusti, sillä parempaa pelaajaa Jokereissa ei nähdä välttämättä koskaan. Yhtä hyvä voidaan nähdä, mikäli arpa on Jokereille toistamiseen suosiollinen ja tapahtuu se Kuninkaan paluu, josta on joku fantasiapohjainen elokuvakin tehty.

Pari asiaa on kyllä pakko kysyä punaisilta ja yritän tehdä sen vittuilematta.

Minkä aineiden vaikutuksen alaisena Sormunen on laukoessaan noita juttuja Erikin pitämisestä ja 5v5-pelissä hyvin mukana olemisesta? Onko se aina ollut noin tyhmä?

Ja toinen. Oletteko te ihan varmoja, että numerolla #32 viilettävä "voimalaituri" on se sama jätkä, joka pari vuotta sitten lähti ykköskentästä änäriin, vai onko joku kaksoisolento korvannut hänet? Aivan jäätävän flegmaattista peliä. Siinä mielessä ei erottunut tietenkään muusta joukkueesta mitenkään, mutta olen tottunut siihen, että yleensä erottuu.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Leijonat
Aika tyly esitys Jokereilta, paremmasta ei jäänyt epäselvyyttä. Kuivana kakkoseen on ehkä jopa liian lievä termi tätä kuvaamaan.
Paikan päällä olleena voi sanoa että sai joka ikiselle eurolle vastinetta.

Tää on mun Jokerit, hei lätkä on oikeesti nasta laji!
Tack Erik, ei oo ihan heti tulossa samanlaista pelaajaa tähän liigaan.
 

TumE#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset NHL:ssä.
Minkä aineiden vaikutuksen alaisena Sormunen on laukoessaan noita juttuja Erikin pitämisestä ja 5v5-pelissä hyvin mukana olemisesta? Onko se aina ollut noin tyhmä?

Ja toinen. Oletteko te ihan varmoja, että numerolla #32 viilettävä "voimalaituri" on se sama jätkä, joka pari vuotta sitten lähti ykköskentästä änäriin, vai onko joku kaksoisolento korvannut hänet? Aivan jäätävän flegmaattista peliä. Siinä mielessä ei erottunut tietenkään muusta joukkueesta mitenkään, mutta olen tottunut siihen, että yleensä erottuu.

Noita Sormusen kommentteja on ihmetelty pitkin kautta ja todettava on, että kyllä, se vaan on niin tyhmä eikä ilmeisesti edes katso koko peliä, vaikka katse kentälle olisikin. Kommentit kertoo olennaisen koko olennaisen siitä, miksi IFK:n peli on paskaa: Sormusen mielestä omassa pelissä ei ole vikaa ja herran jumala kun kaverilla on Karlsson viivalla, ei vaan voida voittaa. Epäreilut jaot.

Petrell taas kärsii Sormusesta. Pennanen kun veti kauden alun muutamat pelit, sai Petrell vastuuta ja teki 8 peliin 7 maalia. Tämän jälkeen Sormusen koirankopissa, niin ei paljoo nappaa.

Sent from my GT-N7000 using Tapatalk 2
 

Sukee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerit - HIFK 13.3 2001 ja tulos oli 10-3
Tuosta ottelusta ei ainakaan tunnetta puuttunut, jäähyjä jaettiin jopa 69 minuuttia - HIFKille. Jokeritkin otti 35 minuuttia joten on kyllä jäähyboksin ovet käyneet aika tiuhaan kymmenen vuotta sitten.

Eilisestä pelistä sen verran että kylläpäs tuntui hyvältä kun peruspessimistinä ja aika taikauskoisenakin olin aikas varma että IFK voittaa tämän ja sitten olisi tämän kauden paikalliset 2-2. Kiva olla väärässä. Erik oli aivan loistava.
(joku tuossa mainitsikin että meiltä puuttui aika hyviäkin pelimanneja - Valle, Beaves, Rudy ja Teukka. Olisikohan tullut kymppi täyteen jos olisivat pelanneet)
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Eipä Karlssonista enempää, mutta olipa huikea maali Nordlundilta. Sitten vielä tylyt tuuletukset päälle. Hemmetti, kun olis pokka vielä pitänyt ihan loppuun saakka, niin olis ollut tylyin suoritus pitkiin aikoihin:)

Mastolle itseluottamusta vaan lisää, kun saa ruveta paikkailemaan ruattalaisen saappaita muiden pakkien kanssa:)
 

Sakkoliha

Jäsen
Oli kyllä hauska matsi. En ole noin isoa tasoeroa nähnyt SM-liigakentillä varmaan koskaan, eikä sitä koskaan odottaisi löytyvän paikallispelistä. Jokerit teki ihan mitä tahtoi Maston täysin käsittämättömästä maalista alkaen. Ellei HIFK herättäisi tällä hetkellä ennätyksellisen negatiivisia fiiliksiä, olisin varmaan vähän voinut jopa sääliä joukkuetta, jonka pelissä ei ollut mitään järkeä eikä yritystä. Nyt tyydyin säälimään vain faneja ja olen jättänyt kavereille vittuilut ihan minimiin ja tyydyn hehkuttamaan omien otteita.

Tasoero tosiaan oli järkyttävä. En edes muista olenko koskaan nähnyt paikallisottelua, jossa tasoero on ollut eilisen luokkaa. Noin suuria tasoeroja ei kuuluisi koko SM-Liigassa olla, vaikka sarjan ykkönen ja viimeinen pelaisivat vastakkain. Jokerit tekivät kentällä mitä halusivat ja IFK rimpuili mukana 4-1 maaliin saakka, jonka jälkeen näytti, että koko joukkue luovutti ja lopetti pelaamisen totaalisesti (pl. Ortio, jonka kannattaisi lähteä tästä seurasta vielä kun voi). Todella vaikea uskoa, että vielä viime vuonna IFK otti mestaruuden suvereenisti ollen pelillisesti SM-Liigan paras joukkue. Aikamoinen matka on siitä tultu alaspäin ja muut joukkueet pyyhältävät ohi oikealta ja vasemmalta. Ilman Ortiota IFK ihan oikeasti taistelisi Ilveksen ja Pelicansin kanssa samoista sijoista.

Noita Sormusen kommentteja on ihmetelty pitkin kautta ja todettava on, että kyllä, se vaan on niin tyhmä eikä ilmeisesti edes katso koko peliä, vaikka katse kentälle olisikin. Kommentit kertoo olennaisen koko olennaisen siitä, miksi IFK:n peli on paskaa: Sormusen mielestä omassa pelissä ei ole vikaa ja herran jumala kun kaverilla on Karlsson viivalla, ei vaan voida voittaa. Epäreilut jaot.

Karlsson täytyi ottaa kiinni viivassa ja sitten siellä olivat vielä ne muut pelaajat. Ovathan nämä Sopan kommentit ihan allekirjoituskamaa. Joukkue raiskataan paikallisottelussa ja Sormunen puhuu jäähyistäja Karlssonista. Itse pelattiin tietenkin hyvää peliä.
 
Viimeksi muokattu:

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Minkä aineiden vaikutuksen alaisena Sormunen on laukoessaan noita juttuja Erikin pitämisestä ja 5v5-pelissä hyvin mukana olemisesta? Onko se aina ollut noin tyhmä?

Huhujen mukaan ovat niitä samoja aineita, jonka pöllyissä Aravisrta houraili lehdistötilaisuuksissa "hyvästä peli-ilmeestä" edellisellä jokeriviiitillään.

Hetken jo luulin, että Hifk on ottanut nyt itseään niskasta ja laittanut haalarit päälle, kun jonkinlainen voittoputki tuossa juuri oli päällä. Tämä peli taas oli sitten sellainen pyllistys loppuunmyydylle Areenalle, etten ole vähään aikaan vastaavaa nähnyt. Ei ollut Ortiostakaan tänään pelastamaan edes siedettävää lopputulosta.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tasoero tosiaan oli järkyttävä. En edes muista olenko koskaan nähnyt paikallisottelua, jossa tasoero on ollut eilisen luokkaa. Noin suuria tasoeroja ei kuuluisi koko SM-Liigassa olla, vaikka sarjan ykkönen ja viimeinen pelaisivat vastakkain.

Itse muistan ainakin viime kauden startin Ilmalassa jossa IFK jyrättiin lähes yhtä totaalisesti, vaikka numerot olivat silloin yhden Karlssonin verran huonommat, 5-3. Mutta silloinen esitys oli täysin vastaava. Jokerit luisteli, taklasi ja hakkasi jokaisella osa-alueella IFK:n täysin telineisiin ja jäänrakoon. Tämä nyt oli vain vielä pidemmälle viety eskalaatio siitä.

1,5 kaudessa on onnistuttu kyllä tuhoamaan ja ajamaan IFK niin alas, että kyllä tässä rupeaa jo vähän hirvittämään miten täältä enää noustaan ja kauan siinä kestää. Niin kauan kun Kekäläinen ainakin heiluu Ilmalassa, voi sieltä odottaa kaudesta toiseen tälläisiä tuloksia. Dynastian alkua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös