La 28.2.2015 KooKoo - Jukurit

  • 7 342
  • 53
Jos taas käy niin, että KooKoo pelaa taktisesti hyvin, tulen kovan ihmetyksen vallassa myöntämään itselleni, että nyt olin pahemman kerran väärässä. Kuinka iso todennäköisyys siihen sitten on, kun Mestis-tasollakin ainoa samantasoinen jengi (ja Liigassa ne tuppavat olemaan vielä parempitasoisia) saa KooKoon pelin ihan solmuun.
KooKoon pelin on saanut solmuun jotakuinkin jokainen muukin kyläseura tällä kaudella, joista aika monella on aika paljon pienemmät pelimierkit käytössä kuin kusiaisilla, joten en vetäisi siitä sen suurempia johtopäätöksiä varsinkaan ensi kautta ajatellen.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Kookoon ensimmäisen maalin saa laittaa puhtaasti Saksisen piikkiin. Puhdas hölmöily omalla alueella ja kiekko Rinkiselle. Rane ei ehtinyt edes kunnolla reagoida, kun Rinkinen käänti maalille ja pisti lätyn sisään.
Muutoin koosteen perusteella vaikutti tasokkaalta peliltä Mestiksen mittakaavassa.
ps. Mikä jengi on kusiaiset?
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niinpä, hienosti menit aiheen vierestä. Oikea kysymys, ilman sarkasmia(ja jonka nyt kysyn), olisi ollut: Minkälainen ääliö ei muuta ylivoiman rakennetta kun se ei toimi?

Tuo kysymykseni oli se mihin halusin vastauksen. Mutta enhän minä sitä teiltä saa, olisihan se pitänyt jo entuudestaan tietää. Sitä paitsi tiesinhän vastauksen itsekin, miksi lähdin sitä teille kertomaan? Synnyttääkseni keskustelua. Asia näyttää kuitenkin olevan liian kipeä asiallisesti keskusteltavaksi. Tuleva Liigavalmentaja, samantasoinen joukkue vastassa, kauden tärkein peli ja ylivoimalla ei päästä edes alueelle. Ja syyttää pelaajia siitä, etteivät tehneet työtä, vaikka kukaan ei ollut heille kertonut mitä heidän sitten pitäisi tehdä jotta alueelle päästäisiin.

Vetäiseppäs nyt vähän henkeä niin ehkä ajatuskin alkaa kulkemaan taas kirkkaammin. Samalla kun leimaat Mattilan ääliöksi niin ihmettelet, että miksi ei synny asiallista keskustelua. Järki käteen.

Yliarviot valmentajan roolin jatkuvasti pelin sisällä tapahtuvissa yksittäisen pelaajan tekemissä ratkaisuissa.

Valmentaja tutkii ennen peliä, että miten vastustajan alivoima pelaa, miten ottaa nousevan kiekollisen pelaajan vastaan, millaista av-kuviota pelaa (pyrkiikö aktiiviseen karvaukseen/sulkeeko keskustan) jne. Tämän jälkeen se kerrotaan omalle yv-kentälle ja annetaan vinkit, että miten alueelle kiekko viedään ja millaista kuviota lähdetään pyörittämään. Lauotaanko viivasta, haetaanko keskelle vetoja jne. Ja sitten annetaan pelaajien sopia omat kuviot. Ei Mattila kerro Rajalalle, että haet kiekon maalin takaa, luistelet 3 metriä, käännyt vasempaan, teet voltin ja huudat hurraata. Raakasti yksinkertaistettu esimerkki, mutta ymmärtänet asian.

Pelaajat tekevät kentällä ratkaisut suhteessa vastustajan tempppuihin ja valmentaja antaa siihen työkalut (pelikirja, jos sitä niin halutaan nimittää). Jukuri-pelissä (muun muassa) KooKoon huono yv johtui osin Jukurien hyvästä av-pelaamisesta, yksittäisten pelaajien huonoista suorituksista (laskin, että ainakin 5 helppoa avaavaa syöttöä yv:llä meni puihin) ja osin siitä, että kun Rajala saa kiekon niin kaikki muut pysähtyy. Vaikka Mattila huutaisi naama sinisenä oikeaa yv-kuviota niin ei siitä ole mitään iloa, jos viisikko kentällä liikkuu laiskasti. Syy laiskuuteen on eri asia, siihen liittyy varmaan 10 eri asiaa, mutta niistä voidaan väitellä vaikka KooKoo:n osiossa.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Pieni vinkki sillä kuuluisalla syvällä rintaäänellä kaikille teille, jotka pidätte Petri Mattilaa ja etenkin hänen tämän kauden valmentamistaan (suuressa) arvossa:

Kun luette jonkun kommentointia, niin jättäkääpä lukematta se kommentoijan nimimerkki. Silloin saattaa olla helpompi keskittyä itse asioihin, joita viestit sisältävät kun nimimerkki ei heti saa savua pursumaan korvista. Tämäkin ketju sisältää paljon harkittua ja tarkkanäköistä kommentointia tämän hetken Mattilan KooKoosta. Ja vieläpä vain ja ainoastaan asialinjalla.

Voidaan vain tähän loppuun todeta, että Mattilan KooKoo ei ole pelillisesti tällä hetkellä kovinkaan vahvoilla. Jo Mattilan kommentit lehdistötilaisuuksissa kertovat tästä. Tätä on ollut jo jonkin aikaa ja tosin läpi kauden Mattila on kenties rehellisestikin halunnut tuoda aina esiin ensin ongelmat. Sitä en sitten tiedä onko tämä hyvä tyyli. Mutta jo Mattilan kehonkieli on alkanut kielimään jonkinlaisesta tuskastumisesta. Pitäisiköhän Mattilan välillä vetää Lehkoset ja nauraa kun tulee oikein pahasti ja kipeästi tukkaan?

Tässä kuitenkin haluan siis alleviivata sitä, että kannattaa mieluummin lukea tekstiä ja tutustua nimimerkkeihin myöhemmin. Tällöin monen itselle vastemmielisen kirjoittajan esiin tuomat asiat pääsevät esiin paremmin. Eikö tällaisen melko tiukasti valvotun keskustelupalstan pitäsi sisältää juurikin "asioiden kilpalaulantaa" nimimerkkitaistelujen sijaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös