La 28.11.2015 TUTO Hockey - SaPKo

  • 1 223
  • 11
Suosikkijoukkue
TuTo
Lempäälässä keskiviikkona vakuuttavasti pelannut TUTO saa vieraita Savonlinnasta. SaPKon kokoonpanosta löytyvät Kojo ja Lämsä, maalivahti Setänen sen sijaan on taas jo muualla. Eli TPS:n riveissä. Illan ottelu on todennäköisesti tasainen vääntö, molemmat tarvitsisivat kipeästi pisteitä pysyäkseen mukana kamppailussa kotiedusta pudotuspeleissä.

TUTO:n kannalta on tärkeää, että mv Järvinen jatkaa siitä mihin Lempäälässä jäi. Puolustus on parantanut otteitaan viime otteluissa, Keinänen on saamassa juonesta kiinni ja O-P Heinimäki pelasi huikean ottelun Lempäälässä. Fiksua ja tasapainoista puolustamista läpi ottelun, oikeita ratkaisuja tilanteesta toiseen.

Hyökkäyksessä ollaan pikku hiljaa saatu muitakin ketjuja kuin Kurun vitjan toimimaan. Aki Juusela on parantanut huimasti, häneltä voidaan odottaa tulosta tänäänkin.

Jos keskiviikon peli aukaisi ketsuppipullon TUTO:n osalta, voi lopputulos olla vaikka 5-2. Jos ei, niin mennään jatkoajalle tilanteessa 2-2. Lisäpisteen saaja on sitten herran hallussa.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Räsänen on vissiin lukenut minun ja (@sorza n) eiliset viestit ja purkanut sen yhden katastrofi kentän jota kovapäisesti peluutti 3 ottelua. Sen sijaan minusta koko joukkue on nyt viisaammin koostettu ja alkukaudesta onnistuneet parit on istutettu takaisin vierekkäin.
Lämsästä löyty SaPKoon siirryttyä Markkulan pelille parhaiten osuva sentteri ja se pari on pelanut, Forsströmin kanssa, hyviä otteluita. Wackiln ja Henttonen nyt vierekkäin joka myös toimi alkukaudesta. Samoin sorzan toivoma Kumpulainen-Toivanen-Wilenius on jälleen kasassa.
Tiilikainen paikkaa eilen ulosajettua Lepausta hyökkääjänä
Maalissa vaihteeksi Leskisen Antti

Tässä oleellisimmat poiminnat SaPKon kokoonpanosta ja sanoisin, että jos SaPKo olisi tullut tuoreella jalalla niin pelimerkki olisi varma 2. Varmaan jo aika hyvissä ajoin nähdään miten eilinen peli vaikuttaa tänään. On TUTOkin käynyt aiemmin "väsyneenä" ja kerran vajaanakin, kairaamassa SaPKo peppuun Savonlinnassa, että ei se itessään peliä mihinkään suuntaan ratkaise.

Koonpanot Mestiksen sivulta:
SJL Tilastopalvelu
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tiukka ottelu varmaan tulossa, vaikka toinen pelasi eilen ja kotijoukkueen pitäsi hieman levänneenä peliin. TUTO toivon mukaan pystyy pitämään alussa ainakin vastustajan vastaanottavana ospuolena. Takaa voi olla tuskaista tulla. TUTO ennakossan viittasi tass erkoistilanteiden harjoittelemiseen ja karvauspelin muutoksiin. Mitkä niiden vaikutukset sitten ovat, nähdään pian. Pakko kuitenkin uskoa kotivoittoon.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Olipahan peli. Hämmentävän paljon jaettiin penalttia erittäin herkällä linjalla. En kylläkään uskaltaisi väittää, että linja olisi suosinut kumpaakaan. Toisaalta si sieltä tainnut sellaisia minuutteja tulla yhtään joissa ei olisi sitä siementä puhallukselle annettu.
Molemmissa päissä maalivahdit pelasivat hienon pelin, mutta ehkä Järviselle kuitenkin tuli muutama tähtitorjunta enemmän. Muutama todella hieno patjatorjunta Leskiselläkin, mutta on se pelaaminen vaan hurjan näköistä kun jampan pitää tulla kokonsa takia aina niin kauas ulos maalistaan.

TUTO oli kolmannessa erässä yllättävän aseeton, vaikka pelasihan SaPKo hyvin. Hyvin kulki jätkillä luistin eilisestä pelistä huolimatta ja jaksoivat pelata kehden maalin johdossakin rohkeasti ylöspäin.
Huhtanen ja Kettukangas olivat tälläkin kertaa ainoat pelaajat jotka ottivat kaksi omiin. Ensimmäisestä tosin saa kiitellä Forsströmmiä ja sen hienoa rystyroimua poikki keskikentän, jonka Keinänen nappasi ja tälläsi hyvin kenimäisesti maalin kattoon.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Olin ensimmäistä kertaa tällä kaudella seuraamassa Tuton edesottamuksia Marli Areenalla. Viime kaudella ensimmäinen nähty matsi oli muistaakseni syyskauden viimeinen, joten tänä vuonna olin jo hieman aiemmin liikkeellä tuon tilaston ja asian suhteen. Yleisöä oli tänään hallille saapunut 1215 katsojaa. Lievä pettymys lauantai-illan otteluksi, koska oletin, että väkeä olisi se parisataa enemmän ainakin ollut. Ottelu itsessään oli viihdyttävä ja vauhdikas kuten oletin ennen kamppailua.

TUTO aloitti matsin mainiosti ja heti alussa Juusela pääsi pakkien välistä luiskahtamaan läpiajoon, mutta veto ei noussut patjan yli. Kotijoukkue pääsi kolmen minuutin kohdalla ylivoimalle, kun SaPKon kapteeni Joonas Toivanen sai huitomisesta jäähyn. Kotijoukkueen ykkösylivoima eli Sneck-Keinänen-Salminen-Sillanpää-Kulmala sai luotua pari todella vaarallista maalipaikkaa ja pyöritti lähes koko kaksiminuuttisen SaPKon alueella. Kulmala tarjoili maalin kulmalta toiselle puolelle Kenille, mutta tämä oli ajautunut hieman liian pieneen kulmaan ja Leskinen sai vangittua kiekon alleen. Noin muutoin Sneck tulitti ainakin kahdesti päin kärkikarvaajaa tuon ylivoiman aikana, joten siitä miinusta. Seitsemän minuutin kohdalla SaPKo meni johtoon, kun sen kakkosketju värkkäsi pienen pyörityksen jälkeen kiekon pussiin. Kultakypärä Kumpulainen toimitti kiekon viivan tuntumasta kohti maalia ja kapteeni Toivanen ohjasi kiekon kohti maalia jäitä pitkin. Kiekko lirui lopulta Järvisen putkistä sisään. Näin ainakin toisesta päästä hallia viistosta tilanne nähtynä. Keinänen-Virkki pari nappasi tuosta maalista miinukset tililleen. Tuo oli ensimmäisiä pyörityksiä oikeastaan, jonka SaPKo sai aikaan ja heti tuhisi kotijoukkueen päässä. 11 minuutin kohdalla Atte Sillanpään maila nousi SaPKon pelaajaa kasvoihin ja siitä jäähy korkeasta mailasta. Vierasjoukkue pyöritti ihan mallikkaasti ja sai sitten hieman onnekkaasti palkinnon, kun Lehtinen levitti viivasta siipeen ja Toivanen tälläsi one-timerin verkkoon Tuton pelaajan kautta. Wileniukselle illan toinen syöttöpiste. Viisi minuuttia mentiin tämän jälkeen ilman maalia, mutta Tuton hakiessa raivoisasti kavennusta. Lopulta sitten Forsström pörräsi omalta alueelta vauhtia, mutta heitti melkoisen sokkosyötön rystyllä keskialueella, jonka Keinänen ehti katkomaan. Siitä kiihdytys sinisen yli ja lämäri yläkulmaan. Komea veto ja eipä tuolle Leskinen hirveästi voinut mitään, vaikka maskiakaan ei pahemmin ollut. Ensimmäiselle erätauolle mentiin lopulta näissä 1-2 lukemissa. Järviselle kirjattiin avauserässä vain kolme koppia ja puolestaan Leskiselle 16, joka kertoo kaiken olennaisen.

Toinen erä alkoi sillä, että Tuton vaihtoaition luukkua korjailtiin jeesusteipillä ennen kuin ottelu pääsi jatkumaan. Toisessa erässä nähtiin kaiken kaikkiaan yhdeksän kahden minuutin rangaistusta, mutta ei siltikään yhtään YV-osumaa, vaikka kolme maalia erässä nähtiin. Kojo otti heti avausminuutilla jäähyn kiinnipitämisestä, mutta Tuton ykkösylivoima oli avauserään verrattuna selkeästi huonompaa. Viiden minuutin kohdalla sitten ensin Keinänen otti jäähyn omalla alueella laidan lähellä koukkaamisesta ja heti perään SaPKon YV kuihtui siihen, että Forsström kamppasi Tuohilammen. Vajaat pari minuuttia ja Heinimäki komennettiin boksiin kampituksesta, mutta SaPKon YV oli myös huonompaa kuin avauserässä. Toki aivan ylivoiman lopussa Järvinen otti sivuttaisliikkeessä erinomainen kilpitorjunnan. Sitten oli taas vieraiden vuoro jäähyillä, kun Kangas sai niin ikään kampituksesta jäähyn. Tuton ykkösyv jauhoi taas, mutta ilman maalia. Muistaakseni kakkosyv pääsi myös piipahtamaan askissa eli Kuru-Taavitsainen-Laine-Virkki-Heinimäki. Heti ylivoiman päätyttyä sitten Tuto sai vihdoin tasoitettua ottelun. Koko toisen erän siihen asti viltissä istunut Lindsten pääsi jäälle ja sai syötön keskustaan Kurulta. Lindsten lämäsi, mutta suoraan jäitä pitkin ohi maalista. Maalin takaa esiin nousi samalla Taavitsainen, joka otti kiekon haltuun ja siirsi sen tyhjään maaliin, koska Leskinen oli vastassa Lindstenin kutia. Mielestäni Jasu yritti tuossa kohtaa kyllä laukausta, mutta se muuttui sitten syötöksi lopulta ja hyvä niin kotijoukkueen kannalta.

Kauaa Tuto ei päässyt nauttimaan tasatilanteesta, vaan SaPKo iski erän viimeisellä vitosella kahdesti. Ensin Hyvärinen höntyili junnumaisesti omalla sinisellä, kun Ylipaino teki pienen vartaloharhautuksen. Hyvärinen tosiaan sivuun ja sen jälkeen Ylipainolle avautui väylä kävellä viivasta kohti maalia. Tarkka rannelaukaus etukulmaan ja peli oli 2-3. Komea suoritus, mutta Hyväriseltä turhaa rynnimistä tuossa. Pari minuuttia myöhemmin vieraiden kolmosketju rakensi maalin. Kettukangas avasi ylös Lämsälle, joka jatkoi laitaan Forsströmille. Tämä laukoi Järvisen takapatjaan ja reboundin pääsi nostamaan maalin kattoon maalille ajanut Teemu Lämsä, joka pelasi siis Tutossakin lainalla alkukauden Tepsistä. Erän viimeiseen kolmeen minuuttiin molemmat ehtivät ottaa vielä kaksi rangaistusta ja sitten pelattiinkin tasavajaalla ja pienissä pätkissä ylivoimaa vuorotellen, mutta kahden erän jälkeen matsi oli kuitenkin tilanteessa 2-4. Toisen erän torjunnat jo huomattavasti tasaisemmat eli 10-12.

Kolmannessa erässä Tuton kiri ei oikein missään vaiheessa alkanut, vaan SaPKo pystyi purkamaan kiekon omalta alueeltaan helposti ulos ilman isoja painimisia laidoissa. Erän ensimmäisen kympin paras paikka tuli SaPKolle, kun kiekko pelattiin suorasta hyökkäyksestä takatolpille, mutta Järvinen venytti patjan eteen. Kulmala sai jäähyn ajassa 48:39 ja tuossa SaPKo olisi voinut lyödä pelin pakettiin, mutta Järvinen kesti maalissa. Tuton taistelu näytti jo hieman laimenneen, kunnes sitten ajassa 52:21 Severi Sillanpää onnistui kulmarallin jälkeen sutimaan maalin edestä kiekon maaliin. Syöttöpinnat Juuselalle ja Laineelle. Päätöserässä Hyvärinen ja Juusela ainakin vaihtoivat paikkoja keskenään. Tuton kiri tyrehtyi neljä minuuttia ennen loppua, kun Moisio ajoi Leskisen päälle ja sai jäähyn. Kaksi sekuntia aiemmin Salminen oli laukonut hyvän hyökkäyksen jälkeen vain niukasti ohi takakulmasta laatupaikasta. Pienistä marginaaleista oli tuossa kohtaa siis kyse. Maali, niin peli olisi ollut tasan, mutta nyt laukaus meni ohi ja Moisio kolasi itsensä jäähylle. SaPKo ei saanut kiekkoa ylivoimallaan maaliin ja lopussa sitten Tuto haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta ei saanut Leskistä testattua edes kunnolla yhden miehen ylivoimalla. Loppulukemat Marli Areenalla siis tänään 3-4.

Kaiken kaikkiaan ansaittu voitto SaPKolle. Se oli maalipaikoissaan selvästi tehokkaampi. Päätöserässäkin Tutolle tarjoiltiin tonttia kaventaa ja tasoittaa, mutta ei vaan maistunut. SaPKon avauspelaaminen toimi selvästi paremmin ja se onnistui ylittämään keskialueen syöttelemällä, kun taas Tuton yritykset usein kuihtuvat siihen, että kiekko pelattiin laiturille, joka oli sitten heti ahdistettuna ja joutui tökkäämään vain kiekon eteenpäin. Vieraiden kohdalla varsinkin pitkät avaavat syötöt onnistuivat suhteellisen usein. Ensimmäinen erä oli selvästi Tuton hallintaa, toisessa hallinta tasoittui ja päätöserässä SaPKo jäädytti peliä hyvin kahden maalin johtoasemassa eikä höntyillyt. Ottelu oli tosiaan vauhdikas ja päästä päähän mentiin varsinkin toisessa erässä koko ajan. Jäähyjä vihellettiin kohtuullisen paljon, mutta olisi niitä voinut tuplat enemmänkin viheltää, koska sen verran paljon ajoittain molemmat roikkuivat toisissaan ja ihan jokaista rikettä tuomarit eivät sitten aina viheltäneet. Joka tapauksessa tuomarilinja oli mielestäni tasapuolinen ja molemmilla oli omat mahdollisuutensa laittaa kiekkoa maaliin ylivoimilla. Seuraavaksi sitten raportin loppuun tuttuun tapaan pelaaja-analyysit.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
TUTO Hockey
- Maalivahti Järvinen päästi neljä ja torjui 21 kertaa. Vaikka torjuntoja tuli melko vähän, oli seassa useita huippuvenytyksiä. Ei noista maaleista voi yhtäkään oikein suoraan Järvisen piikkiin laittaa, vaikka hyvänä päivänä osa olisi jäänyt päästämättä.
+ Puolustajista Heinimäki-Sneck pari oli ehjin ja sai avattua peliä parhaiten. Sneck pyöritti myös ykkösylivoimaa, mutta vedot olivat luokattomia ja osuivat liian usein kärkikarvaajaan tai suoraan veskarin logoon. Noin muutoin Sneck oli selvästi sulavaliikkeisin kotijoukkueen puolustajista ja jäi siten positiivisena mieleen. Tyylikäs peliasento.
- Muilta pareilta aika neutraalit esitykset. Keinänen teki maalin ja avasi peliä myös pitkillä syötöillä hyvin. Kolmospari Karhu-Tuohilampi oli aika näkymätön, samoin Virkki.
+ Hyökkääjistä plussaa kolmosketjulle. Lindsten oli jostain syystä kakkoserässä melko kauan viltissä kunnes pääsi sitten ammeeseen ja tehoili heti. Taavitsaisen kanssa Lindsten aiheutti kyllä paljon hankaluuksia vieraille. Muista yksilöistä sitten Kulmala pysyi hyvin kiekossa, samoin S. Sillanpää ja Severi jakoi myös rauhallisia syöttöjä joukkuetovereilleen. Salminen oli myös ihan jees yhdessä Kulmalan kanssa. Isokokoinen jässikkä, mutta liike oli silti hyvää.
- Laine oli melko näkymätön. Hyvärinen puolestaan sai pari todella hyvää maalipaikkaa pisteiden välistä, mutta viimeistely oli huonoa. Lisäksi ryntäsi 2-3 johto-osumassa. Kakkosketjun Juuselalta neutraali esitys. Nelosketju ei saanut mitään aikaan, toki ei se montaa vaihtoa pelannut kahdessa viimeisessä erässä, mutta silti Moisio ja Sillanpää ottivat jäähyt, joka tuolla viiden minuutin peliajalla ei ole hyvä juttu. Kurulle miinusta siitä, että oli lapanen aloituksissa. Neljä voitettua ja yhdeksän pataan. Lämsä kyykytti ainakin kolmesti Kurua.

SaPKo
+ Maalivahti Leskinen oli ottelun hahmo ja torjui 34 kertaa. Hyviä koppeja useita.
+ Puolustajista kaksi ensimmäistä paria pelasivat paljon. Lehtinen-Ylipaino oli todella tasapainoinen pari, samoin Kojo-Ventelä. Ylipaino teki komean maalin ja Lehtinen keräsi pari passia. Kojo puolestaan voitti useimmat rännikiekot ja kulmaväännöt ja sai sitten pelattua kiekon helposti eteenpäin.
- Kolmospari Huhtanen-Kettukangas oli melko näkymätön kahteen ensimmäiseen pariin verrattuna ja seiskapakki Sulin veti muutamia vaihtoja pelissä. Silti tuo kolmospari ehti ottamaan pari miinusta tililleen, joista toki ensimmäisessä saa syyttää Forsströmin käsittämätöntä puolen vaihtoa maalin syntymisestä.
+ Hyökkääjistä kolme ensimmäistä ketjua toimivat erinomaisesti. Kaksi kärkiketjua toki vielä pykälän paremmin kuin kolmonen. Kakkosketju Kumpulainen-Toivanen-Wilenius oli kentän paras ja varsinkin Kumpulaisen liike ja kädet olivat ihailtavaa katseltavaa. Ykkösketjusta ei oikein noussut yksilöitä esiin. Kolmosketjussa Lämsä voitti hyvin aloituksia (8-4) ja noin muutoin Forsström oli se pelaaja, joka oli eniten kiekossa tuosta ketjusta. Lämsä ei hirveästi kiekossa ollut eikä mielestäni päässyt ihan parhaalla tavalla pelin sisälle, vaikka maalin tekikin. Sai kuitenkin hyvin vastuuta ja pelasi kahteen suuntaan viisaasti tasapainottaen ketjunsa peliä. Nelosketjusta Valtonen jäi mieleen isona rightin pelaajana. En ole aivan varma, pelasiko hän SaPKon ylivoimassa vai oliko se Wilenius.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Mikä ihmeen kohtaus SaPKon Lehtiselle tuli päätössummerin jälkeen? Jos selvisi 10 minuutilla niin saa olla tyytyväinen.
 
Onko mr. Salming toimittaja, kun pystyy noin hienon otteluraportin kirjoittamaan. Pesee mennentullen Jatkoajan varsinaiset raportit.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mikä ihmeen kohtaus SaPKon Lehtiselle tuli päätössummerin jälkeen? Jos selvisi 10 minuutilla niin saa olla tyytyväinen.

En tiedä mutta Fanshitistä katsottuna näytti, että loppusummerin jälkeen TUTOn pelaaja saattoi vähän tuupata SaPKon jäässä ollutta pelaajaa ja Lehtinen olisi siitä kimpaantunut. Sitten loppua en nähnyt kun meni pois kuvaruudusta. Säteri - Pulliainen sitä tilannetta kuitenkin selosti ja jotain kait se oli vielä huiskinut, mutta selostuskopin mielestä yritti sillä näyttää mitä hetkeä aiemmin oli tapahtunut.

Kaikki edellinen mutua ja arvailua. Itsekseni vain veikkailin tuollaista vaihtoehtoa ja sitten tuo selostus vahvisti vähän näkemystä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Huiskiminen saattoi olla joku demonstraatio menneestä, vaikka uhkaavalta näyttikin. Mutta riuhtominen linjatuomarin pitäessä kiinni, ilman että yhtään TUTO:n pelaajaa oli mailla halmeilla, näytti aika hurjalta.

No, parempi joukkue vei pisteet mennessään. Me voidaan taas miettiä syviä ajatuksia.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Huiskiminen saattoi olla joku demonstraatio menneestä, vaikka uhkaavalta näyttikin. Mutta riuhtominen linjatuomarin pitäessä kiinni, ilman että yhtään TUTO:n pelaajaa oli mailla halmeilla, näytti aika hurjalta.

Joo se viuhtominen ei kuvaruutuun päätynyt. Siitä maalintakaa kun lähti syleilevän linjurin kanssa niin näytti, että jollekin sillä tuntui olevan paljon asiaa. Ja se kelle oli asiaa, oli taas kuvaruudun ulkopuolella niin en tiedä kuka se oli. Joku TUTOn pelaaja varmasti koska tuskin se olisi niin raivokkaasti ollut menossa tuomaria haastamaan.
Ynnä kaikki, kiehahti syystä tai syyttä, mutta ihan kunnolla se näytti kilahtaneen. Hölmö juttu kun pelikin oli päättynyt, mutta kait siinä joku elämää suuremp vääryys oli tapahtunut kun noin koville otti.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Onko mr. Salming toimittaja, kun pystyy noin hienon otteluraportin kirjoittamaan. Pesee mennentullen Jatkoajan varsinaiset raportit.
Kiitoksia kehuista ja palautteesta, se lämmittää aina mieltä. En ole toimittaja, mutta sellaiset 3-4 vuotta on tullut raportoitua jokainen paikan päällä nähty matsi tällä samalla kaavalla. Haluan kirjoittaa laajasti, jotta ne jotka eivät peliä nähneet saavat kattavan käsityksen ottelusta. Viestihistoriaani selaamalla löytyy noita muita tuotoksia. Nykyään ei juurikaan enää näe tällaisia 10 000 - 20 000 merkin raportteja enää missään, vaan kaikki pyritään vain tiivistämään ja kertomaan vain maalit sen sijaan, että toimittajat kirjoittaisivat pelien kulusta tarkemmin, joten se on myös osasyy siihen, että kirjoittelen näitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös