La 27.10.2007 Jokerit - Lukko

  • 17 769
  • 127
Tila
Viestiketju on suljettu.

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Juhlaottelu pitää voittaa

ja niinhän siinä kävikin! Peli ei tasoltaan Jokereilta ollut ihan parasta, mutta tärkeintä on tulos, kuka näitä muistaa esim. 5 vuoden jälkeen, paitsi tuloksen 5-3. Ehkä kuitenkin vähän säkenöivämpää kiekkoa olisi kaivannut näin juhlaotteluun, mutta muuten tunnelma oli varsin hyvä (tästä toisessa ketjussa Jokerit-osiossa).

Varis ja varsinkin Rita alkaa olla nyt sillä tasolla, kun ollaan odotettu. Jyväskylän pelin jälkeen toivoin, että nyt se Janin "ketsuppipullo" aukeaa ja niin näyttäisi käyneen, toki yhden pelin perusteella katsottuna. Huvittava yksityiskohta, että blondi äsken nelosen urheilu-uutisissa kertoi Jani Ridan tehneen kolme maalia Petri Vehasen selän taakse, no todellisuudessa vaan kaksi, kun yksi meni tyhjiin...Ei silti vähennä hattutempun arvoa lainkaan, mutta sen blondin uskottavuutta kylläkin.

Helenius teki mielestäni ihan oikean ratkaisun, kun ei lähtenyt Ben-amorin mukaan toisessa erässä. Lukko on kenties liigan fyysisin joukkue ja valitettavasti Jokereille ei ole sille osastolle läheskään yhtä montaa miestä. Kolmannessa erässäkin Helenius toimi tarvittaessa isäntänä tilanteissa. Tästä ei pidä tehdä mitään Pori-Rauma tyyppistä väittelyä tyyliin Lukon pelaajilla lirahti jotain housuihin tai Hele on kovin-ikinä-missään. Tänään kuitenkinn erittäin hyvä roolissaan ja tulihan syöttöpistekin!

Lukko taisteli ajottain hyvin, mutta vähän sekavalta Lukon peli näytti tämän päivän perusteella. Toivola oli todella aktiivinen tänään vaihtoaitioissa, en muista miehen noin paljoan ennen eläytyneen edes Ässä-aikoina. Joukkue on, kuten edellä jo mainitsinkin, fyysinen ja isokokoinen, silti taitoakin riittää. Parantamisen varaa on silti raumalaisilla paljon tämänpäiväisestä, mutta kausihan on vielä pitkä.
 

hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
Tuskinpa se yksi Ben-Amour Heleniuksen mainetta tai itseluottamusta millään tavalla hetkauttaa. Miestä tarvittiin kentällä kun Lukko yritti kolmannessa erässä ajaa Markkasta pois tasapainosta, ja kovin mies ei aina ole sama asia kuin tyhmin mies. Kyllä se turpakeikka tulee Ben-Amourillekin jos Helge niin päättää ja valmentaja antaa luvan.

Itse asiassa Aaken pointti on hyvä. Helenius teki ihan järkevästi ettei lähtenyt matsiin ottaen huomioon mitä kentällä tapahtui. Ja en kyllä usko että Samilla tuosta löysät meni housuun, aikalailla pelimerkit olisi mennyt Helgen puolelle jos toisin olisi käynyt.
 

Sohlman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerien kovien pelaajien järjestys on:

1. Sami Helenius
2. Clarke Wilm
3. Ei ole

Lukon kovien pelaajien järjestys on:

1. Mike Siklenka
2. Shayne Toporowski
3. Semir Ben Amor

quote/]

Samoin puhuttiin kaverin kanssa pelissä. Kannattaa ehkä lukea Ben Amorin ja Helen tulevat kommentit tapahtuneesta ennenkuin jaatte rankingeja täällä jatkoajassa.

En tiedä miten seuraava tilanne näkyi tv:ssä: Lukolle vihelletään paitsio ja vihellyksen jälkeen Toporowski tökkii ohi luistellessaan päädyssä Jokereitten pakkia (oliko Kalteva). Topo luistelee vaihtoa kohti ja Hele huutaa naama punaisena vaihtoaitiosta Topolle. Seuraava vaihto jolloin molemmat ovat jäällä, Hele ajaa keskialueella Topon kovalla taklauksella laitaan ja alkaa haastamaan Topoa, mutta Topo kieltäytyy kunniasta ja luistelee pois.

Eli Hele uskaltaa haastaa Topon mutta ei Semiriä, uskokoon ken haluaa. Myöskin Semirin kutsuminen nobodyksi on täyttä paskaa.
 
Viimeksi muokattu:

jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Helenius on nyt pudotettu valtaistuimelta. Sami ei uskaltanut lähteä ja vastata Semirin haasteeseen. Tuli löysät housuun. On paljon helpompi luistella omaan vaihtoaitioon.

Ehkä Jokerien tulisi hankkia Summanen takaisin pelaajistoon?

Monia on tietysti käsityksiänkin, mutta ensikädessä kannattaa olla itselleenkin rehellinen eikä vain levittää käsityksiä johon itsekkään ei usko. Uskottavuuteen satsaava voittaa aina.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mutta edelleenkin pyytäisin huomioimaan sen, ja olisi hyvä jos joku tähän vastaisikin, että minkä ihmeen takia sitten muiden joukkueiden pelaajia haukutaan ämmiksi ja neideiksi ja tilataan metrikaupalla hamekangasta, jos kieltäytyy tappelusta?

Kyllä mä sen tajuan, miksei Helenius lähtenyt tappelemaan Semirin kanssa, ja varmasti Helenius pudottaa Semirin oikealla ja vasurilla, ihan miten vaan. Mutta edelleen, miksi muiden joukkueiden pelaajat eivät saa tappeluhaasteesta kieltäytyä?

Nimittäin sen käsityksen olen saanut, kun varsinkin tuota Jatkoajan SM-liigapuolen tappeluketjua olen lukenut, että haasteesta kieltäytyminen on pahin teko minkä jääkiekkoilija voi kaukalossa tehdä.

Ja edelleen, olen saanut myös näiden tappelufriikkien kirjoituksista sen käsityksen, että esimerkiksi Sami Helenius on aina valmis tappelemaan, olkoon tilanne mikä tahansa. Ovatko nämä tappeluketjujen asiantuntijat sitten väärässä?

Sikäli tämä meni nyt vähän hassusti, että se oli juuri Helenius joka ei Ben-Amorin haastetta ottanut vastaan. Paras tilannehan olisi ollut jos se olisi ollut joku Ässien pelaaja, niin menisi nämä ämmittelyt oikeaan osoitteeseen, sillä mikäli nyt oikein muistan, niin Jokerien kannattajat eivät juuri ole esim. Toporowskia ämmäksi haukkuneet. Ja Topohan on näistä haasteista kieltäytynyt juuri samasta syystä kuin Heleniuskin tänään.
 

jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja Topohan on näistä haasteista kieltäytynyt juuri samasta syystä kuin Heleniuskin tänään.

Tavallaan kyllä, tavallaan ei, mutta oikeassa olet.

Heleniushan on jäällä kurinpitäjänä, ei kärpässarjalaisten nimmari-idolina ja fightcard CV-boostina (mm. losted itsestäänselvyytenä). Topo taas puhtaasti pelillisistä syistä.
 
K

kiwipilot

Nimittäin sen käsityksen olen saanut, kun varsinkin tuota Jatkoajan SM-liigapuolen tappeluketjua olen lukenut, että haasteesta kieltäytyminen on pahin teko minkä jääkiekkoilija voi kaukalossa tehdä.

Varmaan se onkin peliä vain tappelujen vuoksi seuraaville.

Ja edelleen, olen saanut myös näiden tappelufriikkien kirjoituksista sen käsityksen, että esimerkiksi Sami Helenius on aina valmis tappelemaan, olkoon tilanne mikä tahansa. Ovatko nämä tappeluketjujen asiantuntijat sitten väärässä?

Helge on varmaan aika tiukasti Sheddenin talutusnuorassa mitä tulee näihin tappeluihin, varsinkin kun katsoo Jokerien pakistoa. Toisaalta, luulen että Sami on myös sen verran kokenut kettu että osaa punnita kannattaako lähteä vai ei. Esim. Blues-matsin tappelu ei tehnyt ollenkaan hyvää pakkitilanteelle..

Sikäli tämä meni nyt vähän hassusti, että se oli juuri Helenius joka ei Ben-Amorin haastetta ottanut vastaan. Paras tilannehan olisi ollut jos se olisi ollut joku Ässien pelaaja, niin menisi nämä ämmittelyt oikeaan osoitteeseen, sillä mikäli nyt oikein muistan, niin Jokerien kannattajat eivät juuri ole esim. Toporowskia ämmäksi haukkuneet. Ja Topohan on näistä haasteista kieltäytynyt juuri samasta syystä kuin Heleniuskin tänään.

Niinpä. Siksi tässä ihmettelenkin miksi Raumalta tulee niin paljon tuota ämmä-kommenttia. Meinaan vaan että Topon fiksuus juuri näissä turhista myllyistä kieltäytymisissä toisi vähän eri perspektiiviä keskusteluun.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Ilman tuomarin suosiollista avustusta Lukko ei olisi edes ollut mukana pelissä siinä vaiheessa.
Turha edes avata maanantaina Iltalehteä - en kyllä sitä muutenkaan lukisi -, kyllähän sinikeltainen toimittaja P.Jalonen muistaa varmasti kirjoittaa, kuinka Lukko oli jälleen selkeästi Jokereita parempi ja vain tuomarin törkeääkin törkeämpi kotiinpäin viheltäminen ratkaisi voiton.

Lukon maalin hylkääminen oli tuomarivirhe, siinä vihelsi pelin liian aikaisin poikki. Mutta muuten kyllä jäähyt tuntuivat tänään tulevan paljon helpommin Jokereille tietyistä tilanteista, siinä olen samaa mieltä lainaamani kirjoittajan kanssa. Useimmat raumalaiset kyllä fiksusti täällä myönsikin, että Lukko ei hävinnyt peliä tuomarin takia, vaan ihan muista syistä.

Samalla myös useimmat raumalaiset muistaa sanoa, että Toporowski on fiksu kun ei lähde kaikkiin haasteisiin tappelemaan, mutta Helenius on ämmä ja neiti kun ei uskalla tapella.
 

Q

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC (kutsuttu kunniajäsen)
Varmaan se onkin peliä vain tappelujen vuoksi seuraaville.



Helge on varmaan aika tiukasti Sheddenin talutusnuorassa mitä tulee näihin tappeluihin, varsinkin kun katsoo Jokerien pakistoa. Toisaalta, luulen että Sami on myös sen verran kokenut kettu että osaa punnita kannattaako lähteä vai ei. Esim. Blues-matsin tappelu ei tehnyt ollenkaan hyvää pakkitilanteelle...

Olet oikeilla jäljillä. Helenius on nyt katsottu kevyeksi pelaajaksi SM_liigasassa. Luikkii jatkossakin karkuun
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Samalla myös useimmat raumalaiset muistaa sanoa, että Toporowski on fiksu kun ei lähde kaikkiin haasteisiin tappelemaan, mutta Helenius on ämmä ja neiti kun ei uskalla tapella.

Topo on n. 50 pisteen mies. Helenius 42-vuotiasta Hämäläistä hitaampi luistelija. Pelinlukutaitoa ei ole ja kiekko ei tahdo lavassa pysyä millään jos vastustaja on lähettyvillä.

Topo on sm-liigassa tähti ja Helenius suomi-sarjan joukkueen 6-7 pakki jos pelillistä puolta mietitään. Helenius on Topoa kovempi tappelija, joten ihmetyttää miksei hän tappele jos haastetaan kun tappelemisesta hänelle maksetaan.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
kiwipilot kirjoitti:
Niinpä. Siksi tässä ihmettelenkin miksi Raumalta tulee niin paljon tuota ämmä-kommenttia. Meinaan vaan että Topon fiksuus juuri näissä turhista myllyistä kieltäytymisissä toisi vähän eri perspektiiviä keskusteluun.

Olette ymmärtäneet väärin. Kukaan ei tosissaan "ämmittele" Helgeä. Kyse on ironiasta, juurikin tuossa Topon tapauksessa. Viimekaudella, kun Topo ei lähtenyt tappeluun, ollessaan Lukon tärkein hyökkääjä, hän oli eräiden kirjoittelijoiden mielestä "ämmä". Jokainen ymmärtää oikeasti, ettei Heleniuksella ollut intressiä lähteä tappeluun, tuli vaan hyvään saumaan ottaa asia esille. Topon kannalta siis. Ymmärrätkö kiwipilot nyt?
 

Q

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC (kutsuttu kunniajäsen)
Topo on n. 50 pisteen mies. Helenius 42-vuotiasta Hämäläistä hitaampi luistelija. Pelinlukutaitoa ei ole ja kiekko ei tahdo lavassa pysyä millään jos vastustaja on lähettyvillä.

Topo on sm-liigassa tähti ja Helenius suomi-sarjan joukkueen 6-7 pakki jos pelillistä puolta mietitään. Helenius on Topoa kovempi tappelija, joten ihmetyttää miksei hän tappele jos haastetaan kun tappelemisesta hänelle maksetaan.

Helenius on entinen tappelija.

On helpompaa vain nostaa palkka.

Heleniukselle tulossa kylmää kyytiä virlä tällä kaudella. Nielikäinen leipoo taas kaveria turpaan.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Helenius on entinen tappelija.

Siltä se vähän näyttää. Mikä vitun peloite tuollainen on joka ei vastaa toisen joukkueen tappelijan haasteeseen? Ja älkää nyt vaan väittäkö että pelillisistä syistä, sillä Mika Rontti on paljon parempi pelaamaan jääkiekkoa.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Heleniukselle tulossa kylmää kyytiä virlä tällä kaudella. Nielikäinen leipoo taas kaveria turpaan.

Taas? Nielikäinen on joka kerta ottanut turpaan. Jos meinaat provota niin selvitä edes faktat siellä loundgessa..
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Matsia en nähnyt valitettavasti, enkä siis tilannetta missä Semir Helgeä haastoi, mutta kai se on jokaisella pelaajalla ihan oma valinta milloin tappelee ja milloin ei. Helenius ei mielestäni menetä kasvojaan siinä jos ei katso sopivaksi tapella joka kerta kun haastetaan, sen verran sulkia hatussa kuitenkin on.

Sama pitää muistaa sitten jos jossain vaiheessa Lukon johtaessa maalilla Jokereita Semir/Siklenka kieltäytyy Helgen haasteesta.
 

Gepardi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Aivan turhaa touhua selitellä Heleniuksen kieltäytymistä vähätellen Ben-Amoria ja kutsua tätä nobodyksi, kun esimerkiksi Lostedtit ja Sihvoset ovat tanssikavereiksi kelvanneet. Aivan turhaa on myös sanoa Helgen perääntyneen sen takia, että hän pelkäisi Ben-Amoria, mikä on melko huvittava ajatus.

Kieltäytymisen oikeaa syytä ei varmasti tiedä kuin Helenius itse, mutta voisin olettaa sen johtuneen cobolin mainitsemasta syystä. Lukolta lähtisi kolmostappelija, Jokereilta ykkös- ja tässä matsissa ainoa tappelija. Kuka sitten hoitaisi kuitit mahdollisista sikailuista? Olisivat ennemmin pistäneet Toporowskin, tai Siklenkan asialle, niin luulisin, että vastaus olisi ollut jokin muu kuin kielteinen.

Jos tiettyjä Lukkofaneja niin kovasti syö se, että omia pelaajia on perääntymisien vuoksi haukuttu ämmiksi (itsehän en moista ole harrastanut, enkä edes tiedä mistään perääntymisistä), niin suotaakon heille oikeus kutsua myös Samia ämmäksi, jos se helpottaa pahaa oloa. Jokainen varmaan kuitenkin tietää, pelkääkö Sami Semiriä ja kuka on edelleen tämän liigan kovin luu nyrkkikekkereissä.

Tuli katsottua matsi telkkarista ja lähetyksessä ei tilanteesta näytetty kuin jäälle pudonneet Ben-Amorin hanskat, joten siihen en ota kantaa, miten haastaminen tapahtui. Jos Ben-Amor kyselemättä oli tiputtanut hanskat, niin ei sekään mitenkään kovin fiksua toimintaa ole, olisi syytä varmistaa, että kaveri voi lähteä mukaan, eikä alla ole esimerkiksi pitkää vaihtoa, tai muuta pätevää syytä kieltäytyä.

Q:lle vitusti tsemppiä! Suosikkini oli tuo "Samin pelkäävä katse" tms, hyvää settiä.

Ai niin, itse matsihan oli oikein viihdyttävää lätkää välttävällä tuomaritoiminnalla varustettuna. Tunnelmakin välittyi mukavasti kotisohvalle, joten eipä voi valittaa.

P.S. Mika Rontti ei ole paljon parempi pelaamaan jääkiekkoa kuin Sami Helenius. Tervetuloa toteamaan asia mihin tahansa Jokerien otteluun.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Topo on sm-liigassa tähti ja Helenius suomi-sarjan joukkueen 6-7 pakki jos pelillistä puolta mietitään. Helenius on Topoa kovempi tappelija, joten ihmetyttää miksei hän tappele jos haastetaan kun tappelemisesta hänelle maksetaan.
En minäkään riemusta hyppinyt, kun kuulin keväällä, että Helenius palaa Jokereihin. Mutta se täytyy sanoa, ettei ole tällä hetkellä läheskään Jokerien huonoin puolustaja, voisi nimetä heti 1-2 nimeä ketkä ovat tällä hetkellä pelotteita kentällä - nimenomaan pelotteita omille faneille.

Helenius pelaa peruspeliään eikä yritä liikoja. Ei ole mitenkään loistelias eikä korvaamaton pelaaja, mutta peli ja roolitus on aivan erinäköistä kuin syksyllä 2003 Jokereissa. Ja kyllä edelleen korostan Heleniuksen tärkeyttä Jokereille jonkinlaisena isäntänä puolustuksessa kuumissa peleissä ja tiukoissa tilanteissa, kuten nyt Lukkoa vastaan.

Kannattaa muuten huomioida, että Helenius on saanut erittäin vähän kakkosen jäähyjä tällä kaudella pelityyliinsä ja nimeensä nähden. Tänään taisin itse nähdä ensimmäisen - se tuli kyllä ihan aiheesta. Toki jäähymäärää suurentaa sitten Espoossa ja Kuopiossa tulleet ulosajot. Mutta nyt poistun palstalta kohta nukkumaan, muistaakaahan siirtää kellot talvi-/normaaliaikaan myös siellä Nortamonkadulla :)
 

jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aivan turhaa touhua selitellä Heleniuksen kieltäytymistä vähätellen Ben-Amoria ja kutsua tätä nobodyksi, kun esimerkiksi Lostedtit ja Sihvoset ovat tanssikavereiksi kelvanneet.

Ehkä, mutta joku raja tässä lightweight/middleweight kaverien haasteiden vastaanottamisessakin on otettava kun yrittäjiä tuntuu riittävän.

Semirille todellakin kaikki kunnia, hieno pelaaja ja kaikkea, mutta kun samaisesta joukkueesta löytyy ihan oikeaa heavyweight osastoakin (Siklenka, varauksin Topo), on ihan turha puhua muusta kuin shakinpeluusta jossa Helenius poistetaan kentältä sotamiehellä.

Helenius ansaitsee arvoisensa haastajan! Tulkoon Siklenka esiin.
 
Viimeksi muokattu:

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Eiköhän tää asia tullut jo käsiteltyksi.

Heleniuksen kieltäytyminen oli vain osa chantia, jota ei maalais spede janari (espoolainen) Ben-Hur tajua. Oikeastihan mitään ei tapahtunut ja rotta Ben-Hur ansaitsi tanssista kieltäytymisen.

Kyllähän asia on niin että Heleniuksen lähteminen suihkuun tappelun seurauksena olisi kallistanut fyysisyyden etumatkan vielä enemmän Lukon eduksi, kuin mitä se oli. Pelicansia ja Bluesia vastaan tätä ongelmaa nyt ei ollut. Silti mielestäni on ihan kohtuullista sanoa Helgeä "ämmäksi" ihan vaan sen historian perusteella, kun muitakin kieltäytyjiä aina toistuvasti haukutaan ämmiksi. Ihan oikein Semir meni haastamaan. Toporowskin ja Siklenkan on ihan turha lähtee matsaamaan kun ovat pelillisesti tärkeitä joukkueelleen, sitähän varten tuo Ben-Hur Lukossa pelaa.
 

enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Hohhoijakkaa. Mikä hitto näitä raumalaisia ja porilaisia vaivaa? Aina jaksetaan vääntää ja väitellä tappeluista eikä itse pelistä.

Peli on 3-1 turvallisen tuntuisesti jokereille ja ottelu ei ole edes vielä puolessa välissä. Hele kieltäytyy kunniasta. Mitä sitten? Topokin kieltäyty. Tangoon tarvitaan aina kaksi ja jos toista ei kiinnosta niin minkäs teet. Uskokaa tai älkää mutta Helenius on tullut jokereihin _pelaamaan_ jääkiekkoa eikä kärsimään ottelurangaistuksia joidenkin Ben-Amoreiden takia.

Älkää jaksako porata! :-/
 
Viimeksi muokattu:

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitäisikö sitä kaivaa nimimerkin Repolainen kirjoituksia Toposta kun hän on kieltäytynyt viimeksi ?
Voi olla että olisi aika noloa huomata kuinka se oma poika onkin niin sankari kun kieltäytyy mutta vastustaja oikea superhyperämmä.

Miten muuten tuo jos Topo on Tässäkin pelissä kieltäytynyt kutsusta , onko hänkin ämmä ?
 

Konnari19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä taitaa olla niin, että raumalaisilla meni vetelät pöksyihin ja avautuvat täällä provoilen kaikkea paskaa. Kuten on monta kertaa todettu Jokereilta puuttu Wilm rosterista ja haasteen esittää espoosta vielä landemalle seudulle siirtynyt Ben Semiri, joka on landejengin 3. kovin hanskaaja. Rottapottan helge sitten haastoi, joka kieltäytyi kunniasta. Vitsi mikä ämmä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kyllä taitaa olla niin, että raumalaisilla meni vetelät pöksyihin ja avautuvat täällä provoilen kaikkea paskaa. Kuten on monta kertaa todettu Jokereilta puuttu Wilm rosterista ja haasteen esittää espoosta vielä landemalle seudulle siirtynyt Ben Semiri, joka on landejengin 3. kovin hanskaaja. Rottapottan helge sitten haastoi, joka kieltäytyi kunniasta. Vitsi mikä ämmä.
Ei meillä menneet mitkään housuihin, muista se. Asia on täysin selvä, nimittäin juttu oli käsketty, mutta Helenius ei lähtenyt. Syy miksi näin tehtiin oli se, että Jokerien puolustus oli väsynyt, ja sitä haluttiin väsyttää lisää. Kukaan ei oikeasti tiedä, miten tappelussa olisi käynyt, mutta suurin osa luulee Heleniuksen suorittaneen täystyrmäyksen. Paljon mahdollista, mutta ei todennäköistä, koska Ben-Amor osaa oikeasti lyödä.

Seuraava peli Heleniusta vastaan on kovin myöhään, joten jo aikaisemmin tullaan näkemään Semirin taidot. Vaikka en tiedä tappeluista mitään, sen tiedän, että Ben-Amor on kova kaveri lyömään. Ja edelleen, mitkään Toni Koiviston tyyppiset kaverit eivät kuulu listalle, mutta esim. Patrik Forsbackan tapaiset kaverit sinne kuuluvat.
 
K

kiwipilot

Juntunenkin kaipaisi kovempaa vastusta kun viimeksi hakkasi Tobias Salmelaisen ihan pystyyn. Ville Leino voisi olla Henkan seuraava vastustaja jos tämä ei peräänny jokeripaskat housuissa vaihtoaitioon.

Kyllä kyllä. Suollatko jäätävää analyysiasi katutappelijana vai kiekkofanina? Tajuan kyllä että siellä taksijonossa tai snagarilla kun kutsu käy, niin tanssiin lähdetään, ei siinä mitään. No, joillain heinähatuilla näemmä nousee nämä jokeriantipatiat pinnalle samantien kun turpaan tulee. Mees Repolainen vaikka kattoon olisiko siellä Rauman torilla vielä yhtään snagaria auki.

Ja Olkulle: ymmärrän oikein hyvin. Mutta ainakin omalla ironiantajullani ei tuo viesti kaikista ämmittelystä oikein auennut, esimerkkinä vaikkapa StreetFighter Repolainen.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös