La 26.3.2016 Otteluseuranta (Liiga)

  • 98 371
  • 934

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mä taas en olisi lainkaan niin varma, että tuo syy olisi ollut Kärppien DJ:n tiedossa. Minäkin tiesin Kaijomaan olleen pois, mutta vasta äsken sain tietää miksi.

Jos oli tietoista, niin aivan vitun mautonta. Hyi helvetti.

Jep, muokkasin viestiäni hieman. Eli tosiaan jos ei ollut tiedossa niin eipä tuossa sitten mitään.
 

Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kylläpä siellä Turussa pahoitetaan mieli kaikesta. Milloin tuomareista, milloin etäkärppien lakanoista, milloin musiikista. En jaksa uskoa että tuolla oli mitään tekemistä Kaijomaan siviliielämän kanssa.
Soitetaanko Oulussa oikeesti useinkin äidin pikkupoikaa?
 

chubster

Jäsen
Jyväskylässä siis ekan erän jälkeen tilanne 1-1. JYPillä ei mitään hätää toistaiseksi SaiPan kanssa. SaiPa sai erän loppuun todella tärkeän tasoitusmaalin koko sarjan kannalta. Mielenkiintoista on se että SaiPalla ei ollut yhtään maalimaalipaikkaa ja silti peli tasan. Rau on erikoinen kiekkoilija, ei edes tietäisi miehen olevan kokoonpanossa tänäänkään jos ei olisi sattunut olemaan oman laukauksen edessä tänään ja kiekko siitä pompannut maaliin. Toki maalintekijöillä tuuriakin on. Pakko kai sen on siis hyödyksi joukkueelleen olla! Arvostan tollasta äijää!
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Soitetaanko Oulussa oikeesti useinkin äidin pikkupoikaa?
Minä epäilen. Kysyin itsekkin aikaisemmin samaa juuri sen takia, jos ei soiteta normaalisti niin kyllä se aika selvä tapaus on että oli tahallista. Aika sattuma nimittäin silloin että biisi pärähtäisi soimaan juuri nimenomaan Kaijomaan jäähyn kohdalla.
 

Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken Kärpät
Käsittääkseni Oulussa on joku muu DJ kuin runkkarissa, jotenka vaikea sanoa parin pelin otannalla mitä se soittaa ja mitä ei. Satavarma en ole, joku muu tietänee paremmin.
 

Etäfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Cheerleaderit, Vaihtuvat valmentajat
Nämä fraasit "parempi voittaa aina" yms on kyllä sikäli mielenkiintoisia. Jos Tappara olisi viime keväänä mestaruuden voittanut se olisi ollut oikeutettua, sillä sarja oli tasainen pelillisesti ja toki muutenkin. Samaa ei kyllä voi sanoa tästä TPS-sarjasta. Miten helvetissä tämä sarja on 2-2 ja tämä peli 0-0? Jos peli jatkuu samanlaisena ja TPS menisi jatkoon niin oudolta tuntuisi sanoa että oli parempi. Toki maalinteko peli yms että sikäli oikein olisi tietysti mutta eiköhän suurin osa ymmärrä pointtini. Toki joku mielensäpahoittaja löytyy joka suuttuu tästä(kin).
Jos tässä niin kävisi, että hunaja virtaisi maanantaina ja TPS jatkoon, pitäisikö tuota tarkentaa: .. oli parempi oikealla hetkellä ? Tällä menolla pikkuisen näen, että tänään on kotijuhlat. Toisaalta yksi tilaisuus on siinä, että Rajaniemi kylmissään vahtii maalia ja ei osaa välttämättä varautua sellaiseen yllättävään tilanteeseen. Ja siitä se sitten lähti.. Nyt toiseen erään.
 
Näin. Vaihkonen vihellyksen jälkeen kyynerpäällä Aaltoa päähän. Ei mitään.

Ja sitten kiekottoman estäminen Gagnonilta. Ekassa erässä jo Riskalta pari temppua läpi.

Ei näytä Levonen tänään jäähyjä antavan. Lindqvist nyt on täytteenä vain.
 

janitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nämä fraasit "parempi voittaa aina" yms on kyllä sikäli mielenkiintoisia. Jos Tappara olisi viime keväänä mestaruuden voittanut se olisi ollut oikeutettua, sillä sarja oli tasainen pelillisesti ja toki muutenkin. Samaa ei kyllä voi sanoa tästä TPS-sarjasta. Miten helvetissä tämä sarja on 2-2 ja tämä peli 0-0? Jos peli jatkuu samanlaisena ja TPS menisi jatkoon niin oudolta tuntuisi sanoa että oli parempi. Toki maalinteko peli yms että sikäli oikein olisi tietysti mutta eiköhän suurin osa ymmärrä pointtini. Toki joku mielensäpahoittaja löytyy joka suuttuu tästä(kin).

Jos TPS tämän veisi niink kyse olisi siinä tapauksessa siitä että TPS olisi parempi puolustamisessa kuin Kärpät hyökkäyksessä. Klassikko esimerkki tästä futiksesta Kreikan EM kulta. Eikä taatusti parhailla yksilöillä.
Mutta joo. Oudoltahan tuo jatkoon meno tästä tosiaan tuntuisi, pakko myöntää.
 

Altec

Jäsen
Ilari Savonen @ilarisavonen
@HalmeJuha @MaStrozyk Ei soiteta yleensä.

Että näin...
 

Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minä epäilen. Kysyin itsekkin aikaisemmin samaa juuri sen takia, jos ei soiteta normaalisti niin kyllä se aika selvä tapaus on että oli tahallista. Aika sattuma nimittäin silloin että biisi pärähtäisi soimaan juuri nimenomaan Kaijomaan jäähyn kohdalla.
Niin minäkin, vaikka oululaisista ei voi olla aina ihan varma. DJ:llä (mikäli sama) on historiaa tosta kuittailu biisien soittamisesta, mikä ei ole paha asia kunhan pysytään hyvän maun rajoissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös