La 24.10.2009 Jokerit-SaiPa

  • 13 217
  • 72

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Tämä on nyt sitten se jumbotaistelu, johon ennen kautta olisi Jokereiden tilalle veikannut jotakin ihan toista joukkuetta. Näillä kuitenkin mennään. Lähtökohta on kumpaisellekin joukkueelle selvä: Pakkovoitto.

Jokerit esiintyi edellisessä ottelussaan Kärppiä vastaan jo hieman lupauksia antavasti. Fredrik Bremberg on ainakin Jokereiden kausiketjussa miellyttänyt fanin jos toisenkin silmää, joten vahvistuksesta eittämättä on kysymys. Narripaidoissa viilettää kuitenkin sen verran taitavia hyökkääjiä, että on suorastaan ihme, jos ei jossain vaiheessa homma aukene kunnolla kun Bremberg jakelee ja tarjoilee.

SaiPalla kamalat maalinteko-ongelmat, jotka ovat tuottaneet neljän ottelun mittaisen tappioputken. Pelillinen ilme on ollu pääosin hyvä, vaikka pieniä notkahduksia pelin sisällä on ollut. Esimerkiksi edellisessä ottelussa Bluesia vastaan ensimmäisen erän sekoilu vei Bluesin 0-2-johtoon, ja vaikka toisessa erässä peliin päästiin vielä mukaan, oli työtä liikaa tehtävänä, jotta voittoon saakka olisi päästy. Eikä se onnikaan ollut myötä loppuhetkillä.

Ensimmäinen erä ja etenkin sen alku ovat suuressa osassa. Kumman tahansa pikamaali tai parikin voivat syökseä kilpakumppanin ahdinkoon. Marginaalit pienenevät huomattavasti jos toiseen erään lähdetään 0-0-tilanteesta.

Lappeenrannasta saapuu pari bussillista möykkääviä kannattajia, joten pieni tunnelman lisäys lienee luvassa areenalle.

Henkilökohtaisesti toivon, että Jokerit olisi SaiPalle mieluisa vastus edelleen ja kolme pistettä lähtisi mukaan. Ei se mahdotonta ole. Ainahan jumbo pitäisi voittaa, mutta kun se sattuu olemaan Jokerit, ei voi mennä takuuseen. Tämä ruotsalainen huolestuttaa eniten. Mutta onhan meilläkin maalinedustalle Scott Barney.
 

Kuntz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mielenkiinnolla pääsee seuraamaan paikan päältä tätä ottelua. Jumbofinaali Hartwallilla ei ole ihan sitä jokapäiväistä. Pakkovoittohan se olisi juu, tuoko sen sitten Barney, Topo tai kenties Nöyräspena... ei sen väliä.

Erityisesti itseä kiinnostaa tämän kaksikon Barney/Bremberg toiminta. Alun perusteella Bremberg on ollut paljon parempi. Toivotaan, että Barney alkaa kuromaan. SaiPalta myös Pohlille toivon peliaikaa ja onnistumisia ja Redelle sen ensimmäisen maalin.

Ei siis muuta. Hyvää ja tasaista peliä odotellen. :)

Edit:

Ja SaiPa tänään:

Barney-Redenbach-Toporowski
Koskinen-Koho-Yli-Torkko
Jasko-Löfman-Pohl
Jouhkimainen-J.Koskiranta-Nöyränen

Levokari-Tuominen
Pukka-Backman
Nyrhinen-Koponen

Myllyniemi
Hostikka
 
Viimeksi muokattu:

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Jaahas, se ois sitten jumbofinaali edessä. Toivottavasti saadaan jotain tuliaisia mukaan tältä reissulta, mieluiten tietenkin täydet pisteet mutta syystä tai toisesta en jaksa siihen uskoa.

Toivottavasti Myllyniemi onnistuu veräjällä ja kanukki trio olisi vireessä. Jokereilta pitää ehdottomasti saada Pirnes-Bremberg-Hentunen vitja pimentoon, saa nähdä miten tässä tullaan onnistumaan. Yyveetä ei ainankaan parane antaa liikaa sillä kyllä tämän tason pelimiehet osaavat rankaista.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Jokerit illan kamppailuun seuraavin koostumuksin:

Lind-Mäki-Ben-Amor
Bremberg-Pirnes-Hentunen
Saarinen-Hauhtonen-Rita
Pitkänen-Juutilainen-Vauhkonen

Helenius-Niemi
Kauppinen-Mälkiä
Kalteva-Koivisto

Riksman
(Strömberg)
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Joo, viime pelistä oli hyvät odotukset, mutta turpaanhan sieltä tuli. Ei tästä oikein tiedä, mitä odottaa. Jokerit oli huhujen mukaan pelannut viime ottelussa lajia nimeltä jääkiekko, joten toivotaan että sama meno jatkuu tänään.

Voittoja tarvitaan, mutta samalla korvissa kaikuu sana "pisteautomaatti". Kyllä Jokerit varmasti muutaman pelin runkosarjassa vielä voittaa, mutta onko tänään sellainen päivä?

Toivotaan voittoa...
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Tiukka ja tuskainen vääntö, menee malin erolla ellei sitten repeä heti alussa.
Laitetaan optimistinen ennuste: Ajassa 7.24 Löfman vetää polvitaklauksella Mäen loppukaudeksi sivuun. Sanoo huomenna iltasanomissa "vuoroin vieraissa". Tämä uusi kanukki napauttaa ajassa 7.49 Heleniuksen kanveesiin ja peli päätyy 1-3, Saipan maalit tekee luonnollisesti Nöyräspena, Topo ja Redenbach avaa viimein maalitilin.
Viihteestä vastaa The Tom Laaksonen, luojan kiitos tältä juomiselta ei ehdi paikan päälle.
 

Baroni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, sympatiaa Lukolle
Täällä on kuultu samoja "lempinimiä" Jokereista kuin Yki. Naapurin lukkofani ennusti ilmalan pisteautomaatille niukkaa voittoa ja Aran tyytyväisyyttä matsin jalkeen. =/

Tämän kauden kokemusten pohjalta ei osaa enää olla positiivinen eikä edes toivoa voittoa. Toivottavasti joukkueemme hurri tekee tänään ensimmäisen maalinsa ja Hentunen hattutempun.
 

vallu#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kohta kohti Jaffalaa ja jumbofinaalia. Ensimmäinen SaiPan peli paikan päältä nähtynä edessä. Toivottavasti jätkät taistelisivat pisteistä oikein apinan raivolla ja matkaisivat takaisin itärajalle 3 pistettä mukanaan.
Erittäin mielenkiintoista päästä näkemään SaiPan kanukkiketjun toimintaa. Löfmanin vitja myöskin seurannan alla. Tosin mitä puheita on kuullut niin vielä mielenkiintoisempaa oli ollut nähdä nuorempi Koskiranta tuon ketjun keskellä.
Toiveissa olisi myös se, että jos ja kun ylivoimaa päästään pelaamaan, niin Kohon ketju ei olisi sitä pelaamassa, vaan tuo Löfmanin johtama ketju, siis kanukkiketjun lisäksi.

SaiPalla vaan on ollut paha tapa katkoa vastustajien tappioputket, joten varmasti vaikea ilta on edessä. Etenkin tuo narrien ruotsalaisjannu herättää pelonsekaisia tunteita, etenkin kun pääsee ylivoimaa pyörittämään. Mikäli SaiPa aikoo pisteitä mukanaan ottaa, niin Myllyniemen olisi pelattava aika lailla unelmapeli, mutta sitä tietenkin toivotaan! Ja äänijänteet on myöskin viritetty kannustusta varten, pyydän jo näin etukäteen vieressä istujilta anteeksi, miulla on nimittäin aika kova ääni kun sille päälle satun...
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Lappeenrannasta tulee tämänkertainen Jokerien vieras ja jospa nyt sitten tulisi se odotettu, kaivattu, himoittu kotivoitto. Tai kyllähän Jokerien peleissä on kotivoittoja tällä kaudella nähty enemmänkin, silloin vaan Jokerit on ollut vierasjoukkue.

SaiPa on myös nyt alavireinen joukkue, siinä kun muut kellarin joukkueet (Blues, JYP, Kärpät) ovat alkaneet voittamaan, SaiPan trendi on ollut päinvastainen. Toisaalta Jokerit on vielä pahemmin jumittunut jumbosijalle. Kuinka ollakaan, juuri SaiPa-tappiosta Lappeenrannassa alkoi alamäki, jolle ei tunnu loppua löytyvän. Ja vaikka molempien joukkueiden pelit ovat olleet tappiollisia viime aikoina, niin SaiPan peliesitykset ovat olleet kirkkaasti parempia (raporttien perusteella), vaikkei niistä pisteitä jaetakaan.

Kyllähän Jokeri-näkökulmasta katsottuna kaikki muu paitsi kolme pistettä olisi suuri pettymys, vaikkei ehkä enää yllätys. Toivottavasti Kärppä-pelin positiivinen loppunousu nyt poikisi sitten tulosta koko pelin ajan. Mielenkiinto kohdistuu kotijoukkueen ruottalaiseen, alku oli lupaava ja toivottavasti tänään jatkuu vähintään samalla tavalla. Myös SaiPalla on uusi vahvistus,kanukki,hän teki maalin avauksessa, mutta muuten pidetään keskenkuntoisena toistaiseksi.
Silti tilastollisesti lupaava alku.

Mielenkiintoisin nimi vierasjoukkueessa on kyllä Pauli Levokari, joka on nyt löytänyt paikkansa Lappeenrannassa. Ja tällä kaudella ollut vielä isossa roolissa pisteiden tekijänä ja - ilmeisesti - päässyt toistaiseksi kokonaan irti tyhmistä jäähyistään.

SaiPalla ei tänään ole mitään hävittävää. Joukkue voi taas iskeä Jokerien huonoon itseluottamukseen tällä hetkellä. SaiPan ei myöskään tarvitse esittää mitään hienoa peliä, nyt ei pelata Lappeenrannassa. Tämä ei tarkoita, etteikö joukkue osaisi myös tarvittaessa esittää hyvää hyökkäyspeliä vaikka tänäänkin.

Eli kaikki paineet ovat Jokereilla. Mitenkään SaiPaa aliarvioimatta, jos pelkästään nimilistoja - ei sarjataulukkoa - katsoo, niin kyllähän Jokerien voitto pitäisi olla selkeä lähtökohta. Vaan kun kyseessä on jääkiekko ja Jokerit, niin mikään ei ole mahdotonta.

SaiPan faneja paikalla varsin paljon, mikä on pelkästään positiivinen seikka.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Mielenkiintoisin nimi vierasjoukkueessa on kyllä Pauli Levokari, joka on nyt löytänyt paikkansa Lappeenrannassa. Ja tällä kaudella ollut vielä isossa roolissa pisteiden tekijänä ja - ilmeisesti - päässyt toistaiseksi kokonaan irti tyhmistä jäähyistään.

SaiPalla ei tänään ole mitään hävittävää. Joukkue voi taas iskeä Jokerien huonoon itseluottamukseen tällä hetkellä. SaiPan ei myöskään tarvitse esittää mitään hienoa peliä, nyt ei pelata Lappeenrannassa. Tämä ei tarkoita, etteikö joukkue osaisi myös tarvittaessa esittää hyvää hyökkäyspeliä vaikka tänäänkin.
Paulin hurja piste- ja varsinkin maalitehtailu on laantunut nyt tässä neljän ottelun tappioputkessa. Kultakypäräkin kävi päässä. Otteet ovat silti olleet varmoja, etenkin kun pakkipari Joni Tuominen on petrannut selvästi alkukauden jälkeen. Paulille soisi "pitkästä aikaa" onnistumisia myös pisteiden muodossa.

SaiPalla ei ehkä ole niin paljon hävittävää, mutta mikäli tappio ottelusta tulee, kasvaa vitutus fanien keskuudessa aivan varmasti. Kolme pistettä on SaiPalle vähintään yhtä tärkeä kuin Jokereille tässä kamppailussa. Toisin sanoen panosta ei ottelusta puutu, mikä on hurjan hieno juttu peliin lähdettäessä. Joukkueilla on oma sotansa kaukalossa ja kannattajat toivovat kukin omissä päissään ainoastaan omiensa voittoa näissä olosuhteissa.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Yksi kauden tähän mennessä tärkeimmistä otteluista edessä ja maalille laitetaan joukkueen selkeä kakkosmaalivahti. Ei voi käsittää. Toki toivon Myllyniemelle onnistumista, mutta ainakaan itseltäni ei yksinkertaisesti heru luottoa miehelle yhtään. Hostikan kanssa olisi luultavasti ollut mahdollisuus ottaa the (big) steal, nyt en jaksa siihen enää uskoa. Tosin jos joukkueen pelillinen ilme on samalla tasolla kuin parissa aiemmassa kotiottelussa, niin kaikki on mahdollista.
 

Jotva

Jäsen
Tänään olisi ollut aikaa lähteä matsiin, mutta jostain kumman syystä ei innostanut. Normaalisti olisin mennyt ja ottanut jälkikasvuakin mukaan. Nyt vaan Jokereiden peliesitykset ovat aiheuttaneet sen, ettei millään jaksa innostua. Varsinkaan, kun olen jo optimistisen nuoruuteni ohittanut.

Jännityksellä tietysti tulosta odotellaan ja toivotaan parasta.
 

koutsiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Hokki, Man Utd
Yksi kauden tähän mennessä tärkeimmistä otteluista edessä ja maalille laitetaan joukkueen selkeä kakkosmaalivahti. Ei voi käsittää. Toki toivon Myllyniemelle onnistumista, mutta ainakaan itseltäni ei yksinkertaisesti heru luottoa miehelle yhtään. Hostikan kanssa olisi luultavasti ollut mahdollisuus ottaa the (big) steal, nyt en jaksa siihen enää uskoa. Tosin jos joukkueen pelillinen ilme on samalla tasolla kuin parissa aiemmassa kotiottelussa, niin kaikki on mahdollista.


Itse olen seurannut molempia maalivahteja, niin peleissä kuin treeneissä. Ja mielestäni vaikka Hostikka on pelannut hyvin ja enemmän, niin näkemäni perusteella Myllyniemi on se johon ainakin minä luotan enemmän. Tosin en toivo Hostikankaan epäonnistumista....mutta ainakin multa löytyy luottoa enemmän Myllyniemen suuntaan. Mutta mikä tärkeintä, se kumpi tahansa pelaa niin hän onnistuisi täysin. Koko kautta ajatellen molempia kannattaa peluuttaa, ainakin niin kauan kuin onnistumisia on tullut.

Tärkeintä, että pisteitä tulee....
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Onneksi olkoon Jokerit. Aika paska joukkue olisi saanut olla jos ei olisi SaiPaa pystynyt voittamaan tänään. Toivottavasti tästä alkaisi Jokereiden uusi nousu kun se lasku alkoi Kisapuiston vierailusta.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Lappeenrantalaisilla valahti sitten kurat housuun, kun Jokerit sain maalin aikaiseksi. Huoltajilla tiedossa normaalia sotkuisampi iltapuhde.

Kyllähän tämä Jokereiden voitto vituttaa ja syykin on selvä. Olisin nimittäin halunnut nähdä Jokereiden heivaavan tuon Aravirran hornantuuttiin ja ottavan tilalle jonkun räiskyvän persoonan. Nyt Aravirta osti itselleen lisää aikaa ja kyntäminen jatkuu totuttuun malliin. Tämä voitto saattoi käydä Jokereille erityisen kalliiksi jatkoa ajatellen...
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No niin. Kunnon tuuletukset tuli tehtyä kun avasin sm-liigan sivut! Viimeksi kun katsoin oli tilanne 0-3 Saipalle! Nyt joukkue nousi ahdingosta ja otti vapauttavan voiton! Tästä se lähtee.

Btw: "ykkössentterinä" tänään pelannut Tomi Mäki teki tehot 1+1. Siinäköratkaisu sentteriongelmiin? :P
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olipahan peli, siis tilastojen mukaan. Heleniukselle ei miinuksia eikä edes jäähyä. Lindille ja Mäelle avauspisteet. Ja vielä Kauppinen ja Koivisto +3. Jotta ei liikaa kummallisuuksia samaan peliin, niin tehdyltä YV-maalilta onneksi vältyttiin!

Kiitos hienosta noususta. Josko voitto aukaisisi henkistä lukkoa hieman?
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Ei kai tässä voi tyytyväinenkään olla? 0-3 johtoasemaa ei saisi menettää missään tapauksessa tai tilanteessa. SaiPa alkaa löytämään oman sijoituksensa sarjataulukosta eikä se tule sieltä minnekään nousemaan A-P Selinin johdolla. Onnea Jokereille kolmesta pisteestä.
 

jlahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vittu mitä paskaa, kolmen maalin johtoa EI SAA menettää. SaiPa passivoitui kolmannessa erässä täysin. Maalipaikkoja oli YKSI. Sekin oli, kun Löfman ja Pohl pääsivät kaks-ykköseen. Löfman ei sitten syöttänyt vapaaseen maalipaikkaan, vaan laukoi itse... Kiitos tuomarit ja kiitos SaiPa.
 

Aksu

Jäsen
Jokereiden 1-3 kavennuksen olisi hylännyt jopa otteluvalvoja, joka myönsi asian lehdistön edessä.

Oli miten oli, niin kolmas erä oli SaiPalta sellainen, ettei varmaan selittelyt kannata. Tuomaristo oli luokaton. Sputnikit samaa tasoa kolmannen erän alun jälkeen.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En edes muista, koska on ollut lätkämatsin jälkeen näin hyvä fiilis. Voitto maistuu nyt paremmalta kuin viime kaudella kertaakaan. Toisella erätauolla ostin kahvin ja sitä juodessa mietin, että kyllä meni rahat hukkaan ja voisi ihan hyvin lähteä kotiin. Joukkueen hyvä kolmannen erän peli-ilme kuitenkin käänsi ottelun osin toki Saipan passiivisen pelin ansiosta, ja fiilis vaihtui laidasta toiseen lyhyessä ajassa. Oltiin huonoja 3-0 maaliin asti, mutta siitä peli-ilme muuttui täysin.

Ensimmäisessä erässä Jokerit sai enemmän tilanteita ja A-J veti YV:llä tolppaan. Muuten YV ja kiekon ylöstuonti oli aika karmeaa. Ainoa keino päästä alueelle oli pakin pitkä kuljetus keskiviivan yli ja siitä päätyyn ja äijät perään. Ei toiminut ja Saipan oli helppo siivota.

Toinen erä oli Jokereilta katastrofaalinen. Kun ei YV toiminut, niin Saipalla toimi. Riksmanilla ei ollut paras päivä ja Juusoa näytti aidosti vituttavan, kun ottettiin vaihtoon. Ensin löi mailalla plekseihin, sen jälkeen lensi maski. Vaihto oli kuitenkin ehdottomasti oikea ja toivottavasti Strömberg aloittaa seuraavassa pelissä. Jokerien ensimmäinen maali oli kyseenalainen, mutta hyväksyttiin, toisin kuin Saipan tilanne, jossa kiekko potkaistiin maaliin.

Kolmannessa erässä peli oli sellaista taistelua kuin pitääkin, ja jätkien tuuletuksista näki, että tätä tarvittiin. Voitto oli henkisesti tärkeämpi kuin kolme pistettä. Toivottavasti jatkossakin peli-ilme säilyy ja itseluottamus kasvaa.

Muutamia huomioita:
- Saipan ykkösiä vastaan pelanneet Lind-Mäki-Ben Amor onnistuivat paremmin kuin hyvin, erityisesti Ben-Amor oli tärkeä pala
- Saarinen on yksin ketjussaan, vaikka Ridaltakin kovaa yritystä ja vauhti alkaa löytyä
- Hentunen oli ykkösen tsemppari, Bremberg pimennossa parista lätystä huolimatta, Pirnes ei ainakaan kiekollisena loistanut
- Neloselle lisää peliaikaa, vetivät ensimmäisessä erässä hyvin
- Saipan YV toimi hienosti
- Myllyniemi ei ollut tappion syy, vaan pelasi mukiinmenevästi, paremmin kuin Riksman
- Jasko kolasi Strömbergin, mutta taklattiin kahden miehen voimin kolmannessa erässä
- Saipa sortui liian passiiviseen peliin kolmannessa erässä johtoasemassa
- Voitto on harvoin maistunut näin hyvälle
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa alkaa löytämään oman sijoituksensa sarjataulukosta eikä se tule sieltä minnekään nousemaan A-P Selinin johdolla. .

Sitä on vaikea tässä vaiheessa sanoa, nouseeko joukkueemme jumbosijalta, mutta ei se Atusta jää kiinni. Mielestäni melko naurettavaa lässytystä alkaa syyllistämään valmentajaa. Kerroppa huviksesi kuka on se valmentaja joka nostaa joukkueemme nykyisestä asemasta.

Niin ja syyllinen tämän illan tappioon on nimeltään Jokerit. Kotijoukkue oli viimeisessä erässä todella hyvä ja tästä syystä me hävisimme.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Olipa hienoa katsoa poikien vapautunutta riemua kaiken tämän tuskan jälkeen. En tiedä alkaako tästä nousu vai onko tämä vain hetkellinen herääminen, enkä tällä hetkellä välitäkään. Kiva saada välillä näitä riemun hetkiä ja osaa taas iloita yksittäisestä saipa-voitosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös