jesse72 kirjoitti:
Jukurit sai mitä ansaitsi. Oudon haluton ja aneeminen oli Jukurit tänään. Eka erä oli tasainen. Toisessa erässä Jukureilla oli tilaisuus tehdä tarvittavat maalit ja viimeisen erän lopussa Jukurit alkoi taistella kunnolla, mutta herätys tuli liian myöhään. Loppuhetkillä oli muutama namupaikka,mutta kun ei onnistu niin ei onnistu.
Mika Niemi palasi ja oli Jukureiden parhaimmistoa. Lasse Kanerva näytti että rannelaukaus on yhä pelottavan tehokas. Ari Kovanen rymisteli ja pelasi taas uhrautuvasti. Kai Tillanen ekan maalin "hörppäsi", mutta venyi vastaavasti muutamaan hyvään torjuntaan.
Laakso kolme maalia ja kentän hahmo ilman mutinoita. Kuokkanen maalissa vei molarien taistelun puhtaasti. Pelätty Tero Forsell oli tänään vaisu. Pasi Järvinen on edelleen pelimies jolle olisi käyttöä myös Jukureissa.
Toivottavasti tappio herättää joukkueen pelaamaan. Ei enään niin hyvä MJE! kuin Joensuun pelin jälkeen.
Heh, samaa peliä oltiin varmaan katsomassa lauantaina, mutta esitän muutaman eriävän mielipiteen.
Mielestäni Niemi oli lauantaina aika pahasti hukassa (kuten loukkaantumisen jälkeen pelaajat yleensäkin). Aiheutti muun muassa turhan tahallisen paitsion ja antoi pari harhapassia. Tosin Jukurit oli lauantaina kautta linjan tasapaksu porukka, eikä kukaan varsinaisesti erottunut edukseen.
Tero Forsell ei ehkä näkynyt maalitilastossa, mutta hän pelasi jälleen yli 25 minuuttia, voitti laskujeni mukaan kahta lukuunottamatta kaikki aloitukset ja puolusti erittäin tunnollisesti. Erityisen tärkeitä aloitusvoittoja hän otti avauserän lopulla, jolloin Jukureilla oli ote ja TuTo jäähyili muutaman kerran putkeen.
TuTo-peli oli tasapaksua kiekkoa kummaltakin joukkueelta. TuTo puolusti tarkasti, eikä Jukurit saanut juurikaan maalipaikkoja parhaalta sektorilta, paitsi aivan lopussa, jolloin sarvipäät haki tasoitusta ilman maalivahtia. Juha Kuokkanen oli tosiaan varma maalin suulla, eikä päästänyt helppoja maaleja.
Kun Jukureilla verkot kerran ovat vesillä, niin jospa sinne uisi se kiekollinen pakki, joka toisi vaihtoehtoja pelintekoon. Lauantaina pelaajat kuskasivat yksi kerrallaan kiekkoa keskialueelle, ja kun syöttöpaikkaa ei löytynyt, piti kiekko heittää päätyyn. Toisaalta kiekottomien miesten pitäisi liikkua myös paremmin, koska seisovin jaloin ei pakeista pääse ohi.