Taas jatkuu elikkä lauantaina kattilaan saapuu Ipa.
Ässät on kontannut viime ottelut. Siinä tiivistettynä tämän viikon ottelut. Takkiin tuli SaiPalta ja Kärpiltä vaikka ainakin SaiPan piti olla "helppo" ottelu. Lisäksi kaikki oli omissa käsissä Kärppiä vastaan vielä neljä minuuttia ennen loppua mutta sitten tapahtuikin jotain ihmeellistä josta ei sen enempää tässä langassa.
Ässät lähtee otteluun siitä, että 2 maalia tod.näk. tullaan tekemään. Enemmän kuin kaksi on saavutus itsessään mutta riittääkö se, se riippuu siitä, pelaako Raanta ja siitä, miten Kivi on saanut joukkueen munat kouriinsa.
Maalinteko Ässillä on siis tökkinyt. Ässät tehnyt 3. vähiten maaleja. Tosin vierailija Ilves on tehnyt toiseksi vähiten joten vähän maalinen kamppailu tiedossa? Ei välttämättä, sillä Ilves puolestaan on päästänyt eniten maaleja ja Ässät taas samassa taulukossa sijalla 10.
Huomiseen otteluun Ässät lähtee parhaalla kokoonpanolla mitä jalkeille saa, mikäli Armia pystyy pelaamaan. Tosin Jopen puuttuminen ei kauheasti haittaa sillä alkukausi on ollut, noh, vähän surffailua silloin ja tekemistä puolestaan tällöin. Toki Jopen puuttuminen on aina miinusta mutta ei niin paha kuin voisi ulkopuolisin silmin nähdä.
Ipan poissaolijoista pahimmin hyppää silmille Masin puuttuminen. Nivuset vaatii kirurgin veistä mikäli uskominen Ilves.comia. Lisäksi poissa Järventie ja Kantola.
Mitä odotettavissa lauantaina Porissa? Veikkaan kahta vaihtoehtoa: Ilves joko luistelee Ässät kumoon 1-2 maalin erolla taikka Ässät nuijii taululle 3-4 maalin erolla voiton. Välimuotoihin en usko ja tätä tukee myös Ässien peliesitykset kuluvalta kaudelta.
Huomio! Veikkaus tarjoaa hyvää kerrointa Ipan voitolle, allekirjoittanut tarttui ja meni all-in joten huomenna ei voi pettyä ainakaan kovin pahasti :D Ja peli alkaa poikkeuksellisesti jo 16.00.