La 2.1.2010 HIFK-Kärpät

  • 8 668
  • 33
Suosikkijoukkue
HIFK
Kas, kun tälle kamppailulle ei vielä ole ketjua. Toivottavasti kaukalossa ja katsomossa on illalla enemmän tunnetta kuin Jatkoajassa.

Helsingissä siis kohtaavat liigakolmonen ja liigakutonen. Panosta on kummallakin joukkueella, kun KalPa ohitti stadilaiset sarjataulukossa kevätkauden alkajaisiksi ja JYP hengittää niskaan. Pohjoisen jengillä on viiden pisteen kaula viivan alapuolella kyttäävään Tapparaan, mutta TPS on vain pisteen päässä edellä. Matsien mennessä tänään sopivasti Kärpät nousisi siis viidenneksi.

Edellinen kohtaaminen Oulussa 28.11. päättyi HIFK:n rankkarivoittoon. Sen jälkeen vierasjoukkue on ottanut neljästi kuokkaan ja voittanut kolmesti, joista kerran jatkoajalla. Kotijoukkue ei ole pelannut sen paremmin: neljä tappiota, kaksi rankkarivoittoa, yksi suora kolmen pisteen voitto. Tätä taustaa vasten Veikkauksen antama kotivoittokerroin 1,65 tuntuu oudon alhaiselta. Vaikea nähdä IFK:ta noin suurena suosikkina, vaikka Nordiksella onkin pärjätty hyvin. Edellisen kerran täydet pisteet on sieltä hakenut JYP lokakuun lopussa. Jatkoajalle ja rankkareille on kuitenkin menty aika usein - toivottavasti sitä ei tänään tarvita, vaan tarvittavat maalit tehdään 60 minuutin aikana.

IFK:lta puuttuvat ainakin hyvän alkukauden pelannut puoiustaja Mikko Kurvinen sekä nuorten kisoissa pelaava Mikael Granlund. Petolauman maalia vartioinee Mika Noronen, joka ei ole vielä vakuuttanut millään lailla. Jyskylässä nähtiin raporttien mukaan tiistaina pahimmillaan melkoista koomailua, mutta toivottavasti pelituntuma ja loistava torjuntavire löytyy pian.

Kotivoittoon uskotaan ja siihen lähdetään joukkuetta kannustamaan. Showtime klo 18:30.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Helpohkoon kotivoittoon tulee tämä ottelu päättymään. Kärppien saldo on kärkijoukkueita vastaan murheellinen. Ainoa voitto kärkijoukkueista taitaa olla JYP voitto silloin kun JYPin peli oli vielä sekaisin. En ihmettele yhtään Veikkauksen alhaista kerrointa HIFK:n voitolle.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
HIFK tänään:

Petrell-Hirschovits-Luttinen
Haverinen-Clarke

Ahtola-Ramstedt-Haataja
Järventie-Kankaanperä

Liivik-Töykkälä-Järvinen
Söderholm-Lupaschuk

Vilkman-Wirtanen-Nyholm

Noronen
Lundell


Kärpät tänään:

Kaspar-Viinanen-Rosa
Jokinen-Grönholm

Viitakoski -Saarenheimo- Koskenkorva
Mikkola-Korpikari

Normio-Kiilholma- Kuusela
Ohtamaa-Jushkevitsh

Aarnio-Karppinen-Alikoski

Tarkki
Koivisto
 
Viimeksi muokattu:

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä HIFK:lla on myös ollut ongelmia kärkijoukkueita vastaan. Lukolta, JYPilta ja KalPalta on tullut nassuun, toki mukana on myös voittojakin, mutta pääosin tappioita.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
...toki mukana on myös voittojakin, mutta pääosin tappioita.

Kokoonpanoa kun katsoo, niiin ymmärtää miksi; ainoa onnistunut ja pysyvä osa tuossa on kaksikko Järventie-Kankaanperä.

IFK vie kuitenkin matsin, vaikka sellainen tunne taas, että nitrot kannattaa ottaa messiin tai vetää helvetinmoinen kooma päälle. Ihmeelllinen tunne muuten, kun Lupan koomailut pelottaa etukäteen enemmän, kuin Haaverisen. Joku voi siis olla huonompi.
 

JPL

Jäsen
Kärpillä sentään Kuusela siirretty pois tuon koomakaksikon vierestä. Toivoa sopii, että kakkonen saa vähemmän peliaikaa kuin kolmonen ja nelonen. Viitakoski laitettu luultavasti antamaan jotain tolkkua oman pään pelaamiseen. Ketju otti kolme omiin edellisessä (1 av), eikä yhtään tehtyä, vaikka peli päättyi 4-6. Hieman erikoista että ko. ketju on nimetty kakkoseksi, kun oikeasti ei pitäisi pelata ollenkaan.

Tarkki pelasi Ilvestä vastaan hyvän pelin, vaikka neljä menikin omiin. Ei ollut paljon tsäänssejä niihin maaleihin ja kiekot jäi varmemmin räpylään kuin aiemmin. Kattotaan nyt, mihin se menee. Kaikki ainekset katastrofipelille sekä nollapelille on olemassa.
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Kärppien ketjut näyttävät peräti hyviltä. Toimivaksi todistettu nelonen on kasattu taas yhteen ja joka ketjusta löytyy työntekijä.

Tietysti JPL:n - jolla muuten allekirjoituksen perusteella on hyvä musiikkimaku - huomio kakkosketjusta on osuva. Jossain toisessa joukkueessa nuoret olisivat vieneet noilta herroilta pelipaikan; meillä ne pelaa, joilla on iso palkka.

Hifkillä on toimiva pelitapa ja hyvä koutsi. Jos oululaisilla menee kaikki nappiin, niin Kärpillä on kuitenkin mahdollisuus ottaa tästä peräti kunniakas jatkoaikatappio.
 

Watson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Arsenal
Viitakoski -Saarenheimo- Koskenkorva

Aarnio-Karppinen-Alikoski
Nelonen on siinä muodossa, jossa pelasi parhaat pelit, ennenkuin Matti meni säätämään Karppisen Hokkiin. Toivottavasti Viitakosken avulla löydetään uusi vaihde koomakaksikolle.
 

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Alla voitto Ilveksestä. Matsi tulee töllöstä. Vastassa yksi "kärkijoukkueista". Tarkki maalissa. Tissiposki saikulla...

Eiköhän tuossa ole jo tarpeeksi syitä miksi tältä illalta ei ole odotettavissa ainoatakaan pistettä pohjoisen pojille.
Itseasiassa, jos yhdenkin maalin tekevät niin nostan hattua !
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Pitkästä aikaa tasapainoinen esitys Kärpiltä. Kärpät onnistui pitämään IFK:n pois parhailta maalipaikoilta, ja muutenkin alivoima toimi hyvin. Montaakaan ylivoimapyöritystä ei HIFK saanut pelin aikana kasaan. Hyökkäyspäässä muun muassa Saarenheimo ja Kossu epäonnistuivat täysin vapaassa paikassa, mutta toisaalta Kärppien toinen maalikin oli onnekas. Pitkästä aikaa levollisin mielin saa olla ottelun jälkeen, kiitos Kärpät!

Edit: ja ai niin, Tarkki pelasi melko varmasti tänään. Ei päästänyt helpoista vedoista reboundeja, ja jopa katkoi pari kertaa HIFK-hyökkääjältä kiekon pois. Miinusta kuitenkin oliko nyt toisessa erässä, kun olisi pitänyt mennä kiekkoa vastaan, jolloin HIFK:n hyökkääjä pääsi laukomaan pahasta paikasta.
 
Nelonen on siinä muodossa, jossa pelasi parhaat pelit, ennenkuin Matti meni säätämään Karppisen Hokkiin. Toivottavasti Viitakosken avulla löydetään uusi vaihde koomakaksikolle.

Tehoja tältä kolmikolta on lähes turha odottaa mutta on kyllä energistä pelaamista. Toivottavasti tätä ketjua ei hajoteta kunhan Viuhkola paranee, jos paranee. Jostakin syystä tuo Alikoski ja hänen yritys ja asenne tekee minuun vaikutuksen illasta toiseen.

Oli kyllä Kärpiltä suht ehyt esitys, eli parempaan suuntaan mennään ennen seuraavaa romahdusta. Pessimisti ei pety.

Tarkilta jämäkkä esitys. Paras Kärppä tänään.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kärppien toka yv-maali oli kyllä tavallaan uskomaton. Neljä äijää suunnilleen siniviivalla ja yksi kaveri maalin tuntumassa ja kas kiekko riparista suoraan kaverin lapaan ja siitä maaliin. Näki ettei ollut ihan suunniteltu kuvio. Tai sitten oli.

IFK:n peli oli huolestuttavaa paskaa. Ei maalipaikkoja, yv aivan tehotonta pyörimistä ja hyökkäyspeli on "kiekko_punaviivan_jälkeen_nurkkaa" niin ei välttämättä tällä pelillä tule mestaruutta. Puolustuspeli oli sinäänsä ihan OK mutta tuntui ettei Kärppien todellista tehoa nähty. Kärpät näytti vähän aneemiselta mutta olisiko IFK:n tehottomalla pörräämisellä ollut asiaan vaikutusta. Aivan kuin oululaisten ei olisi tarvinut aivan kaikkea pistää peliin.

3pojoa lähti aivan oikeaan osoitteeseen. Jalonen voisi katsella itseään peilistä tämän matsin jälkeen. Jengillä on asenne kohdallaan mutta päämäärä on hakusessa.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paikan päältä kotiuduttu ja ranskalaisilla tiivistettynä:

- Armoton vitutus. Ei tappio vaan se tyyli. Vittu mikä lammaslauma kädettömiä tahdottomia yksilöitä.

- Clarke ei ansaitse palkkaansa pennin vertaa. Aivan totaalisen sukka ja riskialtis eikä osaa enää pisteitäkään tehdä. Kolmella sormella voi laskea tän kaverin positiivisuus-saldon tältä illalta: ekan erän loppu ja koppiin, tokan erän loppu ja koppiin, peli ohi ja koppiin. Vittu jos tää kaveri näkee kauden loppuun HIFK:ssa, se on huutava vääryys.

- Söde on täysin kuutamolla. Niin on Lupakin. Täyttä nitrokamaa tämä pari.

- Haverinen ei ole liigatason pelaaja. Miksi vitussa ne ei rahtaa Purolinnaa, Ahosta tai vaikka helvetti Melartia tän skeidan tilalle? Leikkais vittu sen lettinsäkin vielä. Tollanen elostelija ei kuulu HIFK:n ympyröihin. Kärppä(!!) pelaajat ajeli aika railakkaasti tätä jannua tänään. Muodostaa Clarken kanssa nitropari vol kakkosen.

- Luttinen. Turhake. Ei jatkoa enää tälle. Arttu on kyllä jo nähty.

- Noronen. Oli hyvä, maaleille ei paljoa voinut. Pelasti rumemmat lukemat taululta. Tän kaverin mailapeliä on ilo muuten katella.

- Rosa. Paskahousu.

- Kärpät ilman Viuhkolaa = aika aneemista. Tosin voi olla Kaljustakin johtuvaa.

- Linjatuomarit. Vittuako ne menee väliin heti. Antasivat vähän tunteiden purkautua. Yleisö tykkäisi. Eikä olisi tämäkään ilta mennyt täysin hukkaan.

- Hot dog standilta paperit loppu. Siitä ilosta sai silti maksaa saman 6,50e. Mahtavaa palvelua.

- Pakkanen. Nipisti pahimman vitutuksen pois.

Kyllä silti ottaa sen verran päähän, ettei viitti syväanalyysiä ruveta tekemään. Riittää kun toteaa, että naurettavaksi on HIFK:n pelikin mennyt, kun koko hyökkäys-idea huutaa yhtä 17v finninaamaista ihmelasta takaisin. Olisi muuten varmaan tuonut asennettakin.

ps. Kanki-Mara on hyvä parivaljakko, jos ei tänään nyt ihan täydellisesti pelannutkaan. Pitää tästä paskasta silti jotain hehkutusta kaivaa.
 

Tex Willer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kaikki ainekset katastrofipelille sekä nollapelille on olemassa.
Onneksi tuli se nollapeli. Muuten matsi oli mielestäni erittäin huonotasoinen. Kärpät sai parilla pompulla kaksi maalia aikaiseksi ja oli onnekkaampi. Toki Kärpillä oli lukuisia muitakin vaarallisia maalintekopaikkoja. Ne vain sattui aina silloin kun Saarenheimo ja Koskenkorva olivat jäällä tienaamassa satojatuhansia Eurojaan. Puolestaan IFK:lla ei tainnut olla yhtään vaarallista maalintekopaikkaa koko ottelun aikana.

Muutenkin IFK oli todella vaisu. Ja UrhoTv:n mukaan lähes täyteen myyty hallikin oli aivan lapanen. Näemmä KJ:n puuduttava kiekko on onnistunut tappamaan tunteen jopa Suomen tunteikkaammasta jäähallista.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harvoin on näin sanaton olo matsin jälkeen. Paska mikä paska.

Tarkilla riitti nollapeliin kahden aneemisen läpiajon torjuminen ja joka puolelta maalin ohi viuhuneiden laukausten katseella seuraaminen.

Pari muuta pointtia onkin sinänsä matsiin liittymättömiä:

- Hiuksista vittuun ne muutamat sankarit, jotka katsoivat asiakseen huudella kesken hiljaisen hetken.

- Lämmittelyssä hajonneen pleksin korjaaminen. Miten siihen pystyi menemään niin VITUN kauan? Olisiko ollut sama homma, jos se olisi hajonnut kesken pelin. Näytti siltä, että pleksejä kärräiltiin trukilla edes takaisin. Eikö löytynyt sopivan kokoista?

- On jo pidempään vituttanut joidenkin pelaajien tapa pitää paidan takahelmaa housuissa. Esim. Haataja. Mutta nyt kuitenkin (ainakin) kolmannessa erässä Yuskevitch (tai mikä onkaan) teki kyllä uuden ennätyksen tuon suhteen. Numeroa ei näkynyt ollenkaan.

Ei mulla muuta, paitsi vituttaa armottomasti. Katseet ensi kauteen ja silleen... Ehkä ei sentään ihan vielä.

Ai niin, yksi juttu vielä: Eipä näyttänyt otteluseurantakejussa olleen tästä mainintaa, mutta miksi Hirson toisen erän lopun jäähyn alkaessa aloitusta ei viety Hifkin päätyyn, vaan Kärppien siniviivan tuntumaan? Tuomarivirhe vai joku erikoistapaus?
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Näemmä KJ:n puuduttava kiekko on onnistunut tappamaan tunteen jopa Suomen tunteikkaammasta jäähallista.

Tästä täytyy antaa tunnustus myös Ameriikan vahvistuksille, juoppo-Francisille sekä Herran enkeli-Baxterille. Kyllähän se monen vuoden työn vaatii, että Helsingin jääkiekkopyhättö on ollut kuollut jo ainakin pari vuotta...

Itse pelistä ei ole mitään sanottavaa. Ihmettelen vain, että missö on se loka-marraskuun IFK?
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Ai, minkä takia? Koska oli kentän taitavin pelaaja?

Just siksi.

Vai voisiko nimimerkki Red Machinen kommentti johtua tilanteesta, jossa Haverisen maila osui Rosaa kasvoihin/Haverisen maila ei osunut Rosaa kasvoihin(valitse sopiva). Joka tapauksessa kuoleva joutsen heräsi henkiin.
 

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ainakin töllöttimestä katsottuna se Rosan tilanne oli ihan selkeä korkea maila. Toki, vähän turhaan Rosa dramatisoi mutta veikkaanpa ettei oo ainoa peluri joka yrittää hommata vastustajalle jäähyä tollasessa tilanteessa (vastustajan mailan lapa lärvissä kiinni).

Muutenhan peli on aika surkeaa räpellystä. En muista nähneeni noin vaisua esitystä IFKltä pitkään aikaan.
Kärpät puolestaan pelasi yllättävän fiksusti. Järkevää vieraspelaamista. Ei todellakaan mitään kaunista katseltavaa, mutta jos peli viedään 0-2 ja saadaan IFK näyttämään noin huonolta kuin se tänään oli niin sillon ollaan onnistuttu ihan hyvin.

Uskaltaiskohan sitä ens viikolla jopa raahautua katsomaan Raksilaan peliä ? Todennäköisesti Kärpät leijuu pilvissä tän voiton myötä ja Ässät pieksee Kärpät mennen tullen mutta what the hell. Eihän siinä menetä kuin 20€. Halapaa ku makkara =)
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai niin, yksi juttu vielä: Eipä näyttänyt otteluseurantakejussa olleen tästä mainintaa, mutta miksi Hirson toisen erän lopun jäähyn alkaessa aloitusta ei viety Hifkin päätyyn, vaan Kärppien siniviivan tuntumaan? Tuomarivirhe vai joku erikoistapaus?

Oliko sama tapaus missä Rosa heitti kuolevat joutsenet ja siinä oli sitten pientä torikokousta IFK:n maalin edustalla? Kaiketi oululaisten "rähinöinti" aiheutti alotuksen siirron keskialueelle. Rosa yritti kalastella toista kakkosta mutta Haverinsen lapa osui kaveria rintaan eikä naamaan joka näkyi telkkarista. Dumarit olivat hereillä.

Edit: Jees, meni tilanteet sekaisin. Ei edellä mainittu ja Hirson jäähy ollut samaa hässäkkää.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Oliko sama tapaus missä Rosa heitti kuolevat joutsenet ja siinä oli sitten pientä torikokousta IFK:n maalin edustalla? Kaiketi oululaisten "rähinöinti" aiheutti alotuksen siirron keskialueelle. Rosa yritti kalastella toista kakkosta mutta Haverinsen lapa osui kaveria rintaan eikä naamaan joka näkyi telkkarista. Dumarit olivat hereillä.

Ei, vaan erän lopussa Hirson estämisjäähy. Siinä tuli samassa tilanteessa pitkäkiekko, joten aloitusta ei voitu tuoda HIFKin päätyyn, eikä myöskään Kärppien päätyyn, koska HIFKille tuli jäähy.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Rosa yritti kalastella toista kakkosta mutta Haverinsen lapa osui kaveria rintaan eikä naamaan joka näkyi telkkarista.

Kyllä minun telkkari näytti lavan osuneen leukaan ja jäähyhän leukaan osuneesta mailasta pitäisi viheltää. Selostajakaksikko taisi olla samaa mieltä mikäli oikein muistan.

Kärpiltä tänään kyllä hyvä vieraspeli ja ansaitut pisteet mukaan. Yllättävän hyvää pelaamista ja tsekkikaksikko näyttää löytävän hyvän kemian Viinasen kanssa. Viinanen on kyllä ollut hyvä värväys Kärpiltä. Niin ja voisiko sen Koskenkorvan laittaa harjoittelemaan laukauksia?
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Oliko sama tapaus missä Rosa heitti kuolevat joutsenet ja siinä oli sitten pientä torikokousta IFK:n maalin edustalla? Kaiketi oululaisten "rähinöinti" aiheutti alotuksen siirron keskialueelle. Rosa yritti kalastella toista kakkosta mutta Haverinsen lapa osui kaveria rintaan eikä naamaan joka näkyi telkkarista. Dumarit olivat hereillä.

Päivänselvä korkea maila. Osui kaulaan Rosaa. Kaatuminen oli sitten jotain sitä itseään, mutta ihan samalla tavalla tuolla kaatuu joka helvetin pelissä ukkoja, kun maila kolahtaa noin korkealle.

Itse pelistä ihmettelen syvästi, miten voi Kärppien peli heitellä noin. Tänään taas tuntui kiinnostavan, kaikki pelasivat uhrautuvasti ja helvetin tasapainoinen vieraspeli. Viihdyttämään ei noissa edelleenkään tarvitse lähteä.

IFK oli kyllä hävyttömän paska ja pysyi kyydissä ainoastaan ylivoimiensa turvin. Kärpät oli selvästi aktiivisempi ensimmäiset 30 min ja ansaitsi täysin johtomaalin.

Lupaschukia ei kiinnostanut yhtään. Liekö vastustajalla jotain merkitystä, mutta noin välinpitämätöntä Rossia en ole eläissäni nähnyt.

Erikoishuomio Saarenheimolle. Kyllä tämä on jo ihan silkkaa vittuilua, ettei edes kahdesta tyhjästä maalista saa sisään. Sama Koskenkorvaan kolmannessa erässä. Muuten kauden parhaita esityksiä.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä minun telkkari näytti lavan osuneen leukaan ja jäähyhän leukaan osuneesta mailasta pitäisi viheltää. Selostajakaksikko taisi olla samaa mieltä mikäli oikein muistan.

Tavallaan turhaa hiusten halkomista mutta eikö lapa jäänyt paitaan jotenkin kiinni ja sitten Rosa heitti samantien selälteen? Tilanne tuli kerran hidastettuna mutta en sitä suurennuslasilla seurannut. Saatan olla väärässä. Ja tottakai joka peluri yrittää kalastella vastaavasta tilanteesta jäähyä, miksipä ei.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei, vaan erän lopussa Hirson estämisjäähy. Siinä tuli samassa tilanteessa pitkäkiekko, joten aloitusta ei voitu tuoda HIFKin päätyyn, eikä myöskään Kärppien päätyyn, koska HIFKille tuli jäähy.

Jep, tästä oli kysymys. Suoritin juuri videotarkistuksen. Sen verran muisti kyllä petti, että olisin väittänyt tuon oudon aloituksen tulleen sen Hirson tyhmän jäähyn numero 2 jälkeen, mutta olikin tosiaan juuri tuo pitkän kiekon jälkeinen tilanne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös