No niin, nyt testataan Jokipoikien todellinen taso kun vastaan saapuu HCK ensimmäistä kertaa mestis tasolla Mehtimäelle. Kahdessa viime pelissä Jokipojilla vastassa on ollut sarjan ennakkosuosikkeihin lueattavat Jukurit ja Sport, näistä otteluista Jokipojat suoriutuneet komealla maalierolla 13-2, siis vain 11 maalia pakkasella kahdessa pelissä, huh!
Maalilla tänään pikaiselta Blues komennukselta palaava Lars Volden. Ei pitäisi maalivahtiin kaatua peli, niin kuin ei yhdessä aikaisemmassakaan tällä kaudella. Vaikka Volden ei ole ollut niin maaginen kuin viime keväänä niin luottoa löytyy ainakin henk.koht. vaikka Rautiolaa pidänkin tällä hetkellä parempana, huolimatta viime peleistä.
Kentällä nähdään kaksi mielenkiintoista paluuta kun pitkän loukkaantumisen jälkeen paluun Ärjy nuttuun tekee itse maestro Juuso Rajala. Yhden pelin on Juuso jo kerennyt pelata siinä saaden 15min peliaikaa. Vaikka pelituntuma ei ole Juusolla varmasti kohdallaan niin on tärkeä pelaaja varmasti heti alusta asti.
Toinen jopa mielenkiintoisempi pelaaja on Mehtimäelle paluun tekevä Tero Konttinen, tällä kertaa vain vääränvärisessä paidassa. Tero on ilmeisesti haikaillut Joensuuhun takaisin ja luotettavat Hevosmiehet kertovatkin, että sopimus alkoi Joensuuhun jo eilen ja tänään siis pelaa Jokipoikien laariin vaikka paidan väri muuta kertookin. Oikeasti on mielenkiintoista nähdä mikä on Teron nyky kunto/taito, mestaruus kaudelta jäi pelkästään positiivinen muisti kuva vaikka välillä hiukan liikaa intoilikin hyökkäykseen. On kuitenkin aloittanut jälleen mestis taipaleen tyylikkäästi piste/peli tahtiin. Tulee olemaan perskeleen paha Voldenille!
Valitettavasti HCK:lla ei ilmeisesti näy Korealaisia sankareita tänään miekkailemassa, mutta onneksi mukana tulee Olli Korkeavuori, mutta eiköhän Jokipoikien hyökkääjät tuommosen vuoren helposti kierrä.
Ja sitten tärkeimpänä Paukku tekaisee taas maalin!
Jokipojat aloittaa:
Jesse Paukku – Vitalijs Pavlovs – Joona Karevaara
Ilmari Pitkänen – Juuso Kaijomaa – Janne Niva
Roope Ranta – Juuso Rajala – Otto Karvinen
Ville Halonen – Joona Manninen – Heikki Puustinen
Aleksi Elorinne – Martins Jakovlevs
Matti Koistinen – Matti Näätänen
Jarkko Immonen – Jani Oinonen
32 Lars Volden
(30 Antti Rautiola)