La 16.9.2017 Tappara - KooKoo

  • 4 050
  • 21

Paha-Koljo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Pelipäivä!
Mutta ennen sitä: Pekka Saravo, entinen kapteeni ja nykyinen kuningas, pelasi ensimmäisen liigaottelunsa Hakametsän temppelissä 14.9. Herran vuonna 2000.
Saravo saa kuulemma kunnianosoituksia läpi illan, ja tämä näkyy esimerkiksi hinnoissa: D-päädyn lippujen hintoja ei ole hankala muistaa, riittää, kun painaa mieleen numeron kuus.

Mutta onhan hallissa muitakin. Tapparan vieraana on liigan kakkosena paikkaansa pitävä Kouvolan ylpeys KooKoo, joka eilen kellisti Jyväskylän hurrikaanin kotijäällään. KooKoo on aloittanut vahvasti: neljästä ottelusta pisteitä on kertynyt 9, kun Tapparalla on kolmesta kuusi. Samassa vauhdissa ollaan, mutta tänään täytyisi nuo pisteen jättää kotiin Tampereelle.

Ei KooKookaan voi kuitenkaan lähteä Hakametsään takki auki. Tappara on päästänyt maaleja vain yhdessä pelaamassaan ottelussa, kun Dominator z Brna Dominik Hrachovina on päättänyt rikkoa Tim Thomasin nollapeliennätyksen jo syyskaudella.

Ottaen huomioon KooKoon hyvän vireen, Veikkaus tarjoaa tänään melkoista kerrointa:
1:1,24 X:6,20 2:8,40
En harrasta vedonlyöntiä, mutta ei tämä peli mielestäni ihan noin selvältä näytä, varsinkaan, jos puheet Tapparan armottomasta harjoituskuormasta pitävät paikkansa.
Yhtäkaikki, samaa linjaa jatkaa Jatkoaika: Tappara 5,6 - KooKoo 1,2

Tässä vielä linkki Tapparan omaan ennakkoon, josta käy ilmi myös Saravoon liittyviä juhallilsuuksia:
http://www.tappara.fi/liiga/ennakko/tappara-kookoo-ja-pekka-saravo-paaosassa-lauantaina/3
Tässä puolestaan KooKoon ennakko:
http://www.kookoo.fi/uutiset/haastava-viikonloppu-jatkuu-tampereella

Tänään pääsen vihdoin itsekin halliin, toivottavasti se on ääriään myöten täynnä.
Tunteja pelin alkuun: 6
Painakaa numero mieleen.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En usko että KooKoo lähtee takki auki vaikka JYP kaatuikin. Viime kaudella KooKoo aiheutti Tapparan suurimman tappion, 3-6. Tänään tuskin samoja lukuja taulussa ellei sitten toisin päin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Hyva veto Tapparalta nuo kuuden euron liput D-paatyyn. Nain alkukauteen varsinkin.

Tapparan omasta laadukkaasta ennakosta selviaa etta Luoto on pois pelista, JMJ palannee vasta lokakuussa ja Mikkola tietysti viela lammikon toisella puolella. Levtchikohan sielta nousee kokoonpanoon?
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta

Steus

Jäsen
KooKoon kokoonpanosta mahtuisi Tapparan paitaan ehkä Järvenpää kakkosveskaksi ja Newton tai Kristensen Salosen paikalle ja joku hyökkääjä neloseen. Ottelu alkaa kuitenkin 0-0:sta ja nyky-KooKoota vastaan jokainen maali pitää tekemällä tehdä. Mitään hävittävää ei ole ja näissä juhlapeleissä kaikilla tuntuu usein olevan vähän hankalaa. Perhonen pelaa kauden ensimmäisen pelinsä ja mikäs sen mukavampaa, kun aloittaa kausi vieraspelillä hallitsevaa ja tulevaa mestaria vastaan!
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
On vissiin budjetoitu 0 pisteen peliksi kun Perhonen heitetään uuniin.

Eikös Perhonen sen 3-6 voiton torjunut viime kaudella?

Helpolla Tappara ei voittoa varmasti ota, mutta toivottavasti tänään kiinnostaisi pelata avauseräkin. KooKoolle on kyllä maistuvia kertoimia tarjolla. KooKoo on päästänyt neljään peliin yhdeksän maalia ja Tappara tehnyt kolmeen kuusi, joten mikään ei viittaa siihen, että tänään mitään 5,6 - 0,1 lukemia nähtäisiin.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kyllähän Viekkauksen tarjoama kerroin KooKoolle on ihan perverssi. En yllättyisi, vaikka taas nähtäisiin joku 1-6 tappio, mikään ei ainakaan viittaa Tapparan lentokeliin.
 

Peek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaakonkulma
Oli pakko pieni veto asettaa KooKoolle ihan vain kertoimen takia, vaikken kyllä jaksa uskoa KooKoon voittoon. Noh, olen mielelläni väärässä. Veikataan nyt ilman kertoimia 4-1 Tapparalle.
 
K

Kiekkokatsoja

Tänään Tappara peräkairaa väsyneemmän KooKoon. Vielä kun Perhonen päästää sen pari hieman helpompaa, voi numerot olla lopussa rumat. Alle 4 maalin tappio, olisi KooKoolle lähtökohtaan nähden voitto.
Veikkaan 6-1 Tapparalle.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Toivotaan Samu Perhoselle hyvää ottelua kun pääsee taas lauteille. Kukaanhan ei häneltä mitään odota joten tässä on taas hyvä näytön paikka.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Perhonen sen voitti. Jäätävä veskari.
Paikanpäällä katottuna hieno kiekkoilta. Aika-ajoin KooKoo oli lirissä, mutta Perhonen hoiti. Kokonaisuutena KooKoo pelaa kyllä kelpo lätkää, ei mitään peruuttelua vaan aktiivista hienoa kiekkoa.
Pelin olisi pitänyt päättyä 6-6. Saravon kunniaksi.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Tappara hallitsi, mutta ei päässyt oikein kunnon tonteille. Välillä saatiin hyviä pyörityksiä, pitkiäkin, mutta meni vähän riplailuksi. Kuuselakaan ei meinaa oikein löytää pelikaverien lapoja hyökkäysalueella. Osittain huonon jäänkin piikkiin?

Suoraviivaisuutta ja päättäväisyyttä vähän kaipaisi. Ylivoimalla Lehtonen, Kuusela tai Kemiläinen riplailee niin kauan, kunnes turhautuvat, ampuvat pakkia päin ja tilanne purkaa. Muutama hyvä yv-pyöritys toki oli, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan.

Toki KooKoo taisteli hyvin ja pääsi muutamaan terävään vastaiskuun. Ansaitsevat ehdottomasti pisteensä. Veikkaan heille kuitenkin "tuokkolamaista" kautta. Eiköhän materiaalin rajat ala tulla viimeistään joulun jälkeen vastaan. Perhonen oli kyllä hyvä, mutta niin oli Domikin, jälleen kerran. Alan pikkuhiljaa itsekin kallistua sille kannalle, että siinä on Liigan paras veskari.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tappara hallitsi, mutta ei päässyt oikein kunnon tonteille.

Pääsi. Maalinteon tehokkuus oli vaan ihan nollatasoa. Hyvinhän Tappara pelasi, joskus se veskarin ohittaminen vaan on vaikeaa. Eikä Perhonen sinänsä mitään paraatitorjuntoja joutunut tekemään, sen verran maila puristi tekopaikoissa.

Harmi KooKoon kannalta, että tänään tuomaristo ei Tapparan rikkeitä huomioinut.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Pääsi. Maalinteon tehokkuus oli vaan ihan nollatasoa. Hyvinhän Tappara pelasi, joskus se veskarin ohittaminen vaan on vaikeaa. Eikä Perhonen sinänsä mitään paraatitorjuntoja joutunut tekemään, sen verran maila puristi tekopaikoissa.

Harmi KooKoon kannalta, että tänään tuomaristo ei Tapparan rikkeitä huomioinut.

No joo pääsi toki, muttei niin paljon kuin hallinnasta tai laukausten määrästä voisi päätellä. Ja tosiaan, se viimeistely... joko Perhonen vain oli parempi, tai sitten kerkesi massaa eteen puolustajien muodossa.

Tapani mukaan kärjistin.

Ja tosiaan, Tapparalta jäi kyllä muutama jäähy viheltämättä.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
KooKoo oli jälleen käsittämättömän hyvä kun vielä muistetaan että alla oli erittäin vauhdikas ( paljon vauhdikkaampi kuin tämän iltainen ) ja intensiivinen ottelu eilen JYPiä vastaan.

Harmillisesti KooKoo vain "päästi" Tapparan tasoihin. Kun aikaa oli jäljellä reilut 4min niin KooKoon pelirohkeus katosi ihmeellisesti. Vai pitäisikö sanoa pelaajien pelirohkeus. Kuin ollaan 1 - 0 johdossa ja aikaa on tuon verran niin se on liian pitkä tovi kulutettavaksi roikkukiekkoja keskialueelle heittelemällä varsinkin tuollaista materiaaliylivoimaa vastaan. Tästä johtuen KooKoo "päästi" Tapparan tasoihin.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olihan Tapella paikkoja paljonkin mutta itse tasoitus tuli vähän onnekkaasti. Jos Kemiläinen olisi osunut ekalla yrityksellä kiekkoon, olisi se suurella todennäköisyydellä pysähtynyt heittäytyvän KooKoon pelaajan kroppaan tai sitten Kemiläinen lämäsi tahalleen ohi... Tapparan yv varsinkin jatkoajalla oli melkoista siirtelyä. Hakulinen oli taas hyvä, joko tämä kausi on Anrein.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olihan Tapella paikkoja paljonkin mutta itse tasoitus tuli vähän onnekkaasti. Jos Kemiläinen olisi osunut ekalla yrityksellä kiekkoon, olisi se suurella todennäköisyydellä pysähtynyt heittäytyvän KooKoon pelaajan kroppaan tai sitten Kemiläinen lämäsi tahalleen ohi... Tapparan yv varsinkin jatkoajalla oli melkoista siirtelyä. Hakulinen oli taas hyvä, joko tämä kausi on Anrein.
Tahallaan ohi tietysti. Tyylikäs haltuunotto luistimella ja kiekko ranteella ylähyllylle. Loistavaa yksilötaitoa...
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Nykyversio "Marjan" vetoharhautuksesta.
Kyllä Tapparalla oli niin monta maalipaikkaa ettei normipelissä juuri koskaan.
 

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Tuokkola kuittas illan tuomarilinjan melko tyylikkäästi:"tuomaritkin ovat huomanneet kuinka hyvää ylivoimaa me pelataan, eivätkä siksi uskaltaneet viheltää vastustajalle jäähyjä...." Pitkä oli palaveri otteluvalvojan kanssa kuulemma ollut. Jos linja on tarkka sen soisi olevan sitä molemmille, ei etenkään nää suurseurat tarvi enää enempää tukea, ne pärjää kyllä hyvin muutenkin. Ei sillä, Tappara oli parempi ja ansaitsi voittonsa mutta aina se harmittaa kun ei puhalleta kun pitäis ja on selkeä rike.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös