La 12.12.2009 Lukko-Blues

  • 6 844
  • 37

Jookoskookos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Colorado Avalanche, Joe Sakic #19
Raumalaiset pelasivat torstaina ja kokivat melko yllättävänkin 4-1 tappion TPS:n vieraina. Nyt kuitenkin Lukko palaa kotiin josta jokerit taitaa olla ainut joukkue mikä on napannut täydet kolme pistettä.
Bluesin peli on nyt taas enemmän tai vähemmän sekaisin ja 3 ottelun tappioputkessa seilataan tällä hetkellä. Veikkaisin että Lukko tulee ja jyrää Bluesin numeroin 6-1.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Blues on kumminkin ollut Tapparan jälkeen hankalin vastustaja tämän kauden Lukolle. Kaksi peliä pelattu ja pisteet tasan 3-3, Lukon voittaessa Raumalla 2-1 jatkoaikamaalilla ja Bluesin Espoossa niinikään jatkoaikamaalilla 4-3. Että sen puoleen en tämän illan pelistäkään odota helppoa palaa kummallekaan.

Olisihan se tietysti Lukkoa kannattavana katsojana mukavampi lähteä joulutauon viettoon jos illalla tulisi voitto, mutta enpä minä tästä pelistä kyllä etukäteen osaa voittajasuosikkia nimetä.

Tuolla Lukon puolella jo heräteltiin eilisillan tappiopelin jälkeen keskustelua Lukon maalivahdeista. Mikael Tellqvist ei ole ihan vielä pystynyt Petri Vehasen isoja saappaita täyttämään ja onkin jännä nähdä että jatkaako Lukko alkuperäisen suunnitelman mukaan eli Tellu pelaa maalissa tänäänkin vai pistääkö Urama paketin niin perusteellisesti uusiksi että laittaa Antti Raannan jo toistamiseen tällä viikolla kotipelissä maaliin? Mulle kelpaa kumpikin vaihtoehto, enkä onneksi ole valmentaja jonka pitää näitä asioita yökaudet mietiskellä.

Kehumista ei ole eilisen jälkeen kyllä kenttäpelaajissakaan, jos ei ollut maalivahdissakaan.

Hyvä ja vauhdikas peli varmaan tulossa. Jokohan vihdoinkin Petruzalekin johtama kakkosketju saisi tulosta aikaan?
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Lukon voittaessa Raumalla 2-1 jatkoaikamaalilla
Pilkunnussintaahan tämä on, mutta 3-2 se peli päättyi, ja voittomaalin tekijänä oli muuten Teemu Nurmi.

Kyllähän tästäkin matsista tulee vaikea. kuten eilinenkin peli oli. Osa porukasta pelaa pienien kolhujen kanssa, ja se valitettavasti näkyy otteissa. Ihan viimeisiä niittejä ja vauhtia ei pystytä millään pitämään, kun kerran paikat eivät ole 100% tikissä.

Maalivahtikysymys tässä eniten askarruttaa. Toivottavasti kuitenkin on niin, ettei mitään nivusvammaista veskaria sinne pistetä. Eli jos Tellan pelaa, niin sitten on kanssa nivuset kunnossa.

Virtala voisi nyt jo pikkuhiljaa myöskin herätä siinä tulosyksikössä. Eihän siinä voi koko kautta pelata, jos tekee vain pari maalia. Ihan vastaava ongelma oli viime kaudella, kun Mustonen alisuoritti oikein huolella.

Vituuttaa se Nurmen loukkaantuminen oikein huolella vieläkin, mutta minkäs teet.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Veikkaus tarjoaa Bluesin vierasvoitotsta peräti 5,30 pitkävetokertoimeksi. Eilisen jälkeen jopa taipuisin tuohon houkuttelevan isoon kertoimeen ja veikkaan Bluesia voittajaksi. Olisi sitten joulutauolla Lukon faneilla ja "faneilla" aikaa miettiä kenellä potkuja vuodenvaihteessa annetaan :)

Toivottavasti Raanta on tänään torjuntavuorossa. Mutta jos Rale on etukäteen päättänyt, että Tellu pelaa loppuviikon ottelut niin sitten ei voi mitään.

Joka tapauksessa sarjajohdossa lähdetään joulutauolle ja vieläpä melko reilulla erolla. Kukakapa olisi syyskuun puolivälissä uskonut.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Minustakin Veikkiksen kertoimet yliampuvat karkeasti.

Tähän ottelluun tuo extra jännitettä se, että Lukko konttasi eilen Turussa ja Blues puolestaa on pelannut alle tasonsa viime aikoina.

Varmaan on vaikea Bluesin tulla Raumalle, mutta kuten aikaisemmat kohtaamiset osoittavat, pisteet voivat aivan hyvin lähteä matkaan.
 

Hirmumyrsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei Mitään Käyttöä Jätkät ja Märkä Uni Rosterit
Lukko tänään:

Laaksonen - McLean - Morrison
Cook - Kovanen

Virtala - Petruzalek - Tukonen
Tikkanen - Pettinen

Nabb - Keränen - Kivimäki
Nevalainen - Honkaheimo

Tuomainen - Jasu - Palola

Maalissa Raanta, varalle ei ole toistaiseksi merkattu mitään. Tellqvist siellä kaiketi luukkua aukoo.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Eino_Mies kirjoitti:
Toivottavasti Raanta on tänään torjuntavuorossa. Mutta jos Rale on etukäteen päättänyt, että Tellu pelaa loppuviikon ottelut niin sitten ei voi mitään.

Liigan sivujen mukaan Raanta pelaa tänään, eikä toista veskaria ole edes ilmoitettu. Lukon sivuille ei taas(kaan) pääse, että voisi katsoa, mitä siellä lukee. Hyvä kuitenkin, jos Antti pelaa.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Blues tänään:

Kähkönen-Immonen-Blomqvist
Rönnberg-V.Lajunen

Rajamäki-Öhman-J.Sallinen
Laakso-Mezei

Uhlbäck-T.Sallinen-Nättinen
Kurki-Heiskanen

Lostedt-Uusivirta-Puustinen

Tarkki
Suomalainen

edit.
Blues on rouhaissut kentät aivan uusiksi viimeiseen pinnalla pysymis yritykseen ennen helvetin hyvään saumaan tulevaa taukoa. Sekä hyökkäysketjut että pakkiparit ovat ihan uutta ja ihmeellistä. Ainoastaan Öhmanin ketju on ollut samassa kokoonpanossa jossain vaiheessa kautta aiemmin.

Helvetin moista huolta aiheuttaa se että missä ihmeessä Huczkowski luuraa. Ilmeisesti paskana koska en muuten millään voi käsitää miksei ole kokoonpanossa. Ei Huzzer ole myöskään muunkaan joukkueen mukana mitenkään erityisesti onnistunut viime aikoina omalla tontillaan, mutta on sentään tehnyt edes vahinkopisteitä toiseen päähän ja on ylipäätään selkeästi joukkueen tasokkain puolustaja.

Bluesin vaarallisin kenttä saattaa olla hyvinkin KalPa pelin tavoin neloskenttä. Josko Puustisella nyt alkaisi kulkemaan kun missään muualla ei ole kulkenut. Lostedt ja Uusivirta saivat Nättisen kanssa torstaina ainoat järkevät hyökkäykset KalPan päähän aikaiseksi.

Odotukset on hyvin pienet. Vahinkopisteet nyt Raumalta auttaisi kyllä ihan pirusti. Vahingossa ne tulee jos on tullakseen sillä niin pihalla Bleg oli jo kotikaukalossa tällä viikolla. Kaksi surkeaa kotipeliä alla ja 0 pisteen viikko alkaa olla melko todennäköinen.

Ei Bleg haluttomasti tai tahdottomasti pelannut KalPaa vastaan. Taso ei vaan riittänyt. TPS:ää vastaan sen sijaan Bleg oli ihan sysipaska joka saralla. Veikkauksen kertoimet ovat melko realistiset. Itse veikkaan että Tarkki tekee minkä pystyy ja lopussa taululla on 4-0/5-1 tyyliset numerot.
 
Viimeksi muokattu:

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Maalissa Raanta, varalle ei ole toistaiseksi merkattu mitään. Tellqvist siellä kaiketi luukkua aukoo.

Tai sitten Patrik Heikkilä, joka ei ole tänään A-junnujen mukana ja jota todennäköisesti ei löydy liigan tietokannasta.

EDIT: Nyt löytyy kakkonen. Heikkilän ensimmäinen liigapeli, selässä numero 30.
 
Viimeksi muokattu:

Nikke84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Manchester United, Three Lions
Raanta näyttäisi aloittavan maalissa, jostain syystä luukunavaajaa ei ole mainittu kokoonpanossa. Kaipa se Telkkä on varalla vai onkohan sitten a-junnuista joku tuuraamassa. Uskon että Lukko tulee tänään heti alussa kovalla vauhdilla, eilisen tappion ärsyyntymänä. Siinä mitataan heti Tarkin kestävyys ja myös Bluesin puolustusosasto. Molemmilla on tappio alla, mutta eiköhän kotiyleisö siivitä tänään omat voittoon.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllä tämä Lukon heiniltä etukäteen vaikuttaa, jos Bluesin peli on yhtä solmussa kuin parissa viime pelissä. On kuitenkin totta, että Blues on ollut tällä kaudella jostain syystä paha vastus Lukolle ja parhaassa tapauksessa nuo täydet ketjusekoitukset toimivat, joten jätetään pieni toivonkipinä kytemään.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Blues on rouhaissut kentät aivan uusiksi viimeiseen pinnalla pysymis yritykseen ennen helvetin hyvään saumaan tulevaa taukoa.

Milloin Lamppu on muuten palaamassa sairastuvalta? Joulun jälkeen? Tiukka peli tulossa väitän. Vaikka Lukko on tehnytkin eniten maaleja, lähiaikoina se on tuntunut olevan vähän liiankin vaikeaa tilanteista huolimatta.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Milloin Lamppu on muuten palaamassa sairastuvalta? Joulun jälkeen?

Helmikuusta on ollut jotain puhetta tuolla viestiketjuissa usein enemmän tietävien toimesta. Yhdistävänä tekijänä on varmaan kaikkien tähän ketjuun kirjoittajien mielestä todella harmillinen juttu muuten tuo Lampun täysin pilalle mennyt kausi...
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä sillä Tellulla sitten varmaan jotain nivusvaivaa on kun ei ole enää edes luukkua aukomassa. Kannattiko se sitten että miestä peluutettiin eilen?

No, ihan sama. Maalivahtiin ei Lukko tänäänkään kaadu.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Juu, sille 20 maalin Lampulle olisi kyllä todella tarvetta, kun tuo uusi Osala eli Puustinenkin on nyt arvoisessaan seurassa nelosessa kahden samettikäden kanssa.
Lukon kannattajien tuskin kannattaa olla huolissaan maalivahdistaan. Bluesin kädettömän hyökkäyskaluston harvoihin laukauksiin riittäisi vaikka pahvinen Sakke Lindfors. Sen verran helpolla tuli Järviselle nollapeli torstaina eikä Engreninkään tiistaina tarvinnut parhaimpaansa venyä.

Ja jos joku paikka tuon itänaapurin bunkkerin lisäksi on ollut vaikea espoolaisille, niin juurikin Äijänsuo. Eipä ole tainnut kovinkaan monta pistettä tarttua vuosien varrella mukaan.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Tai sitten Patrik Heikkilä, joka ei ole tänään A-junnujen mukana ja jota todennäköisesti ei löydy liigan tietokannasta.

Hyvät tiedot Boriksella, olet nopeampi kuin SM-liigan sivut. Eli lähdetään siitä, että Telkkällä on nivusvaiva, joka tarvitsee nyt lepoa. Joulutauko osuu hyvään saumaan, vaikka meillä on toi nuori kovakuntoinen Raanta.

Jos tänään tulee takkiin, ei se veskarista johdu. Kohta saadaan sitten jännittää rystyset valkoisina.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Helvetin moista huolta aiheuttaa se että missä ihmeessä Huczkowski luuraa. Ilmeisesti paskana koska en muuten millään voi käsitää miksei ole kokoonpanossa.
Huczkowskin huono peli on samaa tasoa kuin Rönnbergin unelma peli, joten pakkohan sen olla klesena. Tosin noi ketjut kyllä näyttää myös siltä että Matikainen on saanut ne päähänsä jonain aamuyön tunteina.

Mutta varmalta Lukon 6-0 voitolta tämä etukäteen näyttää. Mutta Joulu on ihmeiden aikaa, joten ehkä tässä on vielä pieniä toiveita että joku lahja vielä Espoon suuntaan tulee...
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tästä ottelusta tulee mieleen selkeä Lukon näytös, mutta myös se, että Raanta ei ole tainnut epäonnistua kertaakaan pelatessaan tällä kaudella. Joskus sattuu mustempikin hetki, mutta onko se tänään. Muukaan Lukon joukkue ei ole ollut aivan niin loistava kuin aiemmin, joten pieni mahdollisuus tällekin on. Todennäköistä kuitenkin on, että Lukko vie kohtuullisen helposti kolme pistettä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tästä ottelusta tulee mieleen selkeä Lukon näytös, mutta myös se, että Raanta ei ole tainnut epäonnistua kertaakaan pelatessaan tällä kaudella. Joskus sattuu mustempikin hetki, mutta onko se tänään.

Musta hetki sattui jo Vehasen lähdön jälkeisessä Tampereen pelissä Ilvestä vastaan, ainakin jos toimittaja Santtu Silvennoista on uskominen. "Imuri" ja "poika poloinen" olivat Silvennoisen itse keksimät nimitykset Raannalle pelin jälkeisessä Iltalehden jutussa.

Jos viime hetken muutoksia ei ole tullut, niin tuomareina ovat Tero Toivola ja Rauman oma poika Reijo Ringbom. Hip heijjaa.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Musta hetki sattui jo Vehasen lähdön jälkeisessä Tampereen pelissä Ilvestä vastaan, ainakin jos toimittaja Santtu Silvennoista on uskominen. "Imuri" ja "poika poloinen" olivat Silvennoisen itse keksimät nimitykset Raannalle pelin jälkeisessä Iltalehden jutussa.

No eipä noista maaleista juuri voi Raantaa syyttää. Tarkoitin nyt oikeaa mustaa hetkeä, enkä Iltalehden toimittajan "mustaa hetkeä". :) Mutta pianhan se nähdään, miten käy.
 

Hirmumyrsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei Mitään Käyttöä Jätkät ja Märkä Uni Rosterit
Toivomus olisi että Lukko nyt pelaisi tänään ihan kunnolla, eilen nähtiin miten siinä käy kun löysäillään. Jotenkin tuli sellainen olo eilen, että tähän päivään säästeltiin energiaa kun on jo heti seuraavana päivänä peli. Maalissa on kiva pelata kun puolustetaan sillain puolittain. Peliä menen kyyläämään ihan omin silmin.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No eipä noista maaleista juuri voi Raantaa syyttää. Tarkoitin nyt oikeaa mustaa hetkeä, enkä Iltalehden toimittajan "mustaa hetkeä". :) Mutta pianhan se nähdään, miten käy.

Kyseisellä toimittajalla tuntuu olevan taito synnyttää mustia hetkiä. Ilveksen maalit nähneenä peukku ylös Raannalle: eivät olleet maalivahdin maaleja.
 

Länäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tulosvetoon 7,8 - 0,1. Vituttaa jos Lukko tekee sen 9+ maalia, mutta säästösyistä jätän laittamatta lapulle enempiä maalimääriä.

Raiskattu ja rampa Blegiblegu vastaan sarjakärki ja vieraissa pelataan. Ei tässä jaksa odottaa mitään ihmeitä, kun jengin tärkein pelaaja on sivussa (Huse).

Jos pojat maalin tekee, niin se on todellakin hatunnoston arvoinen suoritus, mutta en jaksa liiemmin jännittää illan peliä. Katsotaan sitten kun Kivenmäkeä kiinnostaa siellä toimistolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös