La 12.12.2009 Ilves - TPS

  • 4 993
  • 20
Tampereella vastakkain kuntopuntarin 14. ja 5., sarjataulukon 12. ja 6.

Ilveksellä alla perjantailta rankkaritappio HIFK:ta vastaan Helsingissä, TPS:lla 4-1 voitto kotona Lukosta.

Tältä kaudelta vasta yksi keskinäinen kohtaaminen, se päättyi syyskuun 17.päivä Turussa Ilveksen voittoon lukemin 2-4. Tuolloin Jussi Pesonen teki 2 Ilveksen maalia, Ville Korhonen ja Antti Hulkkonen molemmat yhden. TPS:n maaleista vastasivat Tomas Plihal ja Aki Uusikartano. Ottelussa vihellettiin yhteensä 14 kaksiminuuttista ja yksi 10min käytösrangaistus.

Kokoonpanoja odotellessa.
 
HockeyBabe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Thunder Bay Bombers, Radek Bonk
Toivottavasti ei lähdetä paukuttelemaan henkseleitä manseen. Ipan loistava taistelu vakuutti petoluolassa ja Seikolan pommi on näköjään kohdallaan. Pesonen ja kumppanit kun pidetään kurissa niin eiköhän jää käteen jotain.

Nuuskitaan persettä, ollaan nöyränä ja otetaan ne kaks pojoa.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Turha lähteä tutkailemaan joukkueiden edellisiä pelejä sillä Hakametsä on ollut Tepsille perinteisesti pirullisen vaikea paikka napata pisteitä. Jos jotain voisi ennustaa niin TPS tulee ainakin hyvällä itseluottamuksella ottelun alkuun mutta jospa ei ihan niin hyvällä kuin JYPiä vastaan (0-6). Odotettavissa lienee tasainen ottelu ja pisteitäkin enemmän jännittää se että pystyykö Engren pitämään eilisen tasonsa? Jos pystyy niin hunajaa on tiedossa!
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Joo, turhan monta kertaa tällä kaudella on hienojen voittojen jälkeen tullut selvä tappio. Josko Suikkanen tällä kertaa onnistuisi pitämään huolen siitä, että lähdetään luottavaisin mielin, mutta kuitenkin sopivan nöyrinä peliin. Uskon vähintään kahteen pisteeseen tappioputkessa olevan Ilveksen kustannuksella, vaikka lauantainen Hakametsä ei missään tapauksessa ole helppo paikka TPS:lle, ellei sitten jollain salama-alulla päästä nopeasti selvään johtoon, kuten kävi eilen Lukkoa vastaan. Se voisi rauhoittaa tunnelmaa Tampereen kiekkopyhätössä.

3-2 -voitto vl-kisan jälkeen Tepsille, ja joulupukkia odottelemaan hyvin mielin.
 
Turha lähteä tutkailemaan joukkueiden edellisiä pelejä sillä Hakametsä on ollut Tepsille perinteisesti pirullisen vaikea paikka napata pisteitä.

Joo, turhan monta kertaa tällä kaudella on hienojen voittojen jälkeen tullut selvä tappio.

Olisiko pitänyt avausviestiin vain laittaa että "Keskustelkaa"?

Veikkauksella Ilveksen kerroin 1,85? Se kertookin jo jotain... Ei ainakaan vielä ole kokoonpanoja nähtävillä mutta eivätköhän ne tule pysymään melko pitkälti samoina.
 
AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Olisiko pitänyt avausviestiin vain laittaa että "Keskustelkaa"?
Ihan aiheellisia huomiota nuo ovat.

Minusta peliä on todella vaikea ennakoida. TPS voi tällä kaudella voittaa kenet tahansa ja puppeloida ketä vastaan tahansa. Hyökkäys on sarjan eliittiä, puolustus sieltä toisesta päästä ja maalivahdit alempaa keskitasoa, jotka saavat välillä suonenvetoja. Edellisestä kohtaamisesta on levottomat 3kk, joten senkään perusteella ihan mahdoton sanoa mitään.

Molempien edelliset ottelut päättyneet alle vrk sitten ja molemmilla sama matka Tampereelle. Henkisesti Lukko-voitto teki varmasti hyvää Tepsin itseluottamukselle, mutta Ilveksenkin piste tuli eilen nousulla takaa ja saivat jarrutettua tappioputkea ja sitä kautta itseluottamusta.

Veikkauksen 1,85 on varmasti aika kohdallaan ja perustunee pääasiassa Hakametsään.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Ilvekseltä on eiliseltä pudonnut kokoonpanosta Jesse Niinimäki ja Ville Korhonen.
Jotain pikkuvaivaa molemmilla ilmeisesti sillä kokoonpanossa on lukuisasti heikompiakin pelaajia.

Antti Hulkkonen palaa kokoonpanoon ja sen myötä Jarkko Kauvosaari nousee keskushyökkääjäksi takaisin.

Ville Snellman jatkaa kokoonpanon ulkopuolella ihan oikeutetusti.
 
Shiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilvekseltä on eiliseltä pudonnut kokoonpanosta Jesse Niinimäki ja Ville Korhonen...

Antti Hulkkonen palaa kokoonpanoon ja sen myötä Jarkko Kauvosaari nousee keskushyökkääjäksi takaisin...

Niinimäen poissaolo on paha, se näkyy etenkin ylivoimapelissä kun hienot "lätyt"ovat poissa.

Se on hyvä että Kauvosaari palaa Markon rinnalle, jollei kaksikko värkkää maaleja niin ainakin aiheuttaa vastustajalle jäähyjä.

Ei kun nokka kohti Tamperetta ja huutamaan Ilvekselle voitto.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
:D Turpaan ei todellakaan tule pelkästään yhden miehen takia ja sitäpaitsi Darcy on parantanut peliään jonkin verran. Mun mielestä Nordlund on pahempi hasardi omassa päässä, vastapainoksi ehkä sillä on toiseen suuntaan hieman enemmän annettavaa kuin Campbellillä. Tepsin tarvitsee pelata nöyrästi eikä todellakaan boustailla eilisellä voitolla liikaa, ei se peli niin uomissaan eilen oikeasti ollut.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Onkohan Bergillä jotain vaivaa taas, kun ei ole kokoonpanossa? Ilmeisesti, koska ei eilisen pelin jälkeen olisi muuten mitään mieltä sörkkiä pakkipareja, kun puolustus toimi ensimmäistä kertaa tällä kaudella koko pelin ajan.
 
bumerangi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä Campbellin nimen näkeminen vähän huolestutti. Berg on pelannut kuitenkin varmaa puolustuspeliään lähiaikoina. Ehkä lepo nyt vaan on tarpeen. Turha ottaa riskejä, kun tauko on lähellä. Sama Plihalinkin suhteen.

Eilinen fiilistely ottelua ennen osui kohdilleen, mutta tänään ei oikein tiedä mitä odottaa. Kuntopuntarien suhteen pelin pitäisi olla vierasjoukkueen heiniä, mutta Ilves on aina ollut hankala. Ei oikein ole sytyttänyt joukkuetta.

Birner on ollut perusvarma sentteri. Pitäisikö jatkaa siinä paikassa, kun Plihal palaa ja asettaa Plihal siihen vierelle. Tänään voisi odotella Hämäläiseltäkin jo näyttöjä, halut on varmasti kovat. Vastuuta vaan tasaisesti tänään, jotta jalka kulkee loppuun asti.

Ärsyttää jo valmiiksi, että Anttila tekee sen pakollisen yhden maalin turkulaisia vastaan. Siitä huolimatta vierasjoukkue vie pisteet mukanaan, ja Ilveksen ryhdistäytyminen tapahtunee vasta ensi vuoden puolella.

Lopputulos: 1-3
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kyllähän nämä heikommat joukkueet pitää pöllyttää reilusti.

Luultavasti Ilves tekee vuosisadan paukun ja voittaa jopa varsinaisella peliajalla. Tepsi ja useamman ottelun voittoputki ei vain sovi yhteen nykyään, kuten ei sekään, että Tepsi onnistuisi jatkamaan jonkin alasarjajoukkueen tappioputkea. Onnistuuko Atte kolmannessa(?) ottelussa peräkkäin? Olisi jo jonkin sortin ennätys tämän kauden TPS-veskareille.

No ei vaan, Ipa pelasi eilen hyvin kolmannen erän lopussa. Jos saavat saman myllyn käyntiin tänään heti ottelun alusta lähtien, niin Tepsin puolustus on kusessa. Jos taas perseilevät, kuten eilen välillä nähtiin, Ilves on kusessa. Tai no se sitten taas riippuu Tepsin omasta asenteesta, mutta jos tässä jotain kaavioita alkaa miettimään, niin pää tulee vain kipeäksi. Se voittaa, joka tekee enemmän maaleja, ellei niitä sitten hylätä. Buranaa perkele.

Turpaan tulee, että tukka lähtee, mutta en vielä tiedä, että kummalle.
 
Viimeksi muokattu:

L-Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olettekos kuulleet sitä juttua, että kun savolainen, hämäläinen ja venäläinen menivät hakametsään. Siinä kävi niin, että savolainen vihelsi, venäläinen ja hämäläinen nakkasivat maalin mieheen ja tamperelaiset lähtivät pettyneinä kotiin turkulaisten juhliessa.

L
 
Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nimimerkiltä L-mies mainio kiteytys, tuo oli hyvä.

Eilisen hurmaavan ketunnahanmetsästyksen jälkeen oli toisessa kädessä vielä tilaa ilveksen nahalle, tästä on todella mukava lähteä joulunviettoon. TPS:n nenä hyppäsi pinnalle juuri parahultaisella hetkellä ennen joulua.

Kiitos!
 
Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Olipa paskaa peliä. Savolainen oli melko tarkkasilmäinen kaveri kun näki het livenä korkean mailan.. Tosin näytti sen vasta pienen kokouksen jälkeen. Erikoinen toimintatapa, mutta ehkä jopa oikea.
 
SirMacPuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Detroit
Yhdellä lauseella tiivistäen: Aivan jäätävää paskaa täydet 60 minuuttia.

Muutaman viime kauden aikana on tullut nähtyä melkein kaikki Tepsin ja Ilveksen keskinäiset pelit, jotka on aina olleet aikamoista nyhjäämistä ja hidastempoista sunnuntai-kiekkoa. Eikä tämä peli tehnyt mitään poikkeusta sarjaan, samanlaista neppailua ja harhasyöttöjen viljelyä. Tosin erikoismaininta täytyy antaa Tepsille, joka teki tästä pelistä jopa kaikkien aikojen huonoimman.

En ole ikinä nähnyt minkään joukkueen toteuttavan vastaavaa taktiikkaa johtoasemassa, päästään Pitkämäen avustuksella 0-3 johtoon helposti, jonka jälkeen lopetetaan pelaaminen aivan täysin. Onneksi Ilveksen viimeistely oli todella luokatonta ja pomputkin hyppi ohi maalin. Paremmalla viimeistelyllä pisteet olisivat jääneet todella helposti kotijoukkueelle, mutta näin kävi tällä kertaa.

Tepsi:
+ Erkinjuntti, sai pari maalia ja oli varmaankin niitä pirteimpiä tepsiläisiä tänään.
+ Venäläinen, oli pirun hyvä ottamaan aloituksia, vei lähes aina 100-0.
+ Hämäläinen, avausmaali mustavalkoisissa, mutta muuten aika pehmoinen kaveri.
- Pelillinen yleisilme oli hemmetin laiska, kinkut jo mielessä? Taklaukset olivat olemattomia töytäisyjä, omassa päässä pelattiin huolimattomasti ja joukkuepuolustus oli mitä oli.
- Campbell & Nordlund, ei hyvää päivää näitä kahta kaverusta. Voiko ensin mainitulla muka olla vyöllään NHL-ottelu, harhasyöttöjä ja jäätyilyjä perä perään.
- Halonen, oli tänään huono. Miksi mies edes pelaa YV:tä, kun ei siihen ole minkäänlaisia kykyjä.
- Hattunen(?), toivottavasti syytän oikeaa puuta, mutta jos saa 2v1 tilanteen ja vastustajan maali on tyhjänä, niin ei siitä nyt saa ohitse laittaa.

Tuomaritkin olivat samalla päällä kuin molemmat joukkueet, jopa linjurit olivat säälittäviä. Onkohan tämä Laaksosen Sami jotain sukua TomTomille? Ainakin vihellyksistä päätellen on. Linjurit piiparoitsivat vähän omia paitsioitaan ja pitkiä sitten jätettiin viheltämättä, eikä kyllä kehua voi päätuomareitakaan.

Tein muuten vitutuksen varalle vitosen pitkävedon Ilvekselle, että edes jostain siinä tapauksessa olisi saanut lohtua. Olisi pitänyt tehdä se veto toisinpäin, sillä vitutus jäi nyt voitostakin.
 
kalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
jäätävää analysisointia

Pessimisti ei kuulemma pety koskaan.. silti veit sanat suustani:
Ennen kuin unohdan, tuo vedonlyönti itseä kohtaan on silkkaa Bacimyciiliä, kuhan ei vaan hävitä jatkoajalla, sehän vasta .......
Asiaan: Ilmeisesti tuo 3 pisteen voitto-asia on on tuonut tähän nuhjautuneeseen liigaan sen kaipaaman piristysruiskeen?
" Pelko on paras ruoka". sanoi aikoinaan jo itse Pletchin!
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Shiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En ole ikinä nähnyt minkään joukkueen toteuttavan vastaavaa taktiikkaa johtoasemassa, päästään Pitkämäen avustuksella 0-3 johtoon helposti, jonka jälkeen lopetetaan pelaaminen aivan täysin. Onneksi Ilveksen viimeistely oli todella luokatonta ja pomputkin hyppi ohi maalin. Paremmalla viimeistelyllä pisteet olisivat jääneet todella helposti kotijoukkueelle, mutta näin kävi tällä kertaa.!

Ensimmäinen maali oli toisinto perjantain Hirson maalista mitä harhautukseen tulee, olisi ollut kiinniotettavissa, mutta ei niin ei. Ei voi kuitenkaan Pitkämäkeä syyttää maaleista.
Ilveksen parhaat olivat Anttila ja Kuukka. Saattaa olla vika kausi kun saamme nauttia Anttilan kiemuroista Ilvespaidassa. En tiedä kuinka monen lämärin eteen Kuukka heittäytyi jatkuven alivoimien aikana. Uhrautuvaa peliä häneltä.

Tps;n Skålbergillä on muuten ihan hirmuinen kuti, kun mies viritti muutaman kerran siniviivalta. Vahalahti puolestaan oli huono. Tokassa erässä Tps sai kuvion kuntoon ylivoimalla ja mitä tekee Vahalahti, leipoo aikansa ja laukoo pakin jalkaan...

Tps ei halunnut ratkaista kolmannessa erässä vaikka olisivat voineet, eivät edes tyhjiin vaikka pääsivät kahden miehen voimin yrittämään. Suikkanen ei varmaan taputellut poikia päähän.

Näin Ilves Hpk pelin jokin aika sitten ja silloinkin Ilves oli todella huonosti keskittynyt peliin, mutta kuitenkin pelannut edellisenä päivänä kelpo pelin (Lukko). Jostain syystä Ilves ei pysty nollaamaan hyvää taistelua tälläisellä palautumisajalla. Synkkää
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös