La 12.1.2008 TPS-HIFK

  • 12 239
  • 44

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Hyvä omilla vahvuuksilla otettu voitto Tepsiltä. HIFK vei alkuminuutteja, hassasi tsäänssinsä, TPS kiitti ja kumarsi ja meni prässipuolustamalla/ syöttölinjat peittämällä menojaan. Voittaja ratkaistiin jo yllättävän varhain. Tärkeä voitto sillä alakastin joukkueille tuli muuallakin pinnoja.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Lauantaimatsi, The HIFK vastassa, nuori yrittelijäs joukkue JA hienosti 6711 katsojaa JOISTA 300 (?) IFK:n kannattajaa. Hame päälle kaikki gloryhunterit! Vittu.

Mitän täyttä tupaa tuskin kukaan odotti, mutta kasilla olisi pitänyt alkaa.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Soihdut sammuu

Voi elämä kun oli munatonta peliä tänään. IFK pelasi hyvin tasan siihen asti että TPS sai pari ekaa maalia eteen. Sitten katosi peli-ilme, -halut ja kaikki muutkin. Vasta oman kavennusmaalin jälkeen nähtiin taas sitä IFK:ta jota pitääkin. Harmi vaan että se kavennus tuli kolmannen erän keskivaiheilla jolloin TPS oli päässyt jo neljän etumatkalle.

TPS:sta pelasi hyvin maalivahti Salak, mies oli juuri niin hyvä kuin numerot osoittavat. Myös Laineen peli oli hienoa katseltavaa, mahtava itseluottamus kehkeytynyt miehelle.
IFK:sta itselleni pisti silmään Keräsen aika-ajoin terrierimäinen peli. Harmi että mies on vähän kuin Vihko. Ajoittain luistimet suorastaan lentää ja toisinaan mies häviää kuvasta kokonaan. Petrell taklasi pari kertaa ja Kuhta oli oma "näkymätön" itsensä. Alun ylivoimissa, jolloin peli oli vielä 0-0, ei saatu oikein mitään aikaiseksi koska kätisyydet viivalla oli jostain syystä väärinpäin ja kunnon vetoja ei lähtenyt oikein mistään. Sitten TPS-juna meni menojaan.

Peli itsessään ei siis ihan näin pitänyt mennä. Kuntokäyrät ja edellinen peli Turussa (mielestäni IFK:n hallinnassa edennyt) enteilivät IFK:lle selvää voittoa. Mutta mitä vielä, tällä kertaa IFK oli tasapaksua massaa ja TPS:n avausmaalit saivat pelin todelliseen lukkoon. Lisäksi TPS:n maalivahti onnistui todella hyvin joten voittajasta ei epäselvyyksiä.

IFK-matkalaiset olivat näkyväti esillä ja soihdutteluakin (tai ainakin alkua) nähtiin ottelun alussa. Järjestysmiehet taltuttivat nopeasti soihdun ja sen jälkeen porukan ympärillä pörräsikin järkkäreitä ja poliiseja ihan tarpeeksi. Mitään muuta "välikohtausta" ei ainakaan näkyvästi tapahtunut. Vähän arveluttavaahan se soihduttaminen sisätiloissa on kieltämättä, mutta hienostihan se tunnelmaa tuo. Ja ruudinhajun sieraimiin. Showmeininkiä.

Millä logiikalla TPS muuten valitsee peliasunsa, kun viimeksi mentiin valkoisilla ja nyt taas palatiin mustiin? Aika outoa arvontaa... Ja ne valkoiset kypärät näyttävät kohtalaisen halvoilta mustan asuna kanssa.
 

dexteri

Jäsen
Peli itsessään ei siis ihan näin pitänyt mennä. Kuntokäyrät ja edellinen peli Turussa (mielestäni IFK:n hallinnassa edennyt) enteilivät IFK:lle selvää voittoa. Mutta mitä vielä, tällä kertaa IFK oli tasapaksua massaa ja TPS:n avausmaalit saivat pelin todelliseen lukkoon. Lisäksi TPS:n maalivahti onnistui todella hyvin joten voittajasta ei epäselvyyksiä.

Onneksi kävi näin, tps tarvitsi kipeästi pisteitä. Sinällään ei ollut mikään ihme että saatiin horjutettua pisteet kotiin, HIFK lähti liian selvänä ennakolta määrätyltä ennakosuosikilta, jota se ei minusta todellisuudessa ollut. Oma näkemykseni oli että ennakkosuosikin status tehtiin vailla perusteita.
 

tony

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Southampton, Deutsches Afrika Korps
Lauantaimatsi, The HIFK vastassa, nuori yrittelijäs joukkue JA hienosti 6711 katsojaa JOISTA 300 (?) IFK:n kannattajaa. Hame päälle kaikki gloryhunterit! Vittu.

Mitän täyttä tupaa tuskin kukaan odotti, mutta kasilla olisi pitänyt alkaa.
Nooh, eipä se nyt todellakaan yllättänyt, mutta yritetään järkätä Jonne kotiin ensi kaudeksi, niin minä ja muutama kaveri tullaan varmasti useampaan matsiin.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
4-1, enpä olisi ennakkoon uskonut, mutta kiva olla väärässä.

Vissiin vielä sangen hyvä peli Tepsiltä, joten mikäs sen mukavampaa.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Tuuria...
Joskus se auttaa niin paljon, että heikommalta joukkueelta katoaa taistelu ja selät suoristuvat. TPS pelasi hyvin, mutta tänään oli kyllä tähdetkin kohdilaan.

Korhonen!
Käsittämätöntä, että tämä mies saa peliaikaa näillä esityksillä. Syöttöpisteet ainakin kahteen TPS:n maaliin ehkä kolmanteenkin.

Kovanen!
Ei pysty pysäyttämään vastustajaa ottamatta jäähyä. Pitäisi peluuttaa Heikkisen, Laakson tai Turusen parina, jotta mies ei olisi täysi hasardi.

Ylivoima?
TPSillä kulki HIFKillä ei. Laukausten määrä ehkä näkyvin ero joukkueiden välillä.

Maalivahdit.
Salak oli todella hyvä. Lundel ei venynyt paraati pelastuksiin, mutta ei myöskään voinut mitään maaleille.
 

Maalituomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Stadin kingit ja hännystelijät

Lutuuria taas koko rahan edestä kingeiltä, tai mukana kulkevilta hännystelijöiltä.
Ettei nyt vaan käynyt niin, että kingidösäläinen täräytti soihdun palamaan katsomossa, josta sitten kärsikin loppumatsin koko muu mukana ollut porukka...Jumalauta räjäytelkää söihtujanne vitosdivarin futismatseissanne ja bandyareenoillanne. Hienoa käytöstänne kehuikoko muu mukana ollut fanilauma. Saatanan idiootit. Syökää sieniä saatanan apinanpoikaiset.
 

nikozwan

Jäsen
Kaikki ottelut mitä HIFK häviää tällä kaudella on pelkkää plussaa koko organisaatiolle. On olemassa mätäpaise nimeltä P. Matikainen, josta pääsemme eroon vain häviämällä... Antakaa mulle säälärit... I cannot love this hockey anymore.
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vahva ja tasapainoinen ottelu Tepsiltä, ehdottomasti yksi parhaimmista tällä kaudella. Pelin "langat" olivat omissa käsissä koko ottelun ajan. Ensimmäisen erän alun vahva alivoimapelaaminen kohotti itseluottamusta ja ensimmäisestä yv:stä syntynyt maali vain lisäsi sitä. Näin sitä pitää.

Rautee pelasi jälleen kerran hyvän ottelun. Hienoa raatamista kentän molemmissa päissä. Myös Halosen vastuu lisääntyy ja esiintyminen jäällä paranee koko ajan.

Ansaitut pisteet kerrankin.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
IFK-matkalaiset olivat näkyväti esillä ja soihdutteluakin (tai ainakin alkua) nähtiin ottelun alussa. Järjestysmiehet taltuttivat nopeasti soihdun ja sen jälkeen porukan ympärillä pörräsikin järkkäreitä ja poliiseja ihan tarpeeksi. Mitään muuta "välikohtausta" ei ainakaan näkyvästi tapahtunut. Vähän arveluttavaahan se soihduttaminen sisätiloissa on kieltämättä, mutta hienostihan se tunnelmaa tuo. Ja ruudinhajun sieraimiin. ....
Toivottavasti sytyttäjä jää kiinni ja saa maksimirangaistuksen.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Toivottavasti sytyttäjä jää kiinni ja saa maksimirangaistuksen.

Vaikka tämä oli ilmeisestikin kettuilua, niin vastataan kuitenkin... Ymmärtääkseni soihduttaja otettiin heti kiinni, joten maksimirangasistuksetkin ovat tulossa... ; )) En itse nähnyt koko soihtua, kuin screeniltä, koska olin aivan toisessa laidassa, mutta idioottitoimintaahan tuo oli, ihan aikuisten oikeasti!

Itse pelistä. TPS oli sopivan tehokas ja Salak pelasi hienon ottelun. Aika aneeminen oli IFK. Ei taklauksia ei kunnon draivia, kunhan pelailtiin. Ottelun alussa oli hyvät saumat saada peli haltuun, mutta ei kelvannut ei. Totutun tehotonta oli yv. Siinäpä ottelun anti lyhykäisyydessään.

Meno katsomossa oli ihan kiitettävää, mutta mitään kunnon hurmosta ei missään vaiheessa syntynyt, johtuen IFK:n aika HMV-pelistä. Meillä oli bussissa sekä mennessä että tullessa mukava meno! Kiitos siitä kaikille "Hexi"-dösässä istuneille! =)
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Vaikka tämä oli ilmeisestikin kettuilua, niin vastataan kuitenkin... Ymmärtääkseni soihduttaja otettiin heti kiinni, joten maksimirangasistuksetkin ovat tulossa... ; )) En itse nähnyt koko soihtua, kuin screeniltä, koska olin aivan toisessa laidassa, mutta idioottitoimintaahan tuo oli, ihan aikuisten oikeasti!

Juuri näin, niin kauan se mukanaurattaa, kunnes joku, joka oikeasti tarvitsisi pelastuslaitoksen palveluita, ei niitä ajoissa saa. Siis jos ainoa vapaana oleva yksikkö on tarkistamassa näiden megamatkalaisten/ultrasien mukahauskuuksia.
 

Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
Itse näin koko soihtuduksen aivan vierestä ja sen voin sanoa, että missään vaiheessa tilanne ei ollut uhkaava. Itse soihtuhan paloi katsomossa lyhyen ajan, jonka jälkeen järkkäreitä tuli siihen apinoimaan.

Koko tapahtuman uutisointi oli osaltaan virheellistä ja valheellista.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Kaikki ottelut mitä HIFK häviää tällä kaudella on pelkkää plussaa koko organisaatiolle. On olemassa mätäpaise nimeltä P. Matikainen, josta pääsemme eroon vain häviämällä... Antakaa mulle säälärit... I cannot love this hockey anymore.

Näinhän se paperilla menee, mutta totuus on usein huomattavasti masentavampi. Turussakin odoteltiin samanlaisten mätäpaiseiden puhkeamista vuosia ja uskottiin, että tappiot ja konttaus olivat lopputuloksen arvoisia. Eipä näy kauheasti valoa vieläkään tunnelin päässä, joten samassa junassa ollaan :(
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Itse näin koko soihtuduksen aivan vierestä ja sen voin sanoa, että missään vaiheessa tilanne ei ollut uhkaava. Itse soihtuhan paloi katsomossa lyhyen ajan, jonka jälkeen järkkäreitä tuli siihen apinoimaan.

Koko tapahtuman uutisointi oli osaltaan virheellistä ja valheellista.

Ovatko nämä paljon meuhkaamista saaneet soihdut sallittuja katsomossa?
 

Jazzy76

Jäsen
Itse soihtuhan paloi katsomossa lyhyen ajan, jonka jälkeen järkkäreitä tuli siihen apinoimaan.

Koko tapahtuman uutisointi oli osaltaan virheellistä ja valheellista.

Soitapa Turun pelastuslaitokseen ja kysy mitä he pitävät siitä, että Turkuhallin automaattihälytin ajeluttaa heitä ympäri kaupungin? Ja sinähän myös baarimikkona tiedät, mitä pitää tehdä kun hälytys tulee esim. baarissa keskiyöllä?
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Hyvä esitys pojilta, varsinkin puolustusalueella kiekon siirtely ylöspäin oli jotenkin vakuuttavaa, ehkäpä nuo Hantan pakkiparien vaihdot olivat oikea siirto. (Jaa) vähän ehkä tuuria jossain maaleissa mukana, mutta kerran näinkin päin. Myös Lundell oli enemmän sellainen mitä meillä päin muistetaan. Huomionarvoista myös maalintekijöiden nimilista, 4 maalia ilman TeLainetta. Toivottavasti Suominen ja Aho saisivat tästä vähän ytyä tuleviin peleihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös