Löytyykö kokkeja?

  • 581 195
  • 2 902

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vaikken enää aikoihin ole opiskelija ollutkaan, niin kerron silti hyvän ja halvan ruuan reseptin tännekin (dk-palstan lisäksi).

Osta laatikollinen marinoituja broilerin koipireisiä sekä reilu kilo perunoita. Kuori ja pilko perunat muutamaan osaan. Heitä sitten uunipataan (tässä kohtaa saattaa tulla joillekin opiskelijoille tenkkapoo, pitäisi nimittäin olla kohtalaisen suuri kannellinen uunipata). Lisää joukkoon oman makusi mukaan suolaa, pippuria, sipulia ja ehkä vähän valkosipuliakin. Lado päälle broilerin koipireidet sekä pistä padan päälle kansi. Sitten pata uuniin 175 asteeseen vajaaksi kolmeksi tunniksi.

Nosta pata uunista ja nauti. Luut irtoavat tässä vaiheessa lihasta hyvin ja perunat ovat mehevän makuisia. Uskomattoman helppo ja halpa ruoka. Kaiken lisäksi ihan oikeasti hyvää. Raaka-aineet saat noin 2 eurolla varsinkin, jos ostat broilerit ns. punaleimaisina, ja ruokaa riittää ainakin neljälle hengelle kerralla tai vaihtoehtoisesti neljä kertaa yhdelle hengelle. Ja maustepuolta voit toki itse kehitellä lisää, tässä vain perusohje.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Hernekeittoon kannattaa kokeilla lisätä pizzamaustetta. Tuo ihan uuden elämän sopalle.
Oma erikoisuuteni opiskeluaikoinani oli hernaripihvi...

Lundenin purkin kansi auki ja pohjaan tölkinavaimella pikkuinen reikä. Reikään puhaltamalla koko 435g herkku valahtaa ulos yhtenä pötkönä. Jötkylä asetetaan leikkuualustalle ja terävällä veitsellä leikataan n.1cm-1,5cm viipaleita. Käännellään hyvin maustetuissa (grillaus- ja yleismauste, aromisuola, paprika, chili, pippurirouhe, keksi-itse-lisää) korppujauhoissa ja paistetaan molemmilta puolilta rasvatulla pannulla hetki miedolla lämmöllä. Mausteseoksen tarttuvuutta voi tarvittaessa lisätä tilkalla vettä. Kananmunaa ei välttämättä tarvita. Raaka sipuliraaste, Turun Sinappi ja litra kylmää maitoa kruunaavat kokonaisuuden.

Porin oppilasasuntola Etapissa tällä reseptillä lienee vieläkin legendaarinen maine... Ei nyt mitään gourmet-ruokaa, mutta nälkä lähti muullakin kuin sillä perinteisellä purkkihernekeitolla.

Köyhälle opiskelijalle vain mielikuvitus on rajana!
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Opiskelijareseptithän koostuvat pääosin ihan valitsemalla jokaisesta kategoriasta yksi:

1. Riisi tai makaroni
2. Jauheliha tai kanasuikaleet tai kinkkusuikaleet tai tonnikala
3. Herne-maissi-paprika tai kasvissuikaleet tai keittovihannekset

Siitä vain keittämään riisiä, kakkoskategorian ruoka mukaan tarvittaessa paistinpannulla käyttämisen jälkeen ja lopuksi vielä pakastealtaasta kamaa perään. Mausteeksi soijakastiketta ja grillausmaustetta.

Jos muka kyllästyy em. setteihin vaihtelunvarasta huolimatta, ihan kelpo kastikkeen saa heittämällä purkin ruokakermaa (rasvaprosentti oman maun mukaan), 400 g ruskittettua jauhelihaa ja sopivasti jalopenoviipaleita sekaisin.

Eilen tuli kokeiltua makaronisalaattia seuraavalla ohjeistuksella:

300 g makaronia
450 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita
200 g fetajuustoa
puolikas kurkku
2 tomaattia
1 keltainen paprika
mausteet: soijakastike, curry, pippurisekoitus sekä grillausmauste

Ja broilerithan pitää luonnollisesti käyttää pannulla ja makaronit keittää. Tässä tosin budjetti jo kenties hieman nousee opiskelijalle suureksi (nuo ruuat maksoivat noin 9,50), mutta tuleepa tuosta lähes puolentoista kilon setti. Ja broilerista tai fetasta tinkimällä hintaa saa tietenkin alemmas. Makuelämyshän siinä toki myös kärsii.
 

Johnny Freak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Popa, sympatiat Alfred Oerterille
Bravuuriruokasi-ja miten se tehdään..

Ajattelin ikuisena kulinaristina avata tälläisenkin ketjun reseptien vaihdon toivossa..eli itsellä on varmaan tuo suomalaisittain tuttuakin tutumpi makarooniloota saanut kyseisen kunnian..seuraavassa hieman avautumista aineksista joilla sulattaa ihan vaan laatikolla vaativankin mahan/sydämen..

Aloitetaan kuitenkin ihan perinteisellä makaroonilla(pikamakaroonikin käy)...ja keitto päälle(noudata keitto-ohjetta tarkasti että makarooni on"napakkaa"..hyppysellinen suolaa ja rasvaa esim.voimariinia sekaan keitin liemeen..valmiiseen makarooniin voi sekoittaa "hieman"esim.ranskanperunamaustetta..

Täytematsku:Ruskista vaikka nautajauhelihaa esim.500 grammaa,ruskista kaveriksi pekonia(salamikin käy)parisen sataa grammaa,sipulia&valkosipulia maun mukaan,Tummaa eli voimakasta koskenlaskija juustoa paketti perään pieninä paloina,wok-vihanneksia pussi(katso että on minimaissia mukana),herkkusieniä purkki paistettuna..

Munamaito:vatkaa keskenään..7 dl maitoa, 7 munaa, 0,5 tl mustapippuria,0,5 tl paprikajauhetta, 0,5 tl suolaa tai esim aromattia..

Sekoita "täytteet "ja makarooni hyvin erillisessä kipassa ..

Voitele vuoka..heitä makarooni&täyteseos vuokaan..perään munamaitoseos..

Tasoittele vuoka ja heitä päälle sinileima emmentalia pussi(normaalisti about 175-200 grammaa) sekä makua antamaan pussi mustaa leimaa.....ja eikun koko komeus uuniin about reiluksi puoleksi tunniksi n.200 asteeseen...kyllä sitä sitten havahtuu kun on tarpeeksi maistellut ja kokeillut onko kypsää jo..

Kuolaa itsesi pyörryksiin ennenkuin plootu tulee uunista ulos..ja ei muutakuin bon' appetit!!

ps.älä unohda Heinzia!!
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Johan täällä on Löytyykö kokkeja -ketju, mutta koska olet spesifioinut tämän ketjun bravuuriruokaa koskevaksi, niin palstapoliisina patsastelu jääköön.

Oma bravuuriruokani on naudan medium rare -sisäfilepihvit. Sisäfilettä voi ostaa sellaisina 30 cm:n pötkylöinä kaupasta. Leikkaa liha noin kahden sentin paksuisiksi pihveiksi ja nuiji ne lihanuijalla lähes läpinäkyviksi. Paistamiseen kannattaa käyttää oliiviöljyä.

Odota, että öljy on tarpeeksi kuumaa, ennen kuin laitat pihvit pannulle. Jos laitat lihan kylmälle pannulle, pihvi käpertyy kasaan pannun kuumetessa. Suolaa ja pippuroi pihvi mustapippurilla sen ollessa pannulla. Kun punainen lihaneste nousee pintaan käännä pihvi, ja kun lihaneste on näkyvissä, on pihvi valmis. Tämä ruokalaji on syötävä heti.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Johan täällä on Löytyykö kokkeja -ketju, mutta koska olet spesifioinut tämän ketjun bravuuriruokaa koskevaksi, niin palstapoliisina patsastelu jääköön.
Minä en malta olla palstapoliseeraamatta.
Ensinnäkin jos Johnny Freak löytää jostain niin ison uunin, että hänen makaroonilaattikkonsa sinne mahtuu niin ainakin se kuohuu yli ja uunin pohja käryää inhottavasti.
Toiseksi, varovastikin laskien tuossa reseptissä on 7041 kcal, aika paljon.
Resepti on lihan suhteen viidelle joten 1408 kcal per maha/sydän yhdellä aterialla ilman lisukkeita, jopa minä jättäisin väliin.
Varmaan maistuvaa mutta saattaa olla himppasen liian raskasta.

terveisin koo
 

KIME 44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Barca, ManUtd
Oma bravuuriruokani on naudan medium rare -sisäfilepihvit. Leikkaa liha noin kahden sentin paksuisiksi pihveiksi ja nuiji ne lihanuijalla lähes läpinäkyviksi.

Sorry mutta tähän pitää kyllä ottaa kantaa. Miten ihmeessä sä teet naudan sisäfileestä medium rareja eli melkein raakoja jos ensin nuijit sen lihanuijalla lehtipihviksi, nehän on kypsiä muutamassa sekunnissa.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Sorry mutta tähän pitää kyllä ottaa kantaa. Miten ihmeessä sä teet naudan sisäfileestä medium rareja eli melkein raakoja jos ensin nuijit sen lihanuijalla lehtipihviksi, nehän on kypsiä muutamassa sekunnissa.

Siinäpä se juuri onkin. Niitä ei saa paistaa muutamaa sekuntia pidempään. 15 sekuntia per puoli riittää.

Noh...ehkä liian liioittelin siinä läpinäkyvyysjutussa... Mutta jos todella haluaa mureaa ja lihalta maistuvaa pihviä, niin sitä ei pidä kauan pannulla paistaa tai siitä tulee kypsä, eli sitkeä. Moni ravintolassa pihvin tilannut haukkuu sitä myöhemmin sitkeäksi, koska on tilannut sen kypsänä.

Ulkofileestäkin saa maistuvia pihvejä, ja niitä on itse asiassa siitä helpompi valmistaakin, koska ulkofile on leveämpää pötköä kuin sisäfile. Eikä niissä mauissa hirveästi eroa ole. Mutta ostakaa rakkaat palstalaiset ne naturel -muodossa, eikä missään marinadissa kyllästettynä. Marinadeissa on liikaa mausteita, lihan maku katoaa, ja paistaessa osa marinadista hiiltyy. Marinoiduista ei voi päälle nähdä milloin ne ovat maagisimmillaan ts. lihanesteen erittymistä ei näe.

Muutaman kerran on vaimo erheessä ostanut marinoitua ulkofilettä! No, ei ole auttanut muuta kuin pestä lihasta marinadit pois ennen paistamista.

Meillä on muutenkin kumma systeemi. Vaimo vaihtaa lamput ja minä teen ruoat...
 

scholl

Jäsen
Siinäpä se juuri onkin. Niitä ei saa paistaa muutamaa sekuntia pidempään. 15 sekuntia per puoli riittää..


Korjatkaa jos olen väärässä, mutta totuushan on se, että sisäfilepihvi on paksu, eikä ohueksi nuijittu. Ja medium rareksi jätetty ei voi todellakaan olla ohut. Siitä olen samaa mieltä, että medium rare on paras pihvin kypsyysaste.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta totuushan on se, että sisäfilepihvi on paksu, eikä ohueksi nuijittu. Ja medium rareksi jätetty ei voi todellakaan olla ohut. Siitä olen samaa mieltä, että medium rare on paras pihvin kypsyysaste.

Itse olen väsännyt pihvejä, jotka ovat olleet medium rareja todella ohuessakin muodossa, kaikki riippuu vain siitä, että malttaa nostaa lihan pois pannusta tarpeeksi nopeasti. On totta, että yleensä sisäfilepihvi on sellainen paksu pienen jääkiekon kokoinen pläjäys, mutta ymmärtänet periaatteeni.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Kyllä tämä ketju on täysin identtinen suositun ja massiivisen Löytyykö kokkeja -ketjun kanssa. Mutta niin on "Mille naurat juuri nyt" ja "Hyvät naurut netistä" -ketjutkin olleet jo kauan ja molemmat vaan pysyy erikseen pystyssä.

Itse tein juuri kiukaalla Krakovanmakkaraa jonka ympärillä oli valkosipuleita ja sipulilohkoja. Ei bravuurini kuitenkaan...
 

Johnny Freak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Popa, sympatiat Alfred Oerterille
Sori jos olen avannut "käytetyn"ketjun...olikohan nälällä&alkoholilla osuutta asiaan..kysyn vaan?ps.tiedän myös melko hyvän lihaohukaisreseptin..ei kellään olisi hyvää kotirullakebabreseptiä takataskussa?
 

KIME 44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Barca, ManUtd
Siinäpä se juuri onkin. Niitä ei saa paistaa muutamaa sekuntia pidempään. 15 sekuntia per puoli riittää.

Noh...ehkä liian liioittelin siinä läpinäkyvyysjutussa.

Joo siis ei kannata hakata naudan sisäfileetä lehtipihviksi. Scholl on oikeassa että sisukka syödään yleensä aina paksumpana pihvinä.

Lehtipihvit tehdään ulkofileestä ja syödään yleensä kypsinä. Kyllä niitäkin asiakkaat tilaa mediumina mutta 15 sekuntia per puoli on jo liikaa ihan ohueksi hakatulle jos tykkää mediumista tai medium raresta.

Sellanen noin sääntö on että jos haluat syödä mediumia filettä niin paista lihaa yksi minuutti molemmilta puolilta senttiä kohden eli jos sulla on kaksi senttiä paksu pihvi niin paista sitä kaksi minuuttia per puoli niin on medium.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Tässä tänään duunailtu ateria, hyvää tuli.

Paahdettua siikaa ja syysvihanneksia katkarapujugurttikastikkeella.

Kastike:
350g kuorittuja katkarapuja
~½ Isosta turkkilaisjugurttipurkista, eli n. 500g
Tuoretta tilliä
Tuoretta ruohosipulia
Tilkka öljyä
Lusikallinen hunajaa
Suolaa
Mustapippuria
Cayennepippuria
Sitruunan ja Limen kuorta
Valkosipulin kynsi tai pari, oman maun mukaan

Yrtit palasiksi ja kulhoon. Loput aineet perään, sekoitus ja jääkaappiin maustumaan.

Syysvihannekset:

Porkkanaa
Palsternakkaa
Lanttua
Perunaa
Kesäkurpitsaa
Öljyä
Suolaa
Pippuria
(Tuoretta timjamia)

Kuoret pois (paitsi kesäkurpitsa), reilun kokoisiksi paloiksi (kesäkurpista ~2x isommiksi paloiksi kuin muut). Vuokaan, öljy, suola ja pippuri perään (ja se timjami, nyt oli "kotipuutarhasta" loppu) ja 200 asteiseen uuniin ~½ tunniksi, riippuen toki paljojen koosta. Pois, kun ovat sopivan pehmeitä, muttei kuitenkaan lötöjä.

Paahdettu Siika:

Siikafileitä (½-1 per henki, riippuen fileiden koosta ja porukan nälkäisyydestä)
Suolaa
Mustapippuria
Nökäre voita.

Fileestä ruodot ja suomut pois, nahka jätetään. Suolaa ja pippuria pintapuolelle ja hetkeksi jääkaappiin maustumaan. Pannu kuumaksi, hienoa suolaa pannulle ja nahkapuoli kalasta ensin pannua vasten. Annetaan paahtua kunnes reunat rupeavat hieman rusehtamaan ja reunoilta rupeaa tihkumaan nestettä. Käännös ja toiselle puolelle sama, mutta ajallisesti huomattavasti nopeammin. Valmis kala pois pannulta ja pinnalle kevyt voisively.

Tavarat lautaselle ja nauttimaan! Tänään lisukkeena oli vielä keitettyjä tuoreita papuja.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Tässä tänään duunailtu ateria, hyvää tuli.

Paahdettua siikaa ja syysvihanneksia katkarapujugurttikastikkeella.

Vesi hierahti kielelle kun jätin mielessäni kasvikset pois.. gheh. Kuvaile vähän ton katkarapujugurttikastikkeen makua? Voisiko jugurtin sijaan käyttää vaikkapa kermaviiliä, ranskankermaa, smetanaa, tms? Harmi kun muija ei lämpeä kalalle, paitsi katkaravuille, toi kastike vois sille maistua kyllä.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Vesi hierahti kielelle kun jätin mielessäni kasvikset pois.. gheh. Kuvaile vähän ton katkarapujugurttikastikkeen makua? Voisiko jugurtin sijaan käyttää vaikkapa kermaviiliä, ranskankermaa, smetanaa, tms? Harmi kun muija ei lämpeä kalalle, paitsi katkaravuille, toi kastike vois sille maistua kyllä.

Kermaviilillä toimii ainakin, tosin silloin ehkä jättäisin hunajan pois. On tullut testailtua jokusen kerran. Mausta sen verran, tuoreet yrtit tulevat hyvin esille, mukana vieno sitruunan maku ja kokonaisuuteen antaa mukavan ryhdin (ei tulisen) cayennepippuri. Jugurttipohjaiseen settiin hunaja tuo mukavan lisämakeuden. Ensimmäistä kertaa kun tekee, kannattaa aloittaa varovasti maustaminen ihan kaikkien ainesosien kanssa, lisäilee aina jonkun verran ja sitten hetkeksi sinne jääkaappiin maustumaan. Itse pilasin joskus soossin tai pari sillä, "eihän tässä tää valkosipuli maistu ollenkaan" -toteamuskella. Mieli oli hieman eri kun soossi oli saanut muhia hetken kylmässä.

Jos nuo vihannekset ei kelpaa, nii tee uuniperunoita. Niiden kanssa toimii tuo kastike hemmetin hyvin kanssa.

EDIT: Niin ja sen verran, tuo yllämainittu satsi kastiketta on todella reilu määrä. Tuli vaan tehtyä paljon kun vaimo (ja toki itsekin) tykkää siitä todella paljon. Huomenna sitten sämpylän väliin ja illalla uuniperunoille... ;)
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Tpipin siikaresepti lisukkeineen saa kuolan valumaan näppikselle ja sitä kokeillaan varmaan meidän perheessä lähiaikoina.

Vinkki makaroonilaatikon tekijöille: jos perheessä on laktoosi-intoleerikko tai munamaito ei muuten houkuttele niin maidon voi korvata lihaliemellä. Lihaliemen pitää olla kylmää ennen kuin munat vatkataan siihen, jotteivät ne hyytyisi jo vatkaamisvaiheessa.
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Tuossa viikonloppuna tuli kokeiltua seuraavaa:

Höystö:
- 6-8 keskikokoista perunaa kuorittuna ja lohkottuna 8 osaan
- pari isohkoa sipulia karkeaksi palasteltuna
- lihalientä about 1-2 dl

Perunat pannuun raakana voin kera, suolaa, pippuria ja currymaustetta
muutaman minuutin hämmentelyn(vähän pintaa pottuihin) jälkeen sipulit sekaan.
annetaan paistua kohtuu lämmöllä välillä sekoitellen kanan valmistelun ajan

Broileri:
- Maustamatonta ohutleikettä 4 kpl
- Paketti pekonia
- Currytahnaa, soijaa ja HP chilikastiketta

Sotketaan mausteista marinadi ja uitetaan leikkeet siinä pikaisesti ja kääräistään pari pekonisuikaletta ympärille.


Laitetaan höystö laakeaan lasivuokaan pekonibroilerit päälle ja lorautetaan lihalientä about puoleenväliin perunoita. Paistellaan settiä about reilu tunti 200 C uunissa. Yksinkertaista ja maukasta.
 

Memmu26

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei ollut paljoa makkararuokaa tällä sivulla niin tämmöinen ihana tuli mieleen, vaikken niin makkaran ystävä muuten olekkaan (hyvää tää on silti!):

- 4 melko isoa perunaa
- hookkari tai joku muu lenkkimakkara
- sipulia + valkosipulia maun mukaan
- chilillä maustettu tomaattimurska
- vahva juustoraaste (emmentalista tässä dikkaan eniten)
- suolaa

Tehdään näin: Viipaloi perunat ja lado kaksi niistä voideltuun vuokaan, lisää vähän suolaa. Sitten siihen päälle makkarat viipaloituna. Makkaroiden päälle sipulit. Ja vielä ne loput kaksi perunaa sekä se suolaripaus taas. Koko satsin päälle tuo tomaattimurska ja uuniin 200 astetta 30 min. Tässä vaiheessa koko herkku ulos uunista (tuoksuu muuten sairaan hyvälle!) ja juustoraaste päälle, sitten vielä kypsennys noin 30 min tai kunnes perunat ovat pehmeitä.

Varoitettakoot, että ne perunat on sitten tosi kuumia, kun maistaa, että iisisti vain! Helppo ja suhteellisen nopea ruoka + halpa. Tarjoile vihersalaatin tai vaikka punajuurisalaatin kera :)
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukilahden Työväen Ampujat
Voin vahvistaa että tuossa ylempänä kimbe66:sen kertoma resepti toimii. Varsinkin perunoista tuli erinomaisia kun laitoin mustapippuria, Aromatia ja paprikajauhetta melko avokätisesti mukaan ja vielä sipulia ja valkosipulia.
 

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
300 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita (€1,99)
425 g valkoisia papuja tomaattikastikkeessa (€1,65)
185 g herkkusieniviipaleita (€0,65)

Riisiähän jokaiselta löytyy kaapista valmiina. Jos ei niin alle 2 eurolla saa jo kilon riisiä.

1. Broiskut pannulla ruskeiksi
2. Pavut ja herkkusienet perään
3. Annetaan lämmetä 10-15 minuuttia.
4. Keitä riisit

Sitten vain riisit ja pannun sisältö sekaisin kippoon ja perkeleen hyvää tulee. Riittää hyvin 2 päiväksi. Hintaa vähän yli 4 juuroa. Ja jos oikein haluaa irrotella niin voi ostaa maissia kyytipojaksi.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kotikebab:

Tosimiesten lehden eli Imagen sivuilta bongattu:

Image kirjoitti:
800g jauhelihaa (nautaa)
30g aromiasuolaa
1/5 dl mustapippuria

Sekoita liha ja mausteet hyvin astissa ja painele massasta ilma. Tee siitä 5 cm paksuinen pötkylä ja kääri tiukasti folioon. Laita pellille 100 asteiseen uuniin ja anna kypsyä 3h 30 min. Älä hoputa kypsymistä nostamalla lämpöä, silloin tulee lihamureketta. Kun otat kepsun uunista, anna sen vetäytyä ennen leikkaamista. Tarjoa esim. riisin tai pitaleivän kera.

En nyt tiedä onko suoranaisesti opiskelijaresepti, mutta ainakin oma mielenkiinto heräsi. Tota on kokeiltava!
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kyseinen resepti on pyörinyt jatkoajassa jo vuosia, hyvää tulee kyllä. ;)


Ok. Jutussa kyllä mainittiin, että "kehitystyö pyörinyt netissä kauan", mutta itseltäni mennyt näemmä täysin ohi.
 

JuVii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Faktahan on se, että 800 grammaa on aivan liian pieni määrä...

Pistetään nyt se ohje minkä avulla itse teen kebabit:

Kebabin ohje:
-2kg jauhelihaa (nauta)
-pussi aromisuolaa (90g)
-1/2 dl mustapippuria (Melko tulista,mutta maun mukaan)

Kaikki ainekset sekaisin ja muotoillaan murekkeen tapainen köntti. Folio ympärille, 100 asteisessa uunissa 4½-5 tuntia, annetaan vetäytyä jos malttaa ja se on siinä.

Pari vinkkiä vielä-> Jauheliha kannattaa sekoittaa vatkaimella/tehosekoittimella, jossa on asiaan kuuluvat terät.
Massa kannattaa myös puristaa mahdollisimman tiiviiksi, valmiista pötkylästä voi sitten vuolla siivuja.
Paistoaika ja lämpö on tärkeä että lihasta tulee vuoltava ja kiinteä.
Paiston jälkeen kebabin on hyvä vetäytyä 15-20min.
Koostumus ja maku on aivan sama ku kebabbiloissa.

Iskendertyyppinen kastike:

maustamatonta joghurttia 2-3dl
valkosipulia puristettuna 1-3 kynttä, oman maun mukaan
suolaa ripaus (ei todellakaan tarvitse paljoa!)
basillikaa 1tl
musta- ja/tai valkopippuria ½-1½ tl, oman maun mukaan
Mausteisuutta voi lisätä myös laittamalla:

viher-, sitruuna- ja punapippuria
chiliä
cayannepippuria

Tomaattipohjainen kastike:

1 prk paseerattua tomaattia (lähes tomaattimurskan hintaista)
½-1 tl suolaa
½-1½ tl valko- ja mustapippuria
1tl basillikaa
ripaus oreganoa/pizzamaustetta

Chilipohjainen tomaattikastike:

3/4 (2/3) osa paseerattua tomaattia
1/4 (1/3) osa HP:n chillikastiketta
+
½-1 tl suolaa
½-1½ tl valko- ja mustapippuria
1tl basillikaa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös