Kummola avaisi liigan ja haluaisi kaksi päätuomaria

  • 2 680
  • 28

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kieltämättä mielenkiintoista, mutta...

Kummolan lausunnot ovat osaltaan täyttä asiaa, vaikka en miehestä juuri pidäkään.

Liigan avaaminen heti ensi kauden jälkeen kuulostaa periaatteessa ihan hyvältä. Kummola toteaa myös, ettei vanhan mallinen liigakarsinta enää oikein istu systeemiin. Tästä olen vahvasti samaa mieltä. Liigakarsinnan sijaan voisikin mielestäni järjestää laajemman ja pitemmän karsintasarjan, johon pääsyn edellytyksenä olisi urheilullisen menestyksen lisäksi myös seuran talouden kunto.

Itse voisin olla myös sitä mieltä, että liigassa tulisi jatkaa kahdella päätuomarilla, mutta jos liigahallituksen päätöksiä ruvetaan jälkikäteen kabineteissa muuttelemaan, niin siirrytään kyllä sellaiseen päätöksentekokulttuuriin, jonka luulin Neuvostoliiton kaatumisen myötä hävinneen.

Nytpähän sitten nähdään, kuka liigan kehityksestä määrää. Liigahallituksessa istuvat seurojen edustajat vai jääkiekkoliiton johto mahdollisine taustavaikuttajineen...

--
tt
 

theref

Jäsen
Joo

Olen Kummolan kanssa täysin samaa mieltä tuosta tuomaripäätöksestä! Onneksi myöskin Upi on samaa mieltä, joten tiettyjen joukkueiden päätös voidaan mahdollisesti vielä kaataa.

"Sitä paitsi, missä on kuulutettu, että jollain Porilla tai Lappeenrannalla on huonosti asioita hoitaessaan ikuinen paikka pääsarjassa."

Tätä lausetta hieman ihmettelin liittyen tuohon liigan avaamiseen. Miksi Lappeenranta on otettu mukaan tuohon yhteyteen? SaiPa, jolla aikanaan oli vaikeuksia taloudellisesti, on viime vuosina pienistä seuroista melkeinpä ainoana selvinnyt kunnialla kaikista talousasioista. Velkaa ei ole ja riskit ovat Ilkka Kaarnan sanoin "hallittuja". Tälläkin kaudella päästään hyvään tulokseen, vaikka menestys ja yleisötulot eivät olekaan odotettuja. Pelaajamyynneistä on Kaarnan tämänpäiväisen lausunnon mukaan tullut sen verran voittoa, että mitään hätää ei ole.

Ehkäpä meni turhaan tikku nenään, mutta tällaista tämä pienen seuran kannattajan elämä on =)
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
tt...mutta, jos pyörrettäisiin muutos takaisin kahteen tuomariin, sehän vaan osoittaisi, että oltiin väärässä. Sitä väitettä kun ei entisessä CCCP:ssä näkynyt, että väärässä oltaisiin
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Kummolahan puhuu täyttä asiaa. Liigakarsinnat takaisin ja heti! Urpon puheissakin on ollut nähtävissä pientä myöntymistä, joten parempaan suuntaa ollaan menossa....
 

tt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
juu,mutta...

Viestin lähetti Korak
tt...mutta, jos pyörrettäisiin muutos takaisin kahteen tuomariin, sehän vaan osoittaisi, että oltiin väärässä. Sitä väitettä kun ei entisessä CCCP:ssä näkynyt, että väärässä oltaisiin

Ei kyse niinkään siitä ollut, että olisiko lopputulos oikea vai väärä. Näkisin vain mielelläni liigan päätöksenteossa avoimmuutta ja yhteistyötä. Ei tällaista "selkäänpuukotusta" tyyliin: "Päättäkää mitä päätätte, ainahan päätöksiä voidaan muuttaa..."

Tosin tämähän on nykyään maan tapa:D

--
tt
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Höh

"- Sitä paitsi, missä on kuulutettu, että jollain Porilla tai Lappeenrannalla on huonosti asioita hoitaessaan ikuinen paikka pääsarjassa."

Ehkä minullakin meni tikku nenään, mutta varmaan eri syistä kuin therefillä, sillä minäkin ihmettelen Kummolan kommenttia. Kuka muka olettaa, että tuo on jossain kuulutettu? Tuskinpa millään muullakaan seuralla on ikuista liigapaikkaa, jos asiat hoidetaan taloudellisesti päin honkia.

Eikö tämän yhtiöittämisen pitänyt selkiyttää talouden hoitamista? Jos ei luonaa, seura menee konkurssiin ja lähtee kävelemään liigasta. Luepa vaikka Jatkoaikaa, Kalervo, niin huomaat, että aika moni täälläkin on tietoinen, että liigapaikka ei ole mikään selviö, jos talous on rempallaan. Ei tässä sentään niin tyhmiä olla kuin sinä tunnut kuvittelevan.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Liigakarsinnat: Se, mikä tekee hommasta ongelmallisen, on se, että divarijoukkueilla ei yleensä ole taloudellisia resursseja koota joukkuetta, jolla pystyy kilpailemaan (budjetiltaan) pienintäkään liigajoukkuetta vastaan. Tämähän on aina aiheuttanut sen, että liigapaikkaa tosissaan hakeva divarijoukkue on elänyt yli varojensa. Eli suomeksi: jos järjestetään karsinnat (lyhyellä tai pitkällä kaavalla), noustakseen liigaan divarijengin on pakko tehdä riskisijoituksia. Tämä taas johtaa helposti velkaantumiseen.

Jos tähän ongelmaan haluttaisiin kestävä ratkaisu, niin pitäisi pyrkiä tasoittamaan tuloeroja divarin ja liigan välillä (i.e. joukkueet olisivat lähtökohdiltaan tasa-arvoisempia).
 

Stadin kundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
2 dumaria

onko jossain kerrottu miksi suurin osa joukkuista haluaisi palata yhden päätuomarin käytäntöön? Esim suosikkijoukkueeni Jokerit haluaisi tehdä näin (vai olenko ymmärtänyt väärin?). Sehän on mielestäni ihan selvä että oikeudenmukaisempia tuomioita tulee kun on kaksi tuomaria siellä kentällä.
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Re: 2 dumaria

Viestin lähetti Stadin kundi
Sehän on mielestäni ihan selvä että oikeudenmukaisempia tuomioita tulee kun on kaksi tuomaria siellä kentällä.

Sen pitäisi olla selvä, mutta minusta tuntuu, että kahden tuomarin järjestelmällä tulee kaksi kertaa epäoikeudenmuksiempia tuomioita !?
Otetaan esimerkiksi taannoinen Blues-Jyp peli jossa neljä silmäparia ei nähnyt maalivahdin maskin irtoavan päästä ikävin seurauksin. Kuka muuten sai pelikieltoa :) Joten auttaako "ylimääräiset" silmät kentällä jos ne eivät nää niitä asioita mitä pitäisi vaan kaikkea muuta?
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Liigan ja Mestiksen kuilusta

Tuossa Kummolan jutussa on tuo pointti, ettei liigakarsintoja järjestettäisi enää entisessä muodossaan. Sen sijaan tulisi jokin tasonmittaus, mutta pääpaino olisi taloudellisilla realiteeteilla. En nykybisnesskiekossa ole järkeä luoda liigan peräpäähän ja Mestiksen neljän kärkeen velkarahalla itseään joko pinnalla pitävien ja tai sinne epätoivoisesti korottavien joukkueiden "köyhällistökorttelia." Varmaankin Hjalliksen ja hänen busineksensa kannalta on herttaisen yhdentekevää pelaako liigassa Jokipojat vai Jämsän Pallo HT, mutta suomalaisen kiekkoilun kannalta se on sitäkin merkittävämpää. Mahdollisimman stabiili sarjamuoto on pitkällä tähtäimellä kaikkien etu.

Itse odotan sormet syyhyten Kalpaa takaisin liigakartalle. Oikeastaan liigaa voisi laajentaa vuoteen 2010 mennässä kolmella joukkueella. Nousijat löytyvänevät joukosta Kalpa, Sport, Jukurit ja Tuto. Samalla lohkojaosta voitaisiin viimeinkin luopua. Olen oikeasti lopen kyllästynyt ns. paikallispeleihin, joita JYP pelaa perinteisten paikallisvastustajiensa Saipan, HPK:n ja Kärppien kanssa joka toinen viikko. En kaipaisi edes mitään pääkaupunkiseudun ns. mediaseksikästä joukkuetta vaan ennenkaikkea joka ilta uusia kiinnostavia vastustajia. Niin kovin harvoin voi enää havaita hallille mennessään ajatella että "näempä tämänkin joukkueen vasta ensimmäisen kerran tällä kaudella."
 

Stadin kundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Re: 2 dumaria

Otetaan esimerkiksi taannoinen Blues-Jyp peli jossa neljä silmäparia ei nähnyt maalivahdin maskin irtoavan päästä ikävin seurauksin.



Tässä tuskin olisi auttanut se että tuomareita olisi ollut vain yksi kentällä:eek:
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
hull16:"Otetaan esimerkiksi taannoinen Blues-Jyp peli jossa neljä silmäparia ei nähnyt maalivahdin maskin irtoavan päästä ikävin seurauksin."

Tarkoitat ilmeisesti ottelua Blues-Ässät, jossa Kristian Antila sai kiekon päähänsä.
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Minua ottaa päähän se, että nämä isot herrat Kummola & Helkovaara eivät pysty nielemään tappiotaan tässä tuomarikysymyksessä, vaan itkevät TV:ssä ja lehtien palstoilla siitä, kuinka seurat äänestivät väärin.

Asiasta päätettiin demokraattisesti. Piste. Vaikka molempien vaihtoehtojen puolesta onkin olemassa päteviä ja hyväksyttäviä argumentteja, ei voimassaolevan käytännön ylivertaisuus ole mikään selviö - jos olisi, sitä ei olisi äänestetty nurin. Niin yksinkertaista se on.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Re: Kieltämättä mielenkiintoista, mutta...

Viestin lähetti tt
Liigan avaaminen heti ensi kauden jälkeen kuulostaa periaatteessa ihan hyvältä. Kummola toteaa myös, ettei vanhan mallinen liigakarsinta enää oikein istu systeemiin. Tästä olen vahvasti samaa mieltä. Liigakarsinnan sijaan voisikin mielestäni järjestää laajemman ja pitemmän karsintasarjan, johon pääsyn edellytyksenä olisi urheilullisen menestyksen lisäksi myös seuran
talouden kunto.


Eikös liigan pitänyt aueta joka tapauksessa keväällä 2003, eli ensi kauden jälkeen? Näinhän sitä silloin seliteltiin kun tämä suljettiin.


Itse voisin olla myös sitä mieltä, että liigassa tulisi jatkaa kahdella päätuomarilla, mutta jos liigahallituksen päätöksiä ruvetaan jälkikäteen kabineteissa muuttelemaan, niin siirrytään kyllä sellaiseen päätöksentekokulttuuriin, jonka luulin Neuvostoliiton kaatumisen myötä hävinneen.


Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaksi tuomaria pitää olla.
Nämä "uudet tuomarit ulos liigasta"-miehet eivät ole tainneet pysähtyä katsomaan, kuinka suuri osa nykyisistä on uusia ja osaamattomia tuomareita. Savolaisen Rami on niitä harvoja pitkän linjan miehiä, jotka ovat vielä jäljellä. Ensi kaudella sitten nämä puusilmäiset aloittelijat joutuvat yksin viheltämään pelejä ja siitä ei voi seurata hyvää.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: Re: Kieltämättä mielenkiintoista, mutta...

Viestin lähetti mission16W


Eikös liigan pitänyt aueta joka tapauksessa keväällä 2003, eli ensi kauden jälkeen? Näinhän sitä silloin seliteltiin kun tämä suljettiin.


Eikös silloin lähinnä puhuttu niin, että tilanne tarkistetaan uudelleen tuolloin keväällä 2003. Eli sinne asti pelataan joka tapauksessa suljettua liigaa, ja 2003 päätetään, jatketaanko suljetulla vai avoimella mallilla.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Re: Re: Re: Kieltämättä mielenkiintoista, mutta...

Viestin lähetti FourForty
Eikös silloin lähinnä puhuttu niin, että tilanne tarkistetaan uudelleen tuolloin keväällä 2003. Eli sinne asti pelataan joka tapauksessa suljettua liigaa, ja 2003 päätetään, jatketaanko suljetulla vai avoimella mallilla.

Minä kyllä muistelen, että 2003 piti olla se vuosiluku jolloin liigaan otetaan joukkue tai pari lisää. Niinhän ne sanoivat, että silloin tilannetta tarkastellaan uudestaan, mutta eiköhän tuo aika selvä viesti ollut TuTolle, Sportille, Jukureille ja muille divarijoukkueille, että pistävät taloutensa kuntoon siihen mennessä. Voi vappupukki tuodan kivan yllärin.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pelin hallinta hukassa

Kummolan perustelut kahdelle päätuomarille:

"- Itse olin aikoinani neljän tuomarin systeemiä vastaan, mutta nyt vastustan vielä jyrkemmin paluuta vanhaan, Kummola selvittää. - Uusista tuomareista suurin osa ei edes osaa viheltää yksin."

Siis uudet tuomarit eivät pysty yksin ottamaan vastuuta pelin hallinnasta ja siksi ei voida palata vanhaan. Ontuva selitys ja kertoo siitä että nykysysteemillä ei muunlaisia uusia tuomareita valitettavasti synnykään.

Mielestäni kahden päätuomarin käyttö on johtanut rikkonaisiin otteluihin jossa ei ole mitään selkeää vihellyslinjaa. Pelin johtajaa ei ole lainkaan, on vain rikkeiden seuraajia joista kumpikin näkee asiat omalla tavallaan. Yhdistämällä nämä kaksi viheltäjää saadaan erikoinen sillisalaatti. Päätuomarille pitäisi palauttaa pelin johtaminen ja siihen kuuluva auktoriteetti. Pelkkä rikkeiden viheltäminen ei riitä pelin hallintaan.

Voisi myös kysyä, miten paljon tämän syksyn tapahtumat ovat olleet seurausta/päässeet tapahtumaan tästä tuomarisysteemistä johtuen?

Kun jollakin pelaajalla keittää niinsanotusti yli, niin ei ole löytynyt sitä tuomaria joka olisi sen nähnyt ajoissa ja uskaltanut puuttua siihen heti eikä vasta sitten kun jotain on jo tapahtunut. Olisiko esim. tuossa HIFK-TPS ottelussa tuomari voinut aistia mihin suuntaan homma on menossa ja tarttua siihen välittömästi? On sitä ennenkin pelaajia ja valmennusjohtoa puhuteltu kesken ottelun. Aika usein tällaiset räjähdysalttiit tilanteet ovat nähtävillä jo ennen kuin ne leimahtavat. Eivät tietenkään aina.

Kaksi päätuomaria ei pysty muodostamaan yhtä mieltä, yhtä kiekkokäsitystä ja siten selkeää johtoa peliin. He pystyvät kyllä viheltämään pelaamisen tuottamia rikkeitä, mutta eivät kontrolloimaan peliä.

Tuomarivirheitähän tulee aina on tuomareita sitten yksi tai useampi, mutta pelin hallintaa ei voi oppia jos sitä ei pääse harjoittelemaan. Nykysysteemissä se ei tuntuisi toteutuvan.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Pitkään kärsineille divarifaneille Kummolan liiganavaamislausunto oli kuin valopilkku joulukuun harmauteen! Urheilustahan tässä piti olla kysymys eikä mistään talousaluesuunnittelusta.

Sen sijaan samassa yhteydessä puhuneelle Ilkka Kaarnalle (kts. mestiskeskustelu tai Keskisuomalainen) sylin täydeltä risuja! Ei SaiPalla ole mielestäni mitään oikeutta itsetyytyväisesti linnoittautua liigan peräpäähän ja pystyttää jotain ammattilais/amatöörimuuria siihen väliin.

On selvää, että mestis on "amatöörisarja", koska se ei saa julkista huomiota eikä yleisöä siinä mitassa, että se pystyisi palkkaamaan täysammattilaisia. Mutta kun seura nousee (urheilullisesti) liigaan, siitä tulee "ammattilaisempi", koska se pääsee rahakkaampaan ympäristöön. On mahdollista toimia myös puoliammattilaisesti. Ja Mestiksessä on ollut mm. Kärpät, joka oli lähes ammattilaisseura, kun taas liiga toimi takavuosina pitkään puoliammattilaisesti. Ei pidä antaa käsitteiden hämätä...

Seuraitsekkyys kukoistaa fanien keskuudessa, mutta voisivatko SaiPa-fanit ymmärtää esimerkin kautta, miltä divarifaneista on viimeiset ajat tuntunut:

Kuvitellaan, että liigassa siirryttäisiin suljettuihin play offseihin. Niihin päästäkseen täytyy olla tietyn kokoinen kassavirta, halli ja talousalue. Lappeenranta on pikku tuppukylä, joka ei täytä näitä kriteerejä, mutta kolmen vuoden päästä avataan playoffsit...
Kuluu puolitoista vuotta ja: Ai niin, ei me ehkä avatakaan playoffseja, koska meillä menee hyvin ja tämä on kiekkoilun nykyaikaa...lähettäkää lappeenrantalaiset hakemukset talousosastolle... MILTÄ TEISTÄ TUNTUISI?

En puhu oman suosikkini puolesta, vaan sarjan, jolta on viety sielu.

Ja kyllä, keväällä 2000 päätettiin yksiselitteisesti, että liigakarsinnat ovat seuraavaksi keväällä 2003. Kummola on mies, joka seisoo sanojensa takana, ovatko muut? Jos eivät, moni menettää viimeisenkin uskonsa maamme jääkiekon urheilullisuuteen.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Katsotaanpa vain

Kummola viittaa Ruotsin kokeiluun, jossa kaksi elitserienin huonointa kisaavat paikallisen mestiksen parhaimpien joukkueiden kanssa paikasta auringossa. Ja toisaalta Helkovaara muistuttaa talousasioiden painavuudesta.

Eiköhän herrat junaile karsintasarjaa, jolla ainakin pelimäärää saataisiin kasvatettua ja samalla myös liigan kassavirtaa kohotettua.

Karsintasarja voisi olla vaikka sellainen, että pleijarien ulkopuolelle jäävät joutuvat tähän karsintasarjaan, mutta siten että "parhaimmille" ulosjääneille annetaan alkuun jokunen lähtöpiste sijoituksen mukaan. Kaksi liigan huonointa saisivat 0 lähtöpistettä kuten myös karsintaan osallistuvat mestiksen kaksi parasta joukkuetta. Sitten pelataan kaksinkertainen sarja, jonka kertyneiden pisteiden valossa kaksi viimeistä pelaavat seuraavalla kaudella mestiksessä ja muut liigassa.

Ja jotta talousasiat otettaisiin huomioon, liigaan päässeet tai siinä säilyneet joukkueet joutuisivat esittelemään vakuuttavat talousdatat juhannukseen mennessä. Jos luvut eivät vakuuta, tarkistetaan myös niiden kahden mestikseen jääneiden/joutuneiden joukkueiden luvut ja katsotaan kellä on parhaat mahdollisuudet pärjätä taloudellisesti.

Taikka sitten ei. Varmaa on vain se, että liigan liikevaihdon ja kannattavuuden kasvu ovat pojilla päällimmäisenä mielessä, ei niinkään urheilullisesti toimiva liiga.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Naulan kantaan

Tykki "Varmaa on vain se, että liigan liikevaihdon ja kannattavuuden kasvu ovat pojilla päällimmäisenä mielessä, ei niinkään urheilullisesti toimiva liiga."

Juuri näin. Onneksi päättäjillä on sentään vielä yksi yhteinen arvo joka ohjaa päätöksentekoa aina yhtä luotettavasti.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kummola on turha jäänne esihistorialliselta ajalta, lätkä on muuttunut niin paljon kaupallisemmaksi että talous pitää olla todella kunnossa ennenkuin voi päästää liigaan.

Nykysysteemi eli suljettu sarja on helvetin hyvä systeemi, jos joku Mestis jengi (Sport, Kalpa) pystyy todistamaan omaavansa puitteet kilpailukykyisen Liiga jengin rakentamiseen niin liiga voi harkita laajentamista eikä silloin mitään karsintoja tarvita vaan otetaan jengi mukaan mutta vasta kun todelliset todisteet on olemassa (tarpeeksi iso halli, tarpeeksi iso talousalue, terve talouspohja jne)
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä taas mieluummin avaisin Kummolan ja haluaisin kaksi cheerleaderiä :)

Ääni annettu: 1 kunkulle ja avatulle liigalle (tämän kauden jälkeen, varmuuden vuoksi...)
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
DaEspoo, miten voit olettaa, että divarista/mestiksestä kukaan voisi ikinä pystyä (taloudellisesti) nousemaan, kun sarjan pelit eivät mitään merkitse. Ja oletko koskaan kuullut urheilusta, vaiko vain rahan vallasta?

Vastenmielistä kapitalismin ja kommunismin (ideologian) sekasikiötä ja ylimielistä itsetyytyväisyyttä koko suljettu liiga!
 

Hiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liigan avaaminen passaa mulle, kunhan ei tällä kaudella vielä kukaan tipu... Ensi kaudella IFK:llakin on toivottavasti sen verran kovempi joukkue, ettei tarvitse divariin putoamista pelätä. ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös