Muista valmentajaominaisuuksista olen jäävi sanomaan kun en nähnyt yhtään treeniä tai ollut kopissa ennen pelejä, mutta kaikista saavutuksista huolimatta tilannejohtamiskyky kriisin hetkellä puuttui niin Veltsulta kuin Aravirraltakin: kun päästään hyvään johtoasemaan ei osata suitsia hommaa niin ettei se mene laukalle, ja sitten kun johto alkaa sulaa niin ei osata ottaa miehiä haltuun ja muuttaa momentumia. Veltsulla oli ainakin kaksi aiempaa vastaavaa sulamista ratkaisupeleissä kuin mitä lopulta tapahtui Hifkin kanssa, ja hänet olisi pitänyt jo ensimmäisen Saipa-katastrofin jälkeen laittaa kiertoon. En sano tätä siksi, etten arvosta Veltsua (olen nähnyt hänet lätkäkassin kanssa junnusta asti) vaan siksi että jos joukkue näkee, että suuristakaan virheistä ei tule konkreettisia seuraamuksia, niin sen suoritustaso laskee ja eheys kärsii.
Pohjois-Amerikkalaisessa valmennustyylissä on hyvätkin puolensa: jos yli kolmen maalin johto rupeaa sulamaan tai jos vastustaja pääsee kolmen maalin johtoon, niin silloin vaihdetaan pelityyliä fyysisemmäksi ja annetaan vastustajalle uutta miettimisen aihetta. Pari jäähyä ei haittaa, jos sillä saadaan henkinen yliote pelistä takaisin - ja vaikka peliä ei voitetakaan, ei vastustajalle jää fiilis että "tämäpä oli kiva vastustaja, odotan innolla seuraavaa kohtaamista" (kuten Pelicansit 7-1 voiton jälkeen saattoivat ajatella). Kaljun raapimisella tai fläppitaulun taakse piiloutumisella ei kovia pelejä voiteta. Ehkä Veltsu voi opetella tämänkin taidon, mutta se perustuu vahvasti luonteeseen ja kykyyn johtaa ihmisiä "tulen alla". Jotkut Jypin pelaajat ovat kyllä avoimesti kertoneet, että maineestaan huolimatta Hannu Jortikka pelasti heidän uransa koska hän nosti joukkueen ja yksilöiden vaatimustason korkealle ja osasi kannustaa pelaajat saavuttamaan sen.
Kuka sitten olisi tähän rakoon se valmentaja, joka nostaisi vaatimustason, kouluttaisi nuoret lupaukset, ja loisi voittavan aktiivisen pelitavan: Ahvenjärvi, Karri Kivi, Pikkarainen, Ville Nieminen vai kuka?