Kovimmat siirrot 2014–2015

  • 184 373
  • 369
Kova hyppy tuo on Tsekin liigasta kotoiseen Liigaan. Edelle menee myös niin Fleury kuin Tessier. On mahdollista, että kaverilla on potentiaalia, mutta TOP-5 ei todellakaan mahdu.

Miresanehan se taisi muistaakseni esimerkein havainnoillistaa että Allsvenskanista tulevilla pisteet keskimäärin puolittuvat. En usko että Tshekin liigasta tulevilla maajoukkuemiehillä hyppy on lähellekään samaa luokkaa. Tshekin maajoukkuemiehiä voisi vakavalla naamalla sovitella Suomenkin maajoukkueeseen, hessuja jotka tulevat sarjasta missä Arsi Piispanen heittää 34 pistettä ei sitten millään.
 
Yksittäisistä pelaajista voi aina kiistellä mutta kokonaisuutena Kärppien SaiPasta hankkima kolmikko sekä TPS:n vahvistukset ovat tähän asti kovimpia siirtoja.

Itse en menisi myöskään kärkiviisikkoon listaamaan ulkomaalaisia jotka eivät ole pelanneet otteluakaan Liigaa (jos kyse ei ole jostain todella poikkeuksellisen nimekkäästä hankinnasta).
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joko siellä on sorvattu Villelle jatkoa tämän uutisen jälkeen? Vai muistanko ihan omiani, että nimenomaan Rautakorpi oli kantona kaskessa Villen jatkon suhteen..

Jokatapauksessa kova menetys Tapparalle ja kova siirto. Nokittaako Marjamäki?
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Nokittaako Marjamäki?

Marjamäki on jo ehtinyt vakuuttaa käsi sydämellä että valmentaa seuraavat pari kautta Kärpissä. Toki jos tuohon nykäistään se 1000 000 euroa niin mieli voi muuttua kummasti :)

EDIT. Veikkaan että tämä vaatisi Suomen maailmanmestaruuden.
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Joko siellä on sorvattu Villelle jatkoa tämän uutisen jälkeen? Vai muistanko ihan omiani, että nimenomaan Rautakorpi oli kantona kaskessa Villen jatkon suhteen..

Jokatapauksessa kova menetys Tapparalle ja kova siirto. Nokittaako Marjamäki?

Jatkoajan toimittaja Lauri Lehtinen kertoi Twitterissä aikaisemmin tänään että Nieminen ei ole jatkamassa.
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Marjamäki on jo ehtinyt vakuuttaa käsi sydämellä että valmentaa seuraavat pari kautta Kärpissä. Toki jos tuohon nykäistään se 1000 000 euroa niin mieli voi muuttua kummasti :)

EDIT. Veikkaan että tämä vaatisi Suomen maailmanmestaruuden.

Marjamäen selkäranka on tunnetusti seteleistä tehty.

nimimerkillä Ikuisesti katkera.
 

Hessu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL, AC Oulu, Liverpool
Marjamäen selkäranka on tunnetusti seteleistä tehty.

nimimerkillä Ikuisesti katkera.

Marjamäellähän loppui sopimus kauteen 2012-2013 ja kaiken lisäksi sai vielä potkutkin Bluesista saman kauden lopussa, toki sopimus Kärppien kanssa oli jo tehty siinä vaiheessa. Mutta on kuitenkin eri asia lähteä kesken sopimuskauden, kuin sopimuskauden jälkeen.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Marjamäellähän loppui sopimus kauteen 2012-2013 ja kaiken lisäksi sai vielä potkutkin Bluesista saman kauden lopussa, toki sopimus Kärppien kanssa oli jo tehty siinä vaiheessa. Mutta on kuitenkin eri asia lähteä kesken sopimuskauden, kuin sopimuskauden jälkeen.

Muistan itse vielä suht elävästi kun nimimerkki Thinninen syksyllä 2012 pyhällä raivolla vaati Marjamäelle potkuja tuon Kärppä-diilin tultua julkisuuteen. Siitähän tulisikin oikein hauskaa kun seurat rupeaisivat potkimaan valmentajia pihalle kesken kautta siitä hyvästä että he ovat sopimuskautensa jatkeeksi tehneet diilin muualle. Olisi muun muassa muutama Kanada-malja saattanut jäädä jollakin joukkueella nostamatta.
 

trap

Jäsen
Blueshan johti liigaa siinä vaiheessa kun Marjaston Kärpät-sopimus vuoti julkisuuteen. Lopulla tuloksena oli seurahistorian surkein sijoitus, 12:s.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Blueshan johti liigaa siinä vaiheessa kun Marjaston Kärpät-sopimus vuoti julkisuuteen. Lopulla tuloksena oli seurahistorian surkein sijoitus, 12:s.

Näinhän siinä kävi. Mikähän olisi ollut Bluesin lopullinen sijoitus ilman kyseistä episodia? Veikkaan, että 12. Tosin, jos Marjamäelle ei olisi annettu sittemmin potkuja, olisi Blues voinut saavuttaa säälipaikan. Kyseinen tapaus ei millään muotoa puhu sen puolesta, että Marjamäen selkäranka olisi tehty seteleistä. Normaalia urakehitystä. Samoin normaalia urakehitystä on siirtyä Kärpistä KHL:ään.

Liigan kolme kovinta siirtoa ovat mielestäni Lassila, Smolenak ja Keränen. Bluesin tsekit ovat mielenkiintoisia. Samoin on mielenkiintoista nähdä, miten SaiPasta tulleet pohjoisamerikkalaiset pärjäävät Oulussa.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Näinhän siinä kävi. Mikähän olisi ollut Bluesin lopullinen sijoitus ilman kyseistä episodia? Veikkaan, että 12.
Voi olla, mutta aika monta peliä otettiin turpaan heti tämän jälkeen ja pelikin oli aivan sekaisin. Ei saisi vaikuttaa ammattilaisurheilijoihin, mutta ihmisiä kai nekin on.
Tosin, jos Marjamäelle ei olisi annettu sittemmin potkuja, olisi Blues voinut saavuttaa säälipaikan.
Mikään ei kyllä viitannut siihen pelisuoritukset vain heikkenivät heikkenemistään.
Kyseinen tapaus ei millään muotoa puhu sen puolesta, että Marjamäen selkäranka olisi tehty seteleistä. Normaalia urakehitystä. Samoin normaalia urakehitystä on siirtyä Kärpistä KHL:ään.
Uskallan veikata, että se viimeinen oli läppä.

Bluesin tsekit ovat mielenkiintoisia.
Zamorskylta odotan paljon. Mikäli Honesejek osoittautuu siksi maalintekijäksi, jota on odotettu sitten Kohnin, Bluesilla voisi olla saumat jopa neljän sakkiin. Jos vain jos..
 

Peacemaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En enää muista niin hyvin tuota tapausta, joten pakko kysyä. Mikä aiheuttaa tuon noinkin pitkän katkeruuden?

Hyvä, nouseva valmentaja lähtee pois.

Kun kaikki oli selvääkin selvempää, kesken kauden, kuten aina ollaan alalla toimittu, sopimus tuli Baronalle julki, oli annettava Latelle potkut välittömästi. Millään muulla tavalla ei voitu vittuilla tarpeeksi hyvin.

Saarikangas, vanha hieho, meni vielä mollaamaan Marjamäkeä kansallisiin tiedotusvälineisiin. Koska kyrpä oli kasvanut jo päähän.

Ymmärrettävää, mutta saamarin naurettavaa !
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
En enää muista niin hyvin tuota tapausta, joten pakko kysyä. Mikä aiheuttaa tuon noinkin pitkän katkeruuden?

Joo, lähinnähän tässä tapauksessa katkeruutta aiheutti a) se että sopimus Kärppiin oli tehty jo ennen viimeisen Blues-kauden alkua, ja b) asian vuotaminen pelaajille ja sen jälkeen julkisuuteen jo syksyllä.

Ainahan näitä soppareita enne kauden päättymistä tehdään, mutta ennen kauden alkua?
Ja tosiaan, tuon tiedon julkitulo käänsi hyvin alkaneen kauden katastrofiksi.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Omasta mielestäni top-5 on seuraava:

1. Mäntylä
2. Niskala
3. Lassila
4. Haataja
5. Smoienak
 
Viimeksi muokattu:

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahans, niin paljon jo siirtoja tapahtunut, että voisi heittää jo omankin top kympin kehiin vapaavalintaisessa järjestyksessä:

-GILIATI Stefano
-AUVITU Yohann
-GRILLFORS Daniel
-SOMERVUORI Eero
-BOYCE Darryl
-JOKELA Mikko
-GLENN Ryan
-SPANG Dan
-DAVIS Patrick
-NUMMELIN Petteri

On kyllä kovaa kamaa liikkunut ja paljon.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jaahans, niin paljon jo siirtoja tapahtunut, että voisi heittää jo omankin top kympin kehiin vapaavalintaisessa järjestyksessä:

-GILIATI Stefano
-AUVITU Yohann
-GRILLFORS Daniel
-SOMERVUORI Eero
-BOYCE Darryl
-JOKELA Mikko
-GLENN Ryan
-SPANG Dan
-DAVIS Patrick
-NUMMELIN Petteri

On kyllä kovaa kamaa liikkunut ja paljon.

Toivottavasti tämä oli jonkin sortin vitsi. Ei tuota voi kukaan tosissaan ottaa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Maalivahdit
1. Lassila
2. Tarkki
3. Kilpeläinen
4. Myllykoski
5. Toivonen

Puolustajat
1. Mäntylä
2. Niskala
3. Glenn
4. Spang
5. Grillfors

Laiturit
1. Haataja
2. Smolenak
3. Davis
4. Ryan
5. Honejsek

Sentterit
1. MacIntyre
2. Viendensky
3. Boyce
4. Hurtubise
5. Koivisto
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Laiturit
1. Haataja
2. Smolenak
3. Davis
4. Ryan
5. Honejsek
Ihan ok listaa. Laittaisin ehkä vielä Janne Lahden tuohon laiturilistan TOP-5 joukkoon. Hänellä on kuitenkin liigasta näyttöjä useammalta kaudelta, kuin esim. Davisilla ja Ryanilla, jotka ovat pelanneet yhden kauden ja tuo viimeinen kaveri ei peliäkään.

1. Haataja
2. Smolenak
3. Lahti
4. Davis
5. Ryan
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sentterit
1. MacIntyre
2. Viendensky
3. Boyce
4. Hurtubise
5. Koivisto

Tämä lista kuvastaa hyvin sitä tosiasiaa, että kovien sentterien löytäminen on äärimmäisen vaikeaa. Hurtubise ei listalla olevista pelaajista todennäköisesti pelaa edes keskellä, vaan laidassa ja ei ole mitenkään ykköskorin hankinta (hintalapultaankaan uskoisin). Henrik Koivistolla ei ole tilillään liigatasolta vielä edes pariakymmentä pistettä eli nämä kummatkin ovat laiturilistaan verrattuna varsin vaatimattomia vahvistuksia lähtökohtaisesti.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sori, nyt tulee typerä kysymys. Kuka tää Viendensky on ja missä se pelaa? Ilmeisesti multa mennyt täysin ohi jotain?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ranska vs Kazakstan
  • 2.24
  • 4.25
  • 2.56
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös