KooKoo kaudella 2014–2015

  • 294 120
  • 1 063

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jatketaan uudella viestillä, kun on tullut uutta aika huikaisevaa tietoa:

KooKoo on myynnyt tänään 27. kesäkuuta 2014 enemmän kausikortteja, kuin koko viime kaudella yhteensä! Aivan uskomaton temppu, toivottavasti homma nyt ei liikaa hiivu, kun tarjoukset eivät ole enää niin huikeat. Kyllä ne hissuhitaat ja uudet sponssit vielä kaivavat taskuihinsa.

Upeaa duunia toimisto!

Todella hienoa työtä! Kyllähän tarjouksen loppuminen vähän vähentää tahtia, mutta kausareita menee kyllä kaupaksi ennen kauden alkua ja sen aikanakin. Liiga-optio kausariin on jonkinlainen riski, mutta näillä myyntiluvuilla se riski pienenee koko ajan.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Mutta toisaalta tuosta pakistosta puuttuu ehkä sitä hyökkäysvoimaa pieni palanen, varsinkin Lappalaisen sekä Jyrkkiön poistumisen myötä.

Lappalainen ei juurikaan hyökkäysvoimiaan ehtinyt viime kaudella vilautella, joten mitään puutetta ei syntynyt hänen lähdettyään. Meillä ei ole mitään varmuutta siitä, millainen hän olisi ollut koko kauden pelattuaan.

No, Jyrkkiö lähti, mutta ottakaa huomioon Esa Lehikoisen tulo. Ehkä hän on monelle hivenen tuntematon, mutta olen häntä Mehtimäellä seurannut ja hän ei kalpene Jyrkkiön edessä tippaakaan hyökkäystaitojen suhteen. Ei hän kiekkoa päätyy asti kuskaa, mutta rakentaa erittäin hyvin, pitää viivan loistavasti hyökkäyspäässä ja laukoo tarkasti lujaa, ei välttämättä lämäriä vaan myös kovia ranteita.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No, Jyrkkiö lähti, mutta ottakaa huomioon Esa Lehikoisen tulo. Ehkä hän on monelle hivenen tuntematon, mutta olen häntä Mehtimäellä seurannut ja hän ei kalpene Jyrkkiön edessä tippaakaan hyökkäystaitojen suhteen.
Ai ei tippaakaan? Jyrkkiö viime kaudella yhteensä 12+34=46 ja Lehikoinen 8+16=24. Kyllä tuo tippaakaan on. Nopeasti laskien noin puolet vähemmän pisteitä.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Ai ei tippaakaan? Jyrkkiö viime kaudella yhteensä 12+34=46 ja Lehikoinen 8+16=24. Kyllä tuo tippaakaan on. Nopeasti laskien noin puolet vähemmän pisteitä.

Ottanet huomioon joukkueet joissa kyseiset herrat pelasivat ja ottelumäärät.

Lisäksi huomio se, että tuolla puhuttiin "hyökkäävistä puolustajista" eikä pisteistä. Eikä hyökkäystaito, pelinrakentelu ja siis hyökkäyssuuntaan pelaaminen ole = Tehdyt maalit + Syöttöpisteet.

Ns. hyökkäävä puolustaja tarvitsee paljon muita taitoja kuin vain niitä, jota pistelinkoamisessa tarvitaan. Puolustaja voi olla erittäin tärkeä osa tuloksekasta hyökkäystä ja ylivoimaakin vaikkei hänelle lopulta napsukaan ne parhaat namut.

Minä näen mielelläni Jesse Jyrkkiön KooKoosaa tai missä tahansa muussa joukkueessa... kunhan pikkukakkosista pyyhitään puolet pois viime kauteen verrattuna.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joukkue rupee olemaan jo siinä kuosissa että Jyrkkiötä jengiin vain jos halvalla saa. Turha ensi kaudeksi nyt kaikkia rahoja vielä näyttää ja käyttää.
 
Toimisto jatkaa vielä viikon verran kesälomalla, mutta on sinäkin aikana saatu asioita taas eteenpäin, nimittäin huomenna somen mukaan KooKoo julkaisee pelaajasopimuksen.

Voisin kuvitella, että kyseessä on tällä kertaa puolustaja. Onko kyseessä rotaatiomies vai kärkitason kaveri? Jesse Jyrkkiön nimi jotenkin pyörii tällä hetkellä päässäni, mutta se olisikin taas kovan luokan soppari.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jesse Jyrkkiön nimi jotenkin pyörii tällä hetkellä päässäni, mutta se olisikin taas kovan luokan soppari.

Toivottavasti kyseessä on Jesse Jyrkkiö. Jokatapauksessa KooKoo tarvitsee vielä vahvistuksia puolustukseen. Jos kyseessä on kuitenkin hyökkääjä, niin Petri Mattila ja Jukka Kuusivuori voisivat kernaasti tuoda mukanaan Kajaanista Anthony Guttigin.
 
Todella kova vahvistus tasaisen kovaan puolustukseemme. Varmasti tarjolla tonttia YV:llä kera Västilän, Lehikoisen ja Kärmeniemen.

29.6: Kaikkien aikojen kausareiden myynti-ennätys Kouvolassa.
22.7: Joukkue valmis.
30.10: Liiga?
 

Karpalovodka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinetti KooKoo
Ossi Ikonen vuoden sopparilla kookooseen

Eliteprospects.com - Ossi Ikonen

Aivan mahtava kaappaus! Huutelin Ikosta puolustukseen jo vuosi sitten mutta tulikin sitten vuoden myöhässä. Iso peukku KooKoon toimistolle. Jengi kasassa tässä vaiheessa kesää. Enään odotetaan mitä Rannisto on keksinyt kesän aikana.

Tämähän jengi näyttää melkein yhtäkovalta kuin Sportin liigajengi!
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tässä vaiheessa vuotta voisi äkkinäinen kuvitella, että KooKoo ei tule kaudella 2014-2015 häviämään montaakaan matsia.
Ainakin minun silmissä koossa alkaa olla hemmetin kova joukkue.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei varmastikaan huono hankinta, mutta Jyrkkiön tapainen pisteitä tekevä pakki KooKoosta puuttuu. Ei sellaista tietysti kovin monella muullakaan ole, jos kenelläkään. Ei ole hirveästi tullut seurattua kokoonpanoja.

KooKoosta Västilä, Lehkoinen ja Ikonen ovat tehneet Mestiksessä noin 0,35 pinnaa per peli. Jyrkkiön lukemat tuplasti paremmat. Ikosella on heikko tehotilasto, mutta akatemiassa sellainen taitaa tulla väkisin. Jäähyjäkin on ottanut melko reilusti. Ei sentään Jyrkkiön määriä, mutta kuitenkin huomattavasti enemmän kuin esim. Västilä.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jyrkkiölle ei kai sitten nähdä tarvetta kun Julkunen ottaa hänen paikkansa rightin puolen ampujana ylivoimalla viivassa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Toisaalta vaikka Jyrkkiö onkin kiekollisena Mestiksen huippuja, niin hänen on myös vähän pakkokin tehdä se +35 pinnaa täydellä kaudella, jotta heikko puolustuspelaaminen ja jäähyt kompensoituisivat. Tässä mielessä Lehkonen ja Ikonen varmasti korvaavat Jyrkkiön panoksen, vaikka eivät samoja pisteitä aivan tule tekemään.

Ikosen muistan erottuneen positiivisesti (hyvä luistelu ja terrierimäinen asenne, vaikka kokoa ei liikaa ole) Jyväskylän jengistä ja lisäpisteet tuosta "venäläisen pommikoneen rahastaja"-partalookista.
 
Suosikkijoukkue
KK
Nyt on todella suuret odotukset kauteen. Joukkue valmis, valmennus rautaa ja halliolosuhteet alkavat loksumaan kohdilleen. Nyt odotetaan enää Liiga-päätöstä niin voidaan lähteä kauteen todella iloisella mielellä. Vieläkö jotain KooKoon kannattajaa ei välikausi kiinnosta?
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Jes! Viiksivallu Ikonen KooKooseen. Ikonen on sellainen pelaaja jonka olisin halunnut nähdä KooKoossa jo aiemmin. Hienoa,että saatiin nyt KooKoon paitaan ulkomaan reissujen jälkeen. Kyllä Ikosesta varmasti iloa on.
Alkais jo kausi..
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvä haku, Ikosen jälkeen puolustus on liki valmis. Ei tuonne enää Jyrkkiötä mahdu, katsotaan liigaan sitten. Eletään heinäkuun loppupuolta ja maalivahdit ja puolustus on kuosissa. Liki ideaalitilanne etenkin mestiksessä.

Pari viikkoa ensimmäiseen harjoituspeliin!
 
Vieläkö jotain KooKoon kannattajaa ei välikausi kiinnosta?
No miksipä kiinnostaisi? Kaikkien aikojen KooKoo pelaa mehupurkista kyläsarjassa. Toki harmi seuraa kohtaan, ettei paraskaan oma tekeminen riitä kun koko urheilulajin vallan on annettu luisua jääkiekkoväeltä ja sitä (ideaalitilanteessa) edustavalta lajiliitolta muutaman hassun seuran kabinetteihin joissa tuntemattomiksi jääneet tahot ovat tehneet yli 10v huonoja päätöksiä jotka sitten ovat johtaneet siihen että tämä kausi pelataan mehupurkista kyläsarjassa.

Kuitenkin kaiken sen trauman jälkeen, kun on ensin pienen unelman voimin tuskailtu VR:n kyydissä ratapihalle syömään väärin valmistettua lihapiirakkaa, katseltu kun Ikan tikutakut ja jäähdyttelijät sulaa kausi toisensa jälkeen, ja sitten päästy pikkutunneilla kotiin nukkumaan, vedetty RJ45 ikkunan kautta naapurista ja rakennettu VPN putki Suomeen nähdäkseen kymmenien änärimatsien hinnalla pari tuntia jotain saatanan pikselimössöä jossa taurut ja joonakset selostaa ja kajaanin nahkahanskat läpsyy, ja kun vihdoin kaikki pienen unelman mahdollistavat palaset sitten vihdoin loksahtavat, niin jos sitten peleillä ei olekaan enää mitään merkitystä, niin kyllä se tuntuu aika kaukaiselta ajatuksella että upottaisin enää aikaani ja rahaani tähän paskaan ennen kuin tiedän mitä saan vastineeksi. Kiekon läpsyttelyä kun tulee muutenkin nähtyä ihan "riittävästi" kiekkokauden mittaan.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
No miksipä kiinnostaisi? Kaikkien aikojen KooKoo...

Kiekon läpsyttelyä kun tulee muutenkin nähtyä ihan "riittävästi" kiekkokauden mittaan.

Vai että ihan KAIKKIEN AIKOJEN KOOKOO. Kova on väite. Perustelepa kunnolla.

Jätä sitä muuta läpsyttelykatsomista vähemmälle niin mahtuu "mehupurkkiläpsyttelyä" joukkoon.

No, helteellä on tietysti vähän hyvä tuulettaakin nuppia. Kiitokset siis vuodatuksesta.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kesän harjoituspelit

Kun noista harjoituspeleistä tuli jo koohkattua niin listataan ne nyt tähän:

Pe 8.8. klo 18:30 KooKoo – KeuPa HT, Kouvola
Pe 15.8. klo 18:30 KooKoo – Jukurit, Kouvola
La 16.8. klo 13:30 Sport – KooKoo, Leppävirta
Ke 20.8. klo 18:30 K-Vantaa – KooKoo, Vantaa
Pe 22.8. klo 18:30 Jukurit – KooKoo, Mikkeli
To 28.8. klo 18:30 KooKoo – SaiPa, Kouvola
To 4.9. klo 18:30 KooKoo – VMF Pietari, Kouvola

Kädet hikoaa jo valmiiksi SaiPa-pelistä! Voisin veikata, että yleisökin löytää paikalle. Pari pakollista Jukuri-vääntöä, myös Sport-peli olisi mielenkiintoinen, mutta taitaa Leppävirta jäädä väliin.

Lähteenä toimi KooKoon nettisivut
 
Vai että ihan KAIKKIEN AIKOJEN KOOKOO. Kova on väite. Perustelepa kunnolla.
No enkä perustele. Suhteessa aikalaisiinsa maailman huippuihin tai kotimaan huippuihin on varmasti ollut kovempiakin joukkueita, taasen suhteessa sarjansa muihin joukkueisiin tai joukkueen absoluttista suoritustasoa tarkastellessa ei. Vertailu on siis juuri niin merkityksetöntä että tällaisen heiton voi heittää vuodatuksen mausteena joutumatta perustelemaan. Se on kutenkin varmaa, että 20v päästä joku taas vertailee sen aikaista joukkuetta tähän nykyiseen, silloiseen 20v takaiseen, jolloin sen aikaiset murhaamenoot taas tyrmäävät vertailun muistellen jotain muistojen kultaamaa joukkuetta kaikkien aikojen kovimmaksi.
 

Bacon

Jäsen
To 28.8. klo 18:30 KooKoo – SaiPa, Kouvola

Kädet hikoaa jo valmiiksi SaiPa-pelistä! Voisin veikata, että yleisökin löytää paikalle.

Tuo on kyllä täältäkin päin katsottuna mielenkiintoisimpia matseja CHL pelien ohella ja sitä odotellaankin jo jonkun verran. Saimaan Keltamustat järjestävät sinne vierasmatkan, joten täytyy toivoa, että porukkaa innostuu lähtemään mukaan. Saataisiin normaalin harjoituspelin sijasta paljon enemmän tunnetta ja ääntä halliin. Onhan tuo mahdollisesti jo lämmittelyä seuraavaan kauteen... ;)
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En ole KooKoon kannattaja, mutten usko että menisin kertaakaan hallille jännittämään vastaavassa tilanteessa vaikka olisinkin.

Koko välikausi on naurettavaa perseilyä. Vaikea kuvitella edes jonkun olevan kiinnostunut mutta hyvä niin.

Olen samaa mieltä, mutta koska KooKoo on täysin syytön nykyiseen sarjajärjestelmään niin olen kuitenkin hankkinut jo KooKoon kausikortin tulevalle kaudelle vaikka en kaikkia pelejä kävisikään katsomassa. Kausikortin hankkimalla olen laittanut kuitenkin oman korteni kekoon KooKoon tavoitellessa liigapaikkaa.

Kaikenkaikkiaan välikaudesta huolimatta KooKoo on jo nyt myynyt enemmän kausikortteja kuin viime kaudella ja jos KooKoolle myönnetään liigapaikka uskoisin, että se tulee näkymään positiivisesti KooKoon yleisömäärissä jo tulevalla mestiksen välikaudella.

Mestis-mestari KooKoon kausikortit ovat menneet koko alkukesän ajan kuin kuumille kiville. Juhannuksen jälkeisenä ennätysviikkona rysäytettiin jo viime kauden lukemat rikki!
KooKoon kausikorttien vahva myyntivauhti huipentui perjantaina ennätysvilkkaaseen päivään, minkä myötä kausikorttien ennakkomyyntimäärä ylitti jo koko edelliskauden myytyjen kausikorttien määrän!

- Kausikorttien määrä on aiempinakin vuosina koko ajan kasvanut, mutta tällainen myyntivauhti lienee ennätyksellinen koko Mestiksen historiassa, iloitsee KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös