Itsellä on pikkukakarasta asti ollut koiria, tosin tässä oli pitempi väli ettei koiria kotona ollut oman astaman pahentumisen takia, mutta tätä nykyä on niitä kotona leikkimässä kaksi kappaletta. Lääkärin kanssa sain hoidettua lääkitykseni niin, ettei sairauteni estä koirien pitämistä kotona kunhan vain muistan ottaa määrätyt lääkkeet säännöllisesti.
Luin ensinmäiseltä sivulta Evertonin tekstin ja se oli melkein kopio omasta koiran hankinnasta tän hetkisen vanhemman serobi neitimme osalta.
Hieman kuitenkin poikketen Evertonista, meillä oli tyttö viety sisaruksineen pois emolta liian aikaisin ja joutunut alkoholistilta toiselle missä lapset olivat kohdelleen pentuja kaltoin. Tästä on edelleen muistona vasemman lonkan kipeytyminen aina välillä niin pahasti että tyttö ontuu. Onneksi on keksitty apuja (hieronta jota teen itse ja lääkkeet) vaivaan.
Neitokaisemme oli niin arka ettei antanut kunnolla koskea itseensä alussa eikä muutenkaan ollut hirveän ihmisläheinen. Työtä se vaati, mutta tätä nykyä kohta 9 vuotias neitokaisemme rakastaa touhuamista oman perheen kanssa antaen tehdä itselleen kaiken mahdollisen, joten trimmauksessa käynti sujuu kuin vettä vain.
Muihin ihmisiin neiti suhtautuu varauksella, mutta kun vauhtiin pääsee ja toinen suostuu rapsuttamaan oikeasta kohdasta, tuleekin siitä ikuinen kaveri. Vaikka lapset luultavasti ovat syynä moneen vikaan jota koirallamme on ilmennyt pentuajan tiimoilta, niin siltikin lapset (varsinkin pienemmät) ovat tämän suosiossa ylimmällä sijalla.
Toinen koiramme onkin sitten puhdasrotuinen valkoinen kääpiösnautseri. Tässä vaiheessa on todettava, että koiramme ovat väritykseltäänkin kuin päivä ja yö koska vanhempi koira on musta ja nuorempi valkoinen.
Vanhempaan koiraan nähden pikkuisemme on saanut todella hyvät lähtökohdat elämälleen kasvettuaan kennelissä oman emon luona.
Pikkuinen on luonteeltaan aivan päinvastainen kuin vanhempi koiramme, alusta lähtien ihmisiin on suhtauduttu todella hienosti. Ei minkäänlaista arastelua, innolla päälle. Ei siis minkäänlaista vahtikoiran luonnetta, murtomiehenkin naama pestäisiin samantein.
Pikkuinen osaa olla myös eräällä lailla ilkeä vanhempaa kohtaan, koska tämä on ottanut sen omaksi pennukseen jolle annetaan tiettyyn pisteeseen asti kaikki periksi. Vanhempi ei ole moksiskaan kun toinen rysäyttää hentoisen kroppansa päälle vain saadakseen kiusata, tämän näkee hyvin elkeistä. Lelut viedään toisen suusta ilman tappelua, silloin vanhempi vain ottaa toisen lelun mitään mukisematta. Lenkillä ollessani yksin kahden koiran kanssa on todella helppoa koska vanhempi ohjailee pienempää olemaan ruodussa.
Näiden kahden eriolosuhteista lähtöisin olevien neitien saumaton elo joskus hämmästyttää ihmisiä kun niille kertoo vanhemman koiran historian. Vanhempi suorastaan palvoo ja antaa pienemmän tehdä ties mitä itselleen siitä suuttumatta. Kun taas pienempi suurin piirtein apinoi kaikki temput vanhemmalta silloin kun se ei välttämättä omistajan mielestä ole niin mukavaa.
Näitä kahta riiviötä en vaihtaisi pois mistään hinnasta vaikka kummankin kanssa on omat hankaluutensa ollut ja luultavasti tulee olemaan vielä jatkossakin, niin siltikin ne ovat aivan mielettömän ihania. Ihmiset joille ei ole koiraa luultavasti ihmettelevät miksi nähdä kaikki se vaiva koiran eteen jolla on vaivoja ollut pennusta lähtien ja sitten vielä ottaa toisen siihen rinnalle. Kuitenkin ne antavat niin paljon takaisin ja niistä huomaa todella hyvin kuinka paljon ne välittävät heistä jotka niistä huolehtivat. Joskaan eivät kyllä rahana anna takaisin, mutta ei sitä rahan arvoa voi mitata jos todella rakastaa eläimiään ja tahtoo niillä parhaimman mahdollisen elämän.