Kivikausi 2012–2013 – otteet kaukalossa

  • 398 015
  • 1 815

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
No joo, mutta itse voin ainakin myöntää että välillä roiskuu kun homma lähtee lapasesta. Analyytikot ovat asia erikseen, fanittaa voi myös tunneperäisestikin.

Itse vedän tunteella, mutta koitan jättää tunteilut sivuun näppikselle astellessa. Menee äkkiä jutuista se vähäkin järki.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Ehkä kuitenkin ymmärrät viestini ajatuksen, jos pysähdyt hetkeksi miettimään: Ässienkään kokoiselle organisaatiolle ei ole mahdoton ajatus olla taistelemassa mitaleista (ei siis tarvitse joka vuosi voittaa pyttyä), jos hommat hoidetaan ammattimaisesti alusta loppuun.

Mielestäni JYP on onnistunut tässä ja samalla seura toimii rohkaisevana esimerkkinä myös tällaiselle toisen "pienemmän seuran" fanille.

Pelitavalla tms ei ole asia kanssa mitään tekemistä.

Toki. Viestisi ymmärsin kyllä ja tarkoitus oli vain hieman mukahassutella ja tuoda JYP antipatioitani esiin :) Eikä todella ole mikään mahdottomuus. Monta vuotta pitkäjänteistä työtä tehty kärsivällisesti ja urheilullinen menestys on seurannut taloudellista menestystä ja päinvastoin. Tämä kausi tulee myös päättymään sekä urheilullisesti, että taloudellisesti hyvään tulokseen ja realiteetit säilyvät myös ensikaudella tavoitella tuota suoraa poffi paikkaa. Näyttää siis kaikinpuolin aurinkoiselta Ässien tilanne koko organisaation tasolta.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mutta silti heristän sormea teille Kiveä haukkuneille.

Teille? Olen kyllä Kiveä joskus kritisoinut, mutta en mielestäni lukeudu pahimpiin arvostelijoihin tai kenkää vaatineihin.

Kivi saattaa vieläkin olla vuoden valmentaja, jos Pata menee päätyyn asti... :)
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Teille? Olen kyllä Kiveä joskus kritisoinut, mutta en mielestäni lukeudu pahimpiin arvostelijoihin tai kenkää vaatineihin.
En kohdistanut tätä suoraan sinuun vaan noin yleisesti. Kaikki se haukkuminen ja paskan niskaan kaataminen meni monella kohtuuttomaksi. En rupea ketään yksitellen nimeämään koska jossain vaiheessa itselläkin meinasi olla usko hieman koetuksella.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minua onnellisempia eivät tällä hetkellä ole kuin yksi toinen Fani ja Halli-Harri. Ja 100 % tunteella vetää yksi jos toinen, ei se silti päättömyyksiin päätä saa kasvamaan. Eikä häntää.

Täytyy myöntää, että kolmannen erän lopulla oli aika hieno fiilis, kun tajusi ettei Kalpa tule millään ohi. Nautitaan nyt pari päivää ja sitten seuraavaan sarjaan.
 

Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hmmm, Kyllä nyt alkaa toivomaan että raumalaiset veisivät tuon otteluparin, etukäteen Jypille on kalavelkoja maksettavana ja Jokerit voisi olla hieman liian kova, elätellään toiveita Ässät-lukko finaalisarjasta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hmmm, Kyllä nyt alkaa toivomaan että raumalaiset veisivät tuon otteluparin, etukäteen Jypille on kalavelkoja maksettavana ja Jokerit voisi olla hieman liian kova, elätellään toiveita Ässät-lukko finaalisarjasta.

Mikäli toivoa saisi, niin Jokerit ennen levännyttä Jyp:ä. Jokerit joutuvat vääntämään seitsemänteen peliin asti, mikä rasittaa rikkinäistä joukkuetta. Lisäksi Eeron ei välttämättä pysty käsittelemään Isomäen seisomakatsomoa. Jokerit ehdottomasti ennen Jyp:ä.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hmmm, Kyllä nyt alkaa toivomaan että raumalaiset veisivät tuon otteluparin, etukäteen Jypille on kalavelkoja maksettavana ja Jokerit voisi olla hieman liian kova, elätellään toiveita Ässät-lukko finaalisarjasta.

Kukaan ei ole enää liian kova, kaikki ovat samanarvoisia. Yhtä kovia tai helppoja ovat JyP, Jokerit ja Tappara ja periaatteessa nämä kaikki pitää pystyä voittamaan neljästi seitsemän pelin sarjassa ennen kuin Ässät saa kannua nostella. Kuten toisessa ketjussa sanoin, nyt saa pelaajat nauttia kaukalossa ja fanit saa vielä keulia ja provoillakin jossain määrin. Harvinaista herkkua tarjoillaan nyt Pataporukan toimesta, nauttikaa siitä kuten minä aion tehdä.
 

Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaikki ovat vaikeita, jyp, tappara ja jokerit, eniten kalavelkoja on mielestäni jypille jos viime vuodet lasketaan, ottaisin jypin, vieraissa kuitenkin aloitetaan.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mielummin Jokerit kuin JypHT. Silloin myös Lukko olisi lomalla jo.
Jokerit on ollut Ässille helpompi vastus.

Saisivat nuo kahvaajat Tappara ja JYP ottaa yhteen.

Ässien kolmonen on kevään ketju.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Saisivat nuo kahvaajat Tappara ja JYP ottaa yhteen.

Jep, tätä minäkin haluaisin. Voisin kuvitella jo lehdistöt jatkoerään venyneen pelin jälkeen kun Rautakorpi johtaa ja Aho komppaa :D

Ei mitään väliä, millasia vastustajia runkkarissa on ollut, helppoja tai vaikeita. Ihan eri pelejä nämä poffit ovat.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä oli hieno ottelu ja hieno sarja Ässien kantilta katsottuna. Pienimuotoinen voitonjuhlinta on paikallaan ja samaan hengenvetoon kiitoksen antaminen Kuopioon hyvästä, viihdyttävästä ja siististä play-off sarjasta.

Porilaiseen tapaan näen silti päällimmäisenä huonot asiat :) Oliko Kalpa oikeasti joku tasonmittari? Joukkue oli pelannut koko runkosarjan lopun suunnilleen päin persettä ja vaikka ehkä jonkun mielessä paperilla parempi olikin, niin ei kai kukaan oikeasti odottanut että Kalpa tällä(kään) kaudella pystyisi oikeastaan mihinkään?

Ässien ylivoima oli koko sarjan ajan odotetun surkeaa, enkä usko että se yhtäkkiä siitä mihinkään muuttuu. 5 vs. 5 ollaan takuulla pelissä mukana kaikkia mahdollisia tulevia vastustajia vastaan, mutta erikoistilanteissa ollaan kusessa joka ainoaa vastaan. Kalpankaan ylivoima ei ollut kehuttavaa ennen tätä sarjaa, mutta siinä yhdessä pelissä kun Kalpa sai sen toimimaan, oli Ässät isosti pyörryksissä. Ässät ei saanut, eikä varmasti saakaan ylivoimaansa toimimaan edes kohtuullisesti. Voiko mestaruuden voittaa sillä tavoin?

Pelaajat eivät takuuvarmasti mene mihinkään unelmien pilvilinnoihin leijumaan kuvitellen olevansa voittamattomia. Kannatajienkaan ei varmasti pidä tehdä niin. Fakta on se, että tuli vastaan sitten kumpi tahansa (Jyp tai Jokerit), niin silloin ollaan OIKEASTI se lähtökohtaisesti huonompi porukka. Lisäksi luonnollisesti vastapuoli saa kotiedun. Tämä nyt voitettu sarja ei varmaankaan ole mikään vertailukohta siihen mitä tuleman pitää.

Jypin kanssa jo tiedetäänkin mitä sopii odottaa. Tänä vuonna Jyp on varmasti haavoittuvampi kuin viime kerralla, mutta yhtä kaikki pelityyliltään, kokemukseltaan ja kärsivällisyydeltään paremmin yhteenhitsautunut jengi. Pelaa kuin kone ja tekee tarvittavat maalit. Puolustukselle ei käy "hupsis"-virheitä kuten Kalpalle.

Jokerit jyrää päälle yksinkertaisesti sillä, että siellä on uskomattoman kova ja osaava joukkue. Kyse on vain siitä, että miten he innostuvat pelaamaan. Heikkoja lenkkejä onneksi löytyy, heistä tutuimpana varmaankin maalivahti Kilpeläinen, jonka raumalaiset jo tuntuvat masentaneen. Siinä on paikka mihin iskeä ja toivonkin sydämestäni että Jokerit on seuraava vastustaja, koska jostain syystä Ässät tuntuu pelaavan Jokereita vastaan aina hyvin. En usko että Kilpeläinen kestäisi "kotikaupungin" painetta ja jollain tavalla näen Ässille jopa pienen yliotteen tässä mahdollisesti edessä olevassa sarjassa.

Toinen heikko lenkki Jokereilla on valmentaja Lämsä. Täytyy tosin muistaa että Jokereilla on joukkue täynnä kokeneita pelaajia, jotka ovat tottuneet johtamaan. Toisin sanoen Lämsää ei välttämättä edes tarvita, jos pelaajat päättävät yksissä tuumin hoitaa homman. Muistaa täytyy myös Ässien kapea rosteri. Jokereissa on pelaajia (ja kannattajiakin) jotka eivät kaihda sikamaista peliä ja voivat tieten tahtoen koittaa vahingoittaa vaikkapa tulikuumaa Ässävahti Raantaa (vaikka kannattajat luultavasti tyytyvät rohkeudessaan taas vahingoittamaan pikkutyttöjä).

Siinäpä sitä on mietittävää, nyt ne pelit vasta oikeasti alkavat ja nyt nähdään kuinka kova porukka meillä on. Helppoa ei tule olemaan, mutta mahdollisuus on aina. Enkä minä ihan tosissani halua maalailla piruja seinille, mutta täytyyhän niitä mahdollisia uhkiakin ajatella, eikö joo? :)
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Porilaiseen tapaan näen silti päällimmäisenä huonot asiat :) Oliko Kalpa oikeasti joku tasonmittari? Joukkue oli pelannut koko runkosarjan lopun suunnilleen päin persettä ja vaikka ehkä jonkun mielessä paperilla parempi olikin, niin ei kai kukaan oikeasti odottanut että Kalpa tällä(kään) kaudella pystyisi oikeastaan mihinkään?

Ässien ylivoima oli koko sarjan ajan odotetun surkeaa, enkä usko että se yhtäkkiä siitä mihinkään muuttuu. 5 vs. 5 ollaan takuulla pelissä mukana kaikkia mahdollisia tulevia vastustajia vastaan, mutta erikoistilanteissa ollaan kusessa joka ainoaa vastaan. Kalpankaan ylivoima ei ollut kehuttavaa ennen tätä sarjaa, mutta siinä yhdessä pelissä kun Kalpa sai sen toimimaan, oli Ässät isosti pyörryksissä. Ässät ei saanut, eikä varmasti saakaan ylivoimaansa toimimaan edes kohtuullisesti. Voiko mestaruuden voittaa sillä tavoin?

Pelaajat eivät takuuvarmasti mene mihinkään unelmien pilvilinnoihin leijumaan kuvitellen olevansa voittamattomia. Kannatajienkaan ei varmasti pidä tehdä niin. Fakta on se, että tuli vastaan sitten kumpi tahansa (Jyp tai Jokerit), niin silloin ollaan OIKEASTI se lähtökohtaisesti huonompi porukka. Lisäksi luonnollisesti vastapuoli saa kotiedun. Tämä nyt voitettu sarja ei varmaankaan ole mikään vertailukohta siihen mitä tuleman pitää.

Jypin kanssa jo tiedetäänkin mitä sopii odottaa. Tänä vuonna Jyp on varmasti haavoittuvampi kuin viime kerralla, mutta yhtä kaikki pelityyliltään, kokemukseltaan ja kärsivällisyydeltään paremmin yhteenhitsautunut jengi. Pelaa kuin kone ja tekee tarvittavat maalit. Puolustukselle ei käy "hupsis"-virheitä kuten Kalpalle.

Tasonmittaus puheet ovat aina mielenkiintoisia. Syyskaudella puhuttiin kuinka Ässät voittaa vain "helppoja" vastustajia ja kevätkaudella muut olivat treenanneet kovaa valmistautuen kevääseen ja Ässät pelasi selkä seinää vasten. Tämänkin kauden playoffsit ovat osoittaneet ettei siellä pelaa joukkueita, jotka eivät kävisi vastustajalle tasonmittariksi. Aika kovia joukkeita on jo aikaisessa vaiheessa lähtenyt lomille. KalPa oli mitä suurimmassa määrin Ässille tasonmittari ja jos odotukset olivat KalPan kohdalla jossain päin jotenkin minimaaliset niin eivät ne Ässienkään suhteen kovin korkeat olleet ja Dixonin lähtöhän sinetöi kauden. 11.3. omat toiveet vastustajasta olivat seuraavat; 1. HPK . HIFK 3. KalPa 4. Kärpät.

Mielestäni YV toimi ajoittain todella hyvin. Eilisessä pelissä saatiin monta hyvää kiekon tuontia ja kuviota aikaiseksi. Eihän se loisteliasta ole, mutta sen umpisurkeaksi toteamisessa on joskus hiukan samaa kuin että joka peli hävitään Honkasen takia. Alivoima on myös erikoistilanne ja siinä Ässät ei todellakaan ole kusessa, se että KalPa sai maanantain läpsyttelyssä maaleja liukuhihnalta kertoi enemmän siitä mikä oli Ässien tahtotaso kyseisellä reissulla. Runkosarjan lopuksi voitettiin 14 peliä ja nyt tippui KalPa, ainakin tämänkaltaisiin tuloksiin tämä suorittaminen riittää. Peliäkään ei playoffseissa pitänyt voittaa "paskalla" YV:llä.

JYP:in kohdalla runkosarja oli myös välillä melkoista vuoristorataa ja joukkoon mahtui muunmuassa 10 tappiota 13 peliin ja keväällä ryhtiliike, 8 voittoa ja runkosarja päättyi 4 tappioon. Tällä hetkellä jos toivomaan pitää lähteä, niin ottaisin ehdottomasti tuolta Jokerit. Sarja on ollut heille todella raskas ja saattaa mennä siihen 7. peliin. Lisäksi Lämsä ei ole ainakaan toistaiseksi löytänyt lääkkeitä Ässiä vastaan. Tulee sieltä sitten kumpi tahansa niin Ässien ei tarvitse antaa sijaa ajatukselle että ollaan etukäteen se huonompi jengi. Kirjoittamasi "mutta yhtä kaikki pelityyliltään, kokemukseltaan ja kärsivällisyydeltään paremmin yhteenhitsautunut jengi. Pelaa kuin kone ja tekee tarvittavat maalit." kuvaa tällä hetkellä hyvin Porin Ässien peliä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Oliko Kalpa oikeasti joku tasonmittari?

Yhtä hyvin voisi kysyä olivatko Ifk tai Hpk jotain tason mittareita.

Vastukset kovenevat, se on selvä, mutta ei tuota asiaa tarvitse etukäteen manata. Mielestäni sekä Jyp että Jokerit ovat voitettavissa. Runkosarjan loppu osoitti että Ässät pystyvät voittamaan kenet vain jopa tuolla ylivoimalla ja hyökkäysteholla. Enkä esimerkiksi Jypiä kyllä näe edes materiaaliltaan niin ylivoimaisena että etukäteen lähdettäisiin altavastaajina pelaamaan.

Itse jollain pervolla tavalla toivon että vastaan tulisi juuri Jyp. Tulisi ainakin kunnolla haastetta. Pidän nimittäin varmana että finaaleissa pelaa ainakin Tappara ja jos hyvää harjoitusta halutaan...
 

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jokeripokereita vastaan olisi hieno aloittaa, faneilla roiskuu mutta myös Jokereilla joukkueena roiskuu enemmän, kuin JyPHT:llä, vaikka kai tuo robottikiekko termionkin jo vähän vanhanaikainen.

JyP ei ehkä ole aivan yhtä kova kuin viime vuonna mutta aivan tarpeeksi kuitenkin. HPK yritti horjuttaa niiden fokusta, siinä kuitenkaan onnistumatta, ajattelisin, että Jokereita voisi olla "helpompi" horjuttaa kaukalossa ja sen ulkopuolella.
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Jokerit kääntää tuon 3-1 tilanteen vielä voitoksi (mihin en usko), niin varmasti olisi järkyttävän paha vastus. Ei siinä pari extra-peliä paina kun saa koneen käyntiin ja Kilpeläisellekkin vähän itseluottamusta takaisin.

Täytyy toivoa, että finaaleissa on Ässät ja Tappara/Lukko, eihän joku Jokerit-JYP kiinnosta edes vähää alusta.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Jokerit menee jatkoon, niin siellä on puolet hyökkäjistä romuna, kun ne on sitä jo nyt. Kilpeläinen imee joka pelissä, joten itse toivon todellakin narrien kohtaamista seuraavalla kierroksella.
 

Tuamas

Jäsen
Todettakoon vielä kerran, että suurin syy Ässien 4-1 voittoon puolivälieräsarjassa oli se kuinka Kivi kairasi Laukkasta taktisella puolella kuivana kakkoseen.

Seuraava sarja on taatusti jo vaikeampi, Kalpan antama vastus oli jos ei nyt heikko, niin melko keskinkertainen.

Vielä kun vastaan tulee joko "mestarivalmentaja" Aho tai "Ilmalan Käskyttäjä" Lämsä, niin Kivelläkin riittää haastetta puolivälierien ylikävelyn jälkeen.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Todettakoon vielä kerran, että suurin syy Ässien 4-1 voittoon puolivälieräsarjassa oli se kuinka Kivi kairasi Laukkasta taktisella puolella kuivana kakkoseen.
Oho, aika rohkea veto sohaista ekstiällä muurahaispesään. Tuntuu että puolet porukasta on sitä mieltä että Kivellä ei ole osuutta eikä arpaa edes siihen että Ässät pääsi pleijjareihin. Välieristä puhumattakaan.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Mestaruudesta pelataan, ja silloin on ihan sama missä järjestyksessä ja kuka tulee vastaan, kaikki pitää voittaa. Matsi kerrallaan ja kaikki muut perusjargonit päälle.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Jaahas. Alkaa näyttämään aika vahvasti siltä, että seuraava kaadettava on JYP. Ei välttämättä se kaikkein paras vaihtoehto, mutta niinkuin tässä jo moni onkin todennut, niin kaikki pitää voittaa, jotta kannua nosteltaisiin. Millä keinoilla Ässät sitten pärjää JYP:iä vastaan? Mulla on sellainen kutina, että nykyistä pelitapaa ei kannattaisi hirveästi muuttaa, mutta eipäs nuolaista ihan vielä. 10 minsaa pelaamatta ja kaksi kihausta on Jokerit perässä. Vieläköhän toi muuttuisi meille parempaan suuntaan ja saataisiin vastaan Jokerit.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nonniin...Jyppihän se sieltä.

Tähän sarjaan meidän on pakko parantaa ylivoimaa. Jyp on siinä yksi sarjan parhaista ja me taas...

:D

Noh, tämä peikko kun kaadetaan niin helvetin kova vastustaja saa olla finaaleissa että meidät enää voittaa.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tuleva sarja tulee todennäköisesti olemaan erittäin vähämaalinen, eikä minua yllättäisi vaikka ratkaisua haettaisiin jatkoeristä useammankin kerran. Turha tässä on alkaa enää mitään pidättelemään. Täydellä teholla hakemaan voittoja yksi kerrallaan, tavoite lienee kaikille jo selvä. Lähtökohtaisesti tämä tuntuu jo tällä hetkellä näin Ässien kannattajana hyvältä :)
 

Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Karrille on tulossa, tai oikeastaan on jo, varsin legendaarinen kausi sekä hyvässä että pahassa. On ainakin muisteltavaa. Nyt meidän nippu on valmennusta myöden huippuiskussa. Pelin sisällä ollaan koko ajan oikeiden asioiden kimpussa. Eilenkin kolmannen lopussa Elo vaihtui Lähteenmäkeen jne. Kaikkien kenttien pelaaminen niin tiivistä molempiin suuntiin, että kyllä kelpaa katsella. Omaa tammikuun luovuttamista katuen lähetän Karrille kauden lopuksi kukat - kävi miten kävi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös