Ostin männä viikolla Veijo Meren Sanojen synty- opuksen ja sitä lueskellessani minua on hieman alkanut hämmentää se seikka, että suomeen näkyy lainautuneen hirveä määrä sanoja, eikä liikennettä toiseen suuntaan liiemmin ole.
Onko tämä muista kielistä, etenkin germaani- ja balttilaiskielistä peräisin olevien lainasanojen määrä kielitieteilijöille se ainoa lähtökohta. Eikö muihin kieliin ole lainautunut suomesta/suomalais-ugrilaista kielistä juuri mitään?
Erikoisesti minua mietityttävät sellaiset sanat kuin "harjus", joka on kuulemma germaanilaina, vaikka suomalaiset ovat olleet kalastajia jo ammoisina aikoina, joten kotoperäisenkin sanan voisi ymmärtää. Harjus on ruotsiksi "harr" ja totta kai siitä vedetään johtopäätös: lainasana ruotsista/germaanikielistä. Miksei esimerkiksi tuo voisi olla toisin päin?
Parahimmat kielitieteitä opiskelleet, asettakaa painava sananne. Mikä on kielitieteen tila? Onko itseisarvo se, että suomen sanat ovat aina lainasanoja, jos niille löytyy muista kielistä samankaltaisuuksia? Sauna-sanakin on laina muinaisvenäjästä. Höh.