Onkohan se todellakin tavoittelemisen arvoista, että ns. kikkailulla saadaan joukkueet ylempiin sarjoihin? Ja onko sama käytäntö yleisemminkin käytössä vaikkapa niissä kaupungeissa, joissa on vain 1 isompi ja menestyneempi seura, esim. Pori, Kuopio, Rauma tai vaikkapa Vaasa? En millään jaksa uskoa, että Bluesin tavoite voisi olla lähtökohtaisesti saavuttaa "kikkailulla" korkeampia sarjoja. Pelaajien kannalta asia saattaisi olla ok ja poikien katoaminen muille maille varmaan vähenisi mutta muuten tämänkaltainen toiminta kalskahtaa hieman erikoiselta.
Ei nuorille pelaajille esim. EKS:n A-Suomisarja ole mikään luokan vaihtoehto jos toisessa vaakakupissa on Sm-joukkueen pelipaikka, vaikkakin pelaaja ei olisi ko. SM-joukkueen kirkkain tähti. EKS treenaa max. 3 krt/vk kun SM-joukkueet treenaavat 2 krt/päivä. Kehityskäyrät menevät aivan eri suuntiin.
Edelleenkin, Espoo tuottaa laadukkaalla junioritoiminnalla niin paljon hyviä pelaajia (kaikista ei tule liigapelaajia, ei edes Bluesista) ja hyvä asia on se, että pelaajat kelpaavat muualle. Joku vuosi Holtari raijasi maakunnista pelaajia juniori joukkueisiin ja näistä pelaajista on jäänyt harvinaisen vähän liiga-joukkueeseen. Holtarikin teki vain työtään mutta Espoo ei todellisuudessa tarvitse ulkopuolelta yhtään pelaajaa ellei sitten valmentajat hae ns. roolipelaajia. Huono asia on se, että kaupungin sisällä ei ole todellista vaihtoehtoa Bluesin lisäksi. Akatemia, joo mutta ei pelaa samalla tasolla kuin edustus millään sarjatasolla. Miksi näin on, sitä pitää selvittää vanhemmilta konkareilta, jotka tämän asian ovat päättäneet.
Mitä pitäisi tehdä? Kaupungin sisälle lisää kilpailua, kilpailu laittaa seurat tekemään parhaansa, jotta saisivat parhaat pelaajat ja parhaan menestyksen.