Ketjulottoa kaudelle 2015–2016

  • 147 834
  • 1 100

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Videoduumari ei nähnyt tilanteessa mitään syytä jatkotoimenpiteille. Eli ellei Rannisto ihan henkilökohtaisesti vaadi tapausta kurinpitolautakuntaan, homma on taputeltu. Huml oppikoon pitämään päänsä ylhäällä.
Kärpillä oli klo 14.00 asti aikaa valittaa tuomiosta. Ilmeisesti valittivat => kurinpitoon.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Jos nyt jatkettaisiin näillä koostumuksilla, näistä ykkönen ja kakkonen on osoittanut toimivuutensa ja 3:n olisi no 3:n ja nelonen olisi junnukenttä. Kiilholma menee aika hukkaan laidassa ja hänen pistetehtailu on tyssännyt täysin. Toisaalta Kerälän kakkos kenttä toimi myös hyvin ennen kenttien sekoittamista, jolloin Mullanesta ja Kallelasta saatiin myös tehoja irti, eikä Kerälän tahti ollut juurikaan huonompi kuin nytkään.
Kärki-Kiilholma-Ojamäki
Mullane-Kerälä-Kallela
Marjamäki-Kuparinen-SBA
Saha-Ruotsalainen-Huovinen

Kun tuohon vielä Saarela palaa muutaman pelin jälkeen ja ehkä Hansen ja Grattonkin vuoden vaihteen jälkeen. Ahlgren mestikseen, Ruotsalainen A:han ja sinne panostusta, kun mahdollisuuksia on jopa menestyä siellä.
Kärki-Kiilholma-Ojamäki
Mullane-Kerälä-Kallela
Marjamäki-Saarela-Huovinen/Hansen
SBA-Kuparinen-Gratton
 

Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43
Kärki - Mullane - Ojamäki
Marjamäki - Kiilholma - Kallela
SBA - Kuparinen - Hansen
Ahlgren - Ruotsalainen - Saha

Siinä tämän päivän ketjut HPK peliin. Gratton näköjään pudotettu pois..
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kärki - Mullane - Ojamäki
Marjamäki - Kiilholma - Kallela
SBA - Kuparinen - Hansen
Ahlgren - Ruotsalainen - Saha

Siinä tämän päivän ketjut HPK peliin. Gratton näköjään pudotettu pois..

Olisiko sitten niin, että Grattonin silmä ei kestä vielä liikaa painetta tai jotain? Mutta olihan tässä välipäiviäkin silti.. ja onko Kerälä flunssassa vai missä?

Itse olisin ehkä pannut Mullanen ja Kiilholman toisinpäin, muuten kait ihan ok. Tehoilu jäänee taas aika pitkälle kahden ensimmäisen ketjun harteille, elleivät sitten nelosen nuoret innostu pelaamaan..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ude pelasi nousujohteisesti niin pistettiin kokonaan sivuun eikä vasta kolmannessa erässä? Ehkä kuitenkin kysymys jostain tavallisemmasta asiasta kuin vaikkapa flunssasta.
 

Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43
Olisiko sitten niin, että Grattonin silmä ei kestä vielä liikaa painetta tai jotain? Mutta olihan tässä välipäiviäkin silti.. ja onko Kerälä flunssassa vai missä?

Itse olisin ehkä pannut Mullanen ja Kiilholman toisinpäin, muuten kait ihan ok. Tehoilu jäänee taas aika pitkälle kahden ensimmäisen ketjun harteille, elleivät sitten nelosen nuoret innostu pelaamaan..

Hyvä huomio, en edes huomannut Kerälän poissaoloa, kun katselin kokoonpanot. Voi hemmetti.

Grattonin kohdalla voi olla, että Rocky ei katsonut tarpeelliseksi kovanaamaa HPK:ta vastaan, vaan laittoi jalkoja neloseen. Mistä minä sen silti tiedän, toivottavasti ei vammasta kyse.
 

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Hienoa että Mullane saa mahdollisuuden näyttää. Oli viime ottelussa taas hieman pirteämpi kuin muutamassa aiemmassa. Vajosi välissä johonkin ihme koomaan huikean jakson jälkeen. No, se taso kuitenkin on siellä, sehän ollaan jo huomattu.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uusitalolta katkeaa sitten myös melkoisen pitkä yhtäjaksoinen peliputki. Viimeksi ollut sivussa kaudella 2012-2013 yhdestä ottelusta. Kuluva kausi mukaan laskettuna viimeisten kuuden kauden aikana Udelta on toistaiseksi jäänyt pelaamatta kaksi ottelua!

Juha Kiilholman kaudella 2012-2013 alkanut peräkkäisten pelien putki jatkuu.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Uusitalolta katkeaa sitten myös melkoisen pitkä yhtäjaksoinen peliputki. Viimeksi ollut sivussa kaudella 2012-2013 yhdestä ottelusta. Kuluva kausi mukaan laskettuna viimeisten kuuden kauden aikana Udelta on toistaiseksi jäänyt pelaamatta kaksi ottelua!

Ja oliko muuten niin, että nämäkin kaksi poissaoloa olivat hänen lastensa syntymät? Ainakin tuo 12-13 kauden yksi poissaolo oli siitä syystä..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kärki - Mullane - Ojamäki
Marjamäki - Kiilholma - Kallela
SBA - Kuparinen - Hansen
Ahlgren - Ruotsalainen - Saha
..

Jos miehistöön ei tule muutoksia niin huomiselle laittaisin näin

Kärki-Kiilholma-Ojamäki
Marjamäki-Kuparinen-Hansen
SBA-Mullane-Saha
Alhgren-Ruotsalainen-Kallela

Perusteet:

- Ykköselle ja Kiilholmalle pitää saada tehoja
- Hansen ansaitsee ylennyksen ja vaikka Kuparinen on hidas kuin muuli niin ei tuohon muitakaan nyt ole
- Sahalle lisää peliaikaa Kallelan kustannuksella. Tuossa kohtaa voi olla myös Alhgren mutta mielestäni Saha ei ole saanut kunnon näyttöpaikkaa
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Jos miehistöön ei tule muutoksia niin huomiselle laittaisin näin

Kärki-Kiilholma-Ojamäki
Marjamäki-Kuparinen-Hansen
SBA-Mullane-Saha
Alhgren-Ruotsalainen-Kallela

Perusteet:

- Ykköselle ja Kiilholmalle pitää saada tehoja
- Hansen ansaitsee ylennyksen ja vaikka Kuparinen on hidas kuin muuli niin ei tuohon muitakaan nyt ole
- Sahalle lisää peliaikaa Kallelan kustannuksella. Tuossa kohtaa voi olla myös Alhgren mutta mielestäni Saha ei ole saanut kunnon näyttöpaikkaa

No tähän yhdyn kärkikenttien suhteen. Sen verran kuitenkin viilaisin, että kaikesta huolimatta Mullane-Kallela akselia voisi vielä kerran kokeilla, molemmat ovat pelanneet samassa kentässä pelatessaan parhaat pelinsä Ässissä. Ja toisaalta tuo nelonen Kallelan kanssa on aika köykänen, Saha toisi voimaa ja kokoa siihen ja ehkä vielä Grattonia toiseen laitaan, vaikka ei ehkä Saipaa vastaan, mutta sitten Sporaa vastaan.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos miehistöön ei tule muutoksia niin huomiselle laittaisin näin

Kärki-Kiilholma-Ojamäki
Marjamäki-Kuparinen-Hansen
SBA-Mullane-Saha
Alhgren-Ruotsalainen-Kallela

Kärki-Kiilholma-Ojamäki
Marjamäki-Ruotsalainen-Hansen
Mullane-Kuparinen-Kallela
Gratton-Saha-SBA

Ruotsalaiselle näytönpaikka, rahaa pankkiin ensi kautta ajatellen.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Todella vaikea keksiä mitään syytä miksi Kiilholma ei huomenna palaisi ykkösen keskelle. Tällä kokoonpanolla lähtisin huomiseen:

Kärki-Kiilholma-Ojamäki
Marjamäki-Kuparinen-Kallela
Hansen-Ruotsalainen-Mullane
SBA-Saha-Ahlgren

Puolustuksessa en vain ymmärrä Vainosen massiivista peliaikaa, tänäänkin 24min. Vainosella edelleen suuria vaikeuksia valita ja tunnistaa oikea tapa pelata. Empii usein ja pelaa sitten jonkinlaista kompromisssia kahden vaihtoehdon väliltä. Samaan aikaan Vance pelasi vain 16min, ja oli puolustus päässä tänään todella hyvä. Viljasella oli tänään muutamia huolimattomuuksia kiekon kanssa, mutta vastapainona loistavaa viivapelaamista. Hankala tilanne, kun Ässillä ei ole nyt yhtään isoihin minuutteihin pystyvää ykkösparin vasentapakkia. Wallista on muuten tulossa hyvä puolusta vasenpakki. Wallia voisi kokeilla Vancen parina jossakin ottelussa, mutta ei nyt peräkkäisinä pelipäivinä.

Vainonen-Vance
Sammalkangas-Viljanen
Viitanen-Vuorisalo
Walli

Ahonen
Bernard
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tuossa muuten kun katseli Ässien pakistoa, Ässillä tänään Viitanen ainut yli 22V pelaaja, joten onhan siellä pienet virheetkin mahdollisia?
Tuohon muutama parhaassa iässä olevaa hyvää pelaajaa mukaan, voisi koittaa noista koittaa kasvattaa sitä runkoa sinne pidemmällä tähtäimella.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Puolustuksessa en vain ymmärrä Vainosen massiivista peliaikaa, tänäänkin 24min. Vainosella edelleen suuria vaikeuksia valita ja tunnistaa oikea tapa pelata. Empii usein ja pelaa sitten jonkinlaista kompromisssia kahden vaihtoehdon väliltä. Samaan aikaan Vance pelasi vain 16min, ja oli puolustus päässä tänään todella hyvä.

No Vainonen on jonkin näköinen kärsijä tässäkin roolituksessa, mutta toisaalta vastuu opettaa ja kehittää. Nuori kaveri kyseessä vielä ja pelaa kuitenkin AV:t ja ratkaisuhetkillä kentällä.
En häneltä kiekollisena mitään erikoisia suorituksia odottanut, enkä kaipaa, mutta haluaisin nähdä hänet Viitasen,Tapsan ja Jyssyn jälkeen sellaisena oman pään isäntänä kun nuo herrat häipyy? En epäile etteikö pystyisi sitä roolia hoitamaan 2-3 kentässä, kunhan saa sen kiekollisen pakin kaverikseen, kelpaisi mulle nykyisilläkin otteilla ainakin ensi kaudeksi ja jos tuosta vielää kehittyy niin muutamaksi kaudeksi jatkoa, jolloin Viitasestakin voidaan jo luopua.

Vance otti 2+2, joka tietenkin vähensi Vancen peliaikaa, mutta en huomannut miten Ässät noita pareja tuossa AV:n aikana peluutti? Kyllä se tollasen ison miehen pohkeisiin tuo peliaika ottaa ja varmasti vaikuttaa ottelun loppu puolella.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Gratton endottomasti kehiin SaiPaa vastaan, odotettavissa voi olla fyysinen peli vihdoin.
 

Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43
Mä en kyllä purematta niele tuota Hansenia, tai sitä että ansaitsisi yhtään mitään tuossa jengissä. Alkaa vati olemaan pikkuhiljaa täynnä. 65 peliä Ässissä pelannut, 4 maalia onnistunut siinä ajassa värkkäämään.

Saatana. Kaikki on päin vittua.
 

Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Itse pudottaisin Ojamäen 2/3 ketjuun. Ei ole montaa hyvää peliä pelannut tällä kaudella ja pääasiassa ollut heikkoa tekemistä. Ratkaisut kiekon kanssa ovat aivan luokattomia 90% ajasta. Se ei kyllä varmaan auta asiaa, että valmennus rohkaisee tuollaista idioottivarmaa roiskimista. Marjamäki siihen tilalle ja se on sitten melkein ihan sama ketä keskellä on, kunhan voittaisi edes lähes puolet aloituksista. Olisi edes yksi ketju, joka saisi pyöritystä hyökkäyspäähän ja loisi tilanteita.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kärki ja Marjamäki ovat tälle hetkellä ainoat joilla ei kiekko polta lavassa, vaan yrittävät järkevästi rakentaa peliä. Olisikohan Ruotsalaisesta noiden kahden keskelle se puuttuva pala, jolla saataisiin edes yksi vaarallinen ketju, kunnes saadaan Kerälä ja Saarela takaisin riveihin.
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jollei Kerälä vielä pelaa, niin tuskin se huono olisi heittää Kärki hetkeksi keskelle ja samalla junnuille jotain muuta kuin nelosketjua. Hansenin laitan vähän ylös, koska kyllä se maali joskus tulee.
Marjamäki-Kärki-Hansen
Saha-Ruotsalainen-Ojamäki
Gratton-Mullane-Kallela
Kiilholma-Kuparinen-Ahlgren

Kyllä tänään pisteitä kaivetaan vaikka olisi tuosta huonommatkin koostumukset.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös