Ketjukoostumukset kaudella 2017–2018

  • 213 830
  • 1 255

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Menee tilastoskouttauksen puolelle, mutta jos veikata pitää niin Niko Seppälä on seuraava A-junnuista edaariin nostettava puolustaja. Tällä kaudella 37 ottelua, 8+16=24, +9, 44 PIM.

Mutta jos todella ollaan tilanteessa, jossa rahaa ei ole liikaa käytettävissä ja A-junnuista pitäisi nostella sellaisia pakkeja edariin, joista juuri kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, niin itse kääntäisin katseeni mielummin Mestikseen ja yrittäisin tarjota vanhalle "omalle pojalle" Juha Tarkkaselle lainasopimusta siihen asti, että loukkaantumistilanne hellittää. Tällä kaudella 35 ottelua, 7+18=25, +12, kokemusta löytyy kuitenkin usealta kaudelta miesten peleistä ja olen satavarma, että pystyisi stunttaamaan loukkaantumisia perusvarmemmalla tasolla kuin Schnittit, Winbergit ja Seppälät.
Pakko tarttua tähän. Tarkkanen olisi aivan täydellinen vahvistus tuohon jengiin. Oli samoihin aikoihin Tepon ja Nyqvistin kanssa ns. lupaavia ja mielestäni lupaavampi Nyqvistin kanssa kuin Teppo. Nyqvist on sen jälkeen tehnyt omia valintoja sarjojen suhteen Britannia /Tanska ja Tarkkanen pysynyt Suomessa. Hyvin peliä tekevä kaveri, jota kannattaisi kokeilla ihan tosimielessä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Kuinka heposti on enää Kiekko-Vantaasta saatavana pelaajia, kun joukkuehan on Jokereiden täysfarmi?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK idag:

Petrell - Nykopp - Haataja
Thorell - Tyrväinen - Nordgren
Carlsson - Malinen - Sopanen
Ahtola - Mieho - Åsten

Salmi - Ulander
Kankaanperä - Teppo
Salmela - Kaski
Winberg

Engren
(Lankinen)

"Näillä mennään".
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Toi pakisto....
Ei sitä kannata ihmetellä. Meillä on kohta kaikki pakit terveenä joten uusia ei tarvitse hankkia. (näin täällä on kerrottu).
 

444

Jäsen
Onko niin, että tervettä Finley’ä istutetaan poppareilla vai kävikö siinä neljässä minuutissa sitten kuitenkin jotain muutakin?
Onneksi Teppo selvisi polvitaklauksesta säikähdyksellä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Onko niin, että tervettä Finley’ä istutetaan poppareilla vai kävikö siinä neljässä minuutissa sitten kuitenkin jotain muutakin?
Onneksi Teppo selvisi polvitaklauksesta säikähdyksellä.
Jostain, olisko ollut iltalehdestä, luin että Selin oli kommentoinut Finleytä että pitkä pelaamattomuus näkyi ja annetaan rauhassa totutella peliin... eli ei loukkaantunut. Mutta eikös tuon Big Joen vois lainata vaikka Ketterään, RoKiin tms vaikka Espooseen että sais vähän minuutteja ihan pelistä.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko niin, että tervettä Finley’ä istutetaan poppareilla vai kävikö siinä neljässä minuutissa sitten kuitenkin jotain muutakin?
Onneksi Teppo selvisi polvitaklauksesta säikähdyksellä.

Finleyn olkapää ei tule täyteen kuntoon tällä kaudella ja kesällä leikkaus edessä. Toivottavasti saadaan edes siihen kondikseen, että pystyy taklaamaan täysipainoisesti. Liikettä ja pelaamattomuutta tuo vamma tuskin edesauttaa..
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Avain pakkeja on peluutettu loukkaantuneina tai muuten sitten liikaa. Yksi toisensa jälkeen tippuneet riveistä.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Tuota pakistoa katsellessa tulee mieleen, että nyt olisi gradun paikka. Tutkielma siitä, mitä pitää tapahtua ennenkuin Toimistolla reagoidaan tilanteeseen. Häviöstä ei voi syyttää ainakaan valmentajaa, maalivahtia tai pelitapaa.
Eikös meidän jatkuvia, vuodesta toiseen vallitsevia loukkaantumismääriä olla ihmetelty jo laajemminkin? Leveätä rosteria meillä ei ainakaan ole koko Nybondaksen valtakauden aikana ollut kuin valmentajien työpaikkahaastatteluissa. Tai sitten lääkinnän ja terveyden jumala Asklepios on hylännyt meidät.
 

444

Jäsen
Jostain, olisko ollut iltalehdestä, luin että Selin oli kommentoinut Finleytä että pitkä pelaamattomuus näkyi ja annetaan rauhassa totutella peliin... eli ei loukkaantunut. Mutta eikös tuon Big Joen vois lainata vaikka Ketterään, RoKiin tms vaikka Espooseen että sais vähän minuutteja ihan pelistä.
Näin kaupunkilaisjärjellä ei voi välttyä ajatukselta, että peliin totuttelu onnistuisi paremmin kentällä kuin kotisohvalla / katsomossa. Loppuosasta olen täysin samaa mieltä.
 

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Tuota pakistoa katsellessa tulee mieleen, että nyt olisi gradun paikka. Tutkielma siitä, mitä pitää tapahtua ennenkuin Toimistolla reagoidaan tilanteeseen. Häviöstä ei voi syyttää ainakaan valmentajaa, maalivahtia tai pelitapaa.
Eikös meidän jatkuvia, vuodesta toiseen vallitsevia loukkaantumismääriä olla ihmetelty jo laajemminkin? Leveätä rosteria meillä ei ainakaan ole koko Nybondaksen valtakauden aikana ollut kuin valmentajien työpaikkahaastatteluissa. Tai sitten lääkinnän ja terveyden jumala Asklepios on hylännyt meidät.

Suurimman osan loukkaantumisista on aiheuttanut vastustajan pelaaja. Aivotärähdyksiä on ollut ainakin Heiskasella, Haatajalla, Jääskällä ja Ahtolalla. Tosi kummallista on, ettei yksikään aivotärähdyksen aiheuttama pelaaja ole saanut niistä pelikieltoja, vaikka olisi pitänyt. Aivotärähdyksen aiheuttanut taklaus osuu aina joko suoraan tai epäsuorasti päähän. Ihmetyttää kurinpidon toiminta ja tuomareiden tahallinen sokeus, kun IFK:n pelaaja taklataan viikoiksi sairastuvalle.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös meidän jatkuvia, vuodesta toiseen vallitsevia loukkaantumismääriä olla ihmetelty jo laajemminkin?
Antti Törmänen vetää niin löysiä treenejä Sveitsissä, vähemmästäkin täällä loukkaantuu.

Sitä paitsi ei kannata valittaa, pakkeja on jengissä 11. Pitäisi riittää.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aivotärähdyksen aiheuttanut taklaus osuu aina joko suoraan tai epäsuorasti päähän.
Tämähän ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Pää voi heilahtaa osumasta vartaloon ja aivotärähdyksen voi saada pelkästään tästä heilahtamisesta ilman minkäänlaista osumaa päähän. Sitten on tietysti nämä tapaukset, joissa pää osuu laitaan tai jäähän, kuten Ahtolalla kävi.
 

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Sitten on tietysti nämä tapaukset, joissa pää osuu laitaan tai jäähän, kuten Ahtolalla kävi.

Ahtolan taklaus näytti puhtaalta, muttei ollut mielestäni sellainen. Taklattava oli irti laidasta ja taklaukseen käytettiin aivan liian paljon voimaa, jonka seurauksena Ahtola ajautui kovalla vauhdilla pää edellä laitaan. Tämän taklauksen luokittelen hyvin vaaralliseksi pelaajan terveyden kannalta. Jos näistä ei jaeta sanktioita, niin ne tulevat valitettavasti yleistymään.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo puolustus on tällä hetkellä aivan jäätävää kuraa. Paperilla ei varmaan heikompaa pakistoa liigasta löydy.

Totta kai loukkaantumiset vaikuttavat ja Finley on karmean heikko loukkaantumisen takia.

Laittaisin puolustuksen seuraavaan malliin, jos joskus Eronen, O'Connor ja Heiskanen pystyvät yhtäaikaa pelaamaan.

Heiskanen-Kankaanperä
Eronen-Kaski
O'Connor-Salmi
Salmela-Teppo

Pareja voisi pyörittää haluamallaan tavalla, enkä haluaisi nähdä Kankaanperääkään kokoonpanossa kun on kovia joukkueita vastaan aivan pihalla pelistä toiseen. Varmaan pakko häntä on kuitenkin roikottaa mukana, kun on lähtökohtaisesti alivoimalla ihan kelpo tekijä.

IFK:lla ei ole ketään oikeasti todella hyvää ja fyysistä peruspakkia. Hieman sellaista kuin Högström tai Joonas Järvinen. Nämä Laaksot, Finleyt ja Kankaanperät ovat fyysisiä joo, mutta ei siitä ole mitään hyötyä kun peruspelaaminen surkean liikkeen vuoksi on omalla alueella aivan karmeaa. Varakas taas on vituttanut jo harjoituspeleistä lähtien, koska on niin hasardialtis kuin ikinä kukaan voi olla, eikä hänenkään oman pään pelissä ole välillä mitään järkeä.

Ihanaa on se, että Varakkaalla ja Finleyllä on ensi vuodestakin sopimukset. Finleyn kanssa on toki ollut huonoa tuuria loukkaantumisen myötä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka pakisto onkin ollut jopa suunniteltua heikompi, on se esiintynyt odotuksiin nähden ihan kelvollisesti. Siellä on pelillisesti muutama heikompi lenkki, joiden esitykset vaihtelee pelin sisälläkin liikaa (Salmela, Varakas, Kaski, Ulander), mutta kaikki ovat kuitenkin ehkä Salmelaa lukuunottamatta pelanneet myös hyviä ja erinomaisia pelejä. Hyökkäys sakkaa mielestäni enemmän, koska joukkueessa on kuitenkin sellaisia pelaajia useampi, joiden pitäisi pystyä ratkaisemaan peli myös henkilökohtaisella taidolla.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Puolustus edelleen silkkaa oksennusta. Lankisella varmasti kiireinen ilta tiedossa.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Mistäs illan kokoonpanon luit? Itse en ainakaan liigan tai IFK:N nettisivuilta bongannut.

Veikkauksen sivuilla kokoonpanot julkistetaan siinä klo 12 aikaan:

Petrell-Nykopp-Haataja
Thorell-Tyrväinen-Nordgren
Jääskä-Malinen-Sopanen
Ahtola-Mieho-Åsten
Engberg

Salmi-Ulander
Kankaanperä-Teppo
Salmela-Kaski

Lankinen (Engren)
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Puolustus edelleen silkkaa oksennusta. Lankisella varmasti kiireinen ilta tiedossa.
Vaatii taas aika nappisuorituksen Kekeltä, että pisteet jää Stadiin.
 

Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Multa on varmaan mennyt jotain ohi. Missä on Carlsson?
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Nyt on pakisto jo aika surkuhupaisalla tasolla.
Kauden alla oletetuista TOP-6 pakeista on poissa Heiskanen, Eronen, O'Connor, Finley, Varakas sekä Laakson Teme, joka on jo poistunut joukkueesta.
Summa summarum, 7-12 pakit muodostavat rosterin pelaavan osan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös