Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 4 710 110
  • 20 849

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Myös Janis Sprukts on vapaana.

Koska tämä nimien pyörittely on ihan hauskaa - vaikka joku siitä varmaan mielensä pahoittaakin -, niin laitanpa oman lusikkani soppaan mitä Spruktsiin tulee. En ole tällä kaudella seurannut tekemisiään ollenkaan, mutta jos olen käsittänyt oikein, niin hänellä ei tällä hetkellä ole sopimusta mihinkään. Viime kaudella KHL:n puolelta Sveitsin NLA-sarjaan, josta tie kävi lyhyen stintin jälkeen yhden matsin ajaksi NLB:n puolelle ja siihen se kausi taisi päättyäkin, toki maajoukkueessa esiintyi senkin jälkeen. Viime kaudella vaikutti ainakin siltä, että Spruktsin ura alkaa olemaan paketissa. Tosin mikään ikäloppu hän ei vielä ole, joten olisiko sitten jotain loukkaantumista tms. taustalla.

Muutama vuosi sitten teki muistaakseni kovaa jälkeä Dinamo Riikan riveissä, mutta sen jälkeen on tainnut olla vähän hiljaisempaa. Ei kai me sentään ihan tämän luokan arpoja haluta raaputtaa, eihän Antsa?

Enkä nyt meinannut, että juuri Sprukts olisi hankintalistalla. Kunhan vaan yleisellä tasolla toivon, että näistä "toivotaan, toivotaan" -korteista on jo luovuttu.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Eikös Viitaluomaa keväällä Turkuun huhuiltu? Vai oliko vain @Mr.Fox `n kuulemia baarihuhuja?

Kyllä huhuttiin ja erittäin hatarien huhujen mukaan Viitaluomalle ei olisi kelvannut kakkossentterin posti. Mikäs siinä jos ykkössenan palkkaa maksettaisiin varsinkin nyt kun veroraja on takanapäin..? VV(kin) kelpaisi erinomaisesti. Varmahko 40 paunan mies täydellä pelimäärällä liigassa, mahdollisuuksia jopa yli 50 pinnan.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ässien siirtohuhuketjussa mainitaan että Kim Hirschovits olisi siirtymässä suuren palkkansa kanssa Espoosta veke. Tuon agentille soittaisin itse. Jos jotain kerhoja ja ässiä mainitaan miehen yhteydessä niin näille apajille pitää silloin Antsankin hyökätä. Kotimaisuusaste kunniaan. Ja aloitustaito.

Supercellin äijät avaa sitä kukkaroa jollei Teron liksa kata. Tuskin kattaa vaikka kova olikin. Ja Antsa ottaa luurin kauniiseen käteen. Hirso tulisi kaupunkiin jossa ollaan mahdollisesti kokemassa playoff-kevät pitkästä aikaa ja kiima saattaisi tulla olemaan sen mukainen. Rahaakin saa, ja kokeneet, liigan mittapuulla kärkitason ketjukaverit tai ainakin lähelle. Paremmat kuin Blegissä what so ever. Samoin fasiliteetit. Kaupunkikin olisi helvetisti ihanampi kuin joku Espoon betonihelvetti, vaikka se viimeksi mainittu lähellä stadia onkin.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Supercellin äijät avaa sitä kukkaroa jollei Teron liksa kata. Tuskin kattaa vaikka kova olikin.

Verotietojen mukaan Tero tienasi viime vuonna enemmän kuin Hirso. :) Parempi sentteri vissiin tai jotain.
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Supercellin äijät avaa sitä kukkaroa jollei Teron liksa kata. Tuskin kattaa vaikka kova olikin
Tais saada Tertsi n. 40k€ enemmän mitä Hirso. Ei satavarmaa eikä jaksa tarkistaa. Olishan se kova peluri. Ite en vaan tykkää ko. kaverista yhtään. Esim. filmaa. On ansainnu Turussa pari kertaa vihellykset.
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Tällä hetkellä 2. sentteriksi huhumutuiltu:
-Hillding, Växjö
-Tambellini, Syracuse
-Sprukts, Free Agent
-Viitaluoma, Örebro
-Hirschovits, Blues
-Hamill, Ambri-Piotta

Tämä siis muistin virkistämiseksi.

E: Lisätty Hamill.
 
Viimeksi muokattu:

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Tällä hetkellä 2. sentteriksi huhumutuiltu:
-Hillding, Växjö
-Tambellini, Syracuse
-Sprukts, Free Agent
-Viitaluoma, Örebro
-Hirschovits, Blues

Tämä siis muistin virkistämiseksi.

Enpä tiedä onko se huhuilua jos täällä todetaan että "Tomppa vois kysyä kaveriaan pelikaverix Turkuun" tai "viäläx toi Spruktsi ois pelimiähii" :)

Sitä paitsi Zach Hamill puuttuu tuolta listalta.
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Enpä tiedä onko se huhuilua jos täällä todetaan että "Tomppa vois kysyä kaveriaan pelikaverix Turkuun" tai "viäläx toi Spruktsi ois pelimiähii" :)
Juu. Yhdessäkään nimessä ei ole kitään konkretiaa. Nikkola mediassa anonyymit heittää vuorotellen nimiä ilmoille, ei ehkä vielä ole huhuilua. Tai kyllähän sokea kanakin jyvän joskus löytää.
Siksi kirjoitinkin huhumutuilua.. Eikös tässä ketjussa nimenomaan pitäny leikitellä ja heitellä nimillä..? Omia mutuja.

Ja Hirso Tepsiin kakkossentteriksi? Joo, on varmasti tulossa. Ja itse en ainakaan halua nähdä kyseistä pelaajaa ikinä TPS-paidassa.
En minäkään halua nähdä. Kuvottava pelaaja, mutta ei sitä koskaan tiedä jos TPS:n lisäksi ainoa kiinnostunut on Ässät etteikö tänne eksyis. En usko, että Hirsolla on enää kiinnostusta lähteä ulkomaille.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Täytyy nyt muistaa, että näitä huhuja lauotaan 2010-luvun Liigaan, ei 90-luvun vastaavaan. Jos Janis Spruktsin tasoinen sentteri olisi oikeasti tarjolla, niin kyllähän häneltä kannattaisi kysyä ainakin palkkapyyntöä. Varsinkin kun Tepsissä on jo mitat täyttävä ykkössentteri, niin tuollainen "köyhänmiehen Mikko Koivu" on täydellinen kakkossentteri pudotuspeleihin. Älykäs, voimakas ja taitava sentteri on hyödyllinen jos vierelle laitetaan luisteluvoimaisia miehiä.



Liigaan roudataan nykyään todella keskinkertaisia arpoja alasarjoista joiden uran merkkihetki on vuosi tai pari Liigassa (ennen siirtymistä Itävaltaan tai Saksaan). Tämän ohella löytyy sitten uran viimeisiä vuosia pelaavia ikämiehiä. Kun sarjan vetovoima on mitä on, niin ei Spruktsin tasoisia (max yli 30 pisteen KHL-mies) pelaajia voi ohittaa olankohautuksella. Ei tässä ole kuin reilu vuosi kun Janis pelasi loistavat Olympialaiset, MM-tasolla tietysti myös tekijämies.



Jotta tuollaisia pelaajia voisi edes haaveilla Liigan, niin viime kausi oli tietysti vaikea, ja sitä ennen hän kävi rahastamassa KHL:n suurseurassa, jossa monipuolista sentteriä käytettiin kolmosketjussa. Se, että joku pelaaja ei enää oikein pärjää jalalla KHL:ssä, ei ole vielä hälyttävää muita eurosarjoja miettien. Liigassa on nähty viime vuosina, kuinka pelaaja voi olla jopa supertähti, vaikka kaikki ominaisuudet eivät olisikaan hyviä. Puutteet tulevat usein esille vasta, kun tällainen pelaaja lähtee kokeilemaan Ruotsiin tai KHL:ään. Nyt kun etsitään vielä kakkossentteriä, niin Plihalmainen sentteri kuulostaisi paremmalta kuin puhdas hyökkäävä pistelinko.



Mutta jos mietitään realistisesti, niin Tepsin kukkarolle voisi osua tuo Växjön Joakim Hillding. Tehnyt ihan hyviä tehoja Elitserienissä, yleensähän Liigaan tulee ihan hyviä vahvistuksia lähinnä heidän divarista. Olisi varmasti kehitystä ainakin Koskiranta/VVV/Kumeliauskas-akselille. En sitten tiedä riittääkö Hillding välieräpaikkaan, jonka pitäisi mielestäni olla tavoite näinkin hyvän alkukauden jälkeen..
 

-JH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nikkolassa huhutaa Jeff Tambellinia tepsiin. Eliteprospects.com - Jeff Tambellini
Ympäri maailmaa pelaillut. AHL:stä hyvät tehot. Sveitsissä ja Ruotsissa ihan ookoosti. Tepsiin sopiva sentteri-laituri..

Tambellinin sopimus Tampan kanssa on mallia 575 tonnia ylhäällä ja 200 tonnia alhaalla. Voisin veikata että "Hillding/Hamill" akselilla mennään noin niinkun rahassa laskettuna kun tänne joku saapuu.
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Tambellinin sopimus Tampan kanssa on mallia 575 tonnia ylhäällä ja 200 tonnia alhaalla. Voisin veikata että "Hillding/Hamill" akselilla mennään noin niinkun rahassa laskettuna kun tänne joku saapuu.
Tässä tapauksessa voidaan Tambellini unohtaa. Tulee muuten 1. sentterin palkalla tänne.
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Bluesissa on tyhjennysmyynti. Liivik --> Hifkiin. Ketäs me otettais Malmivaaran lisäksi? Makkosen vois kotiuttaa vai onko siitä enää mihinkään?
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Bluesissa on tyhjennysmyynti. Liivik --> Hifkiin. Ketäs me otettais Malmivaaran lisäksi? Makkosen vois kotiuttaa vai onko siitä enää mihinkään?
Pysyköön MakkosJussi vain kaukana Tepsistä, sen verran onnetonta oli puurtaminen viime visiitillä Palloseurassa tuolla mestaruuskauden jälkeisellä kriisikaudella.

Jos sieltä joku halutaan kaapata niin Otso Rantakari / Ville Korhonen.
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Pysyköön MakkosJussi vain kaukana Tepsistä, sen verran onnetonta oli puurtaminen viime visiitillä Palloseurassa tuolla mestaruuskauden jälkeisellä kriisikaudella.
Jos sieltä joku halutaan kaapata niin Otso Rantakari / Ville Korhonen.
No siinä tapauksessa pysyköön Espoossa. Rantakari olis kyllä aika kaappaus. Korhonenkin käy mut mille pelipaikalle sen heittäis? Jos ja kun sentteriä kaivattais.
Ite en keksi sopivaa kenttää/paikkaa.
 

timpo09

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En minäkään Makkojussia tepsiin halua. Taistelee maksimissaan Kumen ja VVV:n paikoista mutta nämä herrat hoitavat sen kolmossenan paikan jo jos kerran sitä kakkossenaa halutaan.

Saas nähdä mitä sieltä tulee vai tuleeko mitään? Ei ainakaan mitään arpoja enää tänne naarata.
 

ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
Bluesissa on tyhjennysmyynti. Liivik --> Hifkiin. Ketäs me otettais Malmivaaran lisäksi?

Jos lähdetään Bluesin raunioille, niin Hirso olisi kyllä todella kova kaappaus. Puhutaan kuitenkin pistepörssin voittajasta.

Alkuvuodesta 2012 Hirso sai potkut Hifkista. Tällöin muistan kuulleeni, että Arse olisi ollut miehen perässä. Hirso päätyi kuitenkin Venäjälle, muistaakseni Kojon valmentamaan porukkaan.
 

Jonde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Alkuvuodesta 2012 Hirso sai potkut Hifkista. Tällöin muistan kuulleeni, että Arse olisi ollut miehen perässä. Hirso päätyi kuitenkin Venäjälle, muistaakseni Kojon valmentamaan porukkaan.

Tässä uutisessa Vuori tuota asiaa kommentoi, muttei toki myönnä mitään mihinkään suuntaan. Itselle Hirso kelpaisi erinomaisesti, mutta historiaa tuntien kaikki kannattajat eivät varmasti ole samaa mieltä asiasta.

Linkki vie siis MTV:n sivuille.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Saas nähdä mitä sieltä tulee vai tuleeko mitään? Ei ainakaan mitään arpoja enää tänne naarata.

Bluesin sivuilla luki, että Liivik halusi lähteä itse.. Toisaalta palkkakuluja halutaan varmasti alaspäin.

Talaja 4.ketjun laitaan rouhimaan ja Kuukka tai Kaijomaa maalin eteen. Hirso tuskin tulis 2.sentteriksi? Makkonen menköön vaikka Allsvenskaniin. Ennemmin kehityskelpoinen jenkki Amerikasta sentteriksi.
 

ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
Tässä uutisessa Vuori tuota asiaa kommentoi, muttei toki myönnä mitään mihinkään suuntaan. Itselle Hirso kelpaisi erinomaisesti, mutta historiaa tuntien kaikki kannattajat eivät varmasti ole samaa mieltä asiasta.
Kappas. Uutista en muistanutkaan. Kuulin tämän "huhun" varmana tuolloin yhdeltä sisäpiiriläiseltä. Hirson kiinnostusta oli kysytty, mutta Hirson omat intressit olivat muualla. Sitä en tiedä, tekivätkö tuolloin virallisen tarjouksen.

No, mutta se menneistä! Joka tapauksessa, kova pelimies kyseessä.

edit. typo
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Talaja 4.ketjun laitaan rouhimaan
Talaja - Virtanen - Friman/Moisio kolmikko sais kyllä paljon rouhintaa aikaseks. Ei paha neloskenttä. Eikö Talajalla ole jonkun verran jalkojaki?
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Talaja ja muut tyhjäntoimittajat voi pysyä poissa. Miksi rikkoa tota toimivaa Moisio - Virtanen - Friman -ketjua? Hirschovits ja Korhonen olisi kyllä aika hyvä parivaljakko vaikka Spinan kanssa samaan ketjuun.
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Talaja ja muut tyhjäntoimittajat voi pysyä poissa. Miksi rikkoa tota toimivaa Moisio - Virtanen - Friman -ketjua? Hirschovits ja Korhonen olisi kyllä aika hyvä parivaljakko vaikka Spinan kanssa samaan ketjuun.
Tämäkin totta.
Ketkäs sit pois kokoonpanosta Hirson ja Korhosen tieltä? Ahtola/Virta ja Kume/VVV? Toki Kume pystyy pelaa laidassakin eli lisätään listaan Vähätalo.
 
Viimeksi muokattu:

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös