Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 4 652 224
  • 20 727

T. Blade

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni tärkeää olisi tässä vaiheessa ajatella myös kautta 2018-19, jolloin Setänen ei välttämättä meillä enää pelaa. Jos siis nyt olisi mahdollisuus saada esimerkiksi Engren kahden-kolmen kauden lapulla, niin mielestäni Aten hankinnassa olisi silloin järkeä. Kaarlehto ei todennäköisesti ole valmis (ainakaan selkeäksi) ykköseksi vielä kaudella 2018-19:kaan, joten jos nyt on saatavilla Engrenin tasoinen kassari, niin en pahottaisi mieltäni hänen hankinnasta useampivuotisella lapulla.

Mutta. Mikäli nyt ollaan hankkimassa vain yhden kauden tilapäisapua, niin siinä tapauksessa toiveissa olisi halpa vaihtoehto. Tirronen näistä esitetyistä vaihtoehdoista lienee se halvin. Rasmukselle toki mieluummin voitaisiin sorvata vähän pidempääkin pahvia, kun on kuitenkin varsin lahjakkaasta kaverista kyse.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Ikkunalaudalle lensi pulu joka raportoi Rasmus Tirrosen tosiaan olevan vahvasti Tepsin kiikarissa.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Tirroselle aggressiivinen peukku ylös!! Paras vaihtoehto nimenomaan Setäsen aisapariksi.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tirronen kuulostaisi pelaajasta mitään tietämättä hyvältä kirittäjältä Tepsin mv-osastolle. Joku Engrenin kaltainen nimi olisi aivan liian iso kala, kun Setänen on jo rosterissa. Tuollaista hakua voisi jo pitää epäluottamuslauseena Setäselle sekä selkeänä viestinä Kaarlehdolle, että tie ylös on tukossa vuosia eteenpäin.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ikkunalaudalle lensi pulu joka raportoi Rasmus Tirrosen tosiaan olevan vahvasti Tepsin kiikarissa.

Noni, tämä olisi ihan ok ratkaisu. Kaarlehdolle peliaikaa TuTosta, jolla käsittääkseni sopimus vain Pohjanoksan kanssa.

Tirronen kuulostaisi pelaajasta mitään tietämättä hyvältä kirittäjältä Tepsin mv-osastolle. Joku Engrenin kaltainen nimi olisi aivan liian iso kala, kun Setänen on jo rosterissa. Tuollaista hakua voisi jo pitää epäluottamuslauseena Setäselle sekä selkeänä viestinä Kaarlehdolle, että tie ylös on tukossa vuosia eteenpäin.

Eiköhän alunperinkin ollut ajatuksena, että tämä on Setäsen iso kausi ja sen jälkeen miestä todennäköisesti kutsuvat muut kaukalot. Sopimuksen pituudet viittasivat siihen että näin ainakin Setäsen omat tavoitteet on aseteltu. Allu olisi kantanut soihtua sen jälkeen. Koska Allun yllätyssiirto mutkisti Tepsin suunnitelmia, niin nyt plan B kehiin jatkajan osalta.

Kaarlehto lienee ollut pelaajapolun mukaisesti joka tapauksessa tulossa ensi kaudeksi Tepsiin miesten rinkiin jos Setänen lähtee, joten nyt tarvitaan joku viemään soihtua kunnes Karolus on riittävän kokenut. Eli Tirroselle (tai vastaavalle) ne Allun 20-25 peliä kokemusta ja ensi kaudella 60-40 jakoa Kaarlehdon kanssa.

Setäsen loukkaantuminen on tässä toki peikkona, varsinkin jos osuu loppukauteen. Onneksi Norrena on epäilyksistä huolimatta osoittautunut päteväksi mv-koutsiksi, joten saattaa olla ettei meillä edelleenkään ole tällä osastolla huolia vaikkei valmiita nimimiehiä hankitakaan.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tirronen on varmasti hyvä maalivahti, mutta en kyllä näe mitä uppsidea Rasmus tuo verrattuna Kaarlehtoon? En näe tuota, molemmat olivat Mestiksen parhaita veskareita ja olisi aika iso perseen näyttö Karolukselle jos ns saman tason veskareita hommataan muualta edelle. Jonkun Engrenin tai Heleniuksen edelle menemisen Kaarlehto varmasti käsittelisi, mutta Tirrosen hankkiessa TPSllä on riski siihen, että Kaarlehto vetää omat johtopäätökset ja katselee jo muita seuroja. Enkä tällä tarkoita, että tulevaksi kaudeksi, mutta jos et luota nyt ja hommaat ulkopuolelta ns vastaavan tasoisen, tuskin luotat myöhemminkään.

Ymmärrän jos TPS haluaa vielä paljon pelejä Kaarlehdon ja tämä onnistuu Mestiksessä parhaiten, mutta tämä ei silti poista ylempänä käsiteltyä asiaa. Ison riskin TPS ottaa Kaarlehdon kanssa jos Tirronen teille tulee ja ei pidä sitten itkeä jos Karolukselle lähtee muualle.
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itsekään en ymmärrä miksi Tepsi hankkisi Tirrosen kun omasta takaa löytyy samantasoinen jo valmiiksi eli Karolus. Kaarlehto valittiin viime kaudella mestiksen ykkös allstarsin maalivahdiksi ja Tirronen kakkosen. Tirronen tosin valittiin Mestiksen parhaaksi maalivahdiksi, mutta lähtökohtaisesti siis samalla viivalla mennään ja näistä toinen on oma poika.

Tirrosen hankinnan voin ymärtää siinä tapauksessa, että Tepsillä on TuTon kanssa joku sopimus, että se vuokraa kolmannen maalivahtinsa Kupittaalle ja nyt Georgijevin lähtiessä ringissä onkin enää kaksi. Eli tällöin kumpi tahansa voisi käydä pelaamassa Mestistä ja parempi pääsisi sitten tuuraamaan Oskua. On kuitenkin todennäköistä, että Osku pelannee ensi kaudella sen 50 peliä ja kakkoselle jää se max 10 peliä.

Huhuketjuun sopii myös, että päivän Turun Sanomissa HC TPS:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Pekka Marin kiistää jyrkästi huhut toimitusjohtaja Mika Eskolan potkuista. Ei savua ilman tulta vai miten se meni. Onko palstalaiset kuullut turuilla ja toreilla, että uutta tj:tä oltaisiin hakemassa? Huhu ei sensijaan, että hallituksen kokoonpano on supistettu kolmeen henkilöön kesän yhtiökokouksessa eli Marinin lisäksi hallitukseen kuuluvat Supercellmiehet Kodisoja ja Paananen.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Itsekään en ymmärrä miksi Tepsi hankkisi Tirrosen kun omasta takaa löytyy samantasoinen jo valmiiksi eli Karolus. Kaarlehto valittiin viime kaudella mestiksen ykkös allstarsin maalivahdiksi ja Tirronen kakkosen. Tirronen tosin valittiin Mestiksen parhaaksi maalivahdiksi, mutta lähtökohtaisesti siis samalla viivalla mennään ja näistä toinen on oma poika.

Itse kyllä ajattelin, että Kaarlehdolla mentäisiin, mutta kyllä Tepsiin yksi Tirronenkin mahtuu. Jos Tirronen pelaa tämän kauden hyvin ja Setämies lähtee menemään kauden päätteeksi, niin voipi hyvin olla että 18-19 kauteen lähdetään tasaisella Kaarlehto - Tirronen -kaksikolla, joka hyvinkin voi olla Allun ja Sedän kaltainen tasainen duo. Jos näin käy, niin näkisin, että Norrenan MV-valmennus on kultaakin arvokkaampi, koska tässäkään tapauksessa ei ole tarvinnut "ostaa" mitään kallista jätkää tolppien väliin, vaan kahdesta nuoresta lupaavasta veskarista saataisiin koulittua liigatasoisia miehiä. Tämänlaisessa kuviossa Tirronen olisi enemmän kuin tervetullut Tepsiin.

Huhuketjuun sopii myös, että päivän Turun Sanomissa HC TPS:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Pekka Marin kiistää jyrkästi huhut toimitusjohtaja Mika Eskolan potkuista. Ei savua ilman tulta vai miten se meni.

Miksi hemmetissä Eskola olisi saanut fudut? Siis tehnyt tappiota ihan saatanasti, mutta kaikki kai ovat olleet tietoisia siitä, että näin tulee käymään? Jos Eskola on toiminut Supercell-miesten marionettina, niin luulisi että jatkuvien osakeantien tuottaminen olisi hallituksen nykyisiä jäseniä miellyttänyt.
 
Nyt IL:kin uutisoi Tirrosesta, vahvasti näyttää siltä. Hyvä hankinta mielestäni.

Täytyy nostaa Norrelle hattua. Harva varmaan tietää Allun tarinaa. Georgiev ei ollut mitenkään edes lupaava veskari, eikä oikein saanut Venäjällä peliaikaa. Suomessa Norren kiekkoleirillä valitteli kun ei ollut pelipaikkaa itänaapurissa ja Norrepa sitten ilmoitti että ens kaudella oot Tepsin A:ssa jos kiinnostaa. Siitä sitten Georgiev lähti elämänsä seikkailuun ja vielä leirin aikoihin keskinkertainen jannu teki nyt sitten muutamaa vuotta myöhemmin pohjoisamerikkaan sopparin. Itseltä ainakin sulka Norren hattuun vaikka kuinka epäilin miehen luonteen sopivuutta MV-koutsiksi.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt IL:kin uutisoi Tirrosesta, vahvasti näyttää siltä. Hyvä hankinta mielestäni.

Täytyy nostaa Norrelle hattua. Harva varmaan tietää Allun tarinaa. Georgiev ei ollut mitenkään edes lupaava veskari, eikä oikein saanut Venäjällä peliaikaa. Suomessa Norren kiekkoleirillä valitteli kun ei ollut pelipaikkaa itänaapurissa ja Norrepa sitten ilmoitti että ens kaudella oot Tepsin A:ssa jos kiinnostaa. Siitä sitten Georgiev lähti elämänsä seikkailuun ja vielä leirin aikoihin keskinkertainen jannu teki nyt sitten muutamaa vuotta myöhemmin pohjoisamerikkaan sopparin. Itseltä ainakin sulka Norren hattuun vaikka kuinka epäilin miehen luonteen sopivuutta MV-koutsiksi.

Norre on kuulemani perusteella todella vaativa ja vähän mulkkukin persoonaltaan, mutta uskoakseni juuri tämänkaltaiset johtajat pystyvät nöyriä kavereita koulimaan hyvällä lopputuloksella. Eli joko pelaaja, joka haluaa osoittaa pärjäävänsä kovassa opissa vaikka aikaisemmin ei olisi onnistunut (Setänen) tai pelaaja joka on valmis tekemään mitä vaan kehittyäkseen ammatin harjoittajaksi omassa lajissaan (Georgijev), ovat mitä sopivimpia tähtioppilaita Norren kouluun. Varmasti valmentamisfilosofia poikkeaa esim. legendaarisen Upin vastaavasta mutta Allun tarina on kaikkinensa kaunis, ja Norre ansaitsee ehdottomasti tästä pisteet.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Itse näen Tirrosen hankinnan jälkeen tilanteen lähes samanlaisena kuin Lassila-Setänen-Georgiev trion aikana eli toinen Kaarlehto tai Tirronen pelaa vielä kauden mestistä ja toinen sitten hoitaa kakkosmaalivahdin roolia Tepsissä.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Elite sovellus ilmoitti huhun Tirrosen siirtymisestä olevan ihan muuhun kuin edustuksen
 

Liitteet

  • Screenshot_20170719-134924.png
    Screenshot_20170719-134924.png
    112,5 KB · kertaa luettu: 764

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse näen Tirrosen hankinnan jälkeen tilanteen lähes samanlaisena kuin Lassila-Setänen-Georgiev trion aikana eli toinen Kaarlehto tai Tirronen pelaa vielä kauden mestistä ja toinen sitten hoitaa kakkosmaalivahdin roolia Tepsissä.
Nimenomaan näin ja parhaassa tapauksessa voidaan sitten seuraavaan kauteen olla valmiita lähtemään Tirronen - Kaarlehto -kaksikolla, joskin se on sitten sen ajan murheita. Jos Tirronen Tepsiin tulee niin eivätköhän sekä Kaarlehto että Tirronen tule kauden aikaan käymään vuorollaan lainalla divarissa tmv ja molemmat saanevat myös jonkin verran liigaotteluita. Jos mentäisiin pelkällä Setänen - Kaarlehto -kaksikolla, Setänen pelaisi oletettavasti sen noin 45-50 ottelua ja Kaarlehto availisi luukkua.
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksi hemmetissä Eskola olisi saanut fudut? Siis tehnyt tappiota ihan saatanasti, mutta kaikki kai ovat olleet tietoisia siitä, että näin tulee käymään?

Eskola on toimarikaudellaan tasaisin väliajoin valitellut, ettei yleisöä käy tarpeeksi. Viime kauden sijoitus ei myöskään liene vastannut sitä, minkä varaan oli budjetoitu - sen yhden kuuluisan ulostulon mukaanhan tarkoitus oli pelata mestaruudesta.

Varmasti on otettu tietoista riskiä ja varauduttu siihen, että turskaa voi tulla, mutta tämän suuruusluokan tappiot eivät enää voi olla kokonaisuudessaan suunniteltuja. Budjettia on rakennettu sellaisten odotusten varaan, jotka eivät ole toteutuneet. Oikeassa liike-elämässä ja myös monessa ammattilaisurheiluseurassa toimarin pää olisi äkkiä pölkyllä tällaisilla tuloksilla, yrityksen hyvyydestä ja pärstäkertoimesta riippumatta.

Em. ei sinänsä ole kannanotto Eskolan potkujen puolesta. Taustat eivät ole riittävässä määrin tiedossa, ja jos unohdetaan taloudelliset tulokset ja satunnaiset hölmöhköt ulostulot sosiaalisessa ja muussa mediassa, olen ollut kokonaisuudessaan kohtuullisen tyytyväinen siihen, mitä TPS on Eskolan aikana kentällä ja sen ulkopuolella esittänyt. Viime kausi toki päättyi pettymykseen, mutta oli isossa kuvassa taas yksi askel eteenpäin kun otetaan huomioon lähtötilanne. Jokaiselle pitäisi kuitenkin olla selvää, että näillä taloudellisilla tuloksilla homma ei kauaa voi jatkua. Seuran talous ei sitä kestä eikä tästä maasta löydy sellaisia rahoittajia, jotka loputtomiin tällaista katselisivat.

Mv-tilanteen osalta, itsekin Norrenan valmentajankykyjä epäilleenä on todettava, että Georgijev on kiistatta sulka myös MV-koutsin hattuun. Siitä on hyvä jatkaa.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nimenomaan näin ja parhaassa tapauksessa voidaan sitten seuraavaan kauteen olla valmiita lähtemään Tirronen - Kaarlehto -kaksikolla, joskin se on sitten sen ajan murheita. Jos Tirronen Tepsiin tulee niin eivätköhän sekä Kaarlehto että Tirronen tule kauden aikaan käymään vuorollaan lainalla divarissa tmv ja molemmat saanevat myös jonkin verran liigaotteluita. Jos mentäisiin pelkällä Setänen - Kaarlehto -kaksikolla, Setänen pelaisi oletettavasti sen noin 45-50 ottelua ja Kaarlehto availisi luukkua.

Samaa laulua lauletaan, juuri näin sen kuvion pitää nyt mennä. Tirrosen hankinta oli paljon järkevämpi kuin kalliin Engrenin tms. Tämä siis sillä oletuksella että näissä "pelaajapolku" jutuissa halutaan pysyä.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Olipa paskaa lätinää. Mikä jutun pointti oli? Hyvät pelaajat lähtee isompiin Liigoihin? Älä saatana. TPS ei ole enää maailman napa? Älä saatana.

Ei saa olla liian hyvä eikä liian huono. Nii, no shit sherlock. Huonoilla ei tee mitään ja liian hyvät pelaa jossain muualla.

Edit: Niin, hiukan edes sisältöä kun saisi näihin nykyajan jääkiekkojournalismin kukkasiin. Tällä palstallakin on helvetisti parempaa juttua ja yleensähän nämä kolumnit ovatkin referaatteja kommenteista täällä.
 

GeneRation

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olipa paskaa lätinää. Mikä jutun pointti oli? Hyvät pelaajat lähtee isompiin Liigoihin? Älä saatana. TPS ei ole enää maailman napa? Älä saatana.

Jep, en ole lukenut tältä mieheltä vielä yhtään hyvää kolumnia. En ole tosin lukenutkaan kuin jatkoaikaan linkatut kolumnit, mutta jokainen ollut täysin turha ja yleensä niistä löytyy myös asiavirheitä. Tässäkin kolumnissa kirjoittaja pitää ihmellisenä sitä, jos Petrus Palmu ei lähde änäriin, jos tehoja kertyy edes jokseenkin hyvin. Sitten seuraavassa lauseessa ihmetellään miten hänet on ylipäänsä varattu NHL:ään. Samoin Patrik Virran viime kautta pitäisin "kokonaisena kautena", vaikka missasikin 11 peliä loukkaantumisten vuoksi. Eikö kautta lasketa kokonaiseksi, ellei pelejä ole plakkarissa tasan kuuttakymmentä? Kirjoituksesta saa kuvan, että Virta olisi aloittanut kautensa Mestiksessä tms.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Olen ymmärtänyt, että kirjoittaja ei ole Turun Sanomien palkkalistoilla, vaan joku bloggari? Kai nämäkin ovat verrattavissa yleisönosastokirjoituksiin, jossa voi esittää kaikenlaisia mielipiteitä.

Pelaajat tietty kehittyvät eri tahdissa, mutta miten kauan omille junnuille mahdetaan antaa näyttöaikaa? Vähätalon juna meni jo.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Heikkotasoinen kirjoitus kyllä. Toisaalta en myöskään ymmärrä tuon tekstin relevanssia juuri tässä TPS-osion ketjussa. Haluaako @Kanada-malja avata lisää postausmotiiviaan?

Voipi olla että huhuja ei enää juurikaan tule liikkumaan sisäänpäin tulevista pelaajista. Tirronen on ok paikkaus Alexille, ja mielestäni yhtä top9-leveyshyökkääjää huutaisi mutta ei vaikuta olevan tulossa. Kokonaisuudessaan silti pidän kokoonpanostamme.
 

Aleshki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United, England.
Voisiko joku tehä Ramstedtille oikeanlaiset leivät?

Edit. Kuvassa Twitter-keskustelu, kuvasta voi löytyä myös todellinen syy miksi Teemu aikoinaan Tepsistä lähti. ;)
 

Liitteet

  • Screenshot_2017-07-25-10-18-48.png
    Screenshot_2017-07-25-10-18-48.png
    236,3 KB · kertaa luettu: 813
Viimeksi muokattu:

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En ole täysin varma tuleeko oikeaan ketjuun, mutta Harri Tikkanen suuntaa Medvescak Zagrebiin. Voidaan siis unohtaa herran palvelukset ainakin ensi kauden suhteen.

Lähde: Medvjedi ojačali obranu Fincem i Amerikancem

Varmaotteinen peruspuolustaja. "Harmi" vaan, että ikää noin paljon ja puolustuksessa on jo ihan hyvin kilpailua.

Olis kyllä joku vähän ennakolta heikompi Liiga-joukkue saanut top 4 pakin tosta. Ihme ettei kelvannut.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Hapa pelannut koko uransa liigassa ja nähnyt pääosin vain sitä kisapuistoa ja äijänsuota, joten ihan inhimillistä, että tuossa vaiheessa uraa lähtee vähän muualle, varsinkin kun nykyliigan taso on sellainen, että takaisinkin helposti pääsee.

Hapan tilalle voitaisiin kotiuttaa toinen lappeenrantalaisille hyvin tuttu luuta ja Tepsin oma poika, Simon Backman. Hyvin samantyyppinen puolustaja eli kokenut ja suht kiekollinen näkymättömän pelin taitaja. Vailla sopimusta mihinkään vielä. Kyllä sinne pakiston yksi tuollainen mahtuisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös