Keskusta

  • 632 120
  • 5 172

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Pidän Vanhasen ministerin pestiä hyvin mahdollisena ja ehkä jopa toivottavana, koska Vanhasen kokemukselle olisi käyttöä, mutta en kuitenkaan minään varmana asiana. Vanhanen voi lähteä ehdolle muustakin syystä kuin ministerin pestin takia. Mediassa ja täälläkin on esitetty Kelan pääjohtajan pestiä, mutta miksei myös jonkin keskeisen valiokunnan puheenjohtajuutta tai puhemiehistöä.

Juuri tuon Kela-näkökulman takia olenkin sitä mieltä, että Vanhaselle ei kelpaa muu kuin ministeriys, muuten hän ei olisi ehdolle lähtenyt. Vanhanen on varmasti vahva ministeriehdokas, vaikka ei pääsisi vaaleissa läpi.

Stonewall muisti tuoda esille sukupuolikiintiön, jonka unohdin kokonaan. Täytyy varmaan vetää omat päätelmän takaisin, ja unohtaa Vanhasen varma ministerinsalkku.
 
Fordél

Jäsen
Pekkarisella saattaisi olla halua Elinkeinoministeriksi ja entiselle pääministeri Vanhaselle pitäisi vielä löytää tärkeä ministeriö. Suunnilleen loput paikat menisivätkin varmaan naisille eri puolueista. PerSuilla olis varmasti halua päästä päättämään kehitysyhteistyörahoista tai maanpuolustuksesta eikä olisi ihme vaikka heillä olisi tahtoa ottaa ympäristöministeriö haltuun purkaakseen vihreiden pahimpia mokia.

Vai tarjottaisiinko Vanhaselle juuri tuota elinkeinoministerin salkkua jos Soini ei siihen lähtisi? Keskusta saisi melkoisen vakuuttavat ministerit kahteen kärkipestiinsä, jos pääministerinä häärisi Sipilä ja elinkeinoministerinä Vanhanen. Pekkarisellakin on varmasti elinkeinoministeriksi intoa vaikka muille jakaa, mutta kenties siirtyy Tiilikaisen tilalle eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.

No mutta kuten täällä on tuotu esiin, kyseessä on hyvin monimutkainen palapeli. Vaalipiirien lisäksi täytyy huomioida sukupuolikiintiö. Siksi suht varmoja nimiä voi jäädä ulkopuolelle ja vastaavasti yllättäjiä nousta ministereiksi.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Täytyy huomioida sukupuolikiintiö? Miksi? Eikö tärkeintä ole huomioida osaaminen välittämättä sukupuolirajoista?
 
Fordél

Jäsen
Täytyy huomioida sukupuolikiintiö? Miksi? Eikö tärkeintä ole huomioida osaaminen välittämättä sukupuolirajoista?

Koska viime hallituksissa on haluttu vaalipiirijaon lisäksi huomioida, että hallituksessa on suurin piirtein yhtä paljon miehiä ja naisia. Ei ole haluttu mennä siihen, että kaikki ministerit ovat Etelä-Suomesta ja miehiä. Kunnan toimielimissä sukupuolikiintiöt tulevat jo ihan lain mukaan, mutta vaikka hallitukseen ei luonnollisesti kohdistu samaa velvoitetta, ovat hallituspuolueet halunneet omalta osaltaan ajaa ja kehittää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Olisihan se toki hienoa jos jokaiseen pestiin valittaisiin aina kukin paras mahdollinen henkilö. Toisaalta meillä on ollut viime vuosina ihan hyviä naisministereitäkin ja varmasti ensi hallitukseenkin on tyrkyllä osaavia naisia.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Koska viime hallituksissa on haluttu vaalipiirijaon lisäksi huomioida, että hallituksessa on suurin piirtein yhtä paljon miehiä ja naisia. Ei ole haluttu mennä siihen, että kaikki ministerit ovat Etelä-Suomesta ja miehiä. Kunnan toimielimissä sukupuolikiintiöt tulevat jo ihan lain mukaan, mutta vaikka hallitukseen ei luonnollisesti kohdistu samaa velvoitetta, ovat hallituspuolueet halunneet omalta osaltaan ajaa ja kehittää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Olisihan se toki hienoa jos jokaiseen pestiin valittaisiin aina kukin paras mahdollinen henkilö.

Tälläkin hetkellä tasa-arvo taitaa toteutua Suomen hallituksessa lähes täydellisesti, onhan siellä selkeä enemmistö naisia. Täydellisessä tasa-arvossa siellä ei todennäköisesti olisi miehiä ollenkaan.
 
Täytyy muistaa, että esimerkiksi Vihreiden lähtö hallituksesta muutti tätäkin tilannetta, kun Niinistön ja Haaviston korvasivat Paatero ja Grahn-Laasonen. Monimutkaisia juttuja nuo vaihdot kesken kaudenkin, kun edelleen pitää katsella mikä on tilanne esim. vaalipiireittäin tai vaalipiirissä sekä pohtia jo vähän tulevia vaaleja. Aina kyse ei ole välttämättä sukupuolesta, kun vaihdoksia on tehty. Eiköhän siellä jatkossakin mene sukupuolten jako suht tasan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Olkoonkin, että tapahtunut jo viisi vuotta sitten, mutta Kepu on kovasti halunnut yhteistyötä Yhtenäinen Venäjä(Putin) puolueen kanssa, kertoo Iltasanomat. Kepun ja Yhtenäinen Venäjä(Putin) puolueen yhteistyön tavoitteena oli mm. tiivistää Suomen ja Venäjän poliittisia, taloudellisia, ja kulttuurillisia suhteita. Tämä sopimus on päivätty vuodelle 2009. Vaikka Vanhanen ei sopimusta allekirjoittanutkaan, yhteistyö kuitenkin jatkui, ja useana vuotena kepun edustajat matkustivat Yhtenäisen Venäjän(Putin) kokouksiin.

Että semmosta. Alkoi kyllä vähän pelottamaan, vielä kun hiljattain muutama Kepun edustaja on antanut kovinkin Venäjämyönteisiä kommentteja mediassa. Tässä siis meidän tuleva pääministeripuolue. Olkaa hyvät!
 
K

kiwipilot

Jep, kerrassaan puistattava ajatus.

Ja tällä hetkellä 27 prosenttia äänestysikäisistä antaisi mandaatin Kepulle. Mikähän muuten olisi Suomen tilanne jos valuuttana olisikin Paavo I:n haikailema markka ja Venäjän talous romahtaisi (mikä siis lienee vain ajankysymys)?
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kertokaa nyt jo joku, miksi kansa ryntää jälleen kerran kiimassa äänestämään kepua. Vai ovatko muut vaihtoehdot kerta kaikkiaan niin paskoja, että jopa kepu näyttäytyy hyvänä vaihtoehtona? Olen kuullut jopa joiltaon vasemmistolaisilta, että äänestävät kepua, koska Sipilä on niin sympaattinen. Järjetöntä, sanoisin.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS

Syitä voi olla monia mutta koville se tuntuu ottavan kun tätä ketjua lukee.
 
Olisi varmaan 1990 luvun alku kertaa pari kolme. Pelottavan suosittu kyllä tuo Kepu juuri nyt. Ensi huhtikuun jälkeen, mikäli Kepu oikeasti on pääministeripuolue, on mielenkiintoista nähdä kumpi tapahtuu ensin: Suomi konkassa, vai osana Venäjää. Ne perkeleen kuntaliitossuojatyöpaikat..
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Syitä voi olla monia mutta koville se tuntuu ottavan kun tätä ketjua lukee.
Ottaahaan se. Mutta samalla ei voi kukn ihmetellä, miten kepu päästetään kuin koira veräjästä esim. homoliitoista keskusteltaessa. Sipilän ei tarvitse kuin hellästi todeta, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, ja kas kummaa, asia on käsitelty. Soinia ja Räsästä sen sijaan piikitellään viikkotolkulla ja juoksutetaan kaikissa mahdollisissa Ylen ohjelmissa. Äkkiä ovat unohtuneet myös lautakasat, jätelait ja Ailukset sun muut suhmuroinnit.
 
Eiköhän sitten pistetä vaikka kansalaisaloite menemään, jossa vaaditaan hurjaa ajojahtia ja piikittelyä suvaitsevilta Sipilää kohtaan hänen vakaumuksistaan ja arvoistaan. Tulee varmasti heti parempi mieli.
 
Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisi varmaan 1990 luvun alku kertaa pari kolme. Pelottavan suosittu kyllä tuo Kepu juuri nyt. Ensi huhtikuun jälkeen, mikäli Kepu oikeasti on pääministeripuolue, on mielenkiintoista nähdä kumpi tapahtuu ensin: Suomi konkassa, vai osana Venäjää. Ne perkeleen kuntaliitossuojatyöpaikat..
Voiko enää asenteellisempaa mielipidettä olla, hauskaa että näinkin vanhasenaikaista ajatusmaailmaa viljellään. Eihän tämä "konkka" kovinkaan kaukana ole nykyiselläkään kokoonpanolla.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Ottaahaan se. Mutta samalla ei voi kukn ihmetellä, miten kepu päästetään kuin koira veräjästä esim. homoliitoista keskusteltaessa. Sipilän ei tarvitse kuin hellästi todeta, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, ja kas kummaa, asia on käsitelty. Soinia ja Räsästä sen sijaan piikitellään viikkotolkulla ja juoksutetaan kaikissa mahdollisissa Ylen ohjelmissa. Äkkiä ovat unohtuneet myös lautakasat, jätelait ja Ailukset sun muut suhmuroinnit.

Yksi syy lienee se että Sipilä itse on tuon avioliittoasian suhteen pitänyt matalaa profiilia. Vastannut kun on kysytty muttei ole alkanut tekemään asiasta mitään vaaliteemaa, hallituskysymystä tai muutenkaan aiheella elämöinyt. Päinvastoin Sipilä on todennut ettei Keskusta ala lakia jarruttamaan tai toiseksi muuttamaan vaan eduskunan päätöksen mukaan edetään.
 
Kyllä, kun kerran Sipilä ei itse pidä asiasta suurta haloota eikä Keskusta ala jarruttamaan lakia tai tee siitä hallituskysymystä niin miksi Keskustaa tai Sipilää pitäisi asiassa piikitellä tai painostaa? Se on sitten eri asia jos mielipide muuttuu ja Kepu pettäisi tässä asiassa. Silloin hiillostus olisi varmasti todella kovaa.
 
On silti vähän hassua, että Sipilältä ei edes kysytä perusteluita asiaan. Minusta asiassa kuin asiassa tulisi haastaa typerät mielipiteet ja vaatia niille jotain selvitystä.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
On silti vähän hassua, että Sipilältä ei edes kysytä perusteluita asiaan. Minusta asiassa kuin asiassa tulisi haastaa typerät mielipiteet ja vaatia niille jotain selvitystä.

Eikös nämä nyt ole niitä omantunnon/vakaumuksen kysymyksiä. Tarvitseeko kaikkea loputtomasti perustella? Vai onko mielestäsi olemassa vääriä näkemyksiä/mielipiteitä? Et kai ole suvaitsematon?
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
On silti vähän hassua, että Sipilältä ei edes kysytä perusteluita asiaan. Minusta asiassa kuin asiassa tulisi haastaa typerät mielipiteet ja vaatia niille jotain selvitystä.

Soini oli antanut puolueensa edustajille tarkat toimintaohjeet äänestyksen suhteen. Sipilä taasen ei puuttunut asiaan millään tavalla, vaan antoi kunkin keskustaedustajan äänestää parhaaksi näkemällään tavalla. Mieti siinä sitten, kummasta kaverista irtoaa raflaavammat otsikot ja kummalle tämä on tärkeämpi kysymys.
 
Fordél

Jäsen
On silti vähän hassua, että Sipilältä ei edes kysytä perusteluita asiaan. Minusta asiassa kuin asiassa tulisi haastaa typerät mielipiteet ja vaatia niille jotain selvitystä.

Sipilän perusteet ovat varmasti hyvin pitkälti tiedossa eli kanta perustuu uskontoon. En minä ainakaan tarvitse asiaan sen enempää selvitystä, koska hän ei anna oman uskonnollisen vakaumuksen estää demokratian toteutumista tässä kohdin. Sen sijaan jos hän estäisi asian etenemisen eikä pystyisi sitä perustelemaan kuin uskonnolla, olisi selvityksen paikka.
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
On silti vähän hassua, että Sipilältä ei edes kysytä perusteluita asiaan. Minusta asiassa kuin asiassa tulisi haastaa typerät mielipiteet ja vaatia niille jotain selvitystä.

Sipilä on uskonnollisesti samanlainen äärihihhuli kuin Räsänen. Mutta Sipilälle on annettava tunnustus, että hän erottaa uskonnon politiikasta. "Keisarille kuuluu mikä keisarin on."

Valtio toimii tavallaan ja oma lahko sopeutuu valtion asetamiin rajoihin. Tulevaisuudessakin Suviseurat keräävät liki 100000 sanankuulijaa.
 
Fordél

Jäsen
Sipilä on uskonnollisesti samanlainen äärihihhuli kuin Räsänen. Mutta Sipilälle on annettava tunnustus, että hän erottaa uskonnon politiikasta. "Keisarille kuuluu mikä keisarin on."

Tavallaan toki näin, että Sipilä ei sekoita uskontoa politiikkaan. Siitä pisteet Sipilälle, toisin kuin Räsäselle. Toki kyllähän uskonnollinen vakaumus ja politiikka taisivat mennä sekaisin tässä tasa-arvoisessa avioliittolaissa, kun hän äänesti vastaan eikä ole esittänyt perusteluita kielteiselle kannalleen. Kyse taitaa olla siis vain uskonnollisesta vakaumuksesta, jonka ei pitäisi kuitenkaan antaa vaikuttaa päätöksentekoon, kun puhutaan ihmisten yhdenvertaisuudesta. Ei omalla uskonnollisella vakaumuksella voida perustella ihmisten epätasa-arvoista kohtelua. Sipilä saa ihan mieluusti ja vapaasti harjoittaa uskontoaan, mutta yhteiskunta ei voi päätöksentekijän uskonnollisten vakaumusten perusteella syrjiä joitain ihmisryhmiä.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eikös nämä nyt ole niitä omantunnon/vakaumuksen kysymyksiä. Tarvitseeko kaikkea loputtomasti perustella? Vai onko mielestäsi olemassa vääriä näkemyksiä/mielipiteitä? Et kai ole suvaitsematon?
joo, kyllähän vääriä mielipiteitä on ja paljon. Tässäkin asiassa on jo kymmeniä vuosia kuunneltu irrationaalisia perusteluja pohjautuen uskon asioihin, joilla ei pitäisi olla mitään sijaa lakeja säädettäessä. Se, että jostain asiasta tehdään "omantunnon kysymys", on vain huono yritys piilottaa omien argumenttien kestämättömyys.

Edellä on kuitenkin niin hyviä perusteluja aiheeseen liittyen, että jätän Sipilän motiivien ruotimisen tältä erää tähän.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kertokaa nyt jo joku, miksi kansa ryntää jälleen kerran kiimassa äänestämään kepua. Vai ovatko muut vaihtoehdot kerta kaikkiaan niin paskoja, että jopa kepu näyttäytyy hyvänä vaihtoehtona? Olen kuullut jopa joiltaon vasemmistolaisilta, että äänestävät kepua, koska Sipilä on niin sympaattinen. Järjetöntä, sanoisin.

Syitä voi olla monia mutta koville se tuntuu ottavan kun tätä ketjua lukee.

Minä haluan tuoda tähän sen näkökulman, että aivan viime aikojen tapahtumat ovat saaneet minut epäröimään, onko Kepun häämöttävä vaalivoitti sittenkään hyväksi. Pointteja on useita.

Jos lähtötilannetta mietitään, niin olin valmis hyväksymään Kepun nousun pääministeripuolueeksi. Kokoomus-johtoinen hallitus on tällä kaudella täydellisesti epäonnistunut ja arvosana on hylätty. Lisäksi Kepu sai uuden pj:n Sipilän muodossa, joka etenkin alkuun vaikutti hyvältä tyypiltä ja ehkä jopa vähän tuuletti Keskustan pölyttynyttä ilmapiiriä.

Mutta sitten erittelemättömässä järjestyksessä on tapahtunut seuraavia asioita:

- Paavo Väyrysen umpisuomettuneet kannanotot viime aikoina. Jos minä olisi toimittaja, niin nostaisin kunnon haloon siitä, että Väyrynen taannoin rivien välissä kehotti Suomea lähtemään Unkarin linjoille Venäjä-politiikassamme. Jos joku ei tiedä, niin Unkarissa vallalla on ääriaines, josta syystä Kremlin kansalliskiihotus vetoaa ja varsin todennäköisesti rahakin vaihtaa omistajaa. HUOLENAIHE: Väyrysestä tulee ministeri.

- Paula Lehtomäen, eli tämän Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtajan kannanotot.

- Kääriäisen kannanotot liittyen maanpuolustukseen ja miinasopimukseen ovat paitsi tuulahdus menneiltä ajoilta, myös ankaran populistisia. Ei jatkoon. Ja sama koskee ystäväänsä Pekkarista.

- Eniten huolestuttaa se, että onko Sipilästä sittenkään pääministeriksi. Sipilä sanoo niin vähän mistään mitään (sinällään mainio taktiikka gallup-johtajalle, ei siinä mitään), että hänen kannanottonsa ovat jääneet vajaiksi ja en oikein osaa muodostaa kuvaa hänestä johtajana. YLE uutisoi jo ajat sitten, että etenkin Pohjanmaalla ja Oulun seudulla Sipilästä ei saa negatiivisesti kirjoittaa, isännät suojelevat mustasukkaisesti hänen julkisuuskuvaansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös