Hiukan haikeat fiilikset, koska nyt meni monen vuoden Hietanen huhu perinne rikki :(
Sitten vielä Latvala < FrimanJohnston < Hietanen
Grman < Karjalainen
Laatikainen < Ahonen
Jeskanen < Pärssinen
Toteutuessaan mykistävä tasonnosto. Ja samalla alleviivaisi sitä, että kyllä siellä resursseja on.
Nurmi voi kokeneempana opettaa talon tavoille.Mukavaa, että saadaan enemmänkin nuoria ja kehittyviä lahjakkuuksia ensi kaudelle.
Tietysti on sitä tuskin tarvitsee epäillä. Lähinnä mietityttää se millä keinoin hänet HPK:n on saatu hankittua. Onko halua pelata Liigaa koko kausi vai haluaako option siirtyä muualle kesken kauden. No, eiköhän pelipaikka löytyisi toisestakin Liigasta jo kauden alusta alkaen jos näin haluaisi.Ja 36-vuotiaalla on kyllä annettavaa pidemmäksikin aikaa kuin yhdeksi kaudeksi
Tämä olisi nyt kova juttu
Kyllä siellä sen verran vahvempi kirstunvartija on tällä kertaa, että tuskin. Hietasen vuoti näköjään jo IL, saa nähdä miten hyökkääjien osalta. Pari vanhaa tuttua ilmeisesti ainakin kovasti käy neuvotteluja, ja näistä ainakaan toinen tuskin liikoja budjetista tulisi haukkaamaan.Itselläni tulee vahvasti taas mieleen Jukka Rautakorpi noista @Hoki-Pappa jutuista. Kunhan ei taas olisi Pikkaraisen jälkeen samanlaiset rauniot jäljellä.
Ikonen täyttää tuon kakkospakin paikan, sillä pelaa hyvällä tasolla ja on luotettava peruspakki. Mielestäni Hietasen tulon myötä kerhon puolustus on valmis.Nurmi - Hietanen
XXX - Pelli
Ahonen - Karjalainen
Ikonen - Pärssinen
Kyllähän tuo vielä yhden top-4-pakin tarvitsee ja Friman olisi pelityyliltään juuri täydellinen sellainen.
Onko tuosta Ahosesta ykköseen vai olisiko hyvä tasapaino Karjalaiselle?
Kenestä Ikosesta puhe? Se HPK:ssa pelannut Ossi Ikonen ei ole kyllä urallaan ikinä ollut top-4-tason puolustaja Liigassa. Rony Ahonen sitä oli noin viitisen vuotta sitten ja pitäisi olla muutenkin hierargiassa Ikosen edellä. Jos puolustukseen ei muita tule, niin Ahonen on top-4-roolissa sitten.Ikonen täyttää tuon kakkospakin paikan, sillä pelaa hyvällä tasolla ja on luotettava peruspakki.
Ossista puhe. Pelaa hyvällä tasolla illasta toiseen, joten en nää mitään syytä miksi ei voisi nousta ylemmäs puolustuksen hierarkiassa. Täyttää siis hyvin kakkospakin paikan.Kenestä Ikosesta puhe? Se HPK:ssa pelannut Ossi Ikonen ei ole kyllä urallaan ikinä ollut top-4-tason puolustaja Liigassa. Rony Ahonen sitä oli noin viitisen vuotta sitten ja pitäisi olla muutenkin hierargiassa Ikosen edellä. Jos puolustukseen ei muita tule, niin Ahonen on top-4-roolissa sitten.
Kenestä Ikosesta puhe? Se HPK:ssa pelannut Ossi Ikonen ei ole kyllä urallaan ikinä ollut top-4-tason puolustaja Liigassa. Rony Ahonen sitä oli noin viitisen vuotta sitten ja pitäisi olla muutenkin hierargiassa Ikosen edellä. Jos puolustukseen ei muita tule, niin Ahonen on top-4-roolissa sitten.
Ja Ikonen-Pelli-kaksikko toimii tasakentin aivan säällisesti.Ossi Ikonen on yksi koko liigan elittipakeista alivoimilla ja sikäli tuon kaavamaisen top sitä top tätä-jutun voi unohtaa.
Tärkeintä on löytää pakkiparit, jotka sitten toimivat. Nyt on ainakin palikoita, joita sovittaa yhteen.
Seiskapakin tontiltakin voi pelata hyvää alivoimaa. Top-4-roolissa eli kahdessa ensimmäisessä pakkiparissa pitäisi olla valmis pelaamaan 20 minuuttia ottelussa ja pelkät hyvät näytöt alivoimalla ei ole tae siitä, että pelaaja pystyy pelaamaan hyvällä tasolla tuota 20 minuuttia. Nurmellakaan ei ole mitään kokemusta tästä, mutta potentiaalia on nousta sinne. 32-vuotiaan Ikosen tai 35-vuotiaan Ahosen kehittymiseen kesällä en jaksa uskoa. Ahonen tuota joskus on ollut, mutta ei muutamaan vuoteen.Ossi Ikonen on yksi koko liigan elittipakeista alivoimilla ja sikäli tuon kaavamaisen top sitä top tätä-jutun voi unohtaa.
Mutta jos top-4-termi ärsyttää, niin puhutaan sitten termistä 20 minuutin puolustaja.
Juurikin näin.Itse laittaisin kyllä juurikin Ahonen-Karjalainen, koska pelasivat kuluneen kauden pakkiparina. Pärssinen aloittaa Forssassa, minun kirjoissa ainakin. Siellä isolla vastuulla varmuutta ja kehitystä alkukaudesta.
Tämä sama ilmiö toistuu meidän osiossa vielä isommin kuin muualla, kun sijoitellaan ”Innaloita” kolmosketjuun jne. ennen kauden alkua, joten meillä ei ole varaa huudella. Kuitenkin Cowboy käsitykseni mukaan palasi Hämptoniin isomman vastuun perässä, joten on vaikea uskoa hänen olevan 7.puolustaja teillä? Luonnollisesti paikka pitää ansaita Piken jengissä, mutta melko varmasti Cowboylle on luvattu Kerhosta isompaa ruutua kuin IFKsta lähtökohtaisesti.Muuten samaa mieltä sommitelmasta, mutta ethän sä nyt voi laittaa näin!
Vaan näin:
Ahonen-Pärssinen
Karjalainen
Frimanin korvaaja.Huhuttujen pelaajien lisäksi puolustukseen tarvitaan vielä yksi hankinta ja hyökkäykseen kaksi plus mahdolliset juniori- tai Mestis-hankinnat reserviin.
Kolmatta huutaa ja mielummin toiselle kätisyydelle. Eli Friman esimerkiksi. Nykyisellään tosiaan Ahonen on lähempänä kahden ensimmäisen pakkiparin roolia kuin Ikonen.No niitä tulee tulee löytymään tasan kaksi Kerhon pakistosta ensi kaudella.
Kolmatta huutaa ja mielummin toiselle kätisyydelle. Eli Friman esimerkiksi. Nykyisellään tosiaan Ahonen on lähempänä kahden ensimmäisen pakkiparin roolia kuin Ikonen.