Kenttäkoostumukset 2008-2009

  • 172 174
  • 464

Schadowan

Jäsen
Siis sinusta on täysin käsittämätöntä, ettei Rajalalle irtoa Ilveksestä ykkösketjun paikkaa ja perusteena on se, että jossain toisessa joukkueessa saman ikäinen kaveri on päässyt parissa-kolmessa pelissä pelaamaan? Eivät ne valmentajat aivan täysiä idiootteja ole, vaikka niin saattaisi joskus kommenteista luulla. Siihen on paljon pätevämpiä syitä miksei 17-vuotiaat poikaset pelaa SM-liigaa ykkösketjussa kuin se, että "valmentaja ei uskalla peluuttaa häntä siellä, vaikka kaikki muut tietävät, että hän pelaisi ykkösketjun tasolla". Sellainen kaveri kuin Raimo Helminen pelasi vasta vuotta Rajalaa vanhempana 1. liigapelinsä, vaikka painoi A-junnuissa Rajalan ikäisen 2 pistettä per ottelu, tuon 1.liigakauden saldo oli sitten 31.2+3=5. Kaiken lisäksi SM-liiga on nykyään todella paljon fyysillisempi kuin tuohon aikaan.

Ihan hyvin Rajalakin nuo kaksi-kolme peliä olisi voinut Ilveksessä pelata, toivottavasti vielä kauden aikana pääseekin, mutta siitä on vielä pitkä matka siihen, että olisi käsittämätöntä miksi hän ei pelaa ykkösketjussa vakituisesti. Ei nyt tehdä asiasta sen isompaa kuin se on.

Mielestäni Rajalaa ei kannata LeKiinkään lähettää ainakaan kovin pitkälle pestille.

Minusta Mestis voisi olla kehityksen kannalta parempi paikka kuin A-junnut, mutta tuskinpa Rajalaa sinne lähetetään. Joo, ehkä liioittelin tuossa, ettei valmentajat uskalla antaa 1-2 ketjun paikkaa, mutta auttaako se 4. kentässäkään pelaaminen jämäminuuteilla. Ja eihän Ilves siinä häviäisi jos kokeilisi vaikka siellä kiekollisissakin kentissä. Mutta kokeilut tulee sitten kun tulevat, jätetään asia hautumaan.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Määttänen-Keinänen-Kauvosaari-Uusivirta.

Vaikka Torkki palaa pian kehiin, niin yhtä taitavaa sentteriä tässä kaivataan. Sellaisen "colbygenowayn" mentävä aukko rosterissa on ja se ei Plattilla (Maalintekijä!) umpeen hitsaudu.

Valitettavasti tämä vaatisi ainakin kahta asiaa :

A) Myönnettäisiin tehty virhe ja Matt Nickerson laitettaisiin kiertoon.
B) Joku haluaisi Matt Nickersonin ja ottaisi kontolleen tämän palkan.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Juuri näinhän se on. Tässä tilanteessa olisin jopa valmis luopumaan Milamista. En ole millään muotoa häneen tyytymätön, päin vastoin. Milam ei ole ollut se kiekollinen liideri, jota odotettiin, mutta sen sijaan erinomainen yleispuolustaja. Uskon kuitenkin, että jos Milamin paikan ottaa Näppilä, ja joukkueeseen saadaan joku kelvollinen sentteri (edes Colbyn varjo) on lopputulos nykyistä parempi.
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Asiat kustiin jo siinä vaiheessa, kun Nickerson tuli takaisin. 11 peliä o+o ja -3 niin voi kai sanoa ettei tässä vaiheessa ainakaan hyvältä näytä. Tosin parit myllyt ja hyvää peliä oman maalin edessä niin kaikki on unohdettu, mutta tällä hetkellä voi sanoa, että Näppilä olisi pelannut saman roolin paremmin kuin Matt.
 
Santiago

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
ja joukkueeseen saadaan joku kelvollinen sentteri (edes Colbyn varjo) on lopputulos nykyistä parempi.

Ei tarvita edes varjoa, Colbyn sukkakin rakentaisi paremmin peliä kuin nykyinen sentteriosasto. Vaikka joutuisi pelaamaan täydet 60 minuuttia.

Tästä bluussin jämä"pelaajasta" en halua sanoa mitään, tulee niin helvetin paha mieli kun tietää Sandellin lähteneen vaihdossa.
 
Artsi

Minulle tulee taas paha mieli siitä, että Sandell pelaa edelleenkin niitä jämä minuutteja, eikä pääse Bluesissakaan sinne ykköseen, mihin ilman muuta taitojensa puolesta kuuluu. Onko kaikki valmentajat ihan pimeitä?
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Minulle taas tulee paha mieli siitä, että Ilves on palkkasotureiden täyttämä joukkue. Kyllä tässä on nähty jo mihin se johtaa.

Ei tunnetta,ei ylpeyttä Ilves 2008-09.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
SM-liiga.fi:n mukaan Ilveksen nelosketjun laidalla pelaa tänään muuan Toni Rajala. Aika mielenkiintoseen rakoon tulee tämä tai oikeastaan olisin kuvitellut tämän tapahtuvan koska tahansa muulloin, mutta ei tänään. Illalla on tiedossa kuitenkin väsynyt tiistai-illan vääntö, jossa Ipa tuskin kovin kovaan lentoon yltää.

En nyt tiedä onko tämä hyvä vai huono juttu. Jos Ilveksen peli kulkis ja Toni olis saanu paikan vähän paremmassa ketjussa, niin olis ollu kova juttu, mutta nyt on pieni pelko persiissä..
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minulle tulee taas paha mieli siitä, että Sandell pelaa edelleenkin niitä jämä minuutteja, eikä pääse Bluesissakaan sinne ykköseen, mihin ilman muuta taitojensa puolesta kuuluu. Onko kaikki valmentajat ihan pimeitä?

Joo Sandell on paska. Ihan perseestä. Hyvä että saatiin se vaihdettua Uusitaloon. Tuohon samettikäsien messiaaseen.

Ei ollut Sammelin vika, ettei miehestä saatu meillä mitään irti. Blegissä vaatimustaso on sellainen, että Sammeli lähtee isolta takamatkalta muihin verrattuna. Koko ajan mies pääsee paremmin systeemeihin kiinni, saa hyvää treeniä ja nostaa itseluottamustaan. Äsken pirun komea passi tasoitusmaaliin Ifk:ta vastaan ja muutenkin hemmetin hyviä otteita Blegin nelosessa.

Kaikkea hyvää Samille. Toivottavasti homma lähtee rullaamaan ja mies vielä nousee lähivuosien aikana huipulle. Huhtalalla kesti pari vuotta ravistella Ilves-kooma jaloistaan, Sammelillakin on vielä aikaa.

Lisää Nickersoneja, Uusitaloja ja kumppaneita jengiin. Pois taito, tulkoon puukätisyys. Pois kaikki omat lupaukset, juniorimylly tuottakoon helmiä muille jalostettavaksi.
 
Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minulle tulee taas paha mieli siitä, että Sandell pelaa edelleenkin niitä jämä minuutteja, eikä pääse Bluesissakaan sinne ykköseen, mihin ilman muuta taitojensa puolesta kuuluu. Onko kaikki valmentajat ihan pimeitä?

Yllätys, yllätys, että tartun tähän koukkuun, mutta kerrotaan nyt sitten, miten Sammelilla menee. Kuten kerrottu Sandell on päässyt melkoiseen luistelukouluun ja ainakin katsomassani CHL-pelissä luistin liikkui jo lähes siihen tahtiin kuin WHL:sta saavuttuaan.

Peliaika on ollut vähäistä, joka ei ole yllätys tuon tason joukkueessa. Peliajan vähyys on johtunut pitkälti siitä, että Ilves-reenien jäljiltä liike oli Bluesin mittapuun mukaan huonoa. Sama vaiva näyttää olevan myös muilla Ilveksen liigareeneissä olleilla. Mutta Sammelin peliajassa on ollut sinänsä positiivista se, että Kuopiossa, jossa Sandell pelasi hyvin, hänet nostettiin päätöserässä kakkosketjuun (Öhmän vilttiin! Tätä ei tapahtuisi ikinä Ilveksessä) ja tänään juuri päättyneessä pelissä Sandell pelasi melko täydellisen nelosketjun pelin tehden oivan esityön Lostedtin maaliin. Lostedt ei ole juurikaan urallaan maalintekoon päässyt. Palkkioksi Sandell sai muutaman hajavaihdon kärkiketjuissa, yv-aikaa on muutamassa Blues-pelissä kertynyt enemmän kuin Ilveksen liigapeleissä yhteensä ja pääsipä Sandell pelaamaan tänään ensimmäistä kertaa jatkoajallakin liigassa. Tuolla Bluesin palkitsemis- ja rangaistuskäytännöllä pelaajakin ymmärtää milloin pelaaja tekee oikeita asioita ja milloin vääriä. Ilveksessä ongelmana oli se, että Sakke taputteli olkapäälle ja kehui "hyvähyvä", mutta tuloksena oli penkitys.

Sammelin loppukausi tullee olemaan kovaa taistelua pelipaikasta. Varsinkin kun Ruotsin maajoukkueessakin käväissyt Tolsa ja kovia tehoja alkukaudesta naputtanut Lammassaari palaa riveihin. Mestiksessä käynti on arkipäivää Bluesilaisille, joten todennäköisesti sielläkin Sami tulee pelaamaan. Vastapainona Sami saa varmasti melko erilaisia kokemuksia. Hän sai olla mukana tekemässä suomalaista kiekkohistoriaa, kun Blues eteni välieriin CHL:ssa. Hyvällä lykyllä pääsee pelaamaan viikon päästä Ruotsissa jne.

Matti Uusivirran onnistumista toivon jokaisena pelipäivänä, mutta kyllä itse hämmästelen, miksi Ilves laittoi joukkueen sisällä erittäin pidetyn Sammelin ulos varsinkin, kun pelin painopiste harvoin oli Sandellin aikana omassa päädyssä. Se, että Ilves teki vaihtokaupan Bluesin kanssa on vielä hämmästyttävämpää. Miksi ottaa sisään kaveri, joka lähenee 24-vuotta ja on liigaurallaan tehnyt kolme tehopistettä. Paljon parjattu Tommi Huhtala teki tuon pistemäärän jo ennen 18-vuotissynttäreitä. Matti Uusivirta ei ole vielä kertaakaan ollut jäällä, kun Ilves tekee maalin (ellei sitten ollut Bluesin paidassa pelatessaan). Sen sijaan ennen tätä päivää lukema oli pakkasella viiden verran. Sandell on myös ollut marginaalipelaaja Bluesissa, mutta on sentään valittu pari kertaa kymmenessä matsissaan Bluesin tähdistöön ja kerran tehnyt kolmen pinnan arvoisen voittomaalin.

Oma tuomioni on tällä hetkellä, ettei Ilves voittanut vaihtokaupassa, missä vaihtoi 23-vuotiaan kolmen tehopistettä urallaan tehneen pakkasukon yli kolmenkymmentä pistettä tehneeseen 21-vuotiaaseen omaan kasvattiin, joka ainakin Ilvesuran pelasi plussalla. Jo keväällä toppuuttelin heitä, jotka sijoittivat Sammelia 1-2 ketjuihin, että tuollaisella Ilves-sisäänajolla odotukset ovat turhia, mutta edullisen kolmoskentän laiturin Samista olisi varmasti saanut. Mutta se olisi vaatinut työtä myös valmennusjohdolta. Tosin sekin on totta, että Sami ei ole parhaimmillaan siinä, että kiekko roiskaistaan päätyyn ja yritetään huonolla liikkeellä pyrkiä kiekkoon kiinni. Tämän päivän syöttö taas oli sitä melko ominaista perinteistä Sandellia. Imi itseensä kaksi pakkia ja oikea-aikainen syöttö. Pelinlukua, joka ei ole liian yleinen ominaisuus Ilveksen nykyisessä liigajoukkueessa. Kirjoitin jo aikaisin keväällä lehdistötilaisuuden jälkeen, että Sakke oli hakannut kiveen Samin rooliksi täksikin kaudeksi nelosketjulaisen. Siitä huolimatta, että takana oli erinomainen maaliskuu. Erikoista on Saken suhtautuminen ilvesläiseen juniorityöhön.

Varmasti olen kyllästymiseen asti nostanut jalustalle omien kasvattien merkityksen. Heistä ei välttämättä olisi tullut nopeassa tahdissa sateentekijöitä, mutta tämän hetken Bluesimainen toiminta olisi ollut mahdollista. Edullisia poikia ja miehiä täyttämään joukkueen tehtäviä ja mahdollistamaan kärkirooleihin kovempi palkkaisia huippumiehiä.
 
Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksellä oli Nickersonin kanssa viime kauden jälkeen kirjoitettu esisopimus, joka pelaajan kannalta oli sitova, mutta jätti Ilvekselle option olla vahvistamatta varsinaista pelaajasopimusta.

Tämä asia olisi hyvä repiä uudelleen tapetille nyt (en tarkoita sinua HN vaan tätä asiaa), kun Ilves huhuissa (eikä ilmeisesti edes huhuissa) kaupittelee Nickersonia. Ilveksen johtohan on tomerasti väittänyt, että tapaus-Matt otettiin pikavauhtia esille, kun Kuukka loukkaantui. Tällä tietenkin toppuuteltiin niitä liekkejä, kun Hacker harjoitteli täällä kesällä melko muhkealla palkalla ja Ilves poltti rahojaan neljään ulkolaiseen.

OK, hyväksytään sitten selitys, että sopimus tehtiin vasta lokakuun puolessa välissä. Mutta ei tuokaan oikein vakuuta seuramme toimintatasosta. Kun Matt pelasi melko nopean ja edullisen lentomatkan päässä Tampereesta, niin miksi kukaan ei käynyt vilkaisemassa, onko mies ylipainoinen ja huonossa fyysisessä kunnossa (kuten Sakke on myöhemmin todennut). Tai sitten pyydetty jotain lähiseutujen ex-Ilvestä käydä katsomassa ennen kuin rahakas sopimus lykättiin nenän alle.

En oikein tiedä kumpi skenaario itkettää enemmän. Se ei ainakaan tunnu hyvältä, jos huhu pitää paikkansa, että Ilveksen pelaajat ovat olleet Ässien laivamatkalla. Vaikkakin oli pelaajan vapaa-ajasta kysymys.
 
Viimeksi muokattu:

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minulle tulee taas paha mieli siitä, että Sandell pelaa edelleenkin niitä jämä minuutteja, eikä pääse Bluesissakaan sinne ykköseen, mihin ilman muuta taitojensa puolesta kuuluu. Onko kaikki valmentajat ihan pimeitä?

Tähän ovat jo muut selkeäsanaisesti vastanneet. Itse katselin eilen Blues-pelin, ja aivan erityisellä kiinnostuksella seurailin Sandellin otteita. Poika pelasi erinomaisesti!

Artsilta haluan nyt kuitenkin kysyä, kun linjasi näkyy nykyään olevan "ostomiesten puolesta, omia junnuja pilkaten!", että mitä hyvää ja missä pelissä tämä Sandellista saamamme Blues-vaihdokki on saanut aikaan. Minä lähettäisin äijän Lekiin hetkeäkään aikailematta!

Sandellin uralle siirto tekee varmasti hyvää, mutta Ilveksen olisi kannattanut mieluummin rahastaa kuin ottaa jengiin tällainen taakka.

(Se rahastuksen paikka olisi itse asiassa ollut jo viime kesänä, kun Sandellista esitti kiinnostuksensa aika moni seura, eikä - kuten tiedettiin ja vielä selvemmin sitten kauden kuluessa nähtiin - Pietilän luotto näköjään riittänyt verbaalista tasoa syvemmälle)
 
Hyvä Mad Dog. Olemme joskus vääntäneet kättä oikein kunnollakin ja ala-arvoisellakin tasolla. Nykyisin keskustelumme on juuri tällaisella hyvällä analyyttisellä tasolla, mistä itse pidän. Siksi onkin mukava vastata tähän kysymykseesi, vaikka väittämästäsi olenkin eri mieltä.

Jos katsot kirjoitushistoriaani, niin en ole kehunut tätä Blues-vaihdokkia yhdessäkään viestissäni. En tunnusta olevani omia junnuja halveksuva, mutta tämä Sandell asia on noussut esiin lähinnä vastavetona niille, jotka ovat kertoneet kovaan ääneen, että Sandell on valmista ykkös-kakkos ketjun kamaa ja vain Pietilän sokeus on estänyt häntä saamasta tuota paikkaa. Tällä en todellakaan tarkoita sinua, enkä nimimerkki Kuntoa.

Sandellin Blues pestiä olen puolustanut juuri siksi, että kun kaverin kehitys on Ilveksessä takunnut paikoillaan, niin näin hyvänä asiana, että Ilves soi hänelle tilaisuuden katsoa tilannettaan muissa ympyröissä. Eilinen peli oli kaiken kaikkiaan Sandellilta hyvä ja tuo maaliin johtanut syöttö todella siisti ja sellainen "raipemainen" pieni älykäs siirto. Toivonkin vilpittömästi, että tämä on merkki uudesta noususta hänen kohdallaan. Valitettavasti tähän asti onnistumiset ovat olleet vain väläytyksiä.

Minua ärsyttää se, että eräät kirjoittajat kertovat aina suu vaahdossa, että Pietilän valmennuksessa ei ole mitään hyvää ja kukaan ei siellä kehity. Nuorista pelaajista esimerkiksi Lehtivuori ja Anttila ovat ottaneet Pietilän valmennuksessa roimia kehitysaskeleita ja saaneet vastuuta. Seikolaa pidettiin monen mielestä aivan menneen talven lupauksena, mutta meillä hän on noussut loistavalle tasolle. Kyllä näitä siis löytyy. Jotenkin tuntuu, että kaverit, joilla on kova halu kehittyä, kehittyvät ja neppailijat jäävät taka-alalle.

Uusivirrasta pitää vielä todeta se, että hänkin on saanut kohtuuttomasti paskaa niskaansa näillä palstoilla. Nelosketjun pelaajana hän on hoitanut hommansa ihan odotusten mukaisesti. Kyllä joukkueen alisuorittajat ovat ihan niissä nimekkäämmissä pelaajissa ja he ansaitsevat oikeasti ne haukut.
 
Fordél

Jäsen
Niin eihän Ilves ole kaatunut näihin alempien kenttien pelaajiin kuten vaikka Uusivirtaan vaan kärkiosaaminen ja joukkueen kasaus on mennyt paikoin mönkään. Siihen päälle vielä lamaantunut valmentaja ja sekoilut organisaatiossa niin lopputulos on tämän näköinen. Vaikka Uusivirta ei ole pettänyt niin eipä hän ole kyllä tuonutkaan yhtään mitään joukkueeseen. Mattila olisi varmasti hoitanut vähintään yhtä hyvin tuon nelosen sentterin roolin ja kiekollisesti anti olisi ollut varmasti eri luokkaa. No onneksi Mattila saa nyt pelata isossa roolissa Mestiksessä.

Myydään Nickerson ja Tukonen, hankitaan tilalle ykkössentteri, jolloin loppukausi voitaisiin mennä seuraavalla koostumuksella:

1.Marjamäki - hankinta - Platt
Tukio - Seikola

2.Männikkö - Määttänen - Järvinen
Milam - Lehtivori

3.Rajala - Keinänen - Torkki
Näppilä - Kantee

4.Roppo - Kauvosaari - Korhonen
Niemi - Savolainen
 
Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minua ärsyttää se, että eräät kirjoittajat kertovat aina suu vaahdossa, että Pietilän valmennuksessa ei ole mitään hyvää ja kukaan ei siellä kehity. Nuorista pelaajista esimerkiksi Lehtivuori ja Anttila ovat ottaneet Pietilän valmennuksessa roimia kehitysaskeleita ja saaneet vastuuta. Seikolaa pidettiin monen mielestä aivan menneen talven lupauksena, mutta meillä hän on noussut loistavalle tasolle. Kyllä näitä siis löytyy. Jotenkin tuntuu, että kaverit, joilla on kova halu kehittyä, kehittyvät ja neppailijat jäävät taka-alalle.

Uusivirrasta pitää vielä todeta se, että hänkin on saanut kohtuuttomasti paskaa niskaansa näillä palstoilla. Nelosketjun pelaajana hän on hoitanut hommansa ihan odotusten mukaisesti. Kyllä joukkueen alisuorittajat ovat ihan niissä nimekkäämmissä pelaajissa ja he ansaitsevat oikeasti ne haukut.

Jotain on isossa kuvassa enemmänkin pielessä, sillä myös Lehtivuori ja Anttila taaplaavat tällä hetkellä suossa. Molemmilla toki rikkinäinen alkukausi ja uskon, että molemmilla melkoinen henkinen lukko. Marko lähti pelaamaan 20-30 maalin kautta ja Lehtivuori kohti NHL:aa.

Ainoa eteenpäin päässyt nuori on tällä kaudella ollut Näppilä, mutta hänet lähetettiin LeKiin. LeKissä Jarkko pelasi parhaimmillaan puolet matsista, joten sinänsä siirto palveli.

Seikolan kausi on ollut huikea. Siitä kunnia. Kesällä tosin oli mediassa juttuja kuinka Turun pojat reenaavat keskenään ja Seikola oli tuossa ryhmässä mukana. Mutta tuo itseluottamus on hankittu Ilveksessä ja kaveri on palannut sille kehitysuralle, jossa TPS:n paidassa aikoinaan minutkin vakuutti. Jortsuhan on julkisuudessa moittinut Seikolan joka toisen kauden mieheksi.

Yksittäisistä pelaajista haluan lisäksi nostaa Männikön hyvän syksyn. Miikka pelaa huikeasti paremmin kuin viime syksynä. Lisäksi, jos jättää palkka-asiat taustalle, voi nostaa myös Järvisen esitykset plussalle. Toivottavasti Turon ote ei kirpoa kuten viime kevät kaudella.

Uusivirtakaan ei ole ajojahdin arvoinen, mutta omasta mielestäni meillä on omassa organisaatiossa parempia omia miehiä. Puolustuspelaaminen ei vielä Uusiksella ole ollut parhaimmillaan, siitä todisteena -5 sarakkeessa.
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Myydään Nickerson ja Tukonen, hankitaan tilalle ykkössentteri, jolloin loppukausi voitaisiin mennä seuraavalla koostumuksella:

1.Marjamäki - hankinta - Platt
Tukio - Seikola

2.Männikkö - Määttänen - Järvinen
Milam - Lehtivori

3.Rajala - Keinänen - Torkki
Näppilä - Kantee

4.Roppo - Kauvosaari - Korhonen
Niemi - Savolainen

Myit sitten Anttilankin
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jotain on isossa kuvassa enemmänkin pielessä, sillä myös Lehtivuori ja Anttila taaplaavat tällä hetkellä suossa. Molemmilla toki rikkinäinen alkukausi ja uskon, että molemmilla melkoinen henkinen lukko. Marko lähti pelaamaan 20-30 maalin kautta ja Lehtivuori kohti NHL:aa.

Lehtivuoren ja Anttilan tämä kausi on ollut tosi takkuista. Sen sijaan viime kaudella molemmat nousivat nimenomaan Pietilän valmennuksessa valtavin askelin ylös päin. Tätä kautta on varmasti sotkenut armeija ja loukkaantumiset. Tällä hetkellä kummallakin on niin hirvittävä henkinen lukko päällä. Se aukeaa vain onnistumisten kautta.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Mikäli Tukosen syväjää-vaihe jatkuu vielä pitkään, voisi hänet tosiaan pistää myyntiin. Markkina-arvoa luulisi vielä olevan jonkin verran.

Nickerson on selvä tapaus. Niin kuin jäsen Kunto yllä totesikin, oli miehen palkkaaminen ylipäänsä täysin turha ja typerä veto. Varsinkin, kun miestä ei ole tuntunut reenaaminen kiinnostavan sitten huhtikuun.

Lisäksi nostaisin esiin Leinosen sekä Torkin. Onko meillä käyttöä näille miehille?
Toki on vaikeata lähteä kauppaamaan kahta puolirampaa ikämiestä, mutta yrittää kannattaisi. Leinoselle ei ole mitään käyttöä ja Torkki ehtii jonkinlaiseen kuntoon ehkä helmikuussa. Silloin on kausi jo käytännössä ohi. Liigakarsintoihin voidaan ajaa sisään, vaikkapa Raskia, Roppa ja Mattilaa mielummin.

Kunhan nyt hävitään tämän viikon jäljellä olevat pelit, niin Pietilästä luultavammin vihdoin päästään eroon. Sen jälkeen rohkeasti nuorille peliaikaa.
Kokeneemman rungon muodostaisivat:
Määttänen, Marjamäki, Platt, Männikkö, Järvinen, Keinänen, Kauvosaari, Anttila ja Mister Center.
Nuoruuden intoa toisivat:
Rajala, Rask, Roppo, Pellinen, Antonen ja Mattila.

Puolustuksessa Näppilä takaisin kuuden sakkiin ja seiskapakkina Niemi/Savolainen.
Mv-osastolla Pätsille ja Aittokallio-Kolppanen kaksikolle pari peliä mieheen.
 
Schadowan

Jäsen
Rajala ykköskentässä tänään Kärppiä vastaan. Aika rohkea siirto valmennusjohdolta, mutta eipä tuossa ole mitään hävittävää. Matsi tulee muuten Canalilta.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Jotain järkeä tähän touhuun.

Nickersonin saa heittää saman tien menemään ja Leinosesta voidaan luopua.
Nyt kun Tukonen lähti, niin Torkin kannssa täytyy pohtia. Onko mies niin keskenkuntoinen, ettei hänestä saada mitään hyötyä ennen helmikuuta?

Jos Platt pistetään pihalle, niin sitten koko hommasta putoaa pohja. Joukkue kaipaa nimenomaan hänen vierelleen ykkössentterin.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jaahas, ovet käyvät.

Olikohan Tukosen siirrossa aloite Tukosen, Ilveksen vai Dallasin?

Karulta tuntuu ajatella, että Ilves olisi heittämässä hanskoja jäähän tämän kaudelta osalta.

Kuka sellaiseen joukkueeseen haluaisi sitten tilalle tulla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös